Kokemäellä syntynyt 27-vuotias Sofia saapui Bostonin satamaan 21.6.1911 mukanaan 4-vuotias Elna ja alle vuoden ikäinen Edwin. Harjavallan Suomenkylään oli jäänyt äiti Josefiina Männistö ja Massachusettsin Quinceyssä Sofian aviomies ja lasten isä Jaakko Pinola. Tämä ei ollut Sofialle ensimmäinen Atlantin ylitys, hän oli asunut Quinceyssa jo vuodet 1904-1911.
Vuoteen 1917 mennessä perhe oli muuttanut Braintree-nimiseen paikkaan ja vuonna 1920 perheen nuorimpia olivat 8-vuotias Elsie, 6- vuotias Walter ja vuoden ja 10 kuukautta saavuttanut William. Vuoden 1921 paikkeilla syntyi vielä poika Norman, jonka jälkeen Sofia on menettänyt aviomiehensä ja hänet merkittiin leskeksi vuoden 1930 väestönlaskentaan. Sofia eli ainakin vielä vuonna 1945, 61-vuotiaana.
Edwin Pinola, joka oli työskennellyt hitsaajana toisen maailmansodan ajan ja sittemmin rekkakuskina, kuoli Braintreessä 14.12.2003. Hänen kolmesta pojastaan yksi asui tuolloin Braintreessä, yksi Alabamassa ja yksi Texasissa. Perheessä oli myös kolme tytärtä.
Norman-veli oli kirjattu armeijaan 14.2.1942 ja hän kaatui sodan aikana. Ilmesesti tästä syystä hänen mukaansa on nimetty vuonna 1960 Braintreen silta: "the Private First Class Norman H. Pinola bridge"
William kuoli marraskuussa 1952 ja Walter Floridassa 13.2.1988
Lähteet:
Ancestry.com. Boston Passenger Lists, 1820-1943
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: Norfolk County, Massachusetts; Roll 1684751; Draft Board: 36.)
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Year: 1920;Census Place: Braintree, Norfolk, Massachusetts; Roll T625_721; Page: 1B; Enumeration District: 158; Image: 225.)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Year: 1930; Census Place: Braintree, Norfolk, Massachusetts; Roll 932; Page: 11A; Enumeration District: 3; Image: 798.0.)
The Patriot Ledger Quincy, December 17, 2003(Edwin Pinolan kuolinilmoitus)
National Archives and Records Administration. U.S. World War II Army Enlistment Records, 1938-1946
Ancestry.com. U.S. Rosters of World War II Dead, 1939-1945
http://archives.lib.state.ma.us/bitstream/handle/2452/31152/1960acts0512.txt?sequence=1
Ancestry.com. Florida Death Index, 1877-1998
Ancestry.com. Social Security Death Index (Number: 024-07-9505;Issue State: Massachusetts;Issue Date: Before 1951.)
lauantai 1. toukokuuta 2010
Kaksi hilpeää kuvausta 1700-luvulta
Iris Kähärin bibliografiasta hyppäsi silmille Herratar. Kaksi hilpeää ja hyväntahtoista kuvausta 1700-luvulta. En tiedä olisiko muualta voinut löytyä, miksiköhän kattavaa suomenkielisen ja Suomesta kertovan historiallisen fiktion listaa on niin haastavaa saada kokoon? (Parhaana pidetty lista Rauman kirjaston sivulla.)
Tarinat Kultarinki ja Herratar sijoittuvat Loviisan ja Viipurin väliin 1700-luvun lopussa. Molemmissa päähenkilönä jokseenkin tavallinen kaupunkilainen. Minusta mukavaa luettavaa. Ranskan vallankumous tuotiin aika monta kertaa esille (lukijalle todennäköisesti tuttuna ajankohtana?), mitenkähän nopeasti ja kattavasti sen tapahtumat tulivat oikeasti tänne tiedoksi? Joku varmaan tutkinut?
Ensimmäisiltä sivuilta kuvausta Loviisasta:
Tarinat Kultarinki ja Herratar sijoittuvat Loviisan ja Viipurin väliin 1700-luvun lopussa. Molemmissa päähenkilönä jokseenkin tavallinen kaupunkilainen. Minusta mukavaa luettavaa. Ranskan vallankumous tuotiin aika monta kertaa esille (lukijalle todennäköisesti tuttuna ajankohtana?), mitenkähän nopeasti ja kattavasti sen tapahtumat tulivat oikeasti tänne tiedoksi? Joku varmaan tutkinut?
Ensimmäisiltä sivuilta kuvausta Loviisasta:
"Loviisassa oli kaikkea, oli kirkko, raatihuone, komendantin palatsi, kasarmeja ja parakkeja ja linnoitus, jota oli kiireellä ruvettu pykäämään venäläistä vastaan.
Oli kauppiaita, jotka olivat lähteneet sotaa karkuun Haminasta. Oli toisia kauppiaita tai näiden poikia, jotka olivat lähteneet sotaa karkuun Viipurista. Oli upseereja, rakuunoita, hevosia, lippuja, töyhtöjä, saappaita ja muita sotakaluja, pari kolme tykin raniakin."...
"Loviisa oli läpikulkukaupunki. Tuli matkustajia. Sihteereitä, kamaripalvelijoita, taitelijoita ja muita temppujen tekijöitä. Piikoja ja renkejä jotka olivat lähteneet kyselemään leipäisiä isäntiä. Kerjääjiä ja maankiertäjiä jotka olivat lähteneet kyselemään armeliaita emäntiä. Väkeä joka oli lähtenyt vaeltamaan muuten vain, pitääkseen rokulia."
perjantai 30. huhtikuuta 2010
Tutuilta kuultua
Kaikki kunnia järjestelmälliselle opiskelulle, mutta hauskempaa on oppia uutta (tai palauttaa mieleen vanhaa) henkilökohtaisten kontaktien kautta. Annoskoot ovat pieniä ja opetukset pysyvät hetken aikaa muistissakin.Kuva lehdestä St. Nicholas Magazine for Boys and Girls, Vol. 5, Nov 1877-Nov 1878.
1) FB-kaveri kertoi statuksessaan havainneensa, että Laitilan rippikirjoissa oli 1830-luvulla aviottomat lapset nimetty matronyymillä, mutta vuosisadan puolivälissä heidät oli uudelleennimetty Aataminlapsiksi. Helppo kuvitella sukututkija, joka löytää 1800-luvun lopun rippikirjasta tällaisen Aataminlapsen ja kuluttaa turhaan energiaa Hiskin tai kastettujen listan kanssa. "Onkohan seurakunta väärin vai päivämäärä?" ja todellisuudessa ongelmana olisi pseudo-patronyymi.
2) Keskiviikkona Kansallisarkistossa tapaamani tutkija joutui kuulusteluni kohteeksi ja pyynnöstä sivisti minua aloittamalla "Jos sinulla on joskus haettavana varaton kaupunkiin saapuja", jonka jälkeen totesin happamasti ja kiittämättömästi "etten liiku sellaisissa piireissä". Mutta kärsivällinen ihminen jatkoi selostustansa siitä, että tällaisia ihmisiä voi hakea poliisilaitoksen arkistosta, sillä ilmoittautumalla laitokselle sai yösijan. Kävijöistä merkittiin muistiin nimet ja jotain muitakin tunnistetietoja.
3) Oloff Ångermanin metsästys vanhoista tilikirjoista on ollut pienen tauon jälkeen käynnissä tällä viikolla. Löysin miehen sivulta, josta ymmärsin sen verran, että kyse oli kankaitten jakelusta. Yhdestä sanasta en saanut selvää ja katsoin tilanteen niin kriittiseksi, että käytin kullankalliin "puhelun kaverille". Ilmeisesti kiintiöni ei ollut vielä lopussa, sillä sain apua. Ja myös ytimekkään (ja ansaitun) saarnan, joka alkoi sanoilla "Kun luet vanhoja sidottuja asiakirjoja niin katso aina mitä asiakirjaa luet." Kuullostaa fiksulta. Saarna jatkui: "Muista, että ethän lue historiaa koskevaa teostakaan siten, että avaat siitä tietyn aukeaman ja yrität vain siitä selvittää, että mitä nämä lauseet ja sanat nimen ympärillä tarkoittavat. Katsot kirjan otsikon ja luvun otsikon sekä tutustut edes silmäillen koko teokseen." Onkohan samainen henkilö todennut minulle aikanaan, että paikallishistoriaa ei pitäisi lukea henkilöhakemistosta käsin?
Itä-Intian kautta Suomen rannikolle
Olen joskus aikaisemminkin käynyt kääntymässä Göteborgin yliopiston Ostindiska kompanietin arkiston sivuilla, mutta en silloin onnistunut saamaan mitään irti. Mutta sivusto (tai käyttäjä) on kehittynyt ja nyt sain henkilöhausta ulos suomalaisiksi luokiteltavia merimiehiä, jotka näkivät maapallosta vähän muutakin kuin kotisataman.
(Lisätietoa Itä-Intian kompaniasta löytyy Nordiska Museetin sivustolta.)
Esimerkiksi Johan Biörckbom, joka on kirjattu vuoonna 1769 Finland-laivan matruusiksi. Naimaton, 27 vuotta ja syntynyt Raumalla. Hiski ei löydä mitään sopivaa, mutta kerrankos sukunimiä on vaihdettu matkanvarrella...
Samaisella laivalla, samanikäinen, myös matruusi ja Raumalla syntynyt: Michel Haeggström. Ei taaskaan tuloksia Raumalta. Eikä ole enempää raumalaisia haettavanakaan.
Helsingin ovat ilmoittaneet syntymäkaupungikseen
Toinen Lallerus on tullivirkailija Petter Johan / Johan Petter, jolle syntyi vaimon Maria Gastling/Cassling (vihitty 7.10.1764) kanssa Anders Johan 31.8.1765, vaimon Margareta Träskman (vihitty 20.8.1772) kanssa Helena Elisabet 1.2.1775 ja nimettömän ("Form: Enk: Maria Henricsd:r"?, vihitty 16.8.1774) kanssa Hinric 1.2.1775. Tullivirjailija Lallerus kuoli 39-vuotiaana Helsingissä 13.3.1778.
Ylioppilasmatrikkelista löytyy Gottfrid Weckström, jonka äiti Anna Katarina Lallerus. Laajentamalla Hiski-haun kaikkiin seurakuntiin voi todeta, että...
Kiteellä on vaikuttanut tullimies Johan Daniel / Daniel Johan, jolla vaimo Maria Helena Taif/ Feif/Pheif ja lapset Gustaw Adolph s. 26.11.1745, Anna Sophia s. 1.10.1747 k. 19.10.1747 ja Anders Reink s. 17.5.1749. Perheen isä lienee Helsingissä 53-vuotiaana 7.6.1756 kuollut "Tullskrif: Johan Lallerus".
Ja Virolahdella sahankirjuri Hend: Gustaf Lallerus, jolla vaimo Anna Maria Löflund (vihitty 26.12.1736 ) ja lapset Arfvid s. 6.2.1735, Eva Margareta s. 11.4.1737 ja Anna Sophia s. 16.1.1739. Mahdollisesti myös 8-vuotiana 1742 kuollut Gustaf Lallerus ja vuoden vanhana 2.11.1742 kuollut Anna Maria Laleria. Henrik Gustaf itse kuoli 22.11.1742.
Ja vasta tämän harjoituksen jälkeen tartuin Googleen ja löysin Suku Forumin viestistä virolahtelaisten sukutaulun, jonka mukaan Johan Daniel ja Henrik Gustaf veljeksiä ja sisarensa Anna Katarina. Jos olisin porukasta tosissani kiinnostunut kävisin katsomassa Kansallisarkistossa tullimiesten kortiston. En kyllä tähän hätään muista missä arkistoyksikössä se on.
(Lisätietoa Itä-Intian kompaniasta löytyy Nordiska Museetin sivustolta.)
Esimerkiksi Johan Biörckbom, joka on kirjattu vuoonna 1769 Finland-laivan matruusiksi. Naimaton, 27 vuotta ja syntynyt Raumalla. Hiski ei löydä mitään sopivaa, mutta kerrankos sukunimiä on vaihdettu matkanvarrella...Samaisella laivalla, samanikäinen, myös matruusi ja Raumalla syntynyt: Michel Haeggström. Ei taaskaan tuloksia Raumalta. Eikä ole enempää raumalaisia haettavanakaan.
Helsingin ovat ilmoittaneet syntymäkaupungikseen
- Anders Forsberg s. ~1771, matruusi, naimisissa, "Afled med Döden den 1 Januari 1799 vid Bockatigris."
- Carl Granberg s. ~1739, matruusi, naimaton
- Anders Lallerius s. ~1747, konstaapeli, naimaton
- Eric Johan Modelin s. ~1753, matruusi, naimisissa
- Johan Wickman s. ~1748, kvartermästare
Toinen Lallerus on tullivirkailija Petter Johan / Johan Petter, jolle syntyi vaimon Maria Gastling/Cassling (vihitty 7.10.1764) kanssa Anders Johan 31.8.1765, vaimon Margareta Träskman (vihitty 20.8.1772) kanssa Helena Elisabet 1.2.1775 ja nimettömän ("Form: Enk: Maria Henricsd:r"?, vihitty 16.8.1774) kanssa Hinric 1.2.1775. Tullivirjailija Lallerus kuoli 39-vuotiaana Helsingissä 13.3.1778.
Ylioppilasmatrikkelista löytyy Gottfrid Weckström, jonka äiti Anna Katarina Lallerus. Laajentamalla Hiski-haun kaikkiin seurakuntiin voi todeta, että...
Kiteellä on vaikuttanut tullimies Johan Daniel / Daniel Johan, jolla vaimo Maria Helena Taif/ Feif/Pheif ja lapset Gustaw Adolph s. 26.11.1745, Anna Sophia s. 1.10.1747 k. 19.10.1747 ja Anders Reink s. 17.5.1749. Perheen isä lienee Helsingissä 53-vuotiaana 7.6.1756 kuollut "Tullskrif: Johan Lallerus".
Ja Virolahdella sahankirjuri Hend: Gustaf Lallerus, jolla vaimo Anna Maria Löflund (vihitty 26.12.1736 ) ja lapset Arfvid s. 6.2.1735, Eva Margareta s. 11.4.1737 ja Anna Sophia s. 16.1.1739. Mahdollisesti myös 8-vuotiana 1742 kuollut Gustaf Lallerus ja vuoden vanhana 2.11.1742 kuollut Anna Maria Laleria. Henrik Gustaf itse kuoli 22.11.1742.
Ja vasta tämän harjoituksen jälkeen tartuin Googleen ja löysin Suku Forumin viestistä virolahtelaisten sukutaulun, jonka mukaan Johan Daniel ja Henrik Gustaf veljeksiä ja sisarensa Anna Katarina. Jos olisin porukasta tosissani kiinnostunut kävisin katsomassa Kansallisarkistossa tullimiesten kortiston. En kyllä tähän hätään muista missä arkistoyksikössä se on.
torstai 29. huhtikuuta 2010
Juuriretkellä
Vanhempani olivat viime viikonloppuna käymässä Helsingissä ja autottomana manguin paluumatkaansa "ihan pientä kaarrosta", jolla pääsisin katsomaan sukututkimukseen liittyviä paikkoja. Mieleen ei tullut, ettei minulla ollut kotona kunnollisia karttoja alueista ja osa paikantamisistakin oli kesken. Mutta räpelsin kännykän Google mapsin ja GT-karttakirjan kanssa jonkinlaisen ohjelman, jolla lähdettiin kiertämään Kiikalaa, Pertteliä ja Saloa.
Tällä kertaa en antanut virheellisiä suunnistusneuvoja (kuten toissakesän Loimaan vierailulla), mutta olin unohtanut kylien paikantamisen hankaluuden. On nimittäin yksi asia merkitä nykykarttaan piste, jossa kylä on aikanaan sijainnut ja aivan toinen asia keksiä ajovauhdissa missä kohtaa se mahtaa olla. GPS olisi auttanut tai sitten olisi pitänyt mitata etäisyyksiä etukäteen risteyksistä.
Mutta onneksi kaksi kohdetta oli kirkkoja, jotka oli yksinkertaisia löytää. Ja neljästä kylästä kolme sattuivat olemaan jonkinlaisella liikennemerkillä varustettuja. Että tiesin ottavani peltomaisemasta kuvaa suunnilleen oikealla kohdalla. Kotiin päästyä maisemakuvia ei erottanut muuten kuin ottamisjärjestyksestä. Olisi ehkä vitsikästä kuvittaa sukukirja lähes-identtisillä-peltokuvilla, mutta ehkä keksin jotain vähän informatiivisempaa.
Tällä kertaa en antanut virheellisiä suunnistusneuvoja (kuten toissakesän Loimaan vierailulla), mutta olin unohtanut kylien paikantamisen hankaluuden. On nimittäin yksi asia merkitä nykykarttaan piste, jossa kylä on aikanaan sijainnut ja aivan toinen asia keksiä ajovauhdissa missä kohtaa se mahtaa olla. GPS olisi auttanut tai sitten olisi pitänyt mitata etäisyyksiä etukäteen risteyksistä.
Mutta onneksi kaksi kohdetta oli kirkkoja, jotka oli yksinkertaisia löytää. Ja neljästä kylästä kolme sattuivat olemaan jonkinlaisella liikennemerkillä varustettuja. Että tiesin ottavani peltomaisemasta kuvaa suunnilleen oikealla kohdalla. Kotiin päästyä maisemakuvia ei erottanut muuten kuin ottamisjärjestyksestä. Olisi ehkä vitsikästä kuvittaa sukukirja lähes-identtisillä-peltokuvilla, mutta ehkä keksin jotain vähän informatiivisempaa.
keskiviikko 28. huhtikuuta 2010
Tiistain antia
Kiirehdin eilen töiden jälkeen Kansallisarkistoon, jossa en löytänyt alkuunkaan sitä, mitä etsin, mutta Turun toimitettujen tuomiokirjojen hakemistosta hyppäsi silmilleni Lars Olofsson till Packaworij. Lars osoittautui pahkavuorelaiseksi, mutta juttu ei valitettavasti paljastanut hänen elämästään mitään kovin olennaista, halusi velkapantin.
Arkistosta suuntasin kohti itselleni vierasta Käpylää ja Karjalataloa. Onnekseni törmäsin jo ennen bussipysäkkiä illan esitelmöitsijään, joten a) ehdin konsultoida häntä arkistossa kohtaamastani ongelmasta ja b) pääsin ilman stressiä perille asti. (Bussissa ehdin surffata puhelimella Facebookiin, jossa ilmoitettiin vapaista paikoista historiallisen teeman bussiretkelle toukokuun lopussa. Ehdin soittaa ilmoittautumiseni ennen esitelmän alkua. Perin tyytyväinen tehokkuuteeni. Vaikka ilmoittautumisen jälkeen tajusin, että juttu on kertausta viime vuodelta. ...opintojen äiti..., jotain?)
Kari-Matti Piilahden esitelmän otsikkona oli Sosiaalinen vuorovaikutus kaakkoissuomalaisessa maalaisyhteisössä 1600- ja 1700-luvulla eli vuoden 2007 väitöskirjansa aihe.
Tuomiokirjojen ominaisuudet lähteinä tehtiin taas tutuksi, yhdellä tavalla. Satunnaisten käräjäjuttujen mainintojen perusteella talonpojat Valkealasta matkasivat toisinaan Helsingissä, Turussa tai jopa Tukholmassa, mutta on mahdotonta sanoa kuinka yleistä tämä oli. Ei ainakaan niin erikoista, että pöytäkirjaan olisi merkitty reissun syy.
Avioliittojen analyysissä Piilahti oli havainnut, että vuoden 1734 lain vapautettua pikkuserkusavioliitot, samasta kylästä ja naapurikylästä löydettyjen aviopuolisojen osuus kasvaa. Myöhemmin hän totesi, että kylän merkitys yhteisönä kasvoi vasta 1700-luvulla. Sitä ennen, sotien ja katovuosien aikakautena, oli järkevämpää luoda mahdollisimman monipuolisia ja laajoja suhdeverkostoja, suvun ja kylän ulkopuolellekin.
Yhteisö kun ei ollut 1600-luvulla stabiili vaan kuolema ja taloudelliset realiteetit saattoivat muuttaa yhden kylän asujamiston kokonaan muutamassa vuosikymmenessä. Eli muutostilanteessa pärjäsi parhaiten, jos oli tuttuja eri puolilla pitäjää ja erilaisissa sosiaalisissa asemissa (palatakseni historiallisiin analogioihini: nykyajan työelämässä pärjäämiseksi tarvitsee kontakteja ei ainastaan nykyisen työpaikan väestä, vaan muista yrityksistä ja mielellään toisilta toimialoilta. Suhteita sosiaalisten kontaktien, opiskelun, yhteiskunnallisen osallistumisen ja työpaikkojen kautta.)
Arkistosta suuntasin kohti itselleni vierasta Käpylää ja Karjalataloa. Onnekseni törmäsin jo ennen bussipysäkkiä illan esitelmöitsijään, joten a) ehdin konsultoida häntä arkistossa kohtaamastani ongelmasta ja b) pääsin ilman stressiä perille asti. (Bussissa ehdin surffata puhelimella Facebookiin, jossa ilmoitettiin vapaista paikoista historiallisen teeman bussiretkelle toukokuun lopussa. Ehdin soittaa ilmoittautumiseni ennen esitelmän alkua. Perin tyytyväinen tehokkuuteeni. Vaikka ilmoittautumisen jälkeen tajusin, että juttu on kertausta viime vuodelta. ...opintojen äiti..., jotain?)
Kari-Matti Piilahden esitelmän otsikkona oli Sosiaalinen vuorovaikutus kaakkoissuomalaisessa maalaisyhteisössä 1600- ja 1700-luvulla eli vuoden 2007 väitöskirjansa aihe.
Tuomiokirjojen ominaisuudet lähteinä tehtiin taas tutuksi, yhdellä tavalla. Satunnaisten käräjäjuttujen mainintojen perusteella talonpojat Valkealasta matkasivat toisinaan Helsingissä, Turussa tai jopa Tukholmassa, mutta on mahdotonta sanoa kuinka yleistä tämä oli. Ei ainakaan niin erikoista, että pöytäkirjaan olisi merkitty reissun syy.
Avioliittojen analyysissä Piilahti oli havainnut, että vuoden 1734 lain vapautettua pikkuserkusavioliitot, samasta kylästä ja naapurikylästä löydettyjen aviopuolisojen osuus kasvaa. Myöhemmin hän totesi, että kylän merkitys yhteisönä kasvoi vasta 1700-luvulla. Sitä ennen, sotien ja katovuosien aikakautena, oli järkevämpää luoda mahdollisimman monipuolisia ja laajoja suhdeverkostoja, suvun ja kylän ulkopuolellekin.
Yhteisö kun ei ollut 1600-luvulla stabiili vaan kuolema ja taloudelliset realiteetit saattoivat muuttaa yhden kylän asujamiston kokonaan muutamassa vuosikymmenessä. Eli muutostilanteessa pärjäsi parhaiten, jos oli tuttuja eri puolilla pitäjää ja erilaisissa sosiaalisissa asemissa (palatakseni historiallisiin analogioihini: nykyajan työelämässä pärjäämiseksi tarvitsee kontakteja ei ainastaan nykyisen työpaikan väestä, vaan muista yrityksistä ja mielellään toisilta toimialoilta. Suhteita sosiaalisten kontaktien, opiskelun, yhteiskunnallisen osallistumisen ja työpaikkojen kautta.)
Tyttöjen historiaa
Viikonloppuna sain pitkästä aikaa luettua kaksi kirjaa. Nuorille kirjoitettuja, joten jonkun silmissä eivät ehkä "oikeita kirjoja" aikuisen käteen. Mutta viis moisesta mielipiteestä.
Raili Mikkasen Pähkinäpuinen lipas on kolmas osa tarinaa 1600-luvun Pohjanmaalta. Alussa oli yksinhuoltajaäiti ja kolme tytärtä, nyt kolme jokseenkin aikuista sisarusta. Tapahtumat kehittyivät hieman uskottavuutta koetellen, mutta mukana oli sopiva määrä ajankuvaa luovia yksityiskohtia. Maantiellä oli turvatonta ja linnut menivät talveksi järven pohjan mutaan kevättä odottamaan. Jälkimmäinen ajan parhaan tiedon mukaan siis.
Paula Moilasen kirjoittama (ja Kirsi Haapamäen kuvittama) Herttuan hovissa. Elämää 1500-luvun Turussa oli vähän selvemmin opettavaiseksi tarkoitettu, mutta kuitenkin tarinana hyvin kulkeva.
Ajatuksia herätti se, että (sattumalta?) molempien kirjojen päähenkilöiden äidit olivat lääkintäalan osaajia. (Ja molemmat tytöt lukutaitoisia.) Menneisyyden naista pääsee lähemmäs kun hänellä on tietoa eikä pelkästään kädentaitoa? Moilasen tekstissä makkarantäyte syntyy parilla rivillä eikä vaadi sen suurempaa osaamista tai miettimistä. Kehruutyön kuvauksessa ei oteta kantaa langan laatuun tai työn vaativuuteen. Kangaspuitakin loukutetaan piikojen toimesta ilman suurempia taitovaatimuksia. (Kokemuksesta tiedän, että taitamatonkin saa kangasta aikaiseksi, mutta ei korkealaatuista.)
Raili Mikkasen Pähkinäpuinen lipas on kolmas osa tarinaa 1600-luvun Pohjanmaalta. Alussa oli yksinhuoltajaäiti ja kolme tytärtä, nyt kolme jokseenkin aikuista sisarusta. Tapahtumat kehittyivät hieman uskottavuutta koetellen, mutta mukana oli sopiva määrä ajankuvaa luovia yksityiskohtia. Maantiellä oli turvatonta ja linnut menivät talveksi järven pohjan mutaan kevättä odottamaan. Jälkimmäinen ajan parhaan tiedon mukaan siis.
Paula Moilasen kirjoittama (ja Kirsi Haapamäen kuvittama) Herttuan hovissa. Elämää 1500-luvun Turussa oli vähän selvemmin opettavaiseksi tarkoitettu, mutta kuitenkin tarinana hyvin kulkeva.
Ajatuksia herätti se, että (sattumalta?) molempien kirjojen päähenkilöiden äidit olivat lääkintäalan osaajia. (Ja molemmat tytöt lukutaitoisia.) Menneisyyden naista pääsee lähemmäs kun hänellä on tietoa eikä pelkästään kädentaitoa? Moilasen tekstissä makkarantäyte syntyy parilla rivillä eikä vaadi sen suurempaa osaamista tai miettimistä. Kehruutyön kuvauksessa ei oteta kantaa langan laatuun tai työn vaativuuteen. Kangaspuitakin loukutetaan piikojen toimesta ilman suurempia taitovaatimuksia. (Kokemuksesta tiedän, että taitamatonkin saa kangasta aikaiseksi, mutta ei korkealaatuista.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)