AR 13: Pari hetkeä viikinkiajassa

Toinen Karlskronassa turisti-infosta irronnut pysähdyskohde oli vuosiin 500-1000 ajoitettu  laivaladelma Alen kivet. Oli kaunis ja lämpöinen ilta, joten olisin voinut fiilistellä kiviä, merta ja taivasta vaikka kuinka kauan. Tosin mielummin ilman muita ihmisiä ja lampaan paskaa.

Sitten tulevan merimatkan takia ajo Trelleborgiin, josta oli takaraivossa ajatus Harald sinihampaan (esi-isäni, tottakai) linnoituksesta, mutta en ollut tästäkään ennen matkaa ottanut selvää. Niinpä kun iltakävelyllä näin kuvallisen mainoksen paikasta Vikingaborget, luulin sitä kaupalliseksi turistirysäksi. Mutta koska se oli lähellä päätin käydä katsomassa, vaikka aukioloaika oli varmasti päättynyt.

Aivan, paikalla oli jo lukossa maksullinen talo, mutta portti sen  vieressä oli auki. Tohtiiko mennä? Voinko jäädä lukkojen taakse? Uskaltauduin sisään. Pienellä aidatulla alueella oli viikinkitalokopio, jonka edessä elävöittäjät harjoittelivat aseiden käyttöä.

Pysyin kaukana, poistuin takavasemmalle. Tai oikeastaan takaoikealle, jossa nousi iso puuaita.

Portista pääsi kaaren sisäpuolelle,

jossa oli toinen talokopio.

Ymmärsin heti, että aita esitti Sinihampaan pyöreän linnoituksen neljännestä, mutta tavasin infokylttejä useaan kertaan ihmeissäni, sillä ne kertoivat aidan tulleen rakennetuksi varsinaisen arkeologisen löydön päälle!? Miten tämä on mahdollista? Alue kaivettu täysin loppuun?

(Lähistöllä oli toinenkin arkeologinen kohde, mutta se oli vain jätetty näkyviin. Luostarikirkko.)

Arkeologisella kevätretkellä

Eilen upeassa säässä oli liikkeellä bussilastillinen arkeologian ystäviä SKAS:n ja SMTT:n kevätretkellä. Olin liittynyt joukkoon, sillä olin ajatellut kesällä käydä ekaa kertaa Rosalan viikinkikeskuksessa ja arvelin, että järjestetyllä reissulla se olisi hauskempaa. Olin oikeassa, sillä ryhmässä pääsin syömään lounaan yllänäkyvään hallirakennuksen rekonstruktioon.

Myös alueen muinaispolusta sain "enemmän" irti, kun kuuloetäisyydellä oli asiantuntevia kommentoijia. Lavastettu arkeologinen kaivaus ei saanut ammattiarkeologeilta kovin korkeita pisteitä.

Viikinkilaivan infokyltin maininta ruorista herätti yleistä hilpeyttä ja epätarkkuuksia löytyi joka puolelta. Ainakin yhdeltä ryhmäläiseltä (enkä tarkoita itseäni) loppui huumoritaju "muinaispolulla", mutta monet ymmärsivät sen viehätyksen lapsille.

Maastoon lavastettujen kohteiden lisäksi museokaupan tiloissa oli viikinkiajan arkielämää esittäviä dioraaamoja

ja valokuvia Kyrksundetista löydetyistä esineistä. Lisäksi kahdessa ulkorakennuksessa esitettiin esinekopioin aseita ja käsitöitä sekä soittimia.

Viikinkikeskuksesta jatkoimme juuri Kyrksundetiin, jossa seisoimme tovin entisellä kirkkomaalla, josta ei (nähdäkseni) ollut näköyhteyttä itse salmeen. Oppaamme Ilari Aalto selosti salmen pohjoispuolelta löytyneen, enimmäkseen metallinpaljastimella, viikinkikulttuuriin yhdistettävissä olevia löytöjä. Mutta samalta ajalta ei ole havaintoja lähiseudulla asumisesta, joka on todennäköisesti alkanut vasta ruotsalaissiirtolaisten ja kirkkonsa myötä.

Voi olla, että uusi tieto ei mennyt jakeluun, mutta lähdin paikalta suunnilleen samoin ajatuksin kuin sinne tullessa: viikingit ovat hädin tuskin pysähtyneet tässä saaristossa, joka puolestaan on kaukana "varsinaisesta Suomesta". Merkittäväksi kauppapaikaksi en Hiittistä hahmota.

Täysin uutta tietoa (eli helpommin omaksuttavissa) oli Riikka Tevalin aikapaineessa esittelemä Högholmen, joka on kuvani keskiosassa mahdollisesti erottuva pienehkö saari.

Saaren rannasta, veden pinnan alta on löydetty radiohiilellä vuoteen 1300 (plus-miinus 120 vuotta) ajoitettuja mittavia laiturirakenteita. Itse saarelta on löydetty jonkin verran tiiltä ja iso määrä luita. Näiden perusteella saari on käsitetty keskiaikaiseksi linnoitussaareksi, jota voi verrata Porvoon Husholmeniin.

Retken lopuksi poikkesivmme Sauvon keskiaikaiseen kirkkoon, jossa en ollut aikaisemmin käynyt. En odottanut mitään kummallisempaa ja ehkä juuri siksi monet isokokoiset maalaukset ja 1600-luvun hautavaakunat tekivät niin voimakkaan vaikutuksen. Jossain määrin onnistuneet otokseni tuskin pystyvät välittämään tunelmaa, pahoittelen.

Rotista

Eilen vierailin Helsingin yliopiston arkeologiaseminaarissa, jossa puhui englantilainen David Orton tutkimushankkeestaan. Hän on kiinnostunut kartoittamaan rottien leviämistä Eurooppaan ja ymmärtämään sitä kautta kunkin ajan kaupungistumista ja kauppareitittymistä. Aasiasta tulleena rotta ei pärjännyt ihmisyhteiskunnan ulkopuolella eikä omin voimin siirtynyt yhdestä paikasta toiseen.

Enpä ollut koskaan kuullut tai tullut ajatelleeksi, etteivät rotat ole olleet aina keskuudessamme. (Eivät myöskään hiiret, mutta ne mainittiin vain ohi mennen.) Nykyisin hävinnyt mustarotta, josta käsittääkseni yllä kuvaesimerkki, ilmaantui Etelä-Eurooppaan ajanlaskun alkua edeltävinä vuosisatoina. Esimerkiksi Englantiin se ehti 200-300 -luvuilla.

Ajoituksen yhteys Rooman valtakuntaan yhdyskuntineen ja kulkureitteineen on ilmeinen, varsinkin kun muut löydökset sitä tukevat. Mukaanlukien rotan häviäminen Rooman valtakunnan länsiosan lakattua olemasta.

Rotta teki paluun 900-luvulla, mutta on epäselvää tuliko se silloin Eurooppaan lännestä vai idästä. Keskiaikaan mennessä populaatioita oli varmasti Suomessakin. (Rottien yhteys ruton leviämiseen on edelleen kiistan aihe.)

Mustan rotan hävitti Euroopasta lopusta toinen rottalaji. Vaikka sen saapuminen on huomattavasti tuoreempi tapaus ja kirjallisia mainintojakin on, tarkkaa ajoitusta ei tällekään tulemiselle ole. Vuoden 1700 paikkeilla, ymmärtääkseni, mutta Suomessa vasta 1900-luvun alussa? Wikipedia tietää jotain samansuuntaista: "Isorotta on syrjäyttänyt monin paikoin mustarotan, joka hävisi Suomesta 1900-luvun alkupuolella."

Tosi mielenkiintoinen esitys ja toivottavasti Ortonin lopputulokset tarkennettujen ajoitusten ja muiden analyysien jälkeen tulevat jotain kautta eteen.

Valokuva Douglas English. National Science and Media Museum

Viikinkiajan "itämerensuomalaiset"

"Tutkimus osoittaa, ettei viikinkien matkoista itään olisi tullut mitään ilman itämerensuomalaisten apua. Itämerensuomalaiset tunsivat idän vesireitit ja niillä tarvittavat venetyypit. Heitä tarvittiin kun viikingit solmivat kauppasuhteita arabien valtakuntaan"

Näin todettiin (suomeksi!) SVT:n ohjelman Östersföfinnarna alkuminuuteilla ja minä taisin sanoa ensimmäisen kerran "täh". Erilaisia äännähdyksiä ja kirosanoja tuli jatkossakin, kun ohjelma osoittautui jonkinlaiseksi "Suomi on ruotsalainen" -prologiksi. Tai ohjelmaksi "itämerensuomalaiset, joilla emme tarkoita itämerensuomalaisia kansoja vaan vain suomalaisia ja karjalaisia, olivat merkityksellisiä, sillä heillä oli yhteyksiä Ruotsiinkin". Tai siis tarkoitamme kuitenkin itämerensuomalaisia kansoja, mutta emme mainitse virolaisia yms. kuin kerran emmekä haastattele virolaisia asiantuntijoita ollenkaan emmekä muita virolaisia löytöjä kuin Salmen laivahaudat.

Koska ensi vuonna tarkoitukseni oli perehtyä rautakauteen, niin kirjoitin tähän muistiin ohjelman pointteja ja niistä heränneitä ajatuksia. Toisella katselukerralla faktoja hakemalla negatiivinen ensi vaikutelma hälveni hieman, mutta loppulausetta myöden pointtina oli todistaa "itämerensuomalaisten" ja ruotsalaisten esihistoriallisista yhteyksistä. Ehkä alleviivaus oli vain tv-kerronnalle tyypillistä yksinkertaistusta, jota en enää vaan kestä.

~1:19 Ingrid Gustin puhuu Suomen ja Mälarinlaakson yhteyksistä, joiden ilmeisesti pitäisi olla katsojille jotain uutta ja hätkähdyttävää. Minulle tämä oli tuttua ja kuuntelin tutkijaa livenä vuoden 2015 lopussa
~2:10 Mats Roslund selittää "itämerensuomalaisten" ilmaantuneen ajanlaskumme alussa ja suomen kielen roomalaisella rautakaudella
~2:40 Anna Wessman selittää pysyvän asutuksen kattavuutta. Karjalan kannakselle vasta 800-luvulla! Toimittajan äänellä todetaan, että sisämaassakin on voitu asua, vaikka siitä ei ole arkeologisia todisteita. Wessman jatkaa sitten todeten, että erämaiden merkitys liittyi turkiskauppaan.
~3:25 Johan Callmer esittää, että suomalaisilla oli turkiskaupassa tärkeä rooli yhteyksien luojana. Suomalaiset eivät olleet (?) itse metsästäjiä, vaan heillä oli "tieto" metsästäjistä, jotka olivat saamelaisia tai heihin myöhemmin yhdistettyjä ryhmiä. (Aika rohkeita johtopäätöksiä, minusta.) Lisäksi suomalaiset pystyivät kielensä ja kulttuurinsa (!) avulla yhteistyöhön idemmässä asuvien suomalais-ugrilaisia kieliä puhuneiden kansojen kanssa. (Eli annetaan ymmärtää, että suomalaiset ovat kulkeneet pitkällä idässä.)
~4:59 Toimittajan äänellä kuulimme, että suomalaisia turkiksia vaihdettiin usein ruotsalaiseen rautaan. Turkikset kaupattiin abbasiidikalifaattiin.
~5:15 Callmer jatkaa kertoen, että kalifaatista saatiin hopeaa ja jo 700-luvun lopulla Laatokan alueelle on tehty merkittäviä hopeakätköjä. Tämän jälkeen Callmer palaa suomalaisten yhteyksiin "Itämeren rannoilta aina Uralvuorille saakka". Ei tietenkään välttämättä suorista yhteyksistä. Näistähän todistavat lähinnä permiläiset esineet, joista ohjelmassa sitten esitellään vyöt. Alkuperäisalueella ne kuuluivat naisten pukeutumiseen, mutta Suomessa niitä on löytynyt "hienoista soturihaudoista". Joitakin vöitä on löytynyt myös Ruotsista. (Permiläisistä soljistä puhuttiin 2015 SKAS:n seminaarissa)
~8:30 Hypätään Staraja Ladogan (Laatokanlinna) syntyyn, vaikka hopeat tulivat jo aiemmin seudulla maahankaivetuiksi. Jussi-Pekka Taavitsaisen mukaan "suomalais-ugrilais-skandinaavinen kaupunki" perustettiin vuoden 750 paikkeilla eli juuri ennen aarteiden lisääntymistä. Kaupanteon lisäksi paikalla vaihdettiin kulkuvälineitä alussa vihjattuihin itämerensuomalaisiin pienempiin veneisiin.
~9:50 Mats Roslundin mukaan "itämerensuomalaisilla oli ratkaiseva osuus Rusien maan synnyssä.", sillä he tunsivat idän reitit ja heillä oli kontaktit kansoihin. Kauanko viikingit tällaista apua tarvitsivat?
~10:20 Johan Callmer selittää, että läntisistä kulttuurikontakteista Moskovan koillispuolella on havaintoja jo 700-luvun lopulla ja 800-luvulle tultaessa. Samalta alueelta on löydetty 800-luvun puoliväliin ajoitettuja hautoja, joissa on samoja erikoisia esineitä kuin (aiemmissa?) haudoissa Ahvenanmaalla.
~12:00 Ingrid Gustin palaa Taavitsaisen mainitsemaan kulttuurisekoitukseen Staraja Ladogassa. Siitä todistaa rakennusjäännökset, jotka yhdistävät paikallista salvosta skandinaaviseen paalutaloon. Myös tulisijojen muoto kertoo skandinaavisista yhteyksistä. Keramiikka puolestaan kertoo yhteyksistä Suomeen ja Viroon.
~13:35 Hyppäys länteen Mälarinlaaksoon, jossa Matts Roslundin mukaan "svealaisten ja suomalaisten yhteys näkyy selvästi 700-luvulta tuhatluvun puoliväliin". Sekä Birkassa että maaseudulla. Tästä todistaa suomalaista keramiikkaa edustavat "ohutseinäiset, hiotut, kauniisti koristellut juomakulhot". Gustin jatkaa teemasta kertoen, että 4%:ssa Birkan haudoista on Suomeen viittaavia esineitä. Keramiikka on tehty Ruotsissa, mikä viittaa naisten muuttoon alueelle Suomesta.
~17:20 Viikingit siirtyivät Suomeen? Taavitsainen kertoo kulkuvälineistä ja -reiteistä. Kauppareitit ovat itämerensuomalaisten ja tulevat sitten tärkeiksi viikingeille, jotka tarvitsevat suomensukuisten paikallisten apua oppaina sekä tulkkeina.
~21:20 Nyt vasta selitetään mitä tarkoitetaan otsikon "Itämerensuomalaisilla". Matts Roslundin mukaan "Turun ja Helsingin välillä", Hämeen järviseuduilla ja myöhemmin Karjalassa Laatokan ympäristössä asuneita. "Ryhmiin kuuluivat myös virolaiset ja monet pienehköt ryhmät Suomenlahden eteläpuolella". Näistä vepsäläisillä oli merkittävä rooli Staraja Ladogan perustamisessa. Erillinen ryhmä on saamelaiset.
~22:30 Hyppäys Perämeren rannikolle Jari-Matti Kuuselan kanssa.
~26:00 Viime tingan hyppäys Uudellemaalle, jossa Ulrika Rosendahl ja löytötyhjiön selitys jätetään cliffhangeriksi kakkosjaksoon.

~0:00 Kerrataan Staraja Ladogan merkitys laivasta veneeseen siirtymisen paikkana. Taavitsainen selittää venetyyppiä.
~3:50 Anna Wessman selittää, että svealaisten kiinnostus Suomen alueeseen ei syntynyt yhtäkkiä, mutta tiivistyi huomattavasti merovinki- ja viikinkiajalla. Toimittajan äänellä arvellaan, että viikingit eivät käyttäytyneet väkivaltaisesti itämerensuomalaisia kohtaan riippuvuussuhteiden vuoksi. Mutta tätä ennen oli mainittu Salmen laivahaudat ja virolaisethan olivat myös itämerensuomalaisia... Suomalaisista polttokalmistoista on löydetty venehautauksiin viittaavia nauloja! Missähän päin?
~6:24 Wessman kertoo Isokyrön Pukkilassa 1920 kaivetusta venehaudasta, jonka runsas esineistö viittaa Keski-Ruotsin lisäksi Baltian ja Venäjälle. (Huom, edellisessä jaksossa esitetty kartta itämerensuomalaisten asutuksesta ei ulottunut lähellekään Isokyröä.)
~8:15 Taavitsainen jatkaa kulkuvälineistä toistaen osittain edellisen jakson pointteja.
~11:05 Johan Callmer kommentoi viikinkien itätien yhteydessä usein mainittua orjakauppaa. Hän ei pidä harvaan asuttuja pohjoisia erämaita hedelmällisenä orjien otoille, varsinkaan jos haluttiin pitää yllä turkiskauppaa.
~12:28 Hyppäys (takaisin) arabialaisiin rahoihin. Ensimmäistä jaksoa tarkemmin Mats Roslund kertoo varhaisimman Staraja Ladogan hopeakätkön ajoittuvan vuoteen 786. Suomesta ja Mälarinlaaksosta kätköt ovat hieman myöhäisempiä, 800-luvun alusta. Yleisempiä niistä tuli vuoden 900 jälkeen. Tosin "merkillistä kyllä Suomesta ei ole löydetty montakaan kätköä". Tässäkään kohdassa ei itämerensuomalaisessa hengessä manita Viroa, jonka kolikkoaarteiden suhteellista runsautta korostettiin taannoisessa museonäyttelyssä.
~13:40 Suomen aarteita vähän tutkimuksen puutteen vuoksi? Matts Roslund kommentoi Suomen ohitusta viikinkitutkimuksessa.
~14:40 Roslund jatkaa ja kertoo, että 900-luvun puolivälissä tapahtuu merkittävä muutos. Arabialaista hopeaa ei enää tuoda pohjoiseen vaan se jää Kiovan seudulle. Venäläisten kronikoiden mukaan tähän aikaan prinsessa Olga tuli valtaan ja alkoi kerätä aiempaa tehokkaammin veroja.
~15:50 Taavitsainen selittää slaavien 600-luvulta alkaen muuttaneen aiemmin suomalaissukuisten kielten puhujien alueelle. Kiovan seudulle?
~16:58 Toimittajan äänellä "Läheisen yhteistyön sijaan itämerensuomalaiset" (mukaanlukien virolaiset ja vepsäläiset?!) "alkoivat yhä enemmän keskittymään riistoretkiin Pohjois-Suomen saamelaisseuduille. Suomalaisilla vaikuttaisi myös olleen oma suora yhteys Novgorodiin. Karjala kytkeytyi lähemmäs Novgorodia ja kaupungin kulttuurikerrostumista löydetäänkin suomalaisia koruja." Mutta ei muita itämerensuomalaisia? Termit ovat auttamattomasti sekaisin ohjelman lisäksi näissä muistiinpanoissa.
~18:23 Kun Suomen ja Ruotsin kulttuurivaihto on jo väitetty näivettyneeksi Ulla Moilanen kertoo Tampereen ympäristön 1100-luvulla keihäänkärjillä suljetuista haudoista, joiden tapaisia on myös Mälaren ympäristössä. Hän mainitsee myös solkityypin, joka kertoo kulttuuriyhteyksistä.
~20:44 Wessman kertoo vuoden 550 paikkeilla Suomessa käyttöön otetuista polttokalmistoista, jotka tallentavat suhteellisen vähän arkeologista tietoa. Näitä ei käytetty Skandinaviassa. Yhteisöllisten kalmistojen rinnalla oli ilmeisesti eliitin hautoja, joissa luut oli kerätty kilvenkuvun alle.
~22:25 Vihdoinkin paluu Rosendahliin ja Uudenmaan löytötyhjiöön rautakauden lopulla. Siitepölyanalyysi on paljastanut jatkuvan viljelytoiminnan jo rautakauden lopulla.    

Viikingit turistirysänä

Tukholmaan avautui huhtikuun lopussa uusi "museo" Vikingaliv, jonka valitsin toukokuisen päiväristeilyni kohteeksi. Vältin lukemasta siitä juttuja etukäteen, mutta mielikuvani oli turistirysä. Tätä vahvisti, kun paikan päällä näin - englanniksi - lisämääreen "a true experience". Vai olisiko tarjolla kuitenkin jotain yllättävää ja vaikkapa simulaatio tukin paksuisen airon hallinnasta kylmässä ja kosteassa sivutuulessa?

Ehdin vain vilaista yläkerran näyttelyä ennen kuin aikani oli mennä 11 minuutin tarina-ajelulle. Sen nimenomaan olisi pitänyt olla se "jännittävä elämys". Minusta vanhanaikainen ja jokseenkin yhdentekevä.

Palasin näyttelyyn, joka koostui 1) videoklipeistä, joissa enimmäkseen oli äänessä Dick Harrison. Ilahduttavana poikkeuksena neljän keskiajan lähteen eloon herätys.

2) tekstistä, jota oli aivan uskomattomat määrät esim. tässä aikajanastossa

Ja 3) joistakin rekonstruktioista. Ei pukeutumispistettä, jota vähintäänkin odotin. Yhdessä vitriinissä oli kirves ja miekka, joita saattoi pienten aukkojen kautta hieman nostaa.

Innovatiivisin näyttelyratkaisu oli jo muutaman viikon jälkeen korjauksen tarpeessa.

Porukka katseli seiniä suhteellisen intensiivisesti, mutta rekontruoidun viikingin vieressä otettiin enemmän kuvia kuin kiinnitettiin huomiota tietoihin perusteellisista DNA- ja isotooppitutkimuksista.

Jaetussa tiedossa ei ollut mitään vikaa, mutta se ei tarjonnut itselleni mitään uutta. Kyseessä on puhtaasti kaupallinen hanke, jolle mahdollisesti on markkinarako. Itse suosittelisin tämän hinnakkaan kohteen sijaan rahakkaille, joilla on aikaa, risteilyä Birkaan ja muille (edelleen ilmaista) Historiska museetia. Kiitettävästi sinne oli Vikingalivistä ohjausta m.m. sieltä lainattujen esineiden vitriinin luona.

(Kuuntelin paluumatkalla Vetenskapsradio historian jakson, jossa Vikingaliviä käsiteltiin. Siinä kerrottiin, että Historiska museetin viikinkinäyttelyä modataan ensi vuonna heidän kiertonäyttelynsä (jonka näin Virossa) teemoilla.)

En ole näköjään ainoa pettynyt suomalainen. Blogissa Pihin naisen elämää kokemus on summattu näin:

Tunnelmat olivat museovierailun jälkeen sekavat. Olimme iloisella mielellä mieleenpainuvan juna-ajelun jäljiltä, mutta kokonaisuus jätti toivomisen varaa. Olimme ulkona jo puolessa tunnissa. Haahuilin ennen poistumista varmuuden vuoksi näyttelyn uudestaan ympäri. Ehkä jotakin oli jäänyt huomaamatta. Tässä kuitenkin oli kaikki.

Suomi ja viikingit - tulkinta vuodelta 2012

Eilen paperikasasta löytämäni kirjoitus oli kai jäänyt odottamaan kuvitustaan. Kyseistä postikorttia en muista viime aikoina nähneeni, joten julkaistaan ilman. Päivitykset hakasulkeissa.

Birkan museokaupassa myytiin viikinkien maailmankartaa postikorttina. Keskustelussa myyjän kanssa selvisi, että kuvan oli piirtänyt Historiska museetin pitkäaikainen museopedagogi.

Oleellistahan on, että miltä Suomi näytti siinä. Tältä:

[Puuttuva kuva]

Tyhjää täynnä. Ja informaatioköyhäähän näkemyksemme Suomen viikinkiajasta on, kunnes tekeillä oleva arktikkelikokoelma valmistuu. [Ei se siitäkään paljoa rikastunut. Varsinkin kun kirjasta on suurin osa edelleen lukematta.]

Sitä odotellessa tai paremminkin museokaupassa seisoessani [ulkona muistaakseni satoi] kehittelin seuraavan tarinan.

700-luku. Proto-viikinki Östen tulee kotiin meriretkeltä ja klinkkaa jalkaansa. Vaimo kysyy, mitä sattui ja Östen selittää lyöneensä varpaansa kiveen Suomen rannoilla.

800-luku. Pikku-Östen ehdottaa isälleen, että matkalla itään voitaisiin poiketa Suomeen. Isä-Östen sanoo, että ei tule kuuloonkaan. Esi-isä Östen oli maan mahtavin mies, jolle ei kukaan mahtanut mitään, mutta Suomesta hän tuli klenkaten. Sinne ei mennä.

900-luku. Östenin tytär kysyy isältään: "mikset hae turkiksia Suomesta, ovatko ne huionoja siellä?" Östen vastaa: "Ei sinne ole menemistä, siellä on noitia, jotka tekevät rammaksi."

1000-luku. Östen opettaa pojalleen maatietoa. "Venäjälle mennessä vasemmalla on Suomi, jossa on noitia. Oikealle jää Viro, jossa on helpommat rannat."

1100-luku. "Hei! Nyt olemme kristittyjä emmekä pelkää noitia. Lähdetään pojat Suomeen!"

Kuvat kirjasta A child's book of warriors (1907)

Viikinkiaikaa Virossa

Pariksi Lentosataman ruotsalaiselle näyttelylle Merimuseon toiseen toimipisteeseen Tallinnan vanhassa kaupungissa on avattu näyttely Viron viikinkiajasta. Täällä oli uutta tietoa niin paljon, että omaksuminen tuotti haastetta.

Yritin ensin lukea seinätekstejä, mutta palaset eivät loksahtaneet paikalleen. Kuultuani tallenteen puhuvan parilla eri kielellä älysin palata alkuun ja käydä läpi intron kosketusnäytön. Sen puhuessa suomeksi(kin) kauppareiteistä, muinaislinnoista ja hopea-aarteista syntyi jonkinlainen aihio Viron viikinkiajasta.

Mutta aika heikko sellainen. Joko esillepanossa oli säästetty rautalankaa tai sitä ei yksinkertaisesti ollut käytettävissä. Kun en aluetta tunne on vaikea sanoa kummasta oli kyse. Ainoa ennestään tuntemani kohde eli Salmen laivahaudat oli saanut hyvin lyhyen tekstin ollakseen (ruotsalaisten mielestä) sensaatio. Onko tutkimus ollut vähäistä vai niin vähä-antista, että kuva viikinkiajasta on epäselvä, kuten Suomessakin?

Hopea-aarteita on löytynyt Pohjois-Virosta samalta alueelta, joka ruotsalaisten kartassa oli väritetty skandinaavien asuttamaksi 900-luvulla. Uusin tulkinta on, että aarteet todistavat kaupankäynnistä kun aiemmin oli puhuttu ryöstämsestä. Kaikkiaan Virosta on löytynyt ainakin 4000 arabialaista dirhamia, joka maa-alueeseen suhteutettuna on suuri määrä. Suomesta näitä tunnetaan 1500.

Esinekuvia en yrittänytkään ottaa, sillä pikkuruiset vitriinit olivat niin pimeitä että tuskin näin lukea esinetekstejäkään. Tässäkin tuntui olleen hukattu mahdollisuus.

Täällä kuten ruotsalaisten näyttelyssä sai kokeilla miekan nostamista. Mutta myös vallasnaisen käätyihin pukeutumista.

Vaikka en saanut suurempaa tolkkua niin suosittelen. Ja jos käy Lentosatamassa niin kyllä kannattaa käydä täälläkin. Yhteislipulla säästää pari euroa.

Viikinkejä Lentosatamassa

Historiska museetilla on viikinkien tavaroita niin paljon, että niitä riittää oman pysyvän näyttelyn lisäksi kahteen ulkomaalaisille suunniteltuun kiertävään settiin, joista toinen rantautui elokuun puolivälissä Tallinnan lentosatamaan. Ja minä lähdin tiistaina sitä katsastamaan.

Katsastuksessani saattoi olla puutteita, mutta kahdeksan teemaa eivät synnyttäneet päässäni mitään uusia ajatuksia viikingeistä ja ajastaan. Ainoan ahaa-elämyksen sain purjeen rekonstruktio-ehdotelman äärellä. Punonta kapeista kankaista vaikuttaa realistiselta vaikkei sille ole kuvia kummempaa todistetta.

Pukeutumispisteessä roikkui vaatekappaleita, mutta ne olivat vain koristeita. Kävijä sai näytöllä pukea valitsemalleen ihmiselle kahdeksastatoista vaihtoehdosta valmiiksi esiinnostetut kappaleet. Haastetta oli siis vain oikeassa järjestyksessä. Testasin aikuisen naisen ja tiedän (?!) nyt, että asuunsa ei kuulunut päähinettä eikä esiliinaa.

Tämän jälken puetulle henkilölle sai tarjota esineitä, jotka sitten määräsivät/määrittelivät/indikoivat yhteiskunnallista rooliaan. Tyypillistä Historiska museetin kyseenalaistusta. Periaatteessa ihan hyvää, mutta että "valikoima esineitä, jotka antavat Gunlogille selkeän roolin, tekee hänet onnelliseksi"?

Esillä olevissa esineissä minut teki onnelliseksi niiden infotekstit, joista esimerkki melkein näkyy alla. Jokaisesta esineestä oli minikuva, nimeke, josta selviää onko kyseessä kopio, pieni kuvaus, löytöpaikka JA Historiska museetin kokoelmanumero. Otin pari muistiin ajatelen, että kaivan kokoelmatietokannastaan esinekuvan tähän esimerkiksi, mutta jälkikäteisessä taustatutkimuksessa huomasin, että Tallinnaan tuotujen kaikkien esineiden kuvat luvataan olevan tässä Flickr-kokoelmassa. Ilmeisesti kaikki käytettävissä ei-kaupallisesti.

Tietenkin on eri asia nähdä esineet kuin kuvat ja kyllä kiinnostuneen näyttelyä varten kannattaa Tallinnaan lähteä. Ja varata aikaa siihen tutustumiseen. Mutta kyseessä ei täällä Pohjolassa ole yhtä harvinainen tilaisuus tutustua viikinkeihin kuin kauempana. Koska kyseessä on kiertonäyttely, sen nykyinen lokaatio ei sisällössä näkynyt. Balttilaisille kontakteille oli yksi vitriini, mutta minimaalisin selostuksin (muistaakseni). Näyttelyn kartan (alla) mukaan skandinaavit asettuivat Viron pohjoisrannikolle 900-luvulla. Virolaisten käsityksestä viikinkiajastaan sitten huomenna.

Viikingeistä ja Suomesta

Kesäloman Göteborgin reissulla törsäsin John Haywoodin kirjaan Viking. The Norse Warrior's (Unofficial) Manual. Sen lukeminen ei jäänyt kesken, toisin kuin kotimaisten historiapopularisointien. Miksi?

Lyhyt kirjoittajaesitely synnytti vaikutelman asiantuntijuudesta. (Kuten oli tietenkin tarkoituskin.) En itse tunne aihetta kovin hyvin. Huumoria oli mukana runsaasti eli sopivasti. Mutta erityisen toimivaa oli oppaan kirjoittaminen aikalaisnäkökulmasta, joka sallii pienet epätarkkuudet. Vuonna 991 opasta kirjoittanut osasi kirjoittaa asiantuntevasti taistelutekniikasta, mutta ei välttämättä tiennyt kaikkea viikinkien ryöstökohteista. Joihin oli listattu Suomi, mutta ei Viroa. Eikö se esiinny saagoissa ollenkaan?

Haywoodin esityksessä Suomi on ensisijaisesti turkismaa, jonka väki ei pärjää viikingeille taistelussa ja pakenee mielellään mäkilinnoihinsa. Ei hirvittävän kaukana tutusta historiakuvasta.

Sitä mahdollisesti rikkovan kirjan Fibula, Fabula, Fact - The Viking Age in Finland lukemisessa en ole edennyt helmikuun jälkeen yhtään. Minulle käsittämättömästä syystä alkuvuodesta ilmestynyt kirja "julkaistiin" vasta toukokuussa. Ylen uutisessa Joonas Ahola tiivisti tuolloin tuloksia sanomalla

Jos viikinkiys määritelläänkin sotaisan kulttuurin tai sotaisuuden kautta, niin silloin siitä kyllä on Suomessa merkkejä. Esimerkiksi Suomen viikinkiaikaisista haudoista on löytynyt hirvittävän paljon aseita, enemmän kuin muualta Skandinaviasta tuona aikana keskimäärin. Tämä viittaisi siihen, että täällä on arvostettu kuolemaan liittyvien kulttien ja rituaalien yhteydessä sotureihin tai soturiuteen liittyvää symboliikkaa. [...]

Täällä ei ole ollut luonnonrikkauksia. Ainoana asiana voisi mainita turkikset, ja niiden saatavuus taas on riippunut paikallisesta väestöstä. Suomen rannikkoalue on ollut pienen kaupankäynnin kohteena. Täältä on myös haettu orjia, jotka vaaleutensa takia ovat olleet kuumaa kauppatavaraa eteläisillä markkinoilla. Todennäköisesti viikingeille ja skandinaaveille ei olisi ollut suurtakaan hyötyä siitä, että he olisivat ryhtyneet valloittamaan harvaan asuttua, köyhää, karua ja villiä seutua. Enemmän tai vähemmän ystävällismielinen kanssakäyminen on ollut hyödyllisempää ja molempien yhteinen etu.

Ei kovin suurta muutosta vanhaan, mistä Arhi Kuittinen veti johtopäätöksen

Tutkijat ovat totaalisen kieroja poliittisia toimijoita Suomessa, jotka toistavat suomenruotsalaisten väärennöksiä "historian tulkinnasta"

Tähän tekstiin ja sen kommentteihin tuttavani totesi sosiaalisessa mediassa, että "Tietysti on yksinomaan positiivista että kotimaan menneisyys kiinnostaa, mutta ei siihen tarvitsisi suhtautua niin höyrypäisesti ja Wettenhovi-Aspan hengessä."

En tiedä missä hengessä tai mitä tutkimustietoa käyttäen viikingeistä kertoo Ylen uusima radiosarja Viikinkien aika, sillä sen eräiden arvostama rauhallinen tyyli nostaa verenpainettani niin, etten kestä kuunnella minuuttiakaan.

Kirjoihin palaten ja viikinkejä sivuten. Jotkut ovat myös kehuneet Heikki Ojan kirjaa Riimut - viestejä viikingeiltä. Minulla oli se kirjastosta lainassa ja luin ihan kohtuullisen pätkän. Sitten oli Riksantikvarieämbetet tulkittu valtionarkistoksi tms. ja lukeminen toppasi oitis.

Sitten avaamattomia linkkejä viikinkiajan esittämistä käsitteleviin opinnäytteisiin

• Jonathan Scherzenlehner: En reflektion över vikingatida rekonstruktioner
• Inger Lundberg: Fibulas vikingaby på Åland - En undersökning om hur man kan förbättra, utveckla och tillföra nya idéer till en nutida vikingaby

Ja lopuksi komea kuva.

A Viking invasion ship with a characteristic dragon head, from a 10th century Northumbrian Anglo-Saxon manuscript pic.twitter.com/STVGT8jYau

— Europe's History (@EuropesHistory) May 17, 2015

Kalevala ja viikinkiaika Suomessa

Tällä viikolla sain vihdoin käsiini artikkelikokoelman Fibula, Fabula, Fact. The Viking Age in Finland, jota olen hinkunut muutaman vuoden takaisesta seminaarista lähtien. Hinkumisesta huolimatta viiden sadan sivun akateemisuutta uhkuva kirja oli kotiini päästyä suuressa vaarassa päästä oitis osaksi lukemattomien kirjojen vuortani.

Olin toki hankintapäivänä silmäillyt pitkää ja perusteellista johdantoa, josta lähtökohtaisesti pitäisi lukeminen aloittaa. Vastarannan kiiskenä hyppäsin kuitenkin keskelle artikkeleja, joista Kalevalan päivän kunniaksi valitsin Joonas Aholan tekstin Kalevalaic Heroic Epic and the Viking Age in Finland.

Opin, että suomalaisen kansanperinteen suuret nimet ovat järjestään yhdistäneet eeppiset runot kuten Lemminkäisen ja Sammon viikinkiaikaan. Olihan niissä merta ja laivoja, ihan niin kuin viikingeilläkin.

Aholalla ei ole ajoituksesta edeltäjiensä kaltaista näkemystä. Hän argumentoi sekä runojen elementtien säilyvyyden puolesta että sitä vastaan. Termejä ja kirjallisuutta tuntematon lukija jäi ulalle. En myöskään osannut arvostaa Aholan omaa vertailevaa analyysiä sankarihahmossa islantilaisessa saagassa sekä suomalaisessa ja venäläisessä perinteessä.

Jäin ihmettelemään Viron puuttumista ja tekstissä vilahtanutta mainintaa yhteyksien katkeamisesta etelään. Pitänee tavata lisää tekstejä, jos haluaa ymmärtää enemmän? Tosin käsiin voi jäädä entistä enemmän kysymyksiä.

Kuvituksena Akseli Gallén-Kallelan piirros Pohjolan häistä kirjasta 'Finland in the Nineteenth Century: by Finnish authors. Illustrated by Finnish artists. (Editor, L. Mechelin.)' British Libraryn digitoimana ja Flickr Commonsissa jakamana.

Birka on suomalainen(kin)?

Viimevuotisen Birka-käynnin tuliaisia oli museokaupasta postikortti, johon oli humoristiseen tyyliin kuvattu viikinkien toiminta-alue. Suomeen ei ollut osunut yhtään hahmoa ja tarkistin myyjältä kartan taustaa. Se oli aikanaan ollut isompana osa näyttelyä ja perustui historia-ammattilaisten tietoihin.

OK, viikinkien toiminnasta ja toimimattomuudesta Suomessahan on erilaisia näkemyksiä ja hyvin vähän tietoa. Yksi monista syistä, joiden vuoksi kovasti odotan viikinkiajan seminaareihin perustuvan artikkelikokoelman ilmestymistä.

Käyntini jälkeen Birkasta on tullut monia uusia tutkimustuloksia. Tänä keväänä valmistui isotooppianalyysi n.s. Birka-tytöstä. Se paljasti, että Historiska museetin luurangosta huolella rakentama vetonaula (katso kuva, ennallistuksen lähdekritiikkiä) ei ollut syönyt paikallista ruokaa eli oli todennäköisesti kasvanut kauempana. Historiska museetin tiedote ei ota kantaa siihen missä, ja varustaa otsikkonsa kysymysmerkillä. Tekstissä todetaan, että sama ero paikallisiin eläimiin on havaittu muistakin haudoista eli Birkaan on tultu toisaalta. Birka-tyttöä esittelevällä sivulla isotooppianalyysiä ei ole mainittu. Aivan sivun alareunassa puhutaan kyllä ihmisten liikkeistä.

Aihe palasi mieleen kun leikin viime viikolla tuttavan vinkkaamalla SwePub-hakuliittymällä ruotsalaiseen akateemiseen tutkimukseen. Suomeen liittyen sain ulos Ingrid Gustinin artikkelin Birkaborna med föremål från finska fastlandet, vilka var de? Lyhyt teksti päätyy lopputulokseen, että Suomen alueeseen yhdistetty korutyyppi esiintyi Birkan haudoissa toisiin maantieteellisiin alueisiin yhdistettyjen esineiden kanssa. Finnish Design siis kelpasi Itämeren länsirannallakin.

Gustin toteaa artikkelinsa alussa, että

"har man inom svensk arkeologi förvånansvärt sällan diskuterat de vikingatida förbindelserna mellan Mälardalsområdet och det sydvästfinska området. Inom finländsk arkeologi har man däremot ofta påtalat de nära kopplingarna områdena emellan".

Populaarisessa esihistoriassa alueiden yhteys ei ole kovin ahkeran keskustelun kohteena, joten itse yllätyin tästä.

Yllätyin myös kielitieteilijä Jaakko Häkkisen pyrähdyksestä historianharrastajaksi. En nimittäin muista nähneeni missään aiemmin yhtä perusteellista katsausta Suomen asemasta edellisen vuosituhannen alussa. Kommenttikenttään tietoa pliis, jos jossain on tarjolla vielä laajempi, jossa arkeologisiakin tuloksia mukana ja maantieteellinen rajaus ei jää kiinni nykyisiin valtiorajoihin.

Peruskoulun historia 1, katselmointi (2/2)

Viidennen luokan koulukirjani loppuosio alkaa viemällä Suomen esihistoria jääkaudesta  rautakauteen yhdellä aukeamalla.  Vaikka kyseessä on pitkä ajanjakso, jonka aikana muuttui paljon, vaikutelma elämästä on paikallaan pysyvä ahertaminen. Ei muuttoliikkeitä, ei yhteyksiä ulkomaailmaan.

Iloisesti yllätyin, kun saamelaisten historia (alusta nykypäivään) oli saanut kokonaisen aukeaman. Sijoituksesta esihistorian ja historiallisen ajan välissä voi vetää nurjiakin johtopäätöksiä, mutta päällisin puolin teksti on asiallinen sisältäen myös faktan "Uudella ajalla myös poronhoito alkoi tulla tärkeäksi elinkeinoksi", jonka opin oikeasti vasta viime vuotisen Oulun reissun yhteydessä maakunta-arkiston näyttelyyn tutustuessani. Olin luullut poronhoidon olleen paljon vanhempi perinne.

Kolmannella aukeamalla alkaa porukka liikkua niin, ettei perässä pysy. "Tänne muutti väkeä muualta ja he toivat mukanaan uusia elintapoja sekä parempia aseita ja käyttöesineitä kehittyneemmistä maista. Mutta myös täältä muutti väkeä muualle. Suomessa asuvat olivat siis vain osa siitä kansojen merestä, joka asutti Euroopan pohjoisosia." Aika hienosti sanottu!

Neljännellä aukeamalla eletään myyttien maailmassa, jossa "Vartiotulet palavat mutta hieman liian myöhään. Viikingit ovat päässeet osittain yllättämään kylän ja onnistuneet tunkeutumaan esilinnaan." Oppilaita ohjeistetaan katsomaan tarkkaan piirroskuvan aseita ja varustuksia...

 Ja seuraavalla sivulla

Kysymyksiä:
Oliko tarkoitus rohkaista lähdekritiikkiin vai opettaa
... että viikingit tekivät hyökkäyksiä Suomessa ja
... että viikingit käyttivät sarvikypäriä ja
... että viikingit olivat niin rikkaita, että värjäsivät laivansa purjeet Euroopan kalleimmalla väriaineella?

Jäin miettimään näitä niin kauan, ettei jäänyt aikaa lukea loppusivuja.

T2: Risteily viikinkiaikaan

Lauantaiaamuna (12.5.) kävelin aamiaisen jälkeen Tukholman kaupungintalon viereiselle laiturille, josta lähti risteily viikinkiaikaan. Ei kun siis, Birkaan.

Markkinointimateriaali sai minut pelkäämään, että juttu olisi mömmöä historianesitystä, ja pelko lisääntyi, kun näin oppaamme viikinkiasussa jalassaan modernit urheilusandaalit. Mutta mies osoittautui asiantuntevaksi ja arkeologin koulutuksella varustetuksi. Menomatkalla saimme muutaman tietoiskun, jotka liittyivät ohittamiimme rantoihin, ja viikinki-/keskiaikaan. Saarella kuljettu kierros kärsi suuresta ryhmästä ja vaihtelevista lähtötiedoista. Mutta kannatti osallistua, sillä jälleen kerran "elävänä" nähty maisema avautui toisin kuin kartta. Birkan kaupunki sijaitsi tämän pellon rannan puoleisessa päässä: 

Ja tältä näytti uljas oppaamme, taustallaan Avelsön saari:

Infokeskusta tituleerattiin museoksi. Siellä oli hyvä elokuva arkeologian menetelmistä, jonkin verran esineitä tai niiden kopioita sekä infotekstiä. Ärsyttävimpiä olivat tietokoneruudut, joissa esitykset pyörivät omaa vauhtiaan niin, että kaikkien lukemiseen ja omaksumiseen olisi mennyt ikuisuus. Aikaa olisi saanut myös kulumaan hakemalla kaikki yksityiskohdat isoista pienoismalleista. Mutta se olisi ainakin ollut hauskaa.

Sää suosi onneksi kiertokävelyn aikana, mutta poiketessani rekonstruoitujen talojen keskelle satoi sen verran, että keskityin ei-kastumiseen. Kameralla yritin räpsiä erilaisten rakennustekniikoiden suuntaan. Infokeskuksessa kerrottiin, että rakennusmalleja oli kerätty melko laajalta alueelta.

Risteilypaketissa oli saarella oloon varattu kolme tuntia. Periaatteessa riittävästi, mutta aikatauluttomasti olisin osannut olla rennommin ja ehkä omaksunut enemmän(kin) tietoa.