Eivät auttaneet
Vuorisen Pertin selvittelyt.
Informoin yksityisarkistojemme hoitajia haavainnostasi. He tunsivat topogn ongelman. Aikaisemmin kadonnut on löytynyt toisesta kansiosta eli täytynee käydä koko top lohja läpi.
Jasso. Enkös minä sen jo tehnyt? Tuloksettomasti. Vai jäikö joku kansio kuitenkin kantamatta tutkijasaliin?
No, eihän rakkaalle voi kauaa olla vihainen. Kun viikonloppuna näin digitaaliarkiston uutuussyötteessä digitoituina Uudistusarkiston Kokemäen karttoja, alkoi lämmin tunne levitä pitkin kroppaa.
Valittettavasti ei ehtinyt ihan varpaisiin asti, kun silmiini osui ei yksi, vaan useampi kartta "Krostilasta":

Paikallistuntemuksella tässä oli yhden kirjaimen vika, mutta tarkistin toki
hakemistosta:

Minusta siinä lukee Krootila. Jolla hakemalla karttoja ei siis tule löytämään. Eikä myöskään vanhemmalla kirjoitusasulla Grootila.
Mutta ei hätää, tottahan ne tarttuvat mukaan, kun hakee Kokemäkeä? Tarkistetaanpa varmuuden vuoksi.

Ulos tulee 39 tulosta. Mukana vanha tuttu

mutta ei arkistoon kuuluvia karttoja?
Kaisa kulta, eihän asiat sentään niin huonosti ole. Sinä olet vain niin pönttö, ettet tajua klikata ihka ensimmäistä linkkiä. Kyllähän kokeneen arkistonkäyttäjän pitäisi tietää, että "Sarjat: Kokemäki" tarkoittaa Maanmittaushallituksen uudistuskarttoja!

Ja siellä takana ne ovat tutut ja tuntemattomat... Ne, jotka ovat olleet helpottuneita Kokemäki-painotuksen häviämisestä tässä blogissa, voivat pian olla entisiä lukijoita... Sillä pääsen katselemaan karttoja, joita en ole jaksanut tutkijasaliin tilata. Alla Kokemäen peltovaltainen kirkonkylä
Tulkkila vuosiin 1768-93 ajoitetussa kartassa. Oikeassa reunassa Krootila, kirjoitettuna Gråtila. S:stä ei jälkeäkään. Komea kartanorakennus on Pyhänkorva, tuolloin vielä nimikkoniemellään! Mitähän mahdoin kirjoittaa sen sijainnista Kamariherra-kirjaani? Toivottavasti en mitään.