David Tuominen neuvoi ja kirjoitti

David Tuomisen työ maatalouden parannuksen parissa jätti aikaa ajatella muutakin, sillä helmikuussa 1864 ilmestyi laaja kirjoituksensa Mietteitä kanavista ja kansakouluista jatkeena aiemmille mietteilleen rautateistä.[1] Sitten häntä mietitytti Kototarpeen-viinan-poltto. [2] Sekä kirjoituksensa rautateistä että kansakouluista herättivät lehtikeskustelua.[3] Paikalliskirjeessään maaliskuun lopussa David Tuominen kirjoittaa helsinkiläiseen lehteen lähettämänsä paikalliskirjeen herättämästä reaktiosta:

Omain kirkkokuntalaistemme en tuossa ole kuullut mitään haiveniin sattuvia huomanneen; mutta eläpäs huoli, olipa joku rajaimme ulkopuolla, en tiedä oliko kylän tummu huonone nenälasinensa, joka oli lukenut asian kokonaan toisin ja muuttanut sen omaan paikkakuntaansa, jona se sitte juteltiin kylästä kylään, talosta taloon, miten ainakin tapana.[4]

Lumien sulamisen jälkeen David Tuominen kirjoitti otsikolla Kappale maanviljely-asioita Suomessa.[5] Elokuun lopussa hänellä oli syytä matkustaa laivalla Haminasta Helsinkiin ja tuli kokeneeksi myrskyn, josta sai uuden kirjoitusaiheen.[6] Kotiin päästyään hän käsitteli paikalliskirjeessä paikallista maataloutta ja kirjoitti samaan aikaan pidemmän kirjoituksen Sanasia maanviljelys-asioista.[7]

Vuoden 1865 alkaessa David Tuominen palasi varhaisimpaan kirjoitusaiheeseensa tekstillä Postin kulku maaseurakuntiin.[8] Sitten hän kirjoitti Metsänhoidosta, Kruunun puustelleista, Karjanhoidon suhteista ja parannuskeinoista maassamme ja palasi vielä kysymykseen Tarvitseeko postilaitoksemme parannuksia?[9] Kirjoituksensa olivat usein Suomettaren etusivulla, kuten myös  tekstit Kieli ja kansallisuus, Muuan sana kyytilaitoksen ja maantienteon parannuksesta, Muistutuksia pilli-ojain tekemiseen, Suomen kansan nykyinen tila ja sen parannuskeinot sekä Katsahdus Mustialan maanviljelyskouluun.[10]

Mustiala oli ajankohtainen, sillä sinne perustettiin vuonna 1865 ylempi osasto. David Toivonen pääsi sinne oppilaaksi, mihin ehkä liittyy kesän Matkamuistelmia itä-Suomesta länsi-Suomeen .[11] Päästötutkinnon hän sai suoritettua vasta vuonna 1871, sillä perheen elätys vaati työntekoa ja opinnoiden haasteena oli ruotsin kieli.[12]

Syksyllä 1865 David Toivonen kirjoitti Suomettaren etusivulle otsikolla Nautakarjamme parannukset maanviljelyksemme ja taloushoitomme suhteissa.[13] Seurannutta taukoa selittänee opintojen, työnteon ja perhe-elämän ohella kirjan Mietteitä Rehuviljelyksen tärkeydestä, ynnäselityksillä Juurikasvein viljelemisestä ja erittäinkin nauristen; myös pienemmillekin maanviljelijöille suomennostyö, joka julkaistiin vuoden 1866 alussa. Suomettaren etusivulle hän palasi viimeistään kesällä otsikolla Katsahdus muutamiin maanviljelysseikkoihin. ja joulukuussa samalla paikalla julkaistiin Ohjeita karjan ruokkimiseen, sekä karjalajimme parantamisesta.[14] Näiden välissä ilmestynyt paikalliskirje Sippolasta käsitteli myös maataloutta.[15]

Vuoden 1867 alussa
David Tuomisen
nimimerkillä julkaistiin
 "muiden mukaan"
 edelleen tutun laulun
Honkain keskellä
variantti.[16]

Valtionagronomi Carl Hornbostel kuoli vuoden 1867 alkupäivinä ja mahdollisesti tämän seurauksena Tuominen jätti eronanomuksen Talousseuralle, mutta veti sen takaisin toukokuun alussa.[17] Talousseura puolestaan esitti apulaisten virkoja lopetettaviksi. Lokakuussa senaatti päättikin, ettei avoimia tehtäviä täytettäisi. Jäljellä oli kaksi maanviljelijänapulaista, joista David Tuominen oli toinen. Koska heille ei ollut tullut työpyyntöjä, miehet lähetettiin kiertämään läänejä. Tuomisen osaksi tuli Kuopion lääni, jossa hänen piti "käytännöllisesti opettamaan kansalle, miten maa on ojittamalla, kyntämällä ja muulla muokkaamisella hyvästi valmistettava kevätkylvöä varten, kuin myös vieläkin ensitulevana vuonna, siksi kuin kevät-työt ovat loppuneet, samassa suhteessa antaa apua ja neuvoja".[18]

Kierroksestaan Kuopion läänissä kesäkuussa 1868 David Tuominen kirjoitti perusteellisen raportin, joka julkaistiin Tapiossa.[19]

[1] Suometar 10.02.1864 no 33 ja 11.02.1864 no 34
[2] Suometar 05.03.1864 no 54
[3] Suometar 02.03.1864 no 51, Suometar 07.03.1864 no 55, Suometar 01.04.1864 no 74, Suometar 18.04.1864 no 88, Suometar 19.04.1864 no 89, Suomen Julkisia Sanomia 26.05.1864 no 39, Suometar 07.06.1864 no 129
[4] Tapio 09.04.1864 no 15
[5] Suometar 11.06.1864 no 133
[6] Suometar 25.08.1864 no 196
[7] Suometar 23.09.1864 no 221, 24.09.1864 no 222
[8] Suometar 27.02.1865 no 48
[9] Suomen Julkisia Sanomia 23.03.1865 no 24, Suometar 05.04.1865 no 79, Suometar 25.04.1865 no 94, Suometar 26.04.1865 no 95, Suometar 29.04.1865 no 98
[10] Suometar 06.05.1865 no 104, Suometar 16.05.1865 no 112, Suometar 26.07.1865 no 170, Suometar 27.07.1865 no 171, Suometar 04.08.1865 no 178, Suometar 05.08.1865 no 179, Suometar 17.08.1865 no 189
[11] Helsingfors Dagblad 06.05.1865 no 104; Suometar 15.09.1865 no 214, 16.09.1865 no 215, 18.09.1865 no 216, 19.09.1865 no 217
[12] David Tuominen. Suomen maanviljelyslehti 10/1897
[13] Suometar 14.10.1865 no 239, Suometar 16.10.1865 no 240
[14] Suometar 23.07.1866 no 59, Suometar 26.07.1866 no 60, Suometar 19.11.1866 no 93, 06.12.1866 no 98, 10.12.1866 no 99
[15] Suometar 15.10.1866 no 83
[16] Hämäläinen 24.01.1867 no 4
[17] Åbo Underrättelser 04.05.1867 no 53
[18] Suomalainen Wirallinen Lehti 25.10.1867 no 86

[19] Tapio 11.07.1868 no 28, 25.07.1868 no 30, 01.08.1868 no 31, 08.08.1868 no 32

David Tuominen muutti Sippolaan

Joko Venäjältä käsin tai Suomeen palattuaan David Tuominen ryhtyi kirjoittamaan Kuopiossa julkaistuun Tapioon vuonna 1862. Pitkä kirjoituksensa Satu ihmiskunnan alkeista käsitteli kristillistä moraalia.[1] Sananen vaivaishoidosta oli vastine kotiseudultansa Saarijärveltä raportoituihin ruotuvaivaisten huutokauppohin. Tuominen kannatti niiden korvaamista vaivaistalolla.[2] Saarijärveltä kirjoittanut vastasi David Tuomiselle ja hän vastasi takaisin.[3] Vuoden lopulla Tapio julkaisi nimellä Tuominen runon Suomenmaa, joka oli "Lähetetty Wenäeltä".[4] 

Maaliskuun alussa 1863 useat lehdet kertoivat, että "Dawid Tuovinen" ja ylioppilas Adolf Theodor Forsell oli määrätty valta-maanviljelyneuvojan Hornbostelin apulaisiksi.[5] Painovirhe sukunimessä on jäljitettävissä turkulaiseen sanomalehteen, johon David Tuominen viittasi korjatessaan sukunimensä ohella tittelinsä: "niinikään sen nimityksen "kartanon vouti", vaikka oikiastaan olen vaan maanviljely-oppilas, enkä koskaan ole sitä virkaa toimittanut, kuin sanottu lehti ilmoituksessaan julisti".[6] 

Työpaikan myötä David Tuominen muutti Sippolaan, jonka hän esitteli Helsingin Uutisten lukijoille toukokuussa 1863 pitkällä kirjoituksella. Se alkoi näin:

Sippola on vähäinen kappeli, pohjan-puolelta rajoitettuna niin kutsuttavalta Saiman harjulta, joka Lappeenrannaitse juoksee päin länttä läpi Luumäen ja jakaa edelleen tämän puheena olevan kappelin eteläiselle ja Valkialan pitäjän pohjaiselle puolellen. Lännessä on Kymin-joki, etelässä Hamina, idässä Vehkalahti ja Luumäki. Yltänsä maan luontoisuus on jyrkeä, vaan toisaalta mieltäteroittava näkö-ala. Nuo sorakylkiset vuoret, mitkä loivemmilla kaltaillaan pitkissä ryhmänteissä, mitkä jyrkillä seinustuksilla yksinäisinä seista töröttäin, kohotteleivat kurkistelemaan luonnon avarata piiriä. Näiden ympäristöt kasvaa männykköä; onpa puut toisinaan varpaansa sovitelleet vuoren kolohinkin ja siinä seisonnallaan kaunistavat niiden ijän=ikuisten patterien harmaita seiniä, vieläpä on muutama vuoren harjallenkin kiivennyt, kuitenkaan päätään korkiallen nostamatta, peläten tuulten tuimia hyökäyksiä.[7]

Vuoden 1863 aiempaa vähäisempää sanomalehtikirjoittelua selittää osaltaan se, että elokuussa 1863 ilmestyi David Tuomisen mukaillen suomentama "Kierto- tahi Vuoro-viljelys Ruotsissa. Sovitellut vähempiin viljelysaloihin Edward Nonnen."[8] Tekstejä jäi myös julkaisematta ja palaute tästä oli julkista: "D. T—selle Sippolassa. Runonne "Maamiehille" on Uutisille liian pitkä ja liian höysteinen. Liha ja voi, lanta ja — niin edespäin — owat laihinsa hyviä aineita, mutta runo-aineiksi ei oikein sopivia." ja "— D. T—selle. — Teidän kirjoituksenne on liian pitkä ja muutenki sopimatoin palstoihimme. Jos tahdotte sen muille sanomalehdille tarjota, tahi jos tahdotte sen takasin lähetettäväksi, niin antakaat meille siitä tietoa."[9]

Joulukuussa kerrottiin julkisesti, että David Tuominen oli lähettänyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle "kustannettavaksi alun suomennosta Berlin'in kirjasta: "Läsebok i Naturkunnigheten", joka teos lykättiin Tutkijakunnan arvosteltavaksi".[10] (Aikanaan siitä julkaistiin arvio, jonka mukaan "Kieli on siinä kankeaa ja lauseiden puolesta virheellistä.", mutta kielteinen julkaisupäätös perustui ensisijaisesti SKS:n kustannuslinjauksiin.[11])

Tammikuussa 1864 David Tuominen meni naimisiin  Wilhelmina Sakin (s. 3.12.1838) kanssa.[12] Samassa kuussa Suometar julkaisi David Tuomisen paikalliskirjeen Sippolasta, mutta myös pohdinnan Mietteitä Rautateistä sekä Matkamuistelmia Itä-Suomelta, jotka liittyivät työhönsä [13]

Männyt vuosi on lähin aika nykyiseen ja siksipä sen muistotkin ovat lähisemmässä mieli-juohteessa viehättämään yhtä ja toista kertoilemaan. Siitä syystäpä annastaunkin piirustelemaan niitä matkojani, jotka viime kesänä valtamaaviljelyneuvojan h:ra C. Hornbostel'in seurassa täällä itäisellä maamme ranteilla tein. Noita pintapuolisia silmäyksiä seuraten en kuitenkaan saata antaa mitään merkillistä, eikä arvokasta lukian tarkaskeltavaksi, vaan yhtä ja toista maan suhdetta ja kansallis-elämän vaihetta. 

Lähdettyvämme Sippolasta Toukokuun lopulla tulimme ensiksi Anjalaan Muhoniemen kartanoon, jota Parooni Wrede hallitsee. Oltuamme täällä pari päivää, peltoloilla veden punnituksessa eli maapinnan tasavuutta tarkastamassa ja tiilitorviojia viitottamassa, palasimme taas takasi Sippolaan. Mutta ennen Sippolaan pääsemistäni teki mieleni katsastamaan tuota ihanata Anjalan koskea, jossa vuoren jyrkänteessä putoava vesi kohottaa suihkuvavan höyryn kesä-aamusen auringon sätehissä kirkkaaksi kiiltelemään ja sen rannalla olevata kaunista säteri kartanota, vaikka nyt rapiolle joutunutta, joka ennen kuningas Kaarle IX:ltä tuli Lihviläiselle Henrik Wredelle lahjoitetuksi; ja nyt on se ruhtinas Menschikoville annettu. 

Jos tässä asuisi itse isäntä kotona, joka pitäisi järjestyksen ulkonaisissa talouden suhteissa, niin se olisi ihanampia maamme kartanoita; sillä se on ympäröity komealla kasvutarhalla, jonka itäpuolla on äsken mainittu koski, länteen päin tasavat pellot, rajoitettu tuuheilla metsillä, pohjoseen koskeen virevä virta rannisto-vuorinensa ja metsinensä ja etelään välkky koskesta levenevä virta rannallansa olevinen kylinensä ja vilja-vainioinensa; mutta nykyisessä tilassaan jakaa tässä luonto matkastajalle ihailemisia, vaan entisten valmisteittin rapistuminen ikävällisiä mietteitä. Se on siis melkoinen epäkohta, että maamme paraat tilat ja maat ovat näin lahjoitettu vieras-maalaisille ja sen kautta niiden tuotteet juoksevat vieraisiin maihin, sekä pysyvät huonossa viljelyksessä, kun myöskin niiden alustaan kuuluvat maan viljelijät ovat ikään kun orjallisessa tilassa. 

Päästyvämme yli Kymin tulimme taas Sippolaan...

[1] Tapio 13.09.1862 no 37
[2] Tapio 08.11.1862 no 45

[3] Tapio 10.01.1863 no 2, 11.04.1863 no 15
[4] Tapio 29.11.1862 no 48
[5] Esim. Suomen Julkisia Sanomia 02.03.1863 no 17
[6] Tapio186302.05.1863 no 18
[7] Helsingin Uutiset 11.06.1863 no 46 ja 15.06.1863 no 47
[8] Tapio 29.08.1863 no 35

[9] Helsingin Uutiset 25.06.1863 no 50, Päivätär 03.10.1863 no 5
[10] Suomen Julkisia Sanomia 10.12.1863 no 95

[11] Suomi 3/1865
[12] Sippolan rippikirja  I Aa:6 1858-1867, 48

[13] Suometar 16.01.1864 no 12, 18.01.1864 no 13, 22.01.1864 no 17

Kymmenvuotiaana humaltunut

Esaias Toikander, joka sukuseuran tauluston (pdf) mukaan syntyi Sippolassa 23.1.1830 ja kuoli siellä 12.3.1918, kertoi raittiusliikkeen Kylväjä-lehdessä 39/1901, että

Kun olin täyttänyt 10 vuotta, silloin olin ensimäisen kerran humalassa. Kotipolton aikana oli viinaa melkein huonossakin mökissä. Tapaus minua suututti ja hävetti, mutta ei siitä pitkäksi sittenkään ollut. Muisti lapselta haihtui ja nuoruuden ikään päästyäni tarttui se sama vika uudelleen : kahdenkymmenen vuoden ijässä olin muiden viettelyksestä täysin juopuneena. Siitä sitte kului vuosia jo kymmeniä, juoppouspaheen rehottaessa, milloin missäkin kurjassa tilassa, jossa ihminen on kelpaamaton mihinkään siihen tarkoitukseen, jota varten hän on luotu. Niin kovasti oli juoppous minun vanginnut, että pikkupirut pyysivät minua täydellisesti ansaansa. Välillä kumminkin pääsin joksikin ajaksi vapaaksi juurikuin levähtämään, sillä minä kuuluin vuorojuoppojen lukuun. 

Vihdoin minullekin koitti onnellisempi aika siitä vankeudestani, jota niin pitkälle kesti. Vuonna 1886 rupesi raittiusaate saamaan alaa ja perustettiin Sippolan raittiusseura. Olin siinä ensimmäinen ja vanhin jäsen niin olemassaoloni kuin ikäni puolesta. Niin olin rasitettu ja rääkätty, että tarvitsin pikaista apua, joka hyvään aikaan kerkisikin. Seuraan ruvettuani sisälliset himot vähittäin raukesivat, mutta ulkonaiset viholliset, jos niin voin sanoa, eli juomatoverit koettivat kaikilla keinoilla — osaksi väkivaltaakin tehden sammuttaa pyrintöni, mutta vihdoin pääsin voitolle. Kaikista kummempi oli se, että kaikki ne, jotka juomistani paheksuivat, paheksivat nyt raittiuttani — vieläpä osa sukulaisistanikin. Vähä kerrallaan ovat siitä kuitenkin hiljaantuneet.

Hauskempi on artikkelin anekdootti Toikanderin lukuharrastuksesta.

kerran kysyi muuan paikkakunnan sanomalehden asiamies Toikanderilta : Mitäs lehteä seppä lukee? — Kolmattakymmentä vuotta olen lukenut Sanomia Turusta, mutta tulevaksi vuodeksi tilasin Tampereen lehden, sillä kyllä minä sen Turun puolen asiat jo tunnen, kuului vastaus. Asiamies jätti lehtensä tarjoomatta, arvellen, jotta tulee se kerran minunkin vuoroni, jos vaan sepällä ikää riittää.