Sukututkijan loppuvuosi

lauantai 16. lokakuuta 2010

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 67

Suutari Adam Bergenin tytär Kustaava Aleksandra (s. 30.10.1877 Kokemäki) muutti Kiukaisiin vuonna 1899. Kiukaisista Kustaava Aleksandra lähti Amerikkaan ja saapui Bostonin satamaan Ivernia-laivalla 18.7.1907. Vastaanottajanaan oli aviomies Tobias Lahti Massachusettsin Norwoodissa. Hän oli itse saapunut New Yorkiin huhtikuussa 1907.

Pariskunnalla oli lapset Onni, Tyyne ja Yrjo, joka syntyi vuonna 1909 Michiganissa. Tobias on yksin Washingtonin osavaltiossa väestönlaskennan aikaan 1910, mutta hän palasi Suomeen kuten muukin perhe.

Lähteet:
Yksityinen tiedonanto (LP)
Ancestry.com. Boston Passenger Lists, 1820-1943
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1907; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_863; Line: 14; .)
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1907; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_868; Line: 10; .)
Ancestry.com. 1910 United States Federal Census (Year: 1910; Census Place: Cliff, Snohomish, Washington; Roll T624_1668; Page: 7B; Enumeration District: 270; Image: 408.)

Hämäläinen talonpoika

Olipa kerran Hämeessä talonpoika, joka tapasi murhata matkaajia, eksyneitä muukalaisia.

Kerran hänen talossaan yöpyi mies, joka oli matkalla ostamaa siemeniä. Hänen makuupaikakseen osoitettiin sänky, jossa nukkui myös talonpojan poika. Poika nukahti seinän puolelle.

Ennen asettumistaan matkaaja päättää käydä tarkistamassa hevosensa. Palattuaan hän huomaa pojan kierähtäneen sängyn laidalle, joten matkaaja asettuu seinän viereen.

Keskellä yötä talonpoika tulee hiljaa huoneeseen ja lyö kirveensä sängyn laidalla makaavan kalloon. Hän kuuluttaa sitten pojalleen, että työ on tehty ja heittää kirveen lattialle.

Matkaaja loikkaa ylös sängystä, saa kiinni kirveestä ja arvostelee isäntää ankarasti oman poikansa surmaamisesta. Talonpoika sitten pidätettiin, tuomittiin ja teilattiin.

Näin kertoo Carl von Linné Nemesis Divina -kokoelmassaan Jumalan syntisille jakamista tuomioista. Linnén tarinat olivat pääsääntöisesti totuuteen perustuvia. Käsikirjoitukset englanniksi toimittanut M. J. Petry ei ole onnistunut jäljittämään tämän tarinan henkilöitä, mutta arvelee murhan tapahtuneen 1700-luvun alussa.

perjantai 15. lokakuuta 2010

Keskiaikaa ja elämänkertoja

HY AY Hhs 110 Historiantutkimuksen johdantokurssi, syksy 2010

Eilen oli johdantokurssin viimeinen luento. Luennoitsija aloitti päivän Hesarissa olleella Saska Saarikosken kolumnilla, jota kukaan ei ollut lukenut. Pointti: stereotypia, historiallisen ajattelun pitäisi auttaa muistamaan monimutkaisuus. Suhteellistaa.

Sitten esitettiin keskiajan paikkauksia. Näihin kuului pitkä ja yksityiskohtainen tarina Jeesuksen esinahasta pyhäinjäännöksenä. En pysynyt täysin kärryillä. Aloin ajatella BBC:n History of the world in 100 objects jaksoa Jeesuksen orjantappurakruunusta irroitetulle okaalle tehdystä esittelyrasiasta. Siinä, mitä arvoja annamme epäfunktionaalisille esineille, ei vaan ole mitään järkeä.

Luennoitsija totesi "Suomen keskiajan asiakirjalähteet jäivät käytännöllisesti katsoen käsittelemättä." Olen eri mieltä: niitä käsiteltiin, muttei kovin hedelmällisesti. Paikkauksena näytettiin kalvolle kopioitu erinomaisen kirjan sisällysluettelo. Sekä minulta, että takanani istuneilta mimmeiltä jäi kirjan nimi kuulematta. Viis siitä, ehdin kirjoittaa muistiin, että KA:n käynnillä oli kuultu tilausten siirtyvän verkkoon ensi vuoden alussa. Miten tämä liittyi keskiajan lähteisiin jäi minulle mysteeriksi.

Mielenkiintoisinta osuutta oli "uuden historian" läpikäynti. Ihan oma moka, että muistiinpanoissani on iso aukko. Aloin nimittäin kännykällä seikkailla Helsingin alueen kirjastokannassa ja varaamaan Peter Burken kirjoja. No, täytyy toivoa, että jostain verkkosivulta löytyy vastaava lista pointeista.

Tauon jälkeen purettiin elämäkertatehtäviä. Arvottiin esiintyjiä listasta ja kukin vuorollaan kertoi tekemisestään. Useat olivat matkustaneet haastattelemaan isovanhempaansa, mutta vain yksi mainitsi kotiarkistot. Älysivätköhän muut kysyä asiakirjojen perään? Mielenkiintoinen asia, jonka huomasin omassa työssänikin, oli se, että haastattelu läheisen ihmisen kanssa oli helpompi perustella, kun oli ulkopuolinen taho, johon vedota. "Kurssia varten tarttee."

Luennoitsija ei ollut ehtinyt lukea kaikkia viikko sitten palautettuja töitä, mitä en suuremmin ihmettele. Ei tullut selväksi (eikä kukaan kysynyt) oliko tehtävän arviointi hyväksytty/hylätty vai jotain muuta. Moni sen sijaan kysyi tentistä. Siihen tulee yksi esseekysymys ja muutamia pienempiä kysymyksiä. Kurssin oleellisesta sisällöstä. Mitä jäämme kukin nyt pariksi viikoksi reflektoimaan tentiin valmistautuessamme.

Ruotsin viimeinen sota ja ensimmäinen peruna

Onneksi taannoisessa kronologiakokeessa ei kysytty milloin Ruotsi osallistui viimeksi sotaan. Olisin (monen muun suomalaisen tapaan) reippaasti ympäröinyt Suomen sodan vuodet. Eihän ne nyt ilman suomalaisia sotamiehiä olisi taistelemaan lähteneet?

Ruotsin sota(tila) Ison-Britannian kanssa jatkui vuoteen 1812. Siinä ei ammuttu laukaustakaan. Seuraavana vuonna Ruotsi liittyi Ranskan vastaiseen liittoutumaan. Kruununprinssi Karl Johanin johdolla ruotsalaiset taistelivat Euroopassa. Tanska oli Ranskan puolella, joten sinne hyökättiin joulukuussa ja rauhateossa Ruotsi sai Norjan alueen kruunulleen. Valtaus kesällä 1814 vaati joitakin satoja kaatuneita molemmin puolin. Viimeiset vihollisuudet 14.8.1814, josta lähtien Ruotsi on elänyt rauhassa. Milloinkahan norjalaiset palkitsevat heidät rauhanpalkinnolla tästä suorituksesta?

Perunan tarinoidaan tulleen Ruotsiin Pommerin sodan jälkeen ja osa on sitten sitä mieltä ettei kyllä tullut. Ihkaensimmäiset potaatit lienevät olleet Olof Rudbeckin vuonna 1658 Uppsalassa istuttamat. Laajempaa viljelyä harrasti Jonas Alströmmer jo vuodesta 1724. Tämä selvisi minulle jo pari vuotta sitten kun etsin tietoa Alingsåsin pitäjästä. Mielikuvaksi jäi, että Alströmmer käytti potaattisatonsa ensisijaisesti viinanpolttoon.

Nämä kaksi aihetta löytyivät Åke Perssonin ja Thomas Oldrupin kirkasta 101 historiska myter. Lopuissa 99:ssä todettiin ettei viikinkien kypärissä ollut sarvia (hoh-hoijaa), ettei Luther konkreettisesti naulannut teesejään kirkon oven (hoh-hoh-hoijaa), ettei Katariina Suuri kuollut ... Onneksi jokainen kahden sivun kappale oli selvästi otsikoitu ja kirja näin helposti läpikäyty.

torstai 14. lokakuuta 2010

Verkko-opinnot edelleen käynnissä

TY AY Kulttuurihistorian peruskurssi, verkko-opinnot, syksy 2010

En luovuttanut Turun kulttuurihistorian kurssin kanssa ensimmäisen viikon tekstien jälkeen. Kurssin formaatti on sopinut minulle hyvin. Joka viikoksi on luettavat tekstit, joiden perusteella pitää vastata ainakin yhteen kysymykseen. Virallisen version mukaan "osallistumme keskusteluun", mutta sellaista ei ainakaan omassa ryhmässäni ole syntynyt.

Tietenkin viikottaiseen tehtävään kannattaisi keskittyä, sillä samat tekstit pitää lukea tentiin ja ei ole mitenkään poissuljettua, että siellä saa eteensä samannäköisiä kysymyksiä. Mutta on kuitenkin enimmäkseen mennyt suoritusmeiningiksi, ihan niin kuin koulussa. Oppinut olen... ei tule oikeastaan mitään mieleen, joka on hitusen hälyttävää.

Kivoimpia ovat olleet pienet harjoitustehtävät, joita kurssiin sisältyy kolme. Viimeinen on vaikein, mutta eiköhän sekin tule tehtyä ja tenttiin osallistuttua. Jos siihen lukiessa sitten jotain (uutta) tarttuisi päähän? Viimeistään tentissä tietää, mitä olisi pitänyt oppia.

Kulttuurihistorian perusopinnoissa iso osa on epookkikursseja, joita saa suorittaa tutkielmalla. Heitin eilen ohjaajalle pari aihe-ehdotusta ja eivät olleet aivan metsässä. Joten niitä voi alkaa pakertamaan, niin tulevat kevään loppuun mennessä valmiiksi? Seuraavan Helsingin yliopiston kurssikin on tutkielmalla suoritettavissa, joten kirjoittamista riittää. (Kirjaprojektikin pitäisi saada takaisin raiteille.)

(Tämä on muuten postaus n:o 1500 ja blogin kolmevuotissynttärit jäi juhlimatta.)

Trilogia 1600-luvusta

"Ihmiset ja eläimet loikkivat suomalaisessa savutuvassa sikin sokin penkeillä, lavitsoilla ja lattialla. Ovensuussa lapset kirmasivat ja piehtaroivat hevosen jaloissa ja mahan alla, eikä kukaan kiinnittänyt siihen vähintäkään huomiota, joka olisi osoittanut, että sitä olisi pidetty vaarallisena. Peremmällä röhki sikoja, määki lampaita, mäkätti vuohia ja kaakatti kanoja. Naiset, joilla oli yllään pelkkä paita, imettivät pienimpiä lapsiaan. Lisäksi pirttiä asuttivat sirkat, torakat, luteet, kirput, päätäit ja vaatetäit." (Harhaoppinen piispa s. 60)

Tässä todellisuudessa eivät Tuure Vierroksen kolme kirjaa 1600-luvusta liiku, muuten kuin ohimennen. Vierros kirjoittaa kolmesta miehestä, joilla oli vaikutusta toistensa elämään ja myös Ruotsin historiaan.

Varhaisin kirjoista on Harhaoppinen piispa. Johannes Terseruksen tarina (1968). Terseruksesta en ollut koskaan kuullut (*) ja kirja oli rakenteeltaan outo, omaelämänkerrallinen osuus alkoi vasta sivulta 90. Maa oli minuun tyytyväinen. Per Brahe nuoremman tarina (1971) oli yhtä kokonaisuutta, mutta sisälsi turhia takaumia. Lyhin eli Komeetta. Andreas Thuroniuksen tarina oli näistä mielestäni onnistunein. Päähenkilökin suomalainen ja melkein sukulainen.

Kokonaisuutena Vierroksen kirjat toimivat samaan tapaan kuin hänen Nuijasodasta kertova kirjansa Lähellä kuolon rantaa. Lukija sai kokea tapahtumat ja ajat kolmesta eri näkökulmasta.

(*) Kirjan lukemisen jälkeen minua on sivistetty Genoksen päätöimittajan Tiina Miettisen toimesta. Terserus on nimenomaan se ukko, joka retket Pohjanmaalla ovat suomalaisen ei-tarkoitushakuisen-sukututkimuksen alkupiste, jonka 350-vuotisjuhlaa on tänä vuonna juhlittu.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Kirjastoni täyttävät vuosia

Viime sunnuntaina juhli Helsingin kaupunginkirjasto 150-vuotista taivaltaan ja tänään kahvitellaan Kokemäen kaupunginkirjastossa, joka täyttää myös 150 vuotta! Ei oltu jälkeenjääneitä Satakunnassa (tuolloin). Kaarlo Werkon kirja "Tietoja ja mietteitä kansa- ja lasten-kirjastoista ynnä lukuyhdistyksistä vuoteen 1875" tietää:

Kokemäen pitäjässä perustettiin k. v. 1860. Perustaja: kirkkoherran sijainen J. W. Limon. Avattiin kirjasto v. 1863. Lahjoja otettiin vastaan lukusijoilla ja eri seuduissa seurakuntaa oli henkilöitä , jotka myös ottivat rahoja vastaan. Tällä tavalla saatiin 26 ruplaa 56 kopeekkaa. V. 1864 kannettiin seurakunnan kirkosta 7 kolehtia kirjastoa varten, joista tulot olivat 20 m:kaa 67 p:ä. V. 1874 pidettiin iltahuvit, joista puhdas tulo oli 130 m:kaa 45 p:ä. Sittenkun kunnille tulevia viinarahoja rupesi tulemaan, määrättiin kirjastolle joka vuosi 50 m:kaa. Alussa oli 115 kirjaa; nykyään 229 nidosta. Lainain lukumäärää ei voi sanoa ennenkun Lokakuusta 1873 Lokakuuhun 1874, jolla ajalla tehtiin 673 lainaa. Kirjoja on maksutta lainattu. Sääntöjä on. Kauppias J. Juselius on lahjoittanut 10 m:kaa ja muutamia pieniä kirjoja. Rusthollarit W. Witikkala ja F. Malm ovat perustaessa antaneet kumpikin yhden ruplan ja kanttori F Sallgren (?) 1 kirjan. Kirjaston raha-arvo: 26 ruplaa 65 kopeekkaa ja 328 m:kaa 15 p:ä.
Kirjaston-hoitajat: kanttori O. Springert, provasti A. Lilius, jonka esityksestä kansakirjasto siirrettiin sakaristosta kansakouluun , ja kansak. opettaja K. Killinen, palkkiotta.
Luennoita on kansak. opettaja K. Killinen pitänyt osittain iltahuveissa, osittain kansakoulussa.

Helsingin tilanteesta kertoivat puolestaan Suomen julkiset sanomat 8.10.1860:

Työväenkirjasto Helsingissä sisältää 420 niosta suomen- sekä ruotsin-kielisiä kirjoja ja auastaan halullisille lainanottajille 7 p. lokak. kello 4 j. pp. Kirjasto on prohvessori Hällströmin lesken talossa Fabianin kadun sivulla, yliopiston kemialaisen keitin-pajan vastapäätä. Sen armossa vahvistetut Asetukset kuuluvat suomeksi seuraavalla tavalla:
1 §. Kirjastolla, jonka perustuksena ovat vapaatahtoiset raha-avut kaupungin asujamilta, tarkoitetaan pitää kaupungin varattomalle väestölle hyviä ja hyödyllisiä kirjoja luettavina.
2 §. Kullakin Helsingissä oleskelevalla hengellä on oikeus saada kirjastosta kirjoja lainaksi, jota varten se, yhtenä eli usiampana paivänä viikossa pidetään määrä-tunneilla avoinna.
3 §. Kirjaston viljelemisesta saadaan joko maksaa taikka olla maksamatta, sitä myöten kuin itsekullakin lainanottajalla siihen on mielestänsä varaa.
4 §. Sillä tavalla vapaa-ehtoinen makso suoritetaan 25 hopeakopeikalla vuodelta eli 3 kopeikalla kuukaudelta.
5 §. Lainaksi saatu kirja pitää määräajalla takaisin tuotaman; jos se "hukkuu" eli kateisin joutuu, on lainanottajan velvollisuus palkita se.
6 §. Kirjaston asioita valvoo johtokunta, johon kuuluupi viisi jäsentä ja joka avuksensa ottaa yhden kirjaston-hoitajan. Johtokunnan määräävät ensi aluksi kirjaston perustaja-naiset, ja sitten valitaan se 7 §:ssä säännetyllä tavalla.
7 §. Kunkin vuoden tammikuulla kutsuu johtokunta ne kaupungin asujamista, jotka raha-avulla ovat kirjastoa muistaneet, vuosikokoukseen, jossa kertomus annetaan johtokunnan hallituksesta ja kirjaston tilasta, sekä johtokunta ja tilintutkijat valitaan.

Helsingin Rouvasväenyhdistyksen pöytäkirjan kulmassa on näkyvillä kirjaston alku.
Kirjastoista puheenollen...