Pilppa eli kenanlyönti

Albert Theodor Böökin ansiosta Padasjoen seuduilla pelattu pilppa eli kenanlyönti tuli 1900-luvun alussa dokumentoitua sekä kuvin että sanoin. Valokuvat tekstin kanssa julkaistiin Suomen urheilulehdessä 2/1908 ja teksti hieman eri muodossa kirjassa Vanhankansan tapoja ja taikoja y.m. sivistyshistoriallisia pikkutietoja Keski-Hämeestä 1800-luvulta (1912). Lainaan näiden sijaan lyhyempää ilmaisua T. Laivon jutusta Vanhaan aikaan. Nuorison huvituksia ja leikkejä (Hämeen Sanomat 27.4.1939).

Kesän tultua oli varsinkin poikien yleisenä leikkinä »kenanlyönti». Riihipihoissa ja talojen tanhuvilla sitä paukuteltiin. Koska sekin on nykyisten pallopelien tieltä väistynyt, niin ehkäpä pysähdymme siihen. Kenanlyöntiin voi osallistua määräämätön joukko, ehkäpä 5 —6 tai vaikkapa yli senkin. Jokaisella osanottajalla oli 50—60 sm:n pituinen koppi, mutta »pinniä» ainoastaan yksi kappale, n. 20—25 sm pituinen puupalikka.

»Piiriksi» lyötiin maaahan lyhyt puupuikko, minkä ääressä piirissä lyöjä seisoi. Aluksi »keilattiin» kuka joutui esaksi, t osaksi j.n.e. Tämän jälkeen alkoi lyönti. Ensiksi lyötiin »kepit», sitten »porat» ja vasta viimeisenä »pystypäät». Sopimuksen mukaan ennen pelin alkua päätettiin niiden määrä esim, siten, että 100 keppiä, 20 poraa ja 10 pystypäätä. Pikemmin määräluvun kustakin lajista saanut oli voittaja, päästen sitä mukaan pelistäkin pois. Lopullisen päätöksen tultua »keilattiin» ja aloitettiin uusi peli.

Raipparangaistus Padasjoella

Padasjoella kirkkoherrana 1861-68 olleen Magnus Ingmanin tytär Naëmi  (s. 1855) kirjassa Laulajattaren muistelmia (1928)

... Tarkoitan raipparangaistusta, jota Padasjoellakin käytettiin jopa aivan kirkon läheisyydessä. Paikalle oli maahan pystytetty paksu hirsi (punaiseksi maalattu), ja tähän pilariin kytkettiin rikollinen kiinni - ja niin käytiin "työhön". Esimerkiksi hevosvaras saattoi saada 40 paria raippoja - ! 

Pappila oli, kuten sanottu, rakennettu pienelle kunnaalle, kirkko alanteen taakse vähän korkeamalle samanlaiselle. Se oli kuitenkin niin lähellä, että sekä näki että kuuli pyövelin joka lyönnin, puhumattakaan onnettoman parkaisuista, armahtamisen pyynnöistä ja rukouksista. 

Välttyäkseemme kuulemasta näitä kauheita ääniä juoksimme me lapset riihen taakse pieneen metsikköön ja kätkeydyimme pensaihin: usein kuitenkin sitäkin kauemmaksi Vähä-aron torpalle, jonka emännällä oli tällöin aina tapana sanoa: "Joko ne taas hakkaavat niitä syntisiä ihmisparkoja!" 

Perjantai oli raipparangaistuksen toimeenpanopäivä. Pihastamme saattoi silloin hyvin nähdä kansanjoukon - vanhoja, nuoria, vieläpä lapsiakin - kokoontuneina katsomaan tätä julmaa näytöstä. Mieskurja sai sitten levätä päivän, mutta sunnuntaina vietiin hänet, jalat rautoihin lyötynä, kirkkoon ja istutettiin korkeaan penkkiin ristikäytävän luo, kirkon keskustaan. Siinä hän sitten oli kuin häpeäpaalussa, sillä aikaa kun jumalanpalvelusta toimitettiin hengessä ja totuudessa.

Jos joku tämän jälkeen kaipaa lisäkuvauksia raipparangaistuksesta, sellainen on blogiteksteissä Kaakinpuussa sekä Fastin raipat ja täydennysosissa viittaus tapaukseen, jota ihmiset olivat jääneet pariksi päiväksi kaupunkiin odottamaan. Raipparangaistuksen saaneita teksteissä Ihmeheltävä ja kunnioitettava luonnon vaikutus Lain täyttämiseen, Gustaf Adolf Pettersson, Murhaajia metsästämään ja Herman Mahlamäki  Raippoja lyöneistä ja maksuistaan olen myös kirjoittanut, mutta en kirkon häpeärangaistuksesta, jota käytettiin muutenkin kuin raippojen yhteydessä.

Padasjoen kirkon kuva Kyläkirjaston kuvalehdestä 11/1895.

Omalaatuinen Sofie von Fieandt

Padasjoen Saksala. Kodin kuvasto 32/1917

Padasjoella kirkkoherran tyttärenä vuodet 1861-68 asunut Naëmi Ingman mainitsee kirjassaan Laulajattaren muistelmia (1928) "varsin omalaatuisen henkilön ja lämpimän ihmisystävän" Sofie von Fieandtin, joka asui Mart-Hietalan tilalla lähellä veljensä Robert von Fiandtin omistamaa Saksalan kartanoa . Ei siis veljensä taloudessa, mikä olisi ollut tavanomaisempaa. (Rippikirjan 1856-65 mukaan hän oli muuttanut Saksalasta omaan talouteensa vuonna 1858.)

Hän oli tunnettu armeliaisuudestaan köyhiä kohtaan, joita hän auttoi kaikin tavoin, mutta samalla hänestä mainittiin, ettei hän koskaan käynyt kirkossa. Olipa moni nähnyt hänen työskentelevän ihan pyhäpäivinäkin, kehräävän ja karttaavan villaa tahi neulovan vaatteita, useimmiten juuri köyhille lapsille.

Padasjoen rippikirjan mukaan Adolfina Sofia oli syntynyt vuonna 1823 eli oli 44-vuotias suunnitellessaan "vanhoillaan päivillään" avioliittoa Alexander Napoleon Kekonin kanssa.

Papisto sai silloin kovan pähkinän purtavakseen: kuinka saatettiin hänelle antaa avioliittokuulutus, hänelle, joka synnillisenä ihmisenä ei käynyt edes kirkossa, vielä vähemmän Herran ehtoollisella! - Monien ja pitkien epäilyjen ja mietiskelyjen jälkeen päätettiin vihdoin asettaa hänelle valittavaksi seuraava vaihtoehto: joko jäädä naimattomaksi tai ensin käydä ehtollisella ja saada sitten kuulutuksen. Ja kuinka kävi? - Kaikkien ihmeeksi vanha neiti alistui pappien määräyksiin, tuli kirkkoon parhaiksi ehtoolliselle ja asteli sen päätettyä suoraa tietä ulos kirkosta.

Avioliitto solmittiin Padasjoella 23.9.1867.

Heikkilän pippuritanssit

Ernst Jakob Valdemar Bonsdorff mainitsee kirjassaan Elämäni varrelta (1933, 2p.), että Venäjän vallan aikana "kokoontuivat läheiset naapurit johonkin torppaan, jossa oli avara tanssiaisiin sopiva tupa. Siellä juotiin kahvia, jota torpan omistaja maksua vastaan tarjosi. Elämä näissä tilaisuuksissa oli usein epäsiveellistä, jonka vuoksi niitä kaikin keinoin koetettiin ehkäistä."

Esimerkkinä ehkäisytoimeenpiteestä Bonsdorff kertoo tapauksen Päijänteen rannalta. Kellosalmen suulla sijainneen Kellosalmen salon omisti vuonna 1875 "vaanjunkkari" Tallgren, jota häiritsi läheisen Heikkilän torpan lauantaitanssit.

"Eräänä lauantai-iltana, jolloin torpassa taas piti olla tanssiaiset, Tallgren antoi voudilleen väkevää pippurijauhetta ja lähetti hänet sirottamaan sen tuvan permannolle. Kun oli kuuma kesäpäivä, olivat naiset sen mukaisissa pukimissa, yllä vain hame, liivi ja paita. Silloin ei vielä tunnettu nykyisiä lyhyitä housuja. Kun nainen pyörähti lattialla, nousi pippuri ilmaan luvattoman korkealle ja tanssija luuli, että koko komppania kirppuja oli hänen kimpussaan. Toinen toisensa jälkeen naiset riensivät ulos vapautumaan kirpuista. Eihän niitä ollutkaan, ehkä jokin kotikirppu, joka sai surmansa. Kun taas tultiin jatkamaan tanssia, uudistui sama temppu, ja naisten oli pakko lähteä kotiin."

On siinä ollut paikkakunnan akoille loppuvuodeksi juoruttavaa. Päijät-Hämeen wikisivut vahvistavat, että ainakin Kellosalmen omistajatieto pitää paikkansa: lippumies Johan Tallgren 1870-1891. Kuva Tuulispää 30.6.1905.