Myötäjäisarpajaisvoittajia 1791

Kuten viikko sitten lupasin, lisää myötäjäisarpajaisissa pärjänneitä suomalaisia rahvaan tyttäriä.

Greta Kaarlentytär Närpiöstä (Inrikes tidningar 13.1.1791)
Margareta Abrahamintytär Lapväärtin Penttilästä (Inrikes tidningar 24.2.1791)
Lisa Juhanantytör Lempäälän pitäjän Hulandalta, Anna Hannuntytär Närpiöstä Eskön uudisraivaukselta (Inrikes tidningar 17.3.1791)
Kaisa Jööranin tytär Kalvolan Kuutis-kylästä, Malin Antintytär Kokkolasta (Inrikes tidningar 28.4.1791)
Brita Juhanantytär Ruoveden Aurajärveltä (Inrikes tidningar 19.5.1791)
Carla Olofintytär Saloisista Pakijoelta(Inrikes tidningar 30.6.1791)
Magdalena Kuivalainen Ilomantsista (Inrikes tidningar 1.9.1791 )
Liisa Joosepintytär Nissilä tai Tönkyrä Hailuodon kirkonkylästä, Maria Larsintytär Hattulan Keltamäeltä (Inrikes tidningar 13.10.1791)
Maria vihittiin Hattulassa 18.10.1795. (Hiski)
Katarina Henrikintytär Vihdin Tartilasta, Maria Matintytär Saltvikin Sönnerödasta, Eva Simontytär Jyväskylästä Kelien tilalta, Margareta Antintytär Häivälä Kalajoelta ja Ylivieskasta (Inrikes tidningar 3.11.1791)
Maria vihittiin Saltvikissä 9.4.1792. (Hiski)
Maria Juhanantytär Kruunupyyn Tranobäckistä, Maria Juhanantytär Messukylästä (Inrikes tidningar 15.12.1791)

Lehdistökatsausta (Helsingin Sanomista)

Ilkka Malmberg kommentoi Hesarissa 8.1. televisiosarjan Missä kuljimme kerran mainoskuvia, joista

on vaikea aistia 1920-luvun alun Helsinkiä, jossa jahdattiin rottia ja luteita, pihoilla haisivat yhteiskäymälät, laskiämpärit loiskuivat yli ja keuhkotautiset rykivät. Ahtaat asunnot olivat tunkkaisia, sillä tuuletus tuli kalliiksi. Home jylläsi, noki peitti ikkunat, lapset olivat räässä ja ihotaudeissa. Saippuaa saatiin, kun sitä keitettiin talkoilla teurasjätteistä.

Hesarissa kerrottiin 16.1. Turussa huutokaupatusta museoesineistöstä. Puretusta AboaVetuksen Rihmasto-näyttelystä oli eräs Hans Wittfoothin jälkeläinen päässyt ostamaan nukkekotikokoiset esi-isänsä huonekalut: "pylvässängyt, kaapit, arkut ja kukkapöydät".

Hesarin Tiede-sivuilla 24.1. referoitiin Steven Pinkerin väkivalta-tutkimusta, jonka mainitsin viime vuoden puolella täällä blogissa. Referaattia kommentoi blogissaan Osmo Tammisalo ja ymmärtääkseni Pinkerin ajatukset upposivat häneen, toisin kuin suomalaiseen sotahistorioitsijaan.

Hesarin Nyt-liitteessä 5/12 Liisa Jokinen oli ihaillen lukenut Leena Holstin Kansallispuku-kirjaa ja ihmetellyt kalminkin jakmlotin eroa. Jokinen kysyi "Miksi puvut on kaapattu vain tanhuajien ja keskustapuolueen kenttäväen asuksi? Koko setti kerralla voi olla liikaa, mutta voisiko kansallispuvun kauniita osasia ujuttaa osaksi muuta pukeutumista?"

Kansallispuku on perinnekäsityötä ja sellainen Hesarin 5.2. numerossa olleen jutun mukaan kiinnostaa. Työväenopistossa rukkikurssi täyttyy ja kuvassa on ihan oikeat karstat. "Kun karstaa villan ja kehrää langan ja neuloo tai kutoo sen, arvostaa lopputulosta - ja entisajan naisten taitoja."

Markku Kuisman 60-vuotishaastattelusta Hesarissa 7.2. selvisi, että hänellä on työ alla "teos pankkilaitoksesta kriiseineen kaikkineen."

Hesarissa 8.2. otsikko kertoi, että "sivistävät lastensynttärit ovat muotia". Suomessa näitä on ainakin AboaVetuksessa, mutta jutun esimerkki Berliinin luonnontieteellisestä museosta. Päivänsankarin mielestä parasta oli kaivaustyö, jossa valokuvan perusteella hiekasta ilmestyi täysin ehjä eläimen luuranko.

Helmikuun alkua

31.1.

• Pitkospuita porilaisille muinaismuistoille

1.2.

• Muinaismuisto hupailua brittiläisittäin
• Hain pakkasessa Amazon-paketin. Landscape mysteries dvd alkaa pronssikauden irkkukullalla.

2.2.

• HY:n Studia Generalia paljasti illan sisällön hieman etuajassa, joten minä lähden Työväen liikkeen kirjastoon.

3.2.

• Katson toiseen kertaan alunakaivos&tuotanto-ohjelmaa. Jänniä jälkiä maisemassa.
• Tällä viikolla postista haetut maisemamysteeri-dvd:t katsottu. Ok konsepti, mutta hiukan teennäinen.

4.2.

• Aamun aluksi brittihistoriaa pre1066 kirjasta ja nyt sama aika dvd:ltä.

5.2.

• Eilen aloitetusta 500+ sivuisesta brittihissasta II maailmansota jäljellä. Ainoastaan kiinnostaa:Sanotaanko jotain palopommituksista?
• Äsh, unohdin Dunkirkin. Missä nenäliinat?

6.2.

• "mielenkiintoinen luento digitaalisista megametakokoelmista & historiantutkimuksen tulevaisuudesta" kiitos @jyrki_ilva

7.2.

• Amazonissa "History - Computer network resources" listassa on kolme päällimmäistä sukututkimuksta. Onpa yllättävää.
• Päivän blogipostaus olikin ajastettu iltapäivään aamun sijasta. On mahtanut vakilukijat olla aamulla pettyneitä. Jotain erilaista joka päivä
• Mihinkähän arkistoon Annolan väitöskirjatyössä tekemä kortisto on päätynyt? Toivottavasti ei pöytälaatikkoon.
• Bloggerin seuraukset tippuilevat ja täytynee ottaa käytännöksi varsinaisten rss-tilausten tekeminen.
• Eläköön saksalainen tehokkuus. Lasku tulee sähköpostilla, mutta tutkimusraporttia pitää odottaa postiluukkuun. En maksa ennenkuin tulee.
• Hetken kuluttua Töölössä viikinkejä englanniksi.
• Postiluukussa Helsingin kaup.museon arvonnassa voittamani kirja kaupunginosasta, jota en osaa laittaa kartalle.

8.2.

• Siis... onko paikallishistoria nimettävä aluehistoriaksi salonkikelpoisuuden saavuttamiseksi??
• Taas mainio arkistoblogipäivitys Mikkelistä.
• Todella hyvä uutinen Ruotsista, Släktband saa tehdä uuden kauden. Jokainen ohjelmansa on ollut kuulemisen arvoinen.
• Kainuun tuntemattomista suuruuksista à la YLE puuttuu enää yksi. Jo mukana 2 Leinon veljeä ja 2 naista.

9.2.

• "kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen datan rajanvetoa" Tietoarkistoblogissa.

10.2.

• Tee-se-itse ennustuskirja Englannista 1600 muistuttaa hämäävästi Suomessa 1827 painettua

Piipahdus viikinkiajalle

Tiistai-iltana olisi ollut tarjolla taloushistoriaa Kari-Matti Piilahden luennoimana. Se oli kuulemma mennyt muutaman minuutin yliajalle ja yleisöstä kommentoitu "Älä vielä lopeta, tää on niin mielenkiintoista!" Mielelläni olisin ollut mukana, mutta oma valintanikin osoittautui erinomaiseksi. Arkadia-kirjakaupassa puhui Philip Line otsikolla "Vikings or Crusaders: Scandinavians at war in the twelfth century". Eli pienen tauon (?) jälkeen sotahistoriaa.

Linen esityksessä oli helppo pysyä kärryillä sillä hän kertoi heti alkuun väitteensä: että viikinkiajan kuluessa sotakulttuuri ei muuttunut, mutta sodan käytäntö kylläkin. Ensimmäistä pointtia Line argumentoi osoittamalla viikinkiajan lopun ristiretkien yhtäläisyyksiä ryöstöretkiin. Samaa toimintaa, kunhan muistettiin suunnata reissut alueille, joissa oli ei-kristittyjä, joiden temppeleistä saattoi kerätä talteen aarteet. Tässä vaiheessa muististani nousi jossain esitetty selitys viikinkien retkien alulle: reaktio kristinuskon nousuun. Olisi ollut niin mukavan symmetrinen jatkumo, mutta Line torppasi selityksen merkityksellisyyden, asiasta lopuksi kysyessäni.

Sodankäynnin realitetti on, että joku kuolee. Eurooppalaisessa systeemissä taisteluja oli melko harvoin ja linnojen piiritys keskeistä. Aateliset ratsusotilaat eivät halunneet tappaa toisiaan, sillä olivat sukua keskenään ja panttivangista oli enemmän iloa kuin ruumiista. Pohjoisessa asiat olivat toisin. Yhdessä ainoassa taistelussa kuoli suurin osa Norjan aateliston päämiehistä eikä päälliköiden kuoleminen taistelussa ollut epätavallista. Linen mukaan aviottomien lasten lukuisuuden vuoksi sukulaisuussuhteet olivat epäselviä ja oma asema vallanperimyksessä saattoi kohentua kilpakumppanien kaatuessa. Mutta vähitellen Pohjolassa omaksuttiin eurooppalainen "ritarillisuus" ja Saksaan verrattuna vuosisatoja myöhemmin otettiin hevoset sotakäyttöön.

Viikinkiaika on yhtä hämärä käsite kuin muutkin aikakaudet. Vähitellen ryöstöretkistä tuli keskusvallan johtamia, niillä oli vähemmän potentiaalisia kohteita, kuningas sai valtaa, alkoi kerätä varoja veroilla... ja, hups, ei ollut enää viikinkejä.

Vasemman reunan kuvat eivät ole viikinkiajan kypäriä vaan ovat vendel-ajalta. Kyseessä Historiska museetin esineet 120459, 272256, 109204 ja 120458.

"Luntataanpa vähän Kansallisbiografiasta"

Eilen Ylen tiedeblogissa Seppo Heikkinen otsikoi kirjoituksensa Katu-uskottavat tieteentekijät promoten tekemäänsä ohjelmasarjaa tiedemiehistä, joiden mukaan on nimetty Helsingin katu. Jaksot oli nyt ladattavissa talteen. Näin tein ja kuuntelin illan päätteeksi.

Minullahan ei pitäisi olla otsaa kritisoida sitä, että juttuja tehdään sarjatyönä ja vähällä vaivalla. Mutta jos työstä maksetaan, niin voisi jotain tasoa ylläpitää? Nämä 8 minuutin pätkät koostuivat kukin kolmesta elementistä ja mikään niistä ei minua miellyttänyt.

Pohjana oli, että toimittaja käveli kadun päästä päähän havainnoiden ympäristöään. Tämä ei toiminut kuin Haartmaninkadulla, jossa rakennukset olivat yhdistettävissä päähenkilöön.

Joka jaksossa haastateltiin joku kadulla seisonut tms. ja kun hän ei tiennyt kadun nimihenkilöstä mitään, toimittaja tiivisti elämän pariin määreeseen ja kansalainen totesi "sepä mielenkiintoista". Toimittajan speksit menivät Messeniuksenkadulla selvästi sekaisin, kun haastateltu tiesi Messeniuksesta enemmän kuin toimittaja.

Perusteellisemmin elämänkertatiedot kuultiin toisella äänellä, joka esiteltiin lausahduksella "luntataanpa vähän tietoa Kansallisbiografiasta". Teksti oli niin kuivakkaan asiallista, että todennäköisesti artikkelia luettiin melko sellaisenaan. Jopa Castrén, Wallin ja Nordenskiöld saatiin kuullostamaan tylsiltä. Ei jälkeäkään siitä tietämisen ilosta, joka oli Heikkisen blogi-kirjoituksessa:

Kun aloin perehtyä tieteilijöiden taustoihin, niin sieltä löytyikin mielenkiintoinen verkosto. Franzén on asunut HG Porthanin luona Turussa yksityisoppilaana. Ja Kalliossahan herrojen kadut ovat vielä tänä päivänäkin kivenheiton päässä toisistaan. Castrénin ystäväpiiriin puolestaan kuuluivat Lönnrot, Topelius, Runeberg ja Snellman, jotka kaikki ovat saaneet omat katunsa Helsingin kantakaupunkiin. Haartmaninkatua käsitellessäni opin, että se on nimetty lääketieteen professoreiden Johan Haartmanin ja Gabriel Erik von Haartmanin mukaan. Ja kun seuraavaksi aloin työskennellä Nordenskiöldinkadun kanssa, niin huomasin että kappas vaan, Nordenskiöldin isoisähän oli tuo jälkimmäinen Haartman. Maailma oli pieni siis jo silloin.

Mielenkiintoista!

Eikä pätkissä ollut siis minusta mitään mielenkiintoista.

(Castrénin elämään tutustuin taannoin sarjakuvalla, Wallinin elämän luin Tuure Vierroksen versiona. Nordenskiöldin lapsuudenkodissa olen käynyt kaksi kertaa, mutta jälkimmäisen raportti täällä blogissa ei osunut hakuuni.)

Historiaa henkilökohtaisella otteella

Reduktio-projektini ei varsinaisesti ole edistynyt ja vuotta on jo kuukausi mennyt. Viime lauantaina ryhdistäydyn ja otin käteeni John O'Farrellin 552-sivuisen teoksen An Utterly Impartial History of Britain, or 2000 Years of Upper Class Idiots in Charge. Olin siitä osia lukenut ja tykännyt tyylistä. Nyt sitten alusta loppuun, jonka saavutin sunnuntaina ennen ennakkoäänien tulosten julistamista. (Otin aika monet torkut.)

O'Farrell on alkusanojensa mukaan halunnut kirjoittaa humoristisen katsauksen niille, jotka eivät kuunnelleet historiantunneilla. Kumartamatta pyhille lehmille. Nautin tyylilajista ja totisesti toivoisin, että Suomen historiasta olisi jotain vastaavaa. Kannoin kirjastosta Meren 4-osaisen Suomen historian, mutta se ei ollut samaa tasoa. Tyylinäyte O'Farrelliltä sivulta 45: If ever you are stuck writing about prehistory, just talk about their 'gods' in the plural and it sounds like you know what you are talking about.

Koska Simon Schaman A History of Britain dvd-paketissa ei ollut kokonaisaikaa, kuvittelin, että voisin katsoa sen myös viikonlopun aikana, kirjan kanssa lomittain. Ei ollut mahdollista. Katsottuani runsaan tunnin totesin, että Schaman tyyli ei sovi minulle. Tsekattuani ekstramateriaalilevyn selvisi, että kokonaispituus on 15 tuntia. Joille minulla on muutakin käyttöä.

Ektroissa Schama selitti suurella antaumuksella sitä, miten hän oli nimenomaan halunnut pitää vain itsensä äänessä. Lisäksi hän selitti. miten kuvauspaikalla heiluneet puunlatvat saivat edustaa surukuoroa tms. ja kehui muutenkin itseään sen verran että paketti lähti kierrätykseen. (BBC:n hupipala YouTubessa on hyvin kuvaava.)

Omaan hyllyyn taas jäi sunnuntai-illan parsintatuokion seuraksi katsottu dvd Bloody Britain. Sen puolen tunnin mittaisia jaksoja olen jo katsonut jo useaan kertaan ja mielestäni kaikki nyt ainakin kerran. O'Farrellin kirjan jälkeen tuijotustuokio oli mukava kertauskurssi, kun kaikki väkivaltahetket oli kirjassa ainakin ohimennen mainittu.

Nimekkeensä mukaisesti Bloody Britain keskittyy nimenomaan väkivaltaan. Onnistuen tuomaan sen realistiseksi ampumalla varsijousella autonromua tai ruoskimalla sian palasta. Historian tapahtumat visualisoitiin tietokoneanimaatiolla, jossa pysyttiin jollain ilveellä humoristisuuden oikealla reunalla. YouTubesta löytyy jakson puolikkaita, todennäköisesti laittomia, joten en linkitä.

O'Farrell ja verisen Britannian tuottajat ovat myös esittäneet tulkinnan eivätkä totuutta. Mutta siinä missä Schaman väitelauseet saivat minut tiuskimaan ruudulle, kirjan luin nyökytellen ja dvd:tä katsoin mielenkiinnolla. Miellyttäminen vaarallista ja laskee lähdekriittisyyttä?

Niin tai näin kierrätyskassiin menee nyt myös täällä jo mainitsemani Simon Winderin Germania. Siinä ei ole kuin 400 sivua, mutta kun ei lähde liikkeelle, niin ei. Jonkin aikaa joutuu odottamaan Stephen Clarken 1000 years of Annoying the French, sillä brittihistoriaa tuli nautittua tarpeeksi tämän hetken tarpeeseen.

Teollisuushistoriaa

Sarjassa kuvia miehistä, joista en ole koskaan kuullut mitään. Tai en ainakaan muista kuulleeni: Niilo Edward Josef Arppe. Hän oli kansikuvapoikana Kyläkirjaston kuvalehdessä syyskuun numerossa 1887.

Vaihteen vuoksi kuvalehti oli omien sanojensa mukaan ottanut esittelyyn miehen joka "työskenteli huomaamattomissa toimissa ja tuli vain lähimmälle ympäristölle tutuksi". Suorituksia kertyi liikealalla, käännöstyössä ja Tohmajärven kunnan palveluksessa kuitenkin yli sivun verran. Lisäksi kyseessä oli perin hyvä mies:

Ja kun katseli, kuinka vainaja talvipakkasten aikana pani talimurusia tahi muuta syötävää venttiilitorveen nälkäisten ja viluisten pikkulintuisten nokittavaksi, kun näki, millä verrattomalla huolella hän hoiti jo vaali vähimpääkin kukan tainta, kun kuuli jonkun kerjäläisukon kertovan, miten vainaja kerrankin, suurten katovuosien aikana, oli jättänyt tavanmukaiset nimipäivänsä pitämättä jo jakanut sen summan, mitä niihin olisi mennyt, köyhien kesken,...

Niiloa kuuluisampi on hänen isänsä, Niilo Ludwig Arppe. (Kuuluisuuden objektiivisena mittanahan on wikipedia-sivun olemassaolo.) Niilo/Nils-seniori perusti "Wärtsilän, Möhkön ja Läskelän tehtaat sekä monen monta sahaa, hankkien siten työtä ja leipää monelle tuhannelle ja tullen varsinaiseksi Itä-Suomen tehdasliikkeen luojaksi. Tämän toimeliaan isän kasvattamana ja nähden joka taholla uutteraa työskentelyä, oppi Edward jo lapsuudestaan pitämään työtä ja ahkeruutta suuressa arvossa."

Kaisa Harjunpää on tutkinut aihetta Möhkön rautaruukin vaikutukset Ilomantsin metsiin 1849-1907. Arppen suvulla on informatiiviset sivut.

PS 1. Teollisuushistoriaa hieman toisella suunnalla esittelee sivusto Karhulan teollistuminen.
PS 2. Työväen historiaa edustaa Heikki Kekäläisen opinnäyte Juantehtaan kuningaskunta. Työväenliike Juankoskella 1905-1915