Polkupyöräntekijä 1869: J. W. Nessler

Polkupyörän kehitys lähti tosissaan vauhtiin 1860-luvulla, jolloin kehitetty malli muistutti tekniseltä ratkaisultaan lapsuuteni kolmipyöräisiä eli polkimet olivat kiinni etupyörässä. Näitä alettiin tuottaa  vuonna 1868 Pariisissa tehdasmaisesti ja ensimmäisiä kappaleita odotettiin Suomeen vuoden 1869 purjehduskauden alkaessa. Innostus oli niin suurta, että eri puolilla Suomea tehtiin polkupyöriä itse.

Yritteliäisyydestä tunnetulla Pohjanmaalla edellisessä osassa esitelty Severin Kellroos ei ollut ainoa Vaasassa polkupyörää vuonna 1869 tehnyt.

Ei kahtakaan viikkoa ollut kulunut Kellroosin yrityksen ensiesityksestä vappuna 1869, kun pitkin Vaasan esplanadeja jo polki maalahtelaisen Johan Wilhelm Nessler. Allaan oli itse tekemänsä kolmipyöräinen polkupyörä, joka oli maalattu punaisella ja sinisellä. Polkupyörä oli myynnissä 50-60 markalla. (Vasabladet 15.5.1869 & Hbl 30.5.1869). Kovin nopeasti laite ei käynyt kaupaksi, sillä se oli vielä kesällä esillä Vaasan läänin maatalousseuran vuosikokouksessa Nesslerin muiden metallituotteiden seurana (Vasabladet 10.7.1869)

Johan Wilhelm Nessler oli syntynyt 31.1.1848 lukkarin pojaksi. Isänsä Gustaf Adolf Nessler (1824-1907) on saanut Wikipedia-sivun, jonka mukaan hän oli lukkarintoimen ohessa maanviljelijä ja mylläri. Maataloudellisista ja kansalaistoiminnllisista ansioistaan Gustaf Adolf Nessler sai vuonna 1868 Suomen talousseuran hopeamitalin, rauta-auran ja sata markkaa. (HD 26.10.1868)

Yksi pojistaan veli koulutettiin lääkäriksi, toisesta tuli kansakoulunopettaja ja Johan Wilhelm pääsi opiskelemaan Vaasan tekniseen reaalikouluun. Nykarlebyvyer-sivustolle kerättyjen muistokirjoituksien mukaan 1860-luvun loppu oli elämässään epämääräisempää aikaa, jolloin hän harjoitti käsitöitä.

Wikipedia-sivunsa mukaan Johan Wilhelm Nessler oli Maalahdessa urkurina 1866-1870, lukkarina Vaasassa 1870-1872 sekä molemmissa toimissa Larsmossa 1872-1874. Tämän jälkeen hän muutti Uuteenkaarlepyyhyn, jonne hän perusti vuonna 1875 viilatehtaan. Vuodesta 1879 kuolemaansa asti hän opetti metallityötä seminaarissa. Vuonna 1881 Johan Wilhelm Nessler osti kirjapainon ja oli seuraavina vuosina sanomalehtien kustantaja. Kaiken tämän jälkeen hän ehdotti kaupunkiin sähköistä katuvalaistusta jo 1900. 

Listaus koko toiminnastaan on vielä pidempi, joten ei ole ihmekään, että polkupyörän tekeminen on unohtunut.

Kirkkomurtoja ja varkaita 1783-1785

Osallistuin tällä viikolla Jyväskylän yliopistolla järjestettyyn Kustaa Vaasa -seminaariin, jonka teemana oli rikos. Nehän ovat minua jaksaneet kiinnostaa, joten päivät olivat antoisat. Erityisesti kolahti Antti Räihän esitys itäisistä kirkkovarkauksista, jotka tuntuivat määrältään ja saaliiltaan varsin erilaisilta kuin muistikuvani läntisistä. Olin äskettäin avannut vanhan käsikirjoitukseni, jossa kerroin, että Kokemäellä syksyllä 1761 

Varkaat olivat syyskuun 11. ja 12. päivän välisenä yönä ilmeisesti rautakangella rikkoneet ensiksi sakariston oven ja sitten tunkeutuneet kolmella lukolla varustettuun arkkuun. Suurin osa kirkon varoista oli lainattuna, joten saaliiksi rikolliset saivat vain 9 taaleria rahaa. Mutta he veivät myös kultaseppä Nils Bomannin valmistaman hopeakannun ja yhden aatelisvaakunan. (Lähteenä Aino Hallamaan laudaturtyö Seurakuntaelämää Kokemäellä vuosien 1721-1809 välisenä aikana (1932).)

Blogihaku kertoi, että muistikuvani perustuivat myös kuulutuksiin vuonna 1771, sanomalehtikirjoitukseen 1786 ja yksittäiseen kuulutukseen vuodelta 1787. Löytyi myös keskeneräiseksi jäänyt kooste, joka vahvistaa sanomalehtikirjoitusta, jossa kuulopuheena mainittiin Turun ja Porin läänissä yhdessä vuodessa tehdyt 13 kirkkovarkautta. Näköjään levotonta oli samaan aikaan myös Vaasan läänissä. Valitettavasti olen tehnyt vain lyhyet muistiinpanot ja hävittänyt kuulutuksista ottamani valokuvat.

Juuri ennen joulua, joulukuun 21. ja 22. päivän välisenä yönä 1783 Härmän kappelikirkosta varastettiin 566 kuparitaalarin ja 4 äyrin edestä enimmäkseen lantteja. Seuraavana yönä talonpoika Heikkilä kylässä Vuoskåki (lienee tarkoitettu Alahärmän Vuoskoskea) menetti hevosen ja reen tarpeineen. Molemmista rikoksista epäiltiin ruotsalaista sotilasta, joka etsintäkuulutettiin Vaasan maaherran kansliassa 14.2.1784 laaditussa kuulutuksessa.

Syyskuun 1. päivää vasten yöllä Evijärven kappelikirkolta vietiin 2 taalaria, 8 killinkiä ja 9 runstykkiä. Kuulutus annettiin 18.9.1784. 

Varkaat kävivät Harjun kappelista Pirkkalassa vuonna 1783 (?) ja veivät ainakin ehtoolliskalkin. Kuulutus Vaasasta 6.11.1784.  

Lokakuun lopussa 1784 Isojoen kappelilta varastettiin 80 taalarin arvosta rahaa. Kuulutus 12.11.1784. 

Maalahden kirkosta 7.3.1785 vietiin ainakin 24 riikintaalarin edestä rahaa. Kuulutus 17.3.1785.  

20-vuotias Anders Henricsson Haga Vöyristä oli tuomittu kirkkovarkaudesta 30 parin raipparangaistukseen, kirkkorangaistukseen ja 10 vuoden pakkotyöhön Viaporissa. Hän onnistui 4.5.1785  karkaamaan. Löytämisen helpottamiseksi 7.5.1785 annetussa kuulutuksessa kuvattiin vaatetuksensa ja kerrottiin, että miehellä saattoi olla mukanaan papintodistus edelliseltä keväältä, jolloin hän oli suunnitellut lähtöä merelle Pietarsaaresta tai Kokkolasta. 

Kyseisestä nuoresta miehestä annettiin uusi etsintäkuulutus 21.5.1785. Siinä tarjottiin kuuden taalerin palkkio, mikä on näkemieni kuulutusten joukossa epätavallista. Nyt Andersin kerrottiin kulkevan naisten vaatteissa ja romanien joukossa. Hänen epäiltiin yrittävän pääsyä Ruotsin puolelle. 

Anders ei ollut ainoa karkuun päässyt. Oravaisten kirkosta varastanut Matts Mattson oli saanut raippansa, mutta karkasi, kun häntä kuljetettiin elinikäiseen pakkotyöhön Viaporiin. Löytämisen helpottamiseksi 30.5.1785 annetussa kuulutuksessa oli kuvaus vaatetuksestaan. 

Nils Eriksson Berguddin 54 vuotta

Miten 1600-luvun mies päätyy Ruotsin sisämaakaupungista Pohjanmaalle keräämään aatelin verosaatavia? Usein tällaisiin kysymyksiin ei saa vastauksia, mutta Nils Eriksson Berguddin ruumissaarnan personalia-osa on antoista. (Huom! Kansalliskirjaston henkilöhistorialliset painatteet eivät kaikki ole mikrokorttiluetteloissa!)

Nils syntyi Filipstadissa 26.7.1625 äitinään Cicilia Hansdotter ja isänään raatimies Erik Eriksson. Hän kävi ensin kaupungin omaa koulua, mutta aloitti vuonna 1639 eli 14-vuotiaana Karlstadin "kuuluisassa koulussa". Kolme vuotta siellä opiskeltuaan hän sattui olemaan käymässä kotona, kun Filipstadissa oli liikkeellä Carl Bonden hovimestari etsimässä lupaavia nuoria miehiä palvelukseen.

Ehkä halukkaasti tai ehkä koulukuluihin kyllästyneiden vanhempien painostuksesta Nils tarttui tarjoukseen. Kahden vuoden jälkeen hän eteni kamaripalvelijaksi ja jatkoi siinä asemassa kolme vuotta kunnes 16.8.1649 hän sai tehtäväkseen Bondelle läänitettyjen tilojen veronkeruun Uplandin ja Västmanlandin alueella. Seuraavana vuonna hänestä tehtiin myös kirjanpitäjä.

Alkuperäisen herransa kuoltua helmikuussa 1652 perilliset tarjosivat Nilsille tehtäväksi Laihian vapaaherrakunnan veronkeruuta ja muuta valvontaa. Otettuaan tehtävän vastaan hän tuli personalian mukaan paikan päälle Pohjanmaalle vuonna 1652. Laihian historian kirjoittaneen Armas Luukon mukaan tuomiokirjat vahvistavat Nilsin olleen toimessaan viimeistään talvikäräjillä 1653 (s. 194).

Vielä ainakin kertaalleen Nils jätti Pohjanmaan, sillä häitänsä Maria Mattsdotter Schildtin (esitätini!) kanssa vietettiin Nyköpingin linnassa 4.10.1653. Linna paloi 1665, joten sen komeudesta on mahdotonta esittää kuvaa.

Ny Illustrerad tidning vuoden 1880 tienoilla

Avioliiton lapsia käsittelen ruumissaarnan ja muiden tietojen perusteella myöhemmässä blogitekstissä. Jossain vaiheessa sukunimen Bergudd omaksunut Nils oli Luukon esityksen perusteella hoitanut velvollisuuksiaan veronkeruussa ahkerasti ja sijoittanut runsasta palkkaansa ainakin omaan tilaan Sulvassa. Sekä kirjoihin, jotka ruumiissaarnan pitänyt Maalahden kirkkoherra Olof Arenius tunsi ja mainitsi tekstissään.

Palkanmaksu katkesi, kun Bondet menettivät vapaaherrakunnan 10.12.1674. He tarjosivat Nilsille toisaalta uutta työtä, mutta hän ei halunnut enää muuttaa. Nils kuoli kotitilallaan aamulla 3.5.1680. Hautajaiset kaikella komeudella pidettiin 6.6.1680 Sulvan kirkossa, jonne Maalahden pitäjänkertomuksen mukaan perilliset lahjoittivat haudan yläpuolella riippuneen kahdeksanhaaraisen kynttiläkruunun "sillä ehdolla, että he ja perillisensä saisivat haittaamatta pitää haudan".

Jossain vaiheessa marmorikivi, jossa oli kaiverrukset

ja joka kulmassa paksut rautarenkaat, oli siirretty uuden (1783-1786 rakennetun?) kirkon kirkonportaaksi. Vuoden 1863 kirkonkokous päätti siirtää sen takaisin muistitiedon ja arvelujen varmuudella alkuperäiselle paikalleen. Mistään myöhemmästä verkkolähteestä en löydä kivestä tietoa.

Vaskiseppä Svedberg Maalahden pitäjästä

Maalahti on niin pieni paikka, että se vie vain murto-osan kartasta Maanmittaushallitus - Maanmittaushallituksen kartat - Alue- ja rajakartat - Geographisch afrijtningh öfwer Laiala, Malax, Närpis och Lapfierdz Socnar. (MH MH 120/- -). Kartalle paikkakunnan (kuvainnollisesti) valoi Matthias Svedberg 1800-luvun puolivälissä.

Borgå Tidning kertoi 11.12.1841 että eteläisessä Suomessa oli edeltävien vuosien aikana tulleet tunnetuiksi kupariset kynttiläkruunut Pohjanmaalta. Osa näistä oli hopeoituja ja osa maalattuja. Kaikki Matthias Svedbergin tuotantoa.

Mistä oli saanut mallin? Aikanaan oli Vaasassa ollut vaskiseppä, joka oli muodostanut hieman liian tiiviin suhteen alkoholin kanssa. Kännisessä unessaan hän oli nähnyt helvetin valaistuna erikoisilla kynttiläkruunuilla, joiden mallin seppä muisti vielä herätessään ja teki mallikappalaeen. Svedberg näki tämän ja synnytti kopioillaan helvetillisen muodin. 

Lisää tekstimainontaa Swedberg sai Helsingfors Tidningarin numerossa 14.12.1844. Nyt kerrottiin hänen taustastaan. Noin 25 vuotta sitten oli Matthias saapunut Maalahteen laukku selässään ja varattomana. Kyläläiset ottivat hänet huoltaakseen. Kasvettuaan Matthias kiinnostui ensin suutarin ammatista, sitten ihastui punamaalin levitykseen. Liikkuessaan maalarin apuna Matthias tapasi sukulaisensa, joka oli Vaasassa kultasepänkisällinä. Kultaesineille ei ollut kaupungissa suurta tilausta joten hän sai työstää myös hopeaa ja messinkiä. Näihin Matthias ihastui nyt punamaaliakin enemmän.

Ensitöikseen Matthias teki puupiippuihin peslaakeja. Liitupiippujen kautta hän eteni merivahapiippujen hopeisiin koristeisiin ja osasi tehdä paljon muutakin. Hän kulki pitkin Suomea, haki oppia Tukholmastakin. Sanomalehtijutun aikaan hän oli myynyt kynttiläkruunujaan 70 kappaletta ja ehti silti myös viljelemään vuokraamaansa maakappaletta Maalahdessa.

Muutama kuukausi myöhemmin, 8.3.1845, Helsingfors Tidningar ilmoitti talonpoika Svedbergin messinkisen kynttiläkruunun olevan esillä samassa tilaisuudessa kuin kaksi ulkomaista auraa.

Åbo Underrättelser kertoi 15.5.1847, että talonpoika Svedberg oli valanut kirkonkellon, joka oli kaunis sekä muodoltaan että soinniltaan. Kirkonkellojen tuotanto ei jäänyt tähän vaan Wasa Tidning pääsi kertomaan 19.10.1847 että Svedberg oli valanut Vanajan seurakunnalle kellon, jonka ääni kuului Hämeenlinnaan asti. Onnistuneista kirkonkelloista kerrottiin myös Helsingfors tidningarin numerossa 13.10.1847 ja suomeksi sanomalehdessä Suomi 17.6.1848. Kangasala sai Svedbergin valaman kirkonkellon ja tämä kerrottiin Åbo Tidningarin numerossa 3.4.1849.

Pirttikylässä ruukinpatruuna O. Sjöberg lahjoitti kirkolle Svedbergin tekemän kynttiläkruunun ja tämä kerrottiin Helsingfors Tidningarissa 1.3.1851. Kotiseurakuntansa kirkossa on vielä nykyäänkin vuonna 1835 Svedbergin valama kynttiläkruunu sekä hänen tekemänsä ja lahjoittamansa saarnastuolin kynttilänjalat.

Kertomuksessa Maalahden pitäjästä todetaan

Mattlar'in talossa oli muutamia vuosia takaperin elok. 4 p. 1847 oikeutettu valantotehdas, jossa valettiin kirkonki kelloja, mutta se herkesi perustajan Waskiseppä Svedberg'in kuoltua.

Milloin Svedberg kuoli ja oliko hän oikeasti kulkuri, joka sattui ilmaantumaan Maalahteen? Keskustelupalstan tietojen mukaan Matthiaksen elinvuodet olivat 1812-1855 ja hänen isänsä oli Elias Andersson Masus. Ilman paikallistuntemusta, Hiskiä tai SSHY:n hakemistoja on helpoiten paikannettava asiakirjatodiste vuoden 1850 henkikirja, jossa Matthias on Matlarin mailla Ulla-vaimon ja Ulla-tyttären kanssa. Seuraavien rivien kisällitkin taitavat kuulua samaan talouteen.

Henkikirjasta selviää kyläksi Yttermalax ja tämä riittää kaventamaan rippikirjaselailun järkevään sivumäärään. Matts löytyy kirjasta 1847-1856 ja sen perusteella on syntynyt 6.9.1812 ja kuollut 20.3.1855. Patronyymi Eliasson näkyy edellisessä kirjassa 1837-46, jossa äitinsä Lisa Mattsdotter (s. 1772) on tullut sivulta 129, jossa miehensä Elias Anderssonin (s. 1771) kuolema merkittynä. Keskustelupalstan tiedot vaikuttavat siis oikeilta.