Sotaisia uutisia maalis-huhtikuussa 1715

Päiväykset juuri sen jälkeen kun britit vaihtaneet vuotensa täsmäämään suomalaisen vuosiluvun kanssa.

Tukholma 26.2. (London Gazette 22.3.1715): "The last letters from the province of Westro-Bothnia advised, that they had intelligence 6000 Muscovite Dragoons were marching from Finland round the Bothnick Gulph, and that Part of those Troops were already advanced as far as Torno."

Tukholma 26.3. (London Gazette 9.4.1715): "Letters from Orground and the Places situate on the Bothnick Gulph, do all give an Account of great Fires having for two or three Days together been seen upon the Isle of Aland and the Coast of Finland, whence they conclude that the Muscovites have begun to burn and destroy the Towns and Villages both on that Island and on the Continent."

Lehtipinosta

Sorruin perjantaina kauppajonossa poimimaan koriini Imagen ja Mondon paketin. En odottanut löytäväni historiaa, mutta sitä oli kumminkin mukana. Matkailuun erikoistunut Mondo esitteli suomalaisena matkailukohteena Luonnontieteellisen museon. Teksti ei liikkunut esittelyvitriinien joukossa vaan kellarikäytävissä, joissa kokoelmia säilytetään ja käsitellään. "Yli 10 miljoonaa kuollutta eläintä tai niiden osaa".

Imagesta saattoi Brad Pittin elämähistorian lisäksi lukea Miina Supisen kirjakolumnin, joka käsitteli Peter Englundin Menneisyyden maisemaa. Supinen arvelee, "että Englundin populaaritiede on eniten mieleen niille, joiden historianharrastus on suhteellisen satunnaista." Ahaa, vihdoinkin selitys sille miksen ole lukenut yhtään Englundia kannesta kanteen. Intensiivisempään historianharrastukseen sopii hötömpi popularisointi.

Sitten Hesarista talteen revittyjen sivujen pariin. Jukka Rislakin näkökulma 1.12. käsitteli Venäjän ulkoministeriön verkkosivujen asiakirjaa Neuvostoliiton kansainvälispoliittinen toiminta Suuren Isänmaallisen sodan kynnyksellä. Talvisota vilahtaa siinä "neuvostolais-suomalaisen konfliktin kautena" ja Baltian miehitys jää selostamatta.

Itsenäisyyspäivän kunniaksi 6.12.2011 esitettiin vertailulukuja vuoden 1917 ja 2011 suomalaisista. Konkreettinen on selventävää. Vuonna 1917 Suomessa oli alle 1000 autoa, Helsingissä vuonna 1918 noin 8%:lla puhelinlinja ja vuonna 1920 WC 4%:ssa asunnoista. Samana oli nykyaikaan verraten pysynyt äänestysaktiivisuus ja taposta tuomittujen määrä.

Ihmiset-sivulla 10.12. haastateltiin Kimmo Sarjea, joka on valokuvillaan "halunnut tulkita monisatavuotisen karelianismin perintöä". (Hippolyten verkkosivujen mukaan joulukuun loppuun asti auki oleva Asunto valtakadulla -näyttely "johdattaa Petroskoin metafysiikkaan, suomalaisen nationalismin ja kommunismin ytimiin.") Hesarin jutussa Sarje kaipaa Helsinkiin museota, "joka taluttaisi kävijää Suomen historian suurta muistin kaarta 1800-luvulta tähän aikaan". Mielenkiintoinen alkupistevalinta.

Yleisönosastokirjoituksiin ilmaantui joulukuussa keskustelua Suomen nimen alkuperästä. Luin niitä vain paloittain enkä katsonut kommentointia kaipaaviksi. Mutta utsjokelainen Arvi Hagelin, jonka kirjoitus julkaistiin sunnuntaina 11.12. räväytti niin, että käteni oikeni repäisyasentoon. Hän toteaa "Nykyisen Suomen alueella, jota kutsuttiin aikoinaan Saamen maaksi, asui lähes yksinomaan saamelaisia noin 2500 vuotta sitten." Koska saamelaiset kutsuvat suomalaisia lättiläistä tarkoittavalla sanalla, on Hagelinille selvää, että suomalaisten esi-isät ovat tulleet Baltiasta. Hagelin lopettaa "Saamelaisten alkuperäiskansan statuksen takia saamen kielellä täytyy olla alkuperäiskielen status". Millä saamen kielellä, kysyn minä. Jos saamelaisten kattava asutus alkoi (?) pronssikauden lopussa, kuka täällä asui sitä ennen? Ei kai vaan ne hautaröykkiöt ole kumminkin ruattalaisia??

Suomalaiset ulkopuolisten silmin 1833 ja 1866

Kuva oikealla on lehdestä Maiden ja merien takaa 9/1866, jonne se oli poimittu saksalaisesta kuvalehdestä. Suomalaisen silmin kuva ei ollut edustava esittääkseen suomalaista talonpoikaa.

Alla silkkaa ja suoraa lainausta kirjasta Georges-Bernard Depping: Depping's evening entertainments: comprising delineations of the manners and customs of various nations. Second series. 1833 . Wikipedian mukaan kirjoittaja on saksalais-ranskalainen eli kyseessä ilmeisesti käännös.

The Finlanders had formely the same advantages as the Norvegians; immense forests occupied that part of their country which was not occupied by lakes or morasses; but the ill judged conduct of the inhabitants have nearly destroyed them. Instead of economizing this precious gift, they set large portions of it on fire; and, when the soil is covered with ashes, they sow it with seed.

Gustav. How can they be so imprudent?

Mr. O. Having discovered that the fresh ashes rendered the earth very fertile, they destroy their woods in order to reap speedily the fruits of their labour. If they cleared the marshy lands, their work would be longer and more painful; they love to labour little and reap much. In this they act like all people who think but little, and who sacrifice their brightest hopes to the enjoyment of the present moment. It is true, that the Finlanders could never reap profit to the same extent as the Norwegians; because their country is so intersected by fens and marshes that commercial intercourse is difficult. Every household depends upon itself for the gratification of its wants. The master of the cottage is tailor, miller, weaver, &c. They are contented with their miserable huts because they are ignorant of better; they are bigoted to their ancient customs, and, although oftentimes distressed for provision, they receive coldly that valuable vegetable, the potatoe, and the bread made from the reindeer moss. It is with nations as with individuals ; a solitary life renders us self opinionated; by depending constantly upon ourselves, we imagine that we are all-sufficient, and need not the advise of others ; we become mistrustful and obstinate. By associating with others, we naturally profit by their knowledge and experience.

Yet the Finlander is not without advantages which result from his isolated situation; he is not exposed to the temptation and bad examples of cities; and with the rudeness of uncultivated life, he has also preserved its simplicity. In his intercourse with strangers he is exceedingly reserved and not unfrequently gloomy.

Notwithstanding the efforts which have been made to enlighten them, they are exceedingly superstitious. Their magicians who are now, however, compelled by the vigilance of their magistrates to resort to secrecy, in order to carry on their pretended arts, bear about in a bag all they consider necessary for their magical delusions. They have many old songs which they teach as a shield or remedy against evils. The Finlanders have always loved singing, and they possess a talent you would little suspect, that of poetry. They compose songs and long poems, in which, though many of the ideas are whimsical, the sentiments they contain are noble and strongly expressed. These poems become oral traditions, for they know not how to preserve them in writing. Some of the peasants will repeat a thousand lines, which they have either heard or composed. Sometimes these verses are sung, accompanied by a stringed instrument, called kandele, which, according to their mythology, was invented by a god.

At the feasts of the interior Finlanders, an old poet, having chosen a helpmate, places himself opposite to him, so that their knees touch; he then recites a couplet, to which his companion adds another, and so till the poem is finished. A pot of beer is the only recompense for this rustic effusion of the muses. When the in-peasants travel towards the coast, in companies of forty or fifty, they cheer the way by song. The women too, when turning the grindstone and performing other offices equally hard, beguile the hours with historic or romantic ballads. The women are very industrious and exact in the performance of their household duties.

Lapioitua

Kuvassa lumensulatusta Tukholmassa 1920-luvulla suomalaisella laitteella Fennia

(Lähde:Stockholmskällan Fotonummer F 57656)

Filmissä Hyökkäys Härkälinnaan ei ole lunta, mutta mahtava keskiaikainen meininki.

Gradun aineksien kokooja kirjoitti historian opiskelijan näkökulmasta historialliseen viihteeseen. Charlotte harmistui på svenska lehtijuttuun viikinkiajan vahvoista naisista.

Kirjastonjohtaja esitteli Sylvian joululaulun säveltäjän. Greenwoman lumisanastoa.

Teoriapiikki liikkui historiasta maantieteeseen. Lars Lundqvist seikkaili Europeanassa på svenska.

Mikko Rautalahti mietti vapaakappalelakia.

Marko Leppänen etsi Suomen kansallisaarteita ja esitteli Helsingin Vartiokylän Linnavuoren.

Tyrvääläinen sukututkija A. Metsäpuro oli kerännyt kokoon videoleikkeitä kotiseudustaan.

Artefacta esitteli museoiden joulukuun esineet.

Anu Lahtinen näki Logomossa esitetyn oopperan Eerik XIV.

Kirsi Hietanen oli lukenut Irja Sinivaaran Suursaaren vuoteen 1939 sijoittuvan kirjan Sinisiin ilmoihin. Otto oli lukenut Antony Beevorin kirjan Stalingrad. JVahe oli lukenut Mikko Porvalin kirjan Kaatunut Normandiassa. Aino-Maria Savolainen oli lukenut kirjan Urheilijat maineen poluilla. Tahaton lueskelija puolestaan verkkokirjan Suomi, Ruotsi ja Venäjä tuhat vuotta naapureina. Kirjavinkeissä Kaisa esitteli Pekka Jaatisen kirjan Kalpeat sotilaat.

Yxi Akka joka itki Lehmäänsä

Kerran tapahtu se kova onni yhelle Akalle, että hänen paras lypsy Lehmänsä vajois vetelään suohon, ja kuoli sinne; josta Akka tahto kokonaan tulla hoperoxi, itki yöt ja päivät ja ääneensä lollotti ja valitti; voi minun Tuorikkini, ei se enää ammoen tule minua vastaan kuin minä huhoilen, ei Tuorikin ääni enää luikailee mettäs, ei sitä enää kaju vastaa kankahilla. --- Tätä teki se hopero Akka ja vielä kirkossain itki katkerasti, kuin Kirkkoherra messusi; ja sitä hän teki monta aikaa, niin että häneltä vijmmein Pappi kysy, mixi sinä itket kuin minä messuan.. Akka vastais: kuin minä kuulen teidän äänennä ... Ak! ... nijn minä muistan minun Tuorikkini ... voi kuinga se oli ...

Oppi. On hulluja kylvämätäkkin.

Christfrid Ganander: Uudempia uloswalituita satuja (1784)

Oikeaa itkemistä oli leskillä, joista 1700-luvun osalta tieto Jenni Toivasen gradussa Jälkeenjätetyt : leskinaiset 1700-luvun lopun jämsäläisessä maalaisyhteisössä.. Välillä itketti ehkä lehmiäkin, Teemu Keskisarjan väitöskirjaa "Secoituxesta järjettömäin luondocappalden canssa" : Perversiot, oikeuselämä ja kansankulttuuri 1700-luvun Suomessa en vieläkään ole lukenut. Eläimistä puheenollen... Kirsi Nuutinen: Suomenhevonen metsätyössä - Matka historiasta nykypäivään

Vielä pari 1700-luvun tutkimusta. Sophie Litoniuksen gradu on Vänner, kolleger och gynnare : Namngivningen av de finska fästningsverken under Augustin Ehrensvärds tid. Verkossa myös Ville Sarkamon gradu Kunniaan tuomitut : kunniakoodiston hallitsema karoliinisotureiden elämä 1600-1700 -lukujen vaihteessa. Sarkamo jatkoi tutkimustaan ja väittelee Jyväskylässä 16.12., väitöskirjansa otsikkona “Karoliinien soturiarvot. Kunnian hallitsema maailmankuva Ruotsin valtakunnassa 1700-luvun alussa” (Tiedote, jossa linkki kirjan elektroniseen versioon).

Kustaan sotaan jääneet

Kustaan sotaan jääneitä on tullut ennenkin näissä uutisleikepostauksissa esiteltyä, tällä kertaa tarjolla kolme tapausta:
Viimeinen havainto sotilaasta Johan Mört oli vuodelta 1788 Ruotsin ja Venäjän välisestä taistelusta Valkealan "Kaipiaismalmilla". Pakko oli päätellä hänen joko siellä kaatuneen tai joutuneen venäläisten vangiksi. Vaimo Lisa Axeldotter ei jaksanut ihan loputtomiin odottaa selvyydeen saamista vaan oli menossa uusiin naimisiin, minkä vuoksi sanomalehdessä Inrikes tidningar julkaistiin ylläoleva kuulutus 15.5.1795. Asiasta jotain tietävien sopi ilmoittautua varapastori Peter Henric Boismanille, joka tuolloin oli vs. kirkkoherra Orimattilassa.

Strömforsin ruukin veitsiseppä Johan Forster karkasi vaimonsa mielestä Venäjälle vuonna 1789. tai paremminkin Venäjän sotaan, sillä uskottavien kertomuksien mukaan Johan kuoli Systerbäckissä. Mutta kertomukset eivät riittäneet vapauttamaan Catharina Elisabeth Hansdotteria uuteen avioliittoon, joten miehen kohtaloa kuulutettiin kolmatta kertaa ylläolevalla ilmoituksella sanomalehdessä Inrikes tidningar 19.1.1798. Asiat taisivat hoitua Catharinan mielen mukaisesti, sillä Ruotsinpyhtäällä vihittiin Hiskin mukaan 3.6.1798 "Sågk. Salomon Hammarström " ja " Smed.änk. Cath: Elisab: Hansdr".

Itsellinen Johan Bök liittyi armeijan riveihin Kustaan sodan alussa, eikä sen jälkeen antanut kuulla itsestään vaimolleen ja lapsilleen Hailuodossa. Torppari Hindric Kipinä halusi mennä vaimon kanssa naimisiin ja edellisen miehen kohtaloa täten kuulutettiin kolmatta kertaa sanomalehdessä Posttidningar 2.8.1800. Onnelliseen loppuun viittaa Hiskin mukaan 5.6.1801 Hailuodossa vihityt "Enkl. Henr. Klemetss. Kipinä" ja "Enk. Caisa Simonis Berni el. Bök".

Päivän uutinen Ruotsin historiasta

Martin Liskan twitter-viesti

Skandal! Vem ligger då i grav av #MagnusLadulas? Och vad som är viktigare - var ligger kungen begravd???

herätti minut päivän historialliseen uutiseen, joka hieman ennen keskipäivää oli Ruotsin radion sivuilla kerrottu. Yle otsikoi asian pari tuntia myöhemmin: Tukholman hautakirkossa vääriä vainajia. Tukholman Medeltidsmuseetin pressitiedote taitaa olla asiallisin lähde. Ihan oikeita vainajia kirkossa on, mutta hieno törökööki, joka Maunu Ladonlukkoa markkeeraa, on tarkoituksella tai tarkoituksetta laitettu väärään paikkaan.

Minulle asialla on sukututkimuksellistakin (kröhöm) kiinnostusta, olenhan... jonkun... Maunun sukulaisen jälkeläinen. Muistaakseni. Kiinnostaa kyllä muitakin, sillä Fredrik Tenfält twiittasi tunti sitten

Det meddelas nu att den särskilda Magnus Ladulås-bloggen kraschat. Historieintresset lever i landet.

Lisäys. Charlotte ehti saada aiheesta tekstinsä på svenska julki hieman ennen minua.