Kakkulaisten Nirhan Isokorven torpparin poika Arvo Johannes (s. 12.6.1892 Kokemäki) oli saapunut Quebeciin Letitia-laivalla kesäkuussa 1913. Hän saapui 14.4.1917 Michiganin Saulte Saint Marieen ilmoittaen viimeiseksi pysyväksi osoitteekseen "Mile 65, A. C. R., Ontario". Monella muulla tulijalla on samankaltainen osoite, erään tiedustelijan verkkokeskustelussa saaman vastauksen perusteella lyhenne on aukaistuna Ontariossa kulkeva Agawa Canyon Railway.
Toisen kerran Arvo tuli Yhdysvaltoihin helmikuussa 1919, New Yorkin osavaltion satamaan Rouses Point. Hän oli matkalla toisaalle eikä virallisesti tullut Yhdysvaltoihin. Itse asiassa ilmoitti ettei siellä ollut koskaan ollutkaan.
Lähteet
Kokemäki rippikirja, 1891-1900 s. 1359
Ancestry.com. Border Crossings: From Canada to U.S., 1895-1956
Ancestry.com. Michigan Passenger and Crew Lists, 1903-1965
lauantai 10. syyskuuta 2011
Turun tuomiokirkosta ulkoa ja sisältä
Vinkiksi kiinnostuneille: Aamulehden numerosta 19.6.1910 löytyy tarinaa Turun tuomiokirkon kellon valannasta 1600-luvulla. Alla puolestaan antia niille, jotka eivät voi saada tarpeekseen Turun tuomiokirkon kuvallisista esityksistä. Jossain blogin syövereissä näitä on ollut aiemminkin, mutta tässä tämän hetkiset varastot.
24.2.1882 Helsingin Wiikko-Sanomia no 8
24.2.1882 Helsingin Wiikko-Sanomia no 8
perjantai 9. syyskuuta 2011
1600-luvun verkostoja
FB-tuttavani päivitti statustaan Marko Hakasen väitöstilaisuudesta Jyväskylästä, joten älysin tarkistaa oliko väitöskirja nyt sitten myös elektronisesti julkaistu. Oli toki. Otsikkonsa - Vallan verkostoissa : Per Brahe ja hänen klienttinsä 1600-luvun Ruotsin valtakunnassa - puolesta kiinnosti, sillä Flachseniuksia kokoonpannessani törmäsin Brahelle lähetettyihin kirjeisiin ja ihmettelin ihmisverkostoja alkeellisella tasolla.
Hakanen on tietenkin huomattavan paljon syvemmällä enkä tässä "kahvitauolla" ole ehtinyt pdf:ää vasta kuin vilaista. Tietenkin aloitin hakemalla Flachseniusta ja esisetä löytyi sentään yhdestä taulukosta. Henkilöhakemistoa selaamalla löytyi Meisner-esitätejä. Sukulaisuusverkostoista todetaan tutkimuksessa sivulla 106
Hakanen on tietenkin huomattavan paljon syvemmällä enkä tässä "kahvitauolla" ole ehtinyt pdf:ää vasta kuin vilaista. Tietenkin aloitin hakemalla Flachseniusta ja esisetä löytyi sentään yhdestä taulukosta. Henkilöhakemistoa selaamalla löytyi Meisner-esitätejä. Sukulaisuusverkostoista todetaan tutkimuksessa sivulla 106
Suvun yhteistoimintaa voidaan jossain määrin kutsua nepotismiksi, mutta silloin asiaa tarkastellaan liiaksi nykypäivän näkökulmasta. Selvää kuitenkin oli, että 1600-luvulla sukulaisia pyrittiin saamaan mahdollisimman hyviin asemiin, jotta suvulle saataisiin rakennettua vahva ja laaja verkosto.Kokemäelle Brahen verkostot eivät ulottuneet, mutta tarkoitushakuisesti kirjaan voi vilaisuni perusteella tarrata myös kamariviskaali Äimästä kiinnostuneet. Ellei väitöstilaisuudessa ole tapahtunut ikävää käännettä on Kokemäen Pälpälä kartano FT:n arvovallalla. Mitäs minä siihen enää sanoisin.
Lähteiden rajalla
SukuForumiin kirjattiin eilen tiedustelu, jossa haettiin "joskus 1500-luvun alkupuolella" syntyneen esi-isän vanhempia. Luettuani huokaisin syvään. Lähteitä moisen tiedon saamiseen kun harvemmin löytyy. On enemmän kuin todennäköistä, että kirjoittaja on kopioinut kaiken - ainakin 1700-lukua edeltävän - tietonsa valmiista tutkimuksista miettimättä hetkeäkään mihin lähteisiin tiedot perustuvat. Minun ei auta kovasti sormeani heilutella, sillä aikanaan olen ollut samassa ajatusmaailmassa. Kun vaan muistaisin, miten siitä pääsin eteenpäin.
Ei tietenkään ole mahdotonta saada noinkin vanhoista ajoista tietoa ja yrittäminen edustaa optimismia, joka itseltäni tahtoo unohtua. Niinpä tuhahtelin myös toisen SF-kirjoittajan tiedustelua 1400-luvun lopulla eläneen miehen testamentin kopiosta. Mutta voisihan sellainen olla olemassa...
Testamentin kyselijällä saattaa olla hatarahko ymmärrys Ruotsin ja Suomen lähdetilanteesta, mutta ainakin hän lähteiden perään kyselee. Eräässä ketjussa mm. Sursillin suvun kantaisää Erik Ångermania koskien. Hänestähän löytyy lukuisilta verkkosivuilta ne samat "faktat", mutta missään en muista nähneeni lähdeviitteitä. Palautuvatko 1600/1700-luvulla tehtyihin muistiinpanoihin vai onko joku joskus Erkan nimen löytänyt myös oman aikansa aineistosta? Ilmeisesti on, sillä esimerkkitekstissä todetaan:
Ei tietenkään ole mahdotonta saada noinkin vanhoista ajoista tietoa ja yrittäminen edustaa optimismia, joka itseltäni tahtoo unohtua. Niinpä tuhahtelin myös toisen SF-kirjoittajan tiedustelua 1400-luvun lopulla eläneen miehen testamentin kopiosta. Mutta voisihan sellainen olla olemassa...
Testamentin kyselijällä saattaa olla hatarahko ymmärrys Ruotsin ja Suomen lähdetilanteesta, mutta ainakin hän lähteiden perään kyselee. Eräässä ketjussa mm. Sursillin suvun kantaisää Erik Ångermania koskien. Hänestähän löytyy lukuisilta verkkosivuilta ne samat "faktat", mutta missään en muista nähneeni lähdeviitteitä. Palautuvatko 1600/1700-luvulla tehtyihin muistiinpanoihin vai onko joku joskus Erkan nimen löytänyt myös oman aikansa aineistosta? Ilmeisesti on, sillä esimerkkitekstissä todetaan:
Hänet mainitaan Västerbottenin vanhimmassa veroluettelossa 1539 talollisena Uumajan pitäjän Tegin kylässä. Erik Ångerman oli veroista päätellen varakas talollinen. Hänet mainitaan usein myös lautamiehenä. Hän lienee kuollut iäkkäänä 1550-luvun alussa. Hänet mainitaan veroluetteloissa vuoteen 1550 asti, mutta seuraavista veroluetteloista 1553 häntä ei löydy.Voudintilejä on siis joku joskus selannut. Ja saavat muutkin selata, jollei kukaan jaa tarkempia lähdeviitteitä. Kriittisen Sursill-tutkimuksen valmistumista odotellessa.
Ikävä onnettomuus Halikossa 1791 ja huvimajapiirros vuodelta 1817
Kävi niin ikävästi, että 3.2.1791 rusthollari Joh. Simola Uskelasta, joka oli rykmenttipastori Math Simonellin veli, yritti hevosella ja reellä yli Viljakkalan kosken, mutta hukkui. Ruumis löytyi vasta seuraavana päivänä joen jään alta. Hevonen palasi Lempilän kylään ilman rekeä. Tästä kuolemasta raportoitiin toukokuussa ja teksti julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 11.7.1791. Kesä ei ehkä ollut tehokkain aika muistuttaa jääkelien vaarallisuudesta.
Johanin hautaus löytyy Perttelin kirkonkirjoista. Kuolinsyyksi merkitty hukkuminen Wasken purossa. Googlella löytyy Wikipediasta "Vaskion Lempilä", jossa Viljakan alue. Vaskion sivulla mainitaan Kierlan kylä eli ulkopaikkakuntalaisena uskaltanen sanoa olevani oikealla hollilla.
Loppukevennykseksi, mutta arvokkaaksi sellaiseksi "Lusthus med Halmbandomlindade Stolpar och Spjelar, på en liten Kulle imot ändan af Trädgården vid Wjurila : aftecknad den 25 Augusti 1817". Kuva on Uppsalan yliopiston kokoelmista ja kyseinen Viurila mahdollisesti Halikon Viurilan kartano eli täten otsikon alle ahdettavissa.
Johanin hautaus löytyy Perttelin kirkonkirjoista. Kuolinsyyksi merkitty hukkuminen Wasken purossa. Googlella löytyy Wikipediasta "Vaskion Lempilä", jossa Viljakan alue. Vaskion sivulla mainitaan Kierlan kylä eli ulkopaikkakuntalaisena uskaltanen sanoa olevani oikealla hollilla.Loppukevennykseksi, mutta arvokkaaksi sellaiseksi "Lusthus med Halmbandomlindade Stolpar och Spjelar, på en liten Kulle imot ändan af Trädgården vid Wjurila : aftecknad den 25 Augusti 1817". Kuva on Uppsalan yliopiston kokoelmista ja kyseinen Viurila mahdollisesti Halikon Viurilan kartano eli täten otsikon alle ahdettavissa.
torstai 8. syyskuuta 2011
Arkistokausi on alkanut
Olin eilen Kansallisarkistolla lähes tulkoon kolmesta kahdeksaan. Kuin vanhaan hyvään aikaan. Nykyaikaan kuuluu siis ilta-aukiolo vain keskiviikkoisin ja lauantaina vain kerran kuussa. Syksyn ensimmäinen lauantai ei vetänyt tupaan sanottavasti väkeä (saldo 13), tulkaa hyvät ihmiset paikan päälle niin kauan kuin mahdollisuus on olemassa...
Mikä oli kivaa? Itse tekeminen ei niinkään, pääduunina oli tarkistella kymmenettä kertaa Olof Ångermanille lähetettyjä kirjeitä Laguksen kokoelmien mikrofilmeiltä. Niitä kelatessa moikkasin Juha-Matti Granqvistiä, jonka silmissä olen kirjoittamieni kommenttien johdosta Sveaborg-blogin ainoa todistettavissa oleva lukija. Masentava tarkastelutapa, jolla tämänkin blogin lukijakunta mahtuisi yhden ruokapöydän ääreen, kun mielummin kuvittelen heidän täyttävän kohtuukokoisen luentosalin.
Sosiaalista interaktiota oli tarjolla muutenkin, mikrofilmihuoneessa oli tuttuja kasvoja nimillä ja ilman. Pari tamperelaista tuttavaani oli ehtinyt jo paluujunaan ennen saapumistani, mutta melkein ehdin tervehtiä kolmatta, joka löytyi yllättäen luettelohuoneesta. Siellä istuvaa päivystäjää kiusasin koko illan erilaisin kysymyksin ja opin m.m. miten saadaan Arkistolaitoksen sähköposteihin vastaus: lähetä ja kysy sitten tiskiltä. Ilmeisesti viestien prosessointi ei toimi aivan optimaalisella tavalla.
Laguksen kanssa lopetettuani tauko kirjastossa toi käteeni ensin (suhteellisen?) tuoreen Genoksen 2/2011, jossa taas erinomainen pääkirjoitus. Hyllystä löytyi ilokseni myös Impolan rälssiratsastajat, jonka lyhenteisiin oli vihdoinkin sopiva aika ja mielentila perehtyä. Siinä se loppuilta sitten menikin. Ongelmanratkaisu on hauskaa vaikka toisinaan turhauttavaa.
Kirjan jokaisen henkilöpätkän päällä on mystisiä lyhenteitä. Olisi luullut, että lyhenteistä olisi ollut sievä (muttei pieni) lista. Mutta ei, pitää vaan lukea huolellisesti läpi kirjan alussa olevia peruslähteiden esittelysivuja löytääkseen hakemansa. Tämän tajuaminen oli illan ensimmäinen saavutus.
Kaikki OÅ:n koodit avautuivat ja olivat järkeenkäypiä. Toinen saavutus. Yhdestä viitteestä olisin halunnut nähdä kyseisen dokumentin, mikä tuotti varsinaisen tenkapoon. Lähdekuvauksissa ei nimittäin (minusta) selvästi sanottu, mistä arkistoyksiköstä kyseistä nimilistaa pitäisi hakea. Toivorikkaasti selasin kahteen kertaan vuoden 1565 sotilastilien kolme mikrofilmiä, mutta saattaa olla, että olisi pitänyt käyttää enemmän aikaa luetteloiden parissa.
Vesiperän vedettyäni tuli mieleeni, että nopeasti voisi tarkistaa kyseiset SVAR:n hakemistotiedot, vaikka itse dokumentit maksullisia siellä ovatkin. Eipäs voinutkaan, sillä asiakaskoneilta oli pitkästä aikaa blokattu kaikki Arkistolaitoksen ulkopuoliset sivut. Hiskiä myöden. Ei kiva eikä mukava. Hiski-haravoinnit ovat usein tarpeen mikrofilmejä selatessa. Googlella olen tarkistanut erinäisiä asioita, jotta pääsen jatkamaan muun aineiston parissa. Ja karttojakin tarvitaan, vaikkapa digitaaliarkiston digitoitujen karttojen tulkintaan. (Kyllä. Tiedän, että uudessa tutkijasalissa on karttakirjoja.) Taisi olla Historiallinen sanomalehtiarkisto ja yliopiston kirjastokannatkin tavoittamattomissa? Niillekin on ollut ihan asiallista tarvetta.
Mikä oli kivaa? Itse tekeminen ei niinkään, pääduunina oli tarkistella kymmenettä kertaa Olof Ångermanille lähetettyjä kirjeitä Laguksen kokoelmien mikrofilmeiltä. Niitä kelatessa moikkasin Juha-Matti Granqvistiä, jonka silmissä olen kirjoittamieni kommenttien johdosta Sveaborg-blogin ainoa todistettavissa oleva lukija. Masentava tarkastelutapa, jolla tämänkin blogin lukijakunta mahtuisi yhden ruokapöydän ääreen, kun mielummin kuvittelen heidän täyttävän kohtuukokoisen luentosalin.
Sosiaalista interaktiota oli tarjolla muutenkin, mikrofilmihuoneessa oli tuttuja kasvoja nimillä ja ilman. Pari tamperelaista tuttavaani oli ehtinyt jo paluujunaan ennen saapumistani, mutta melkein ehdin tervehtiä kolmatta, joka löytyi yllättäen luettelohuoneesta. Siellä istuvaa päivystäjää kiusasin koko illan erilaisin kysymyksin ja opin m.m. miten saadaan Arkistolaitoksen sähköposteihin vastaus: lähetä ja kysy sitten tiskiltä. Ilmeisesti viestien prosessointi ei toimi aivan optimaalisella tavalla.
Laguksen kanssa lopetettuani tauko kirjastossa toi käteeni ensin (suhteellisen?) tuoreen Genoksen 2/2011, jossa taas erinomainen pääkirjoitus. Hyllystä löytyi ilokseni myös Impolan rälssiratsastajat, jonka lyhenteisiin oli vihdoinkin sopiva aika ja mielentila perehtyä. Siinä se loppuilta sitten menikin. Ongelmanratkaisu on hauskaa vaikka toisinaan turhauttavaa.
Kirjan jokaisen henkilöpätkän päällä on mystisiä lyhenteitä. Olisi luullut, että lyhenteistä olisi ollut sievä (muttei pieni) lista. Mutta ei, pitää vaan lukea huolellisesti läpi kirjan alussa olevia peruslähteiden esittelysivuja löytääkseen hakemansa. Tämän tajuaminen oli illan ensimmäinen saavutus.
Kaikki OÅ:n koodit avautuivat ja olivat järkeenkäypiä. Toinen saavutus. Yhdestä viitteestä olisin halunnut nähdä kyseisen dokumentin, mikä tuotti varsinaisen tenkapoon. Lähdekuvauksissa ei nimittäin (minusta) selvästi sanottu, mistä arkistoyksiköstä kyseistä nimilistaa pitäisi hakea. Toivorikkaasti selasin kahteen kertaan vuoden 1565 sotilastilien kolme mikrofilmiä, mutta saattaa olla, että olisi pitänyt käyttää enemmän aikaa luetteloiden parissa.
Vesiperän vedettyäni tuli mieleeni, että nopeasti voisi tarkistaa kyseiset SVAR:n hakemistotiedot, vaikka itse dokumentit maksullisia siellä ovatkin. Eipäs voinutkaan, sillä asiakaskoneilta oli pitkästä aikaa blokattu kaikki Arkistolaitoksen ulkopuoliset sivut. Hiskiä myöden. Ei kiva eikä mukava. Hiski-haravoinnit ovat usein tarpeen mikrofilmejä selatessa. Googlella olen tarkistanut erinäisiä asioita, jotta pääsen jatkamaan muun aineiston parissa. Ja karttojakin tarvitaan, vaikkapa digitaaliarkiston digitoitujen karttojen tulkintaan. (Kyllä. Tiedän, että uudessa tutkijasalissa on karttakirjoja.) Taisi olla Historiallinen sanomalehtiarkisto ja yliopiston kirjastokannatkin tavoittamattomissa? Niillekin on ollut ihan asiallista tarvetta.
Piispan takana kamarineuvos kirjoineen
Sarjassa kuvia miehistä, joista en ole koskaan kuullut mitään. Tai en ainakaan muista kuulleeni: Frans Ludvig Schauman. Häntä muisteltiin pitkän jutun verran ja kuvan kera Kyläkirjaston kuvalehdessä 1.11.1886.
Schaumann ansaitsi palstametrinsä, sillä hän
20 päiv. Syyskuuta 1856 lausui ikimuistettavat sanat, jotka koko Suomessa saivat mahtavan kaiun, ja vaikka hän jo silloin oli tiedemiehenä, yliopiston opettajana ja saarnaajana ylt'ympäri tunnettu ja kunnioitettu, niin tämä kaikki hetkeksi näytti vähäpätöiseltä siihen valtiolliseen rohkeuteen verrattuna, joka kerrassaan asetti hänet kansamme valtiollisten johtajien joukkoon.Sic transit gloria mundi, tätä kirjoittaessa miehellä ei ole edes Wikipedia-sivua.
Schauman avasi suunsa Aleksanteri II kruunauksen juhlissa ja sanoi ääneen, että Suomen pitäisi saada valtiopäivät. Kovin suuresti tämä teko ei hänen uraansa tainnut hidastaa, hän päätyi Porvoon piispaksi.
Hänen perhetaustastaan juttu kertoo
Schauman syntyi Rantamäen pitäjässä 24 päiv. Syyskuuta 1810; isä oli silloin vänrikki ja rykmentinkirjuri, aikoinaan kamarineuvos Kaarle Schauman; äidin nimi oli Johanna Lovisa Hoeckert.Vänrikistä kamarineuvokseksi? Isän muistokirjoitus löytyy sanomalehdestä Helsingfors Tidningar 3.4.1852. Siitä selviää, että hän oli syntynyt Nousiaisissa 26.5.1778 vanhempinaan
"Qvartermästaren vid Adelsfanan Bernt Otto Schauman och Beata Eva Örnestedt". Urareferaatin jälkeen muistokirjoituksessa todetaan
Slutligen må dessa korta detaljer tilläggas, att af de i svenskt-historiskt och juridiskt hänseende fullständigaste bibliothek, som sannolikt finnas på någon enskild hand i Finland.Schauman-suvun alkuperä on käsitelty Genoksen artikkelissa vuonna 1937 ja suku lienee muutenkin asiallisesti selvitetty. Schauman itse on mukana kirjassa Muistosanoja: Muutamain sivistyksemme miesten elämäkertoja (1886).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)