Historiantutkimuksen lauantai

Historiantutkimuksen lauantaista muodostui päivistä paras ja huipullahan on hyvä lopettaa. 

Sessiossa "Digitaaliset ja materiaaliset tietokannat" Tapio Salmisen Viabundus-esityksessä oli aiempiin verrattuna uutta tai tuli paremmin esiin se, että kartalla on mahdollista merkitä epävarmat tiedot ja keskeneräinen työ. Salminen myös toi esiin huolensa siitä, että kartallistettu tieto tilastojen tapaan näyttää liian helposti "varmalta". Tätä teemaa yritin (epäonnistuneesti) änkyttää torstaisen Maria Ågrenin kutsutun luennon yleisökommentissani. 

Salmisen mainitsema tanskalaisten osuuden dokumentaatio (pdf) kuullosti paikan päällä hyvältä, mutta tätä kirjoittaessani silmieni edessä on muistiinpano "mahdollisesti osaksi Paikkatietoikkunaa". Lisäksi muistan innokaan kysymyksen datan avoimuudesta ja myönteisen vastauksen. Kun/jos dataan laatuun liittyvä dokementaatio on erillinen, se ei pysy mukana eikä tule datan kanssa esitetäväksi, jos joku tähän joskus teknisen keinon keksikin. 

Kalle Kananoja & Ilari Virtanen esittelivät hanketta, jossa on tarkoitus luoda vuosisatoja kattava henkilöhistoriallinen parantajatietokanta. Työ on aloitettu 1800-luvun oikeustapauksista ja 1900-luvulla kerätystä muistitiedosta. Monet nimet ovat epätäydellisiä ja ajoitukset epäselviä, joten tiedon rakenteisemisessa on haasteita tiedossa. Näistä emme kuitenkaan kuulleet emmekä myöskään kysymysmerkillä varustetusta joukkoistamisesta. Julkaisua visioitiin 4-5 vuoden päähän.

Kolmantena sessiossa puhui Liisa Kunnas-Pusa, joka hahmotteli Turun akatemian (enimmäkseen palaneiden) kokoelmien tutkimusta. Kiinnostuneiden kannattaa tutustua CfP:hen. 

Päivän toinen sessio esitteli (pääasiassa) Itä-Suomen yliopistossa käynnissä olevaa akatemiaprojektia Grand Duchy of Finland as Political Space. Hanke kattaa sekä Ruotsin että Venäjän vallan ajan. 

Kimmo Katajala tarkasteli esityksessään Juhana III:n keskellä Venäjää vastaan käytyä 25 vuotista sotaa keksimää Suomen suurruhtinastitteliä. Idea oli todennäköisesti saatu Venäjältä tai Liettuasta, sillä muualla käsitettä ei ollutkaan. Näissä maissa hallitsija titteli oli ollut käytössä jo vuosisatoja ja Katajalan tulkinta oli (ymmärrykseni mukaan), että Juhana III yritti luoda keskiaikaista feodaalimallia kuvastavaa valtarakennetta. Ruhtinaan valta liittyi ihmissuhteisiin, joten maantieteellistä suurruhtinaskuntaa alettiin hahmottaa vasta 1600-luvun puolella

Jenni Merovuo hyppäsi 1700-luvulle, jolloin suuren Pohjan sodan seurauksena Ruotsin monarkit menettivät suuriruhtinuudet, mutta Suomen suuriruhtinaskunnasta vielä toisinaan puhuttiin. Käsitteet olivat siis merkillisen erillään toisistaan. Jännää oli myös se, että uusi suuriruhtinas nimitettiin, kun suhteet Venäjään olivat kiristyneet. Kyseisen suurruhtinaan elämä jäi kuitenkin lyhyeksi, kuten äskettäisestä Te Deum -koosteestani kävi ilmi.

Selostaessani kuulemaani lounaalla tuttavalleni, tämä kysyi siirtymästä Venäjän valtaan. Perustiko Aleksanteri I uuden suurituhtimaskunnan vai siirtyikö hänelle sellainen? Tästä ei ollut sessiossa puhetta, sillä kolmannessa esityksessä Alina Kuusisto puhui otsikolla "Alueiden suuriruhtinaskunta - Alueellisen tilan rakentuminen Pohjois-Karjalassa 1850-1890 -luvuilla". Minua kiinnosti keissiä enemmän ilmiö yleisesti ja toivottavasti ehtisin siitä enemmän lukemaan ja ymmärtämään. Onko lähteissä näkymätön alueellinen identiteetti itsestäänselvyys vai vielä luomaton? Jos luodaan, niin luodaanko tyhjästä? (Ks. esim. kolme sitaattia kokemäkeläisistä)

Historiantutkimuksen perjantai

Perjantaiaamun aloitti neitsytpuheeni historiantutkimuksenpäivillä. Kun kyseessä oli vuoden kolmas esiintyminen Tampereen yliopiston tiloissa ja viiden konffaesitys yhteensä ottaen, niin jännitys oli aika minimissä. Yleisökin oli enimmäkseen tuttuja ja session muut puhujat Hannu Salmi ja Petri Paju samoin. Sanoin sen mitä olin ajatellut sanoa, joten lasken onnistumiseksi. Petrin presis huuhaaterveystuoteilmoittelusta 1800- ja 1900-luvun vaihteen sanomalehdissä oli uutta tietoa ja tuotti aprillipilan kokoelmiini. Hannulta opin, että Topelius oli luonut vaihtoehtoista totuutta Turun palosta syyttämällä piikaa, jolla ei ollut osuutta asiaan. Tai ei ainakaan ollut yksin vastuussa.

Simon Sleightin kutsuttu luento käsitteli kaupunkien muistomerkkejä ja muistamisen paikkoja. Minua kiinnostava aihe, mutta en saanut irti kuin joltain lainatun ajatuksen siitä, että muistomerkit ovat tapa unohtaa eikä muistaa. Tulkitsin tarkoittavan sitä, että muistomerkki pystytetään, kun haluttaisiin muistaa, mutta ulkoistettu muistaminen mahdollistaa unohtamisen.

Lounaan jälkeisessä arkkiveisuusessiossa tuli esiin muutama uusi nimi, mutta ei paljon muuta itselleni uutta. Positiivisen kautta: tästä aiheesta olen siis kohtuuhyvin kärryillä. Kuunnellessa tuli tosin mieleen, että tämäkin aihe voi olla niitä, joihin Kansallisarkiston Tuomiokirjahaku voi tarjota tiedonmuruja, joita ei ole aiemmin tavoitettu. Erityisesti, jos joskus saadaan digitoitua kaupunkioikeuksien pöytäkirjat.

sanomalehdistössä

Oli selvästi syytä siirtyä tuntemattomille alueille, joten päivän viimeiseksi sessioksi valikoitui "Ylä-Savon asutus ja elämisen ehdot". En nimittäin edes olisi saanut Ylä-Savoa kartalle. Selvisi onneksi pian, että kyse on suunnilleen vanhasta Iisalmesta. Se toi mieleen Abraham Stenfeltin lyhyen oleskelun Salahmin ruukilla ja koin saaneeni otteen paikasta.

Ote kyllä pian kirposi, kun Merja Uotila alkoi selittää 1700- ja 1800-luvun todellisuutta, jossa kylä oli eri asia kuin kyläkunta ja kylän talot saattoivat olla parin kymmenen kilometrin päässä toisistaan. 

Jaana Luttinen esitteli kansalaistiedettä ja joukkoistamista kuin uutena asiana, mikä AvoinGLAM-veteraanille tuntui hieman erikoiselta. Joukkoistuksen kohde oli erinomainen eli Ahti Rytkösen pari tuhatta alueelta ottamaa valokuvaa, joiden kuvailutiedot kaipaavat korjauksia ja lisäyksiä. Kuvat ovat hienoja ja paikallistiedolla niitä on jo rikastettu merkittävästi. Alueella myös kuvattiin kansatieteelliset filmit, joten ainesta hienoon uuteen museonäyttelyyn on runsaasti. Kateena katselin.

Museonäyttelyn lisäksi tavoitteena on tiede- ja tietokirjan yhdistelmä. Historian jännien naisten keskustelun jäljet ovat vielä tuoreita, enkä jaksanut aukoa päätäni. Onkohan kukaan tehnyt testiä, jossa "tavalliselle ihmiselle" lyödään tiedekirja käteen ja kysytään, mikä siinä on oikeasti lukemista vaikeuttavaa tai estävää? Luttinen mainitsi esityksessään, että kansalaistiede oli hyytyä, kun porukalle tarjottiin jotain lupalomaketta ja HNJ-keskusteluista muistan lausunnon, että viitteiden olemassaolokin tarkoittaisi, ettei kirjaan tartuttaisi.

Projektilla on tuore FB-sivu, jonka linkittäisin tähän, mutta kännykällä en saa tehtyä. 

Historiantutkimuksen torstai

Ja taas on aika Historiantutkimuspäivien. Olen viidettä kertaa mukana, mutta nyt ekaa kertaa yliopistoon affilioituneena ja esiintyjänä. (Todisteet aiemmista osallistumisista: Hitu 2012, Hitu 2015, Hitu 2017, Hitu 2019). En muista paljonko rinnakkaissessioita on aiemmin ollut, mutta nyt niitä on niin monta, että aloituspuheenvuoron pitäneen Ville Vuolannon mukaan kukaan ei koe 10% enempää tarjonnasta.

Aloituksen jälkeen kuulimme Maria Ågrenin kutsutun luennon "In search of practice: lessons from the Swedish Gender and Work project". Gender and Work on ruotsalainen  suurprojekti, jossa sukupuolien työnjaon historian selvittämiseksi ensisijaisesti tuomiokirjoista on poimittu mainintoja työstä. Työlästä eikä yksinkertaista, kuten Ågrenin esimerkki osoitti. 

Itseäni mietityttää enemmän luodun datan käyttö. Kuulin tänä syksynä proffatason presiksen yhdestä tietokannan tulkintaesimerkistä. Se upposi minuun täydestä, kunnes kuuntelin kriittiset kommentit, jotka kuulostivat yhtä fiksulta. Tietokanta voi tarjota hyviä tapausesimerkkejä siitä, mitä historiantutkijoiden lähdekritiikki "datan" parissa pitäisi olla.

Ågrenilla oli hyviä pointteja myös työryhmien työn näkyvyydestä lopputuloksessa. Esimerkkinä oli Tammisaaren 1600-luvun tuomiokirkon vieminen tietokantaan. Esitysmateriaalissaan näkyi työn tekijän nimi. Siinä kuitenkin näkyi myös tieto siitä, että oli käytetty painettua eli transkriboitua tuomiokirjaa. Sen tekijän nimi ei ollut esillä.

Lounaan jälkeen kuuntelin session Patriotismi ja kansakunta. Mielenkiintoisin siinä oli Topi Hounin esitys "Kansan eheyttäminen. Käsitteen merkityskerrostumat ja käytön historia". Aiheesta jo julkaistu HAik-artikkeli meni minulta täysin ohi. Helpompaa kuunnella kuin lukea... Eheytymisen pitkä kehityskaari yllätti.

Skippasin päivän toisen kutsutun luennon ja saavuin takaisin yliopistolle sessioon "Maatilojen periytyminen ja sosiaalinen liikkuvuus Suomessa 1700–1800-luvuilla". Kirsi Laine ei pettänyt odotuksiani ja Huittisista sekä Loimaalta tutkimiensa "väistyvien perillisten kotitilan perintö ja elämänkulku" herätti paljon kysymyksiä ja ajatuksia. Mitä oikeasti vaatii se, että talollisen tyttäret saadaan naitettua talojen emänniksi? Ratkaiseeko varallisuus vai sosiaalinen pääoma? Jään odottamaan Laineen seuraavaa julkaisua.

Bonuksena tuli Elsa Hietalan esityksessä "Sukupolvenvaihdosten vaikutus kahden kartanon maatalouden kehitykseen Loimaalla ja Hattulassa 1800-luvun jälkipuoliskolla" maininta toisen nuoren isännän kouluttautumista  Kokemäenkartanossa Herrassöörinkini luona. Ja olosta kertovia kirjeitäkin on! Myös Hietalan maininnat kartanotaloudesta kuulostivat mielenkiintoisilta, joten tulevassa väitöskirjassaan löytyy varmasti paljon uutta tietoa.

Illan vastaanotto Tampereen raatihuoneella ei tarjonnut paljoa naposteltavaa eikä erityisen paljon juotavaakaan, mutta ehdin käydä useita keskusteluja. Parin väitöskirjatutkijan kanssa tulimme - juoruiltuamme erään väitöksen esitarkastuslausunnoista - siihen masentavaan tulokseen, että väikkärien laadusta ei välitä mikään taho. Linkittäisin tähän vanhan blogitekstini aiheesta, mutta kirjoitan tätä kännykällä. (Joka on voinut tuottaa jonkun hassun kirjoituskorjauksen, jota en ole huomannut. )