Kuinka tosissaan perillisiä etsittiin?

Tämän kesän Töölön Taipale -ähellyksessä tuli vastaan Hufvudstadsbladetissa 22.12.1917 ilmoitus, jossa etsittiin Tuusulassa kuolleen Engla Sofia Hägerströmin (1849-1917) perillisiä minimaalisin tiedoin: polveutuu joko Packalén- tai Hägerström-suvusta.

Koska olin päätynyt ilmoitukseen Engla Sofia Hägerströmin äidin perukirjasta [1], joka ei ollut varaton, kaivoin uteliaisuudesta esiin myös tyttären perukirjan [2]. Kävi ilmi, että tämä itselliseksi hautauslistassa merkitty nainen oli jättänyt äidiltään vuonna 1895 perityt pankkitilit koskemattomaksi, mutta kasvamaan korkoa. Tileillä ja käteisenä hänellä oli 7787,92 markkaa, mikä vastaa nykyrahassa noin 11 tuhatta euroa. Ei valtava summa, mutta hyvä vararahasto. Engla Sofia Hägerström omisti myös asuinrakennuksen, ulkohuonerakennuksen ja sikahuoneen, mutta perukirjassa ei mainita eläimiä. Että sellainen itsellinen vuonna 1917. Lienee tarkoittanut maata omistamatonta, jolla ei ollut palvelussuhdetta.

Ilmoitusta varten oli varmaankin käyty selaamassa kirkonkirjoja [3], sillä Packalén oli Engla Sofia Hägerströmin isoäidin tyttönimi. Tätä Maria Lovisa Andersdotter Packalénia (s. 10.9.1797) kutsuttiin rusthollarin tyttäreksi, kun hän 15.6.1815 meni naimisiin sepänkisälli Gustaf Hägerströmin kanssa. (Gustaf Hägerström on itse asiassa vanha tuttuni, yksi keisarin mitalin saajista. Olin tosin tulkinnut nimen muotoon Hågerström.) Säätyerosta syntynyt hypoteesi ajolähdöstä vahvistuu nopeasti Hiski-haulla. Avioliitossa syntyivät

• Gustava 24.11.1815 (k. 18.1.1855), 
• Carl August 25.4.1818 (k. 14.8.1835), 
• Ulrica Lovisa 4.6.1820 (k. 6.7.1841), 
• Adolf Fredrik 1.4.1823, 
• Maria Christina 3.7.1828 (k. 28.4.1895), 
• Wilhelmina 11.9.1830 (k. 13.1.1831), 
• Henrica 24.2.1832 (k. 3.9.1832) ja 
• Gust. Robert 20.11.1834. 

Lapsijoukon isä kuoli 30.1.1839. Maria Lovisa solmi uuden avioliiton 28.10.1842 muonatorppari Isaac Lindströmin (s. 1803) kanssa. Muutamaa vuotta myöhemmin tytär Maria Christina muutti Helsingin pitäjän puolelle ja tuli raskaana takaisin tammikuussa 1849. Engla Sofia syntyi 5.2.1849. Rippikirja näyttää siltä, että Engla Sofia jäi mummonsa hoitoon, kun Maria Kristina lähti jälleen Helsingin pitäjän puolelle vuonna 1854. Tämä voi olla lähellä todellisuutta tai sitten ei. Mummon kuoltua 15.3.1867 turvaa ei ainakaan enää ollut.

Engla Sofia Hägerström eli koko elämänsä Tuusulan Hyrylässä. Äitinsä palasi Hyrylään pari vuotta ennen kuolemaansa eli he olivat pitäneet jotain yhteyttä. Mutta kyläläisten kanssa ei ollut puhetta Engla Sofian enojen kohtaloista? Silti olisi voinut ja olisi ollut tehokkaampaa kuuluttaa perinnönsaajia Engla Sofian enojen nimillä, jotka ovat tulleet kirkonkirjoissa vastaan ennen isoäidin tyttönimeä.

Erityistä vaikeutta ei myöskään ollut Engla Sofian isoäidin lapsuuden perheen löytämisessä. Hänen vanhempansa Anders Johan Packalen (s. 1772) ja Maria Henriksdotter (s. 1773) viljelivät Hyrylän Kestikievarin tilaa. Packaleneja vilisee Tuusulan kirkonkirjoissa, joten ihme on, ettei perinnölle löytynyt ottajaa.

[1] KA. Helsingin tuomiokunnan arkisto. Ec1:8 Helsingin tuomiokunnan perukirjat ja perukirjaluettelot 1895-1897, Tuusula 4/1895 II.

[2] KA. Helsingin tuomiokunnan arkisto. Ec2:1 Helsingin tuomiokunnan perukirjat ja perukirjaluettelot 1916-1918, Tuusula 12/1917 II

[3] Tuusulan srk kastetut, vihityt, haudatut RK 1809-19 s. 146, 1820-27 s. 154, 1828-39 s. 177, 1840-52 s. 193, 1855-64 s. 218, 1863-1872 s. 29, 1873-82 s. 206, 1880-1889 s. 199, 1890-99 s. 335, 1900-09 s. 558, 1910-19 s. 346 .

Kolme vuonna 1794 odottamaan kyllästynyttä

Tuusulan Kellokosken torpparin ja karvarin tytär Caisa Dahlbom meni vuonna 1790 kihloihin Peter Niclas Münterin kanssa. Tämä sanoi olevansa kersantti Savon jääkärirykmentissä. Kihlauksen jälkeen mies poistui paikkakunnalta eivätkä mitkään tiedustelut tuottaneet tulosta. Jotta Dahlbom vapautuisi kihlauksesta, sulhasta kuulutettiin Inrikes Tidningarissa 6.8.1794.

Caisa Dahlbom vihittiin 3.3.1795 pitäjänkarvarin kanssa avioliittoon.

Korppoon Houtskärin talonpojan poika Thomas Ericson meni vuonna 1788 kihloihin talonpojan tyttären Walborg Mårtendsdotterin kanssa. Häitä ei oltu vielä vietetty vuonna 1790 kun Thomas lähti Turusta viemään Bomarsundiin asessori ja kenttälääkäri Ernst Diedrich Salomonia. Lähdön jälkeen hänestä ei kuultu mitään. Jotta Walborg vapautuisi aikomaansa avioliittoon, kirkkoherra lähetti ilmoituksen, joka julkaistiin Inrikes Tidningarissa 22.8.1794.

Houtskärissä 1.11.1795 avioliittoon vihitty " B. dr. Valb. Mårtensdr" lienee samainen nainen.

Perinteisempi tapaus, joita olen Kustaan sodan jälkeisiltä vuosilta täällä aiemminkin esitellyt on Maria Backlund, joka oli Lohtajassa odottanut tietoa Mustissa kasakoissa vuonna 1789 palvelleesta miehestään Michel Jacobsson Backlundista. Lyhyt kuulutus julkaistiin Inrikes Tidningarissa 24.9.1794.

Aleksis Kiven maisemissa

Lauantaina olin "kesän" viimeisellä bussiretkellä, joka kiersi Aleksis Kiven elämän paikkoja. Olisi voinut olla paremmin organisoitu, mutta ei mennyt ihan hukkaan. Sillä en aamulla Helsingistä lähtiessä tiennyt Kiven asuneen vuosia Siuntiossa. Opastus oli sisällöltään niin sekavaa, että sain oleelliset asiat tietooni surffaamalla paikan päällä kännykällä Siuntion matkailusivuille.

Kyseiset matkailusivutkin kaipaisivat kyllä päivitystä. Siellä todetaan että "Fanjunkarsin uudelleenrakentamiseksi on perustettu säätiö kesällä 2002. " Asiat ovat edistyneet ja uudisrakennus seisoo paikallaan museohuoneineen. Useat ryhmästä kommentoivat "ei tää voi olla torppa kun tää on näin iso". Niinkuin asuinrakennuksen koolla olisi merkitystä siinä asiassa. Ja sitten sekoitettiin asioita lisää sanomalla, että Charlotta Lönnqvist oli "perinyt" torpan isältään.

Rakennuksen koosta heräsi kysymys siellä asuneiden määrästä. Se onkin vähän haastavampi selvitettävä, sillä henkikirjojen mukaan Kivi(kään) ei asunut Lotan taloudessa vuosina 1865 ja 1870. Elämänsä lopussa Kivi oli Nurmijärven kunnan vastuulla eli ei ilmeisesti koskaan ollut ottanut muuttokirjaa? Jollei olisi kirjemateriaalia emme tietäisi missä asui ja milloin?

Nurmijärven synnyinmökillä teki suurimman vaikutuksen Aleksin ja Emanuelin kalliokirjoitukset, jotka bongasin ihan itse. Tai siis Emanuelin, Aleksin nimen löytämiseksi sain vihjeen oppaalta.

Tuusulan kuolinmökki oli pieni. Ja olin unohtanut (vai en koskaan kuullutkaan), että sinne murhattiin Aleksin veli vaimoineen.

Lopetimme Kiven haudalle, jonne laskettiin ruusukimppu kuten oli aamun aloitukseksi laskettu Kiven patsaalle Helsingissä. Hautausmaalla ryhmäämme huomiota kiinnittänyt rouva, joka odotti häiden alkamista, kertoi minulle isoäitinsä äidin (?) olleen järjestämässä Kiven hautajaisia.

Kiven Taiteilijaelämän vaiheet eivät tehneet minuun suurempaa vaikutusta. Seitsemän veljestäkin on edelleen lukematta. Tuoreen kirjan Kotiläksyjä koulunsa käyneille mukaan se on pikaluettuna "orvot veljekset häiriökäyttäytyvät minkä ehtivät, muun muassa polttavat saunan. Romaanin lopuksi he kuitenkin kunnostautuvat ja oppivat jopa lukemaan."(s. 23)