Pilppa eli kenanlyönti

Albert Theodor Böökin ansiosta Padasjoen seuduilla pelattu pilppa eli kenanlyönti tuli 1900-luvun alussa dokumentoitua sekä kuvin että sanoin. Valokuvat tekstin kanssa julkaistiin Suomen urheilulehdessä 2/1908 ja teksti hieman eri muodossa kirjassa Vanhankansan tapoja ja taikoja y.m. sivistyshistoriallisia pikkutietoja Keski-Hämeestä 1800-luvulta (1912). Lainaan näiden sijaan lyhyempää ilmaisua T. Laivon jutusta Vanhaan aikaan. Nuorison huvituksia ja leikkejä (Hämeen Sanomat 27.4.1939).

Kesän tultua oli varsinkin poikien yleisenä leikkinä »kenanlyönti». Riihipihoissa ja talojen tanhuvilla sitä paukuteltiin. Koska sekin on nykyisten pallopelien tieltä väistynyt, niin ehkäpä pysähdymme siihen. Kenanlyöntiin voi osallistua määräämätön joukko, ehkäpä 5 —6 tai vaikkapa yli senkin. Jokaisella osanottajalla oli 50—60 sm:n pituinen koppi, mutta »pinniä» ainoastaan yksi kappale, n. 20—25 sm pituinen puupalikka.

»Piiriksi» lyötiin maaahan lyhyt puupuikko, minkä ääressä piirissä lyöjä seisoi. Aluksi »keilattiin» kuka joutui esaksi, t osaksi j.n.e. Tämän jälkeen alkoi lyönti. Ensiksi lyötiin »kepit», sitten »porat» ja vasta viimeisenä »pystypäät». Sopimuksen mukaan ennen pelin alkua päätettiin niiden määrä esim, siten, että 100 keppiä, 20 poraa ja 10 pystypäätä. Pikemmin määräluvun kustakin lajista saanut oli voittaja, päästen sitä mukaan pelistäkin pois. Lopullisen päätöksen tultua »keilattiin» ja aloitettiin uusi peli.