Näytetään tekstit, joissa on tunniste urheilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste urheilu. Näytä kaikki tekstit

torstai 27. tammikuuta 2022

Tulevan presidentin hiihto


P. E. Svinhufvudin muistelma, joka julkaistiin MLL:n lehdessä Uutta kylvöä 1929.

Nykyaikana, kun hiihtäminen meillä on tullut kansallisurheiluksi, muistelee hiukan ihmetellen, kuinka toisenlaiset olot olivat nuoruudessani, ainakin Helsingissä, jossa kävin koulua 1870 luvulla. Hiihtämistä koululaiset silloinkin jo vähin harrastivat. Mutta hiihtäminen oli vain mäenlaskua; tasaisella hiihto oli tuntematonta, samoin murtomaahiihto. Kaupungin kumpuisia ja kallioisia ympäristöjä ahkerasti laskimme suuren sauvan varassa; ja jonkinlaiseen taitoon saattoi siinäkin päästä, kun vaan asiaa harrasti. Norjalaisten »staa i hopp» oli aivan tuntematonta.

Suksista oli kuitenkin puute. Niitä ei silloin saanut kaupoista ostaa, vaan ne, mitkä olivat käytännössä, olivat joko tuotetut ylämaista, Kuopiosta tahi Kajaanista, hevospelissä (rautateitähän ylämaihin ei silloin ollut); taikka olivat ne lähiseudulla maalla tehtyjä ja tietysti sangen yksinkertaisia. Mutta olivatpa sukset minkälaiset hyvänsä, yhtä innokkaasti niillä mäet laskettiin, ja pystyssä pysyi, jos vaan pahimmassa paikassa ei hätääntynyt. Monta vuotta minä hiihtelin lainasuksilla, milloin mistäkin lainatuilla, kunnes 7:llä luokalla ollessani sain omat oikeat ylämaan sukset, jotka eräs vanhempi kuopiolainen naistuttavani minulle lahjoitti. Siitä lähtien tunsin itseni oikein herraksi suksimäellä ja into kasvoi yhä.

Kouluajan jälkeen harrastukseni hiihtämiseen on säilynyt näihin päiviin saakka; sukset ovat tosin muuttuneet ajan ja tavan mukaan, mäenlasku on olojen pakosta jäänyt syrjään ja tasaisella hiihto tullut pääasiaksi. Mutta ahkerasti sitä edelleen harjoitan.
 
P. S. Muuta hiihdon historiasta kerrottua:

perjantai 30. lokakuuta 2020

"Humaliston Tarzanista" tuolisuunnittelijaksi

Yrjö Daniel Lampila syntyi 23.4.1901. Noin kymmenvuotiaana hän hakeutui Taka-Töölöön perustetun urheiluseuran Vesan painiharjoituksiin Töölön työväenyhdistyksen huoneistoon. Siellä häneen tutustunut Ade muisteli Poikien urheilulehdessä 12/1928, että

Ulkonaisesti ei tuossa miehenalussa ollut muuta silmäänpistävää kuin että tallella näkyi olevan ainakin kaikki kylkiluut. Mutta Yrjöpä oli jo silloin — sanan täydessä merkityksessä — mato miehekseen. Ei vänkälläkään vääntynyt tuo hintelä nulikka harteilleen, vaan kiemurteli pahimmistakin pinteistä irti. Niin alkoi tuttavuutemme, sillä täytyihän toki sellaisen käärmeihmisen herättää "respektiä" 10-vuotiaiden jalossa seurassa. Meille pojille paini oli tietysti vain sivuseikka, sillä suurin osa painimatolla vietetystä ajasta kului jos jonkinnäköisiin hyppyihin. Siinä missä muut jäivät puoleen volttiin, pystyi Yrjö kokonaiseen.

Mutta sillä ikäkaudella harrastettiin tietysti muutakin "voimailua". Humaliston kaupunginpuoleisessa päässä asui n.s. kaaliryssiä ja milloin ei miekkaa heilutettu heidän turnipsiensa ja kaalinpäidensä menoksi — mikä sota tavallisesti päättyi häpeälliseen karkumatkaan ryssäin takaa-ajamina — järkytti pientä yhteiskuntaamme suomen- ja ruotsinkielisten poikain sisällissodat. Mainittakoon, että hienoimmat ja nerokkaimmin konstruoidut varustukset, kuten jouset ja peltisistä karamellipurkeista valmistetut haarniskat, olivat "made in Lampila". Yrjö-pojalla ei ollut peukalo keskellä kämmentä. Mutta yhtä nokkelasti hän saattoi vaihtaa aseseppyytensä runoseppyyden. Mitä muinoin Tyrtaios oli spartalaisille, sitä oli Yrjö Taneli meille. Hänen runosuontaan saimme kiittää kuolemattomasta marssilaulustamme, jonka toisenkin kerran kajahdutimme ilmoille, kun oli karkaistava luontoamme "viikinkien" tai muiden vihollisemme kivisadetta vastaan. Tämä Porin marssin nuotilla laulamamme sotamarssi oli yhtä lyhyt kuin jylhän ytimekäs:

Poojat —
klinkka, klankka, klung
ja viihollista, viihollista 
pum, pum, pum!

Eräitä sen ajan poikain harrastuksia oli "alppikiipeily", s.o. kapuilu ylös jyrkimpiäkin kallioseinämiä, mutta myös ja ennen kaikkea puissakiipeily. Nykypäiväin ennätysmies Tarzan olisi joukossamme ehkä jotenkuten pärjännyt puusta toiseen heittäytymisessä, mutta jos olisi tullut kyseeseen kiivetä puussa korkeutta, niin varmasti hän olisi ollut Humaliston puolessa viimeisiä. Meidän ennätysmiehemme — tietysti Yrjö Tanelin — silloisessa "kunnossaan" saavuttamat jalansijat eivät enää olleet oikeita oksia, vaan varpuja, joista olisi voinut tehdä hyvänpuoleisen vispilän. 

Kun Vesa silloin tällöin torkahti, piti harrastuksiamme vireillä Hippodromsirkus, jota vastapäätä Lampilalla oli onni asua yhteen aikaan. Sirkuksessa nähdyt japanilaiset ja kiinalaiset akrobaatit ja ekvilibristit muodostuivat miesihanteiksemme. Olimme ylpeitä siitä, että kuuluimme mongolilaiseen rotuun. Nyt on tämän haaveemme rotututkimus armotta murskannut väittäessään, että olemmekin n.s. itäbalttilaisia ellei suorastaan viikinkien esi-isiä. Joka tapauksessa mamma Lampilan pyykkinaruista teimme monimutkaisen trapetsilaitteen, mutta Yrjö Taneli ei ennättänyt taittaa niskaansa, kun heiluvan rekin "järjestelmämme" sitä ennen "prakasi". Löysimme sentään korvauksen silloisesta Bjällbon uimahuoneesta, jonka katolta kokeilimme ensimmäisiä vaatimattomia volttejamme. Näimmepä kerran "Urssalla" itsensä Sireniuksenkin, jonka "gaidzickit" jäivät askarruttamaan mieltämme.

Ja näin päästiin lähemmäksi syytä, miksi Yrjö Lampila oli sopiva jutun aihe urheilulehteen vuonna 1928. Kuten englanninkieliseen Wikipediaan generoidulta sivulta voidaan lukea, hän edusti Suomea 10 metrin uimahypyssä kesäolympialaisissa 1928 Amsterdamissa. Muuhunkin menestykseen oli aineksia, ainakin ihailevan Aden mukaan.

Lampilan taiteilijatuttaviin kuuluu m.m. Aksel Gallen-Kallela ja vähällä oli, että Yrjö olisi antautunut suuren mestarin oppilaaksi. Yrjön kuvaamataiteellisista lahjoista puhuvat m.m. hänen komeat metallipakotustyönsä. Tanssija Vuorisolalle — joka on yhtä perso kroolin kuin volttien harrastaja — Lampila on opettanut "hyppykiekkoja". Eräs toinen balettimestari kuvasi hänelle niitä loistavia afäärimahdollisuuksia, jos Yrjö poika antautuisi tanssitaiteilijaksi. Maailmassa on lukemattomia tanssijattaria, mutta vain ani harvoja hyviä miestanssijoita.

Myöhempään elämäänsä liittyy edellisestä ainakin metallityö. Verkkohaut paljasti Yhdysvalloissa patentoidun tuolin, jolle hakivat patenttia 1930-luvun alussa Yrjö Daniel Lampila ja Ahti Ilmari Lampila. Ahti ja muutama muu Lampila ilmoitti vuoden 1928 osoitekalenteriin saman osoitteen kuin Oy Veljekset Lampila, jonka mainoskuva on selvästi samaa sarjaa kuin patenttipiirros, jonka tuoli löytyy esitteen kolmannelta sivulta. Yrityksen tuotantoa löytyy verkosta niin museoiden kuin nimekkäiden huutokauppiaiden sivuilta, mutta yrityksen historiasta tai Lampiloiden perheestä en onnistunut löytämään valmista tietoa. 

Levysepät Urho A. Lampila ja Karl J. Lampila muuttivat vuoden 1911 paikkeilla Humalistoon Läntisen Viertotien varrelle, mikä sopii Aden kertomukseen, mutta ei paljasta sitä, oliko jompi kumpi Yrjön isä. Oy Veljekset Lampila ilmestyi vuonna 1920 osoitteenaan Läntinen Viertotie 28, mikä on tarpeeksi lähellä Humalistoa ja Hippodromea (eli nykyistä kisahallia) sopiakseen sekä kertomukseen, että aiempiin levyseppiin. Varsinkin kun protestilistassa 1924 yhtiömiehinä mainitaan Kaarlo Johannes Lampila ja Urho Armas Lampila. Sotavankikortiston mukaan Kaarlo Johannes oli sisällissodan aikaan perheetön, joten ainakaan hän ei ole ollut Yrjön isä.

Yrjö Daniel Lampila kuoli lokakuussa 1963 ja haudattiin Malmille.

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Ruohon leikkuun aika? Tai urheilun?

Top Gear -stara James Mayn uuden BBC-sarjan The reassembler jaksoja löytyi laittomina kopsuina YouTubesta. Ja tottakai piti katsoa. Ekassa May kokosi polttomoottorilla varustetun ruohonleikkurin, mutta mainitsi ohimennen käsikäyttöisen keksimisen 1830. Nukanpoistajasta idean saanut mies testasi malleja yöllä pelätessään (?) ihmisten reaktioita.

Ja tästä heräsi tietenkin mieleen kysymys ruohonleikkurin saapumisesta Suomeen. Ensimmäinen sanomalehdistä löytämäni maininta Helsingfors Dagbladissa 29.7.1874 mainostaa patentoituja ruohonleikkuukoneita (Follows and Bate's patenterade Grässklippningsmaskiner). Viehättävän yksiselitteistä. Verkosta löytyy tietoa miesten yrityksestä Manchesterissä ja hyvä historiikki, joka tarjoaa patentointivuoden 1869 ja mallinnimen (Climax). Näillä hakemalla löytyy kokonainen sivu, jolta poimin tekijänoikeusvapaalta vaikuttavan kuvan.

Ruotsinkielinen Wikipedia toteaa, että ruohonleikkuria tarvittiin Englannissa harrastettujen urheilulajien kenttien ylläpitoon. Ja minä kun olin yhdistänyt nurmikon vain kartanokulttuuriin. Mutta kumpi toi nurmikon ylläpidon Suomeen? Ja milloin?

Urheilusta puheenollen

maanantai 23. helmikuuta 2015

Kun Suomea luisteltiin maailmankartalle

Päivälehdessä 25.2.1902 oli urheiluuutisen yksinkertaisena otsikkona Maailmanmestaruuskilpailut. Sisällöstä selviää, että kilpailtiin pikaluistelussa 500, 1500, 5000 ja 10000 metrin matkoilla. Maailmanmestariksi olisi päässyt voittamalla kolme neljästä matkasta. Lyhyemmät kaksi voitti norjalainen R. Gundersen ja pidemmät suomalainen J. Viinikainen. "Maailmanmestarin arvoa ja palkintoa ei voitu jakaa, vaan pysyy mestarina siis yhä Vathén."

Norjalaisia ja suomalaisia siis ainakin, mutta missä oli muu maailma? Wikipedia tietää kertoa, että Wathénin voittaessa edellisenä vuonna Tukholmassa, mukana oli ollut "12 miestä, joista Ruotsista seitsemän, Norjasta ja Suomesta kaksi ja Alankomaista yksi".

Helsingissä hyvin menestynyt Jussi Viinikainen oli kisojen aikaan vasta 17-vuotias. Kunto ei kestänyt: vuoden 1909 SM-kisoissa hän oli sijalla 7 ja vuoden 1910 MM-taistossa ei myöskään pärjännyt.


Yllä olevat kuvat Velikullasta no 5/1902. Kisat käytiin luonnonjäällä, joten olisi voinut käydä myös kuin tässä kuvassa Velikullasta no 24-25/1904.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Jiu-jitsun saapuminen Suomeen

Hesarissa 9.3.2014 esiteltiin Auvo Niiniketo, joka "toi ju-jutsun Suomeen ja perusti Helsingin ju-jutsuklubin 1977". Samaa kertoo Wikipedia.

Mutta Tuulispään 6/1910 sarjakuvassa  on "Jiu Jitsun harrastaja käytännössä taitoaan näyttämässä"? Eiköhän kyse ole samasta lajista?
Sanomalehtihaun perusteella tämä japanilainen taistelumuoto oli tullut suomalaiseen tietouteen vuonna 1904 - varmastikin käynnissä olleen Venäjä-Japani -sodan johdosta. Useissa sanomalehisä julkaistiin teksti Japanilaisten ruumillinen kasvatus, josta varhaisin eteeni tullut oli Karjalatar 30.1.1904.

Kustantaja Yrjö Weilin haisteli tuulta ja julkaisi seuraavana vuonna suomeksi käännetyn kirjan Japanilainen voimistelu (Kirjasta pitkä selostus Kaiku 10.7.1905 ). Useissa sanomalehdissä (jälleen) julkaistiin Bertran Stowerin teksti Jiu-jitsu (esim Uusi Aura 26.8.1905).

Mielenkiinto lajia kohtaan ei laantunut heti, sillä muodikkaan nimen otti markkinointikäyttöön Fazer vohveleilleen (Helsingin Sanomat 3.3.1909). Se kelpasi myös Helsingin Uudelle Karamellitehtaalle, joka mainosti Jiu-Jitsu karamelleja (Kansan Tahto 30.4.1910).

Ja vuonna 1910 julkaistiin sanomalehdissä Sam. Sihvon selostus Jiu-jitsu, japanilainen voimistelu (esim  Käkisalmen Sanomat 18.11.1910). Uusia kirjojakin oli ilmestynyt, sillä Tyrvään kirjakaupan valikoimiin kuului Viking Cronholmin Jiu-Jitsu (Tyrvään Sanomat 20.7.1910). Ruotsalainen Cronholm
"oli keväällä 1910 Helsingissä persoonallisesti antamassa sekä nyrkkeily- että jiu-jitsu-opetusta Yliopiston voimistelukurssilaisille, poliiseille sekä yksityisille, herättäen suurta innostusta, jota osoittaa sekin, että Helsinkiin kohta sen jälkeen perustettiin Boksausklubi." (Helsingin Sanomat 2.7.1910)
Jos luet tätä Ruotsissa, niin voit katsella Viking Cronholmin liikkeitä SVT:n arkistopätkässä, joka ei Suomessa pyöri.

lauantai 12. lokakuuta 2013

Urheilukatsaus

Mitkähän ovat olleet kriteereinä kun Kansalliskirjaston pienpainatekokoelman urheilullisiksi kokoelmiksi ovat päätyneet
Muussa surffauksessa on löytynyt yksi historiallinen lakiteksti ja tukku opinnäytteitä. Lähestyvän talven merkeissä kuvituksena liikunnan iloa Norjasta. Kyllä minäkin repussa hiihtäisin.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Lumen tultua sukset esille? (taas)

Viimevuotisen suksi- ja hiihtotietouden jatkoksi löysin lehdestä Uljas : urheuden ja reippauden edustaja 1/1887 nimimerkki O. R.:n tiedonannon Simon, lin, Pudasjärven, Kuusamon, eteläisen osan Rovanniemen, Pyhäjoen, Puolangon, Ristijärven ja Hyrynsalmen, Paltamon, Säräisniemen ja Kajaanin, Suomussalmen, Jokijärven ja Taivalkosken, lisalmen ja Lapinlahden pitäjien tilanteesta. Seudulla suksia käytettiin metsästyksessä sekä matkojen kulkemisessa.
Talvinen päivä ei ole pitkä, mutta taitava suksimies ehtii kumminkin hyvällä kelillä sangen hyvän matkan taivalta suksillaan. Kerrotaan, erään Härkäsen Iisalmelta hiihtäneen samana päivänä Kajaanista Iisalmelle, joka matka on 8 1/2 peninkulmaa, mutta pitemmistäkin matkoista puhutaan.
"Jyrkistä mäkilöistä" laskemista pidettiin kunniallisena.
Pyhäjoella lasketaan usein hyppyreistä, jotka joskus voivat olla niin korkeat, että kolmen kyynärän mies taitaa seisoa suorana hyppyrin alla. Yhdellä suksella laskeminen on hyvin tavallista.
Iisalmella pidetään suurena taitona tasakäpälässä hyppäämistä, jolloin tietysti käytetään kahta sauvakkoa. Täten hypätään pisteaidan, jopa pinemmän pieleksenkin yli. Konstin osoitteena pidetään myöskin yhdellä suksella laskemista kovaa jäätynyttä latua myöten.
Suksien malleista ja hoidosta oli juttua pitkät pätkät, mutta lopetan samoin kuin O.R.
Pyhäjoella ei ole oikein etevää suksentekijää, mutta paras on kumminkin Kustaa Miilukangas eli "Miilun Kusti", joksi häntä nimitetään.
Iin pitäjän Olhavan kylässä asuvaa Jeremias Pikkaraista pidetään sen paikkakunnan parhaimpana suksentekijänä.
Puolangon pitäjästä mainittakoon: Matti Wäyrynen, joka on suksistaan saanut palkintoja Turun maanviljelyskokouksessa vuonna 1881, Kajaanin kaupungissa 1881 ja Koivikon maanviljelyskokouksessa 1882.
Esa Mustonen, Matti Hyttinen, Matti Oikarinen, Elias Moilanen. Nämät ovat jo monta vuotta valmistaneet suksia ja myyneet niitä sadottain.
Ristijärvellä asuu taitava suksien tekijä J. Mikkonen.
lisalmelta mainittakoon etevä suksien tekijä Kalle Kemppainen, joka myös on mainio hiihtäjä.
Valokuvat: Daniel Nyblin, KKA Teokset: Akseli Gallen-Kallela: Hiihtomiehet ja Pekka Halonen: Sudenjäljet
PS. Uljaan numerossa 3.4.1886 on juttua hiihtokilpailusta, johon tuli osallistujia eri puolilta Suomea.

torstai 7. kesäkuuta 2012

Olympialaishengessä

Vetenskapsradion historia tarjoaa lähetyskautensa aikana aina jotain mielenkiintoista. Vaikka en urheilusta suuremmin välitä, oli ihan mukava saada katsaus Tukholman 1912 -kisoista, joissa naiset saivat pienellä painostuksella osallistua uintiin ja tennikseen. Yllä kisojen tärkein tapahtumapaikka, kansallisromanttinen olympiastadion (Riksantikvarieämbetin Flickr-tililtä).

Hannes Kolehmaista ei ohjelmassa mainittu, mutta kuulin ensimmäistä kertaa Alppo Asikaisesta, jonka ennätys pisimpään nyrkkeilypainiotteluun osallistumisesta on edelleen voimassa. Kesähelteessä 12 tuntia venäläistä vastaan. Venäläinen voitti, mutta ei jaksanut enää otella ja kulta meni ruotsalaiselle. Wikipediasta selviää, että venäläinen oli oikeasti virolainen.

Suomen urheilumuseo on julkaissut Tukholman kisoista mukavan verkkosivuston, jossa on nostettu esiin monenlaisia esineitä. Urheilijoiden listaus olisi ollut kiva lisä. Mitalisteja voi tarkistaa Olympialaisten sivustolta, ainakin teoriassa, itse en saa filttereitä toimimaan. Sivustolla on myös 1912 kisoista valokuvia ja kaksi videotakin.

Julisteen kuva kaapattu blogista Insider 2012. Alla kaksi kuvaa Library of Congressin Flickr-kokoelmasta.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Lumen tultua sukset esille?

Eilen satoi pääkaupunkiseudulle tämän talven ensimmäinen todistamani lumikerros, minkä kunniaksi talviurheilukatsaus. Vaudikas hiihtokuva yllä on lehdestä Joulupukki I 1919. Vuonna 1891 julkaistiin Hugo Sandbergin omakustanne Hiihtourheilu Suomessa, joka sanoo olevansa "hajanaisia tietoja suksista ja hiihdosta, jotka vuosikymmenten kuluessa kansan kesken eri paikkakunnissa työskennellessäni ovat muistooni jääneet". Muutama näistä tiedoista alla.

"Hiihtotaito maassamme" 1890-luvun alussa oli yleinen
ainoastaan Lapissa, Pohjanmaalla, vaikk'ei kuitenkaan koko Pohjanmaalla, sekä Savon ja Karjalan pohjois- ja itä-osissa. Näissä maakunnissa, erinomattain Lapissa ja Pohjanmaan perällä; alkavat lapset, niin tytöt kuin pojatkin, jo viiden ja kuuden vuoden ijällä harjoitella hiihtotaitoa, milloin laskemalla mäkeä, milloin vanhempainsa asioilla naapureissa käydessään, mlloin taas riekonpyytö-retkillänsä, joilla heidän on mahdoton suksitta kulkea. Siitä pojasta, joka ei vielä kymmenenkään vuoden ijällä kykenene hiihtoon, ei täällä todellakaan luulla miestä tulevan.
Lauseessa "Hyvä hiihtäjä voisi täällä hyvällä kelillä suksilla kulkea 80 - 120 kilometriä päivässä." hämää konditionaali - onko moista matkaa todella hiihdetty?
Ahkiota käyttää köyhä metsämökin asukas, jolla ei ole hevosta eikä poroakaan, rekenänsä kaikenlaisilla matkoillaan. Niin kertoi kerran eräs metsätalon asukas, että hän ahkiolla kuljetti ensiksi syntyneen lapsensa pappilaan kasteelle. Matkaa oli pappilaan noin 30 kilometriä, mutta kun hiihtokeli, erinomattoin vuomilla, joita hänen suurin osa matkaansa oli kuljettava, oli hyvä, ei hänellä mennen tullen kulunut enempää aikaa kuin yhteensä runsas puoli päivää, vaikka sekin aika, joka kului lapsen ristimiseen, oli siihen luettuna.
Ja sitä rataa tarinointia, josta voisi löytää mielenkiintoista ainesta paikallisen historian ymmärtämiseen. Lainaan viimeisen pätkän itseäni kiinnostavalta alueelta
Vielä nykyään sanotaan Keuruulla löytyvän hyviä hiihtomiehiä, mutta muualla Satakunnassa on hiihtotaito jo joutunut jotenkin unhotuksiin. Neljättäkymmentä vuotta sitten löytyi kuitenkin vielä paikoitellen muuallakin Satakunnassa joitakuita liukkaita suksimiehiä, jonka tahdomme osoittaa kertomalla seuraavan pienen tapauksen. Eräänä kevättalvi-iltana saapui Karvian kappelista suksimies emäkirkon pappilaan. Hän ei ollut matkastaan väsynyt, toimitti vaan heti perille väästyään asiansa, hankkien kuulutuskirjan eräälle nuorelle parille, lepäsi sitten vähän aikaa pappilan pirtin penkillä, nöusi yökylmänteen tultua suksilleen ja hiihtää pyyhkäsi Pohjankangasta kotikirkollensa, jonne hän saapui hyvään aikaan ennen jumalanpalveluksen alottamista. Lyhyemmässä ajassa kuin vuorokaudessa oli hän niinmuodoin hiihtänyt noin 100 kilometriä.

perjantai 5. elokuuta 2011

Kaksi kysymystä

Laitoin kesäkuun loppupuolella kaksi kysymystä Agricolan palstalle, mutta eivät ole saaneet mitään vastausta. Joko kesähelle on on vienyt ihmiset tietokoneiden äärestä tai sitten kyselin yleissivistykseen kuuluvia itsestäänselvyyksiä, joita kukaan ei viitsinyt minulle selittää. Ettei kirjoittamisen vaiva olisi mennyt täysin hukkaan, niin moderniin tapaan käytän sisällön uudelleen täällä blogissa, jonka kommentteihin sentään toisinaan (ilahduttavan usein viime aikoina) on tullut lisätietoa esittelemistäni asioista.

1. Kolehmainen olisi halunnut edustaa Amerikkaa olympialaisissa? Sanomalehti Iron County record., September 23, 1920, Image 1 selostaa, ettei Kolehmaisella ollutkaan oikeutta edustaa Yhdysvaltoja olympialaisissa, sillä hän ei ollut ottanut paikallista kansalaisuutta. Onko juttu amerikkalaisten toiveajattelua vai Kolehmaisen oikea yritys? Oliko Suomi vaarassa jäädä juoksematta maailmankartalle?

2. Rahasta avioliiton kautta suomalaiseksi - vuonna 1920. Selaillessani amerikkalaisia sanomalehtiä löysin sivulta El Paso herald., September 21, 1920, HOME EDITION, Page 7, Image 7 pikku-uutisen, että suomalaiset miehet olivat rahaa vastaan menneet venäläisten kanssa naimisiin, jotta nämä saisivat Suomen kansalaisuuden. Onko tällaisesta muita havaintoja?

tiistai 2. elokuuta 2011

Tavanomaista urheilullisemmin

Unohduin katselemaan Slaten videoita. Vaikka en ole urheilusta innostunut pätkä sata vuotta vanhasta voimisteluohjelmasta (tietenkin) kiinnosti. Ja oudolta näytti.

Selostuksesta selvisi, että liikesarjat oli kehittänyt tanskalainen J. P. Müller vuoden 1904 paikkeilla. Mistä heräsi (tietenkin) kysymys: päätyikö Suomeen, milloin ja miten? Kurkistus Fennicaan kertoo, että "Mitt system" julkaistiin suomeksi viimeistään 1912 varustettuna "kinematografisesti valmistetuilla kuvilla".

Mutta menetelmää esiteltiin Terveydenhoitolehden syyskuun numerossa 1905 ja tätä artikkelia referoitiin monissa sanomalehdissä. Lainattuna Rauman lehdestä 5.10.1905
"Mitt system" (minun järjestelmäni) niminen tanskalaisen J. P. Müllerin laatima kotivoimistelujärjestelmä on voittanut tavattoman suurta suosiota ja hänen kirjasensa on ilmestynyt suurissa painoksissa tiesi jo kuinka monella eri kielellä.

Ansaitseeko se tätä suosiota?

Tanskassa ja Ruotsissa on ankarasti hyökätty sen kimppuun. Onpa väitetty että se tekee suurempaa vahinkoa kuin hyötyä; että Müllerin ehdottamat liikkeet ovat liiaksi rajuja heikoille ihmisille; että Lingin (ruotsalaisen voimistelijan) liikkeet ovat kauniimmat ja maltillisemmat y. m. s.

Minusta tuntuu, että tuossa kohakassa piankin voi käydä niin, että heitetään lapsi pesuveden kanssa pellolle.

Luonnollista on, että jos heikko ja veltostunut, vanhemmanpuoleinen henkilö alussa kovin kiihkoisesti ja järjettömästi omin päin rupeaa noudattamaan mitä voimistelujärjestelmää hyvänsä, niin saattaa hän vahingoittaa itseänsä. Mutta kyllä varmaankin ihmiset aivan yleensä vahingoittavat itseään monin kerroin enemmän veltostuttamalla ja hemmottelemalla ruumistaan ja sitten turvautumalla aina vaan lääkkeisiin ja tuskalliseen varovaisuuteen kuin jos reippaasti rupeaisivat harjoittelemaan lihaksiaan ja karaisemaan ihoaan, vaikkapa siitä joskus alussa olisi vastuksia ja näennäistä vahinkoakin; sellaista täytyy oppia välttämään ja tarvittaessa lääkärin avulla korjaamaan, jatkaakseen taas älykkäällä tavalla.
Olipas se tervejärkisesti sanottu.

Urheilun historiasta verkossa ainakin yksi sivusto, johon ei saa luotua suoraa linkkiä. Mutta löytyy tästä. Samasta paikasta löytyy muitakin Suomen historiaan liittyviä juttuja, onhan kyseessä Finnica, josta "löydät yli sata Suomea ja suomalaisuutta käsittelevää teemaa, näyttelyä, tehtävää ja artikkelia! "

tiistai 4. elokuuta 2009

Juoksemisesta

Erkki Vettenniemen kirjan Joutavan juoksun jäljillä. Kestävyysjuoksun varhaisvaiheet Suomessa sivulla 54 kirjoitetaan ”ehdottaisin, että pitkien matkojen juoksentelu ei istunut luontevasti 1800-luvun ihmisen mentaliteettiin”. Ei sovi minunkaan mentaliteettiini, kyllä oli entisajan ihmiset fiksuja. 1890-luvulla kirjoitettiin ”Vanha kansa pitää urheilua laiskuuden merkkinä”. Loistavaa.

Kilpajuoksut eivät kuitenkaan ole tuontitavaraa Suomeen. Mynämäen pitäjänkuvauksessa 1770-luvulta kilvoitusjuoksut mainitaan osana pakanallisia epäjumalien juhlia. Myös moniin leikkeihin kuului juoksua, mutta oleellista oli että näitä varten ei harjoiteltu.

Pitkin 1800-lukua sanomalehdistä löytyy ulkomailta esiintymään tulleita urheilijoita. Kansallisesta ravikilpailukulttuurista lähti puolestaan Laukaalla maalikuussa 1878 pidetyt juoksukilpailut. Ne nimittäin järjestettiin jäällä niinkuin kilpa-ajot perinteisesti. Mukana oli 20 osaanottajaa, joista seitsemän naisia. 355 kyynärän eli 211 metrin matkan juoksi nopein mies 36 sekuntiin ja nopein nainen (oletettavasti pitkässä hameessa) 48 sekunnissa.

lauantai 7. maaliskuuta 2009

Hiihtämisestä maaliskuussa 1899


Kuva kirjasta Toinen lukukirja kansakoulujen tarpeiksi

Juhani Ahon tekstit kokoelmassa Katajainen kansani (josta kannattaa lukua alkusanat! "Ei ole suinkaan sattuman oikku, että juuri me suomalaiset olemme tänne Suomenniemelle pysähtyneet ja täällä näihin päiviin saakka pysyneet...") taitavat kaikki olla vertauskuvia tuolloisesta poliittisesta tilanteesta. Suuri adressi oli kerätty edellisessä kuussa ja viejät olivat Pietarissa maaliskuussa. Mutta kuitenkin muistutukseksi siitä, että Suomessa talvi ei ole maaliskuussa ohi otteita otsikon Miten lumen valta voitettiin alta:

Ei muisteta täällä aikoihin olleen niin paljon lunta ja niin korkeita kinoksia kuin tänä talvena. Se sama lumimyrsky, joka tämän kuun 18 p:nä katkaisi paluumatkan suurelta Suomen lähetystöltä, on riehunut täälläkin maan sydämessä vielä hurjemmalla raivolla ja vielä suuremmalla voimalla kuin Etelä-Suomessa. Kaupungit ja kylät näyttävät siperialaisilta jurttakyliltä, joista savu nousee katoilta kuin lumimättäiden keskestä. Pikkumökit ovat niin ummen peitossa, että on täytynyt ruveta kaivamaan tunneleita ovien ja ikkunoiden eteen. Kujat ja solat ovat lunta niin kukkuranaan, että aidanseipäitä tuskin näkyy. Jäillä on tie kuin korkea harju. Jokainen vastaantulija on epäluuloa herättävä vihollinen, joka uhkaa kaataa kumoon reet ja hevoset.

... Vähitellen alettiin kuitenkin tointua ja tuumailla, mitä olisi tehtävä. Lyhyt hetki ajateltiin sitä ja luotettiin siihen, että kai viranomaiset pitävät huolta siitä, että ainakin valtatiet tulevat kuljettavaan kuntoon. Niidenhän on asia katsoa, että ne, jotka ovat ottaneet teiden aukipidon urakalle, tekevät velvollisuutensa. Siellä täällä ovat lumireet olleetkin liikkeessä, mutta liukuneet kovien kinosten yli niihin juuri ollenkaan uppoamatta, jättäen pehmeämmillä paikoilla vain pieniä töyräitä kuin heikkoja vastalauseita lumen valtaa vastaan. Lapioihin, jotka ovat tehoisat aseet suurten tuiskujen jälkeen ja jotka tekevät ihmeitä silloin, kun Suomen valtion rautateiden veturiauratkaan eivät mitään voi, eivät viranomaiset ole käskeneet tarttua, vaikka heillä vanhain asetusten mukaan siihen olisi ollut oikeus--lienevätkö sen sitten tehneet näiden hankihirviöitten pelosta vaiko säälistä kansaa kohtaan, säästääkseen sitä uusista rasituksista. Sentähden seisovat kinokset täällä yhä yhtä korkeina kuin ennenkin ja saanevat, ainakin mitä virallisiin toimenpiteisiin tulee, seistä siinä siksi, kunnes Herran päivä ne kerran sulattaa.

...Vaikka hiihtäminen viime aikoina on ollut suuresti vähenemässä, paikoitellen melkein unohduksissa, teitten kunnossapito kun on vuosi vuodelta parantunut, on täällä kuitenkin joka talossa ollut sukset, jopa kahdetkin. Joskaan niitä ei tavallisina talvina ole yleisemmin tarvittu, ovat talojen vanhukset niitä kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa huolellisesti hoitaneet ja joka kesä tervailleet, sillä eihän koskaan voi olla varma siitä, milloin taas läpipääsemättömän lumen sataa ja milloin näitä taikakaluja tarvitaan.

Ja nyt otettiin ne kuin orrelta alas, ja ihmeellinen oli se vaikutus, minkä ne tekivät. Nuo nietokset, joita oli luultu murtumattomiksi muureiksi, muuttuivat yht'äkkiä kaiken yhteyden nöyriksi välittäjiksi ulkomaailman kanssa. Ne muuttuivat siksi sillaksi, jota myöten ihmiset keveästi kuin tuulen kantamina liukuivat toistensa luo.