Säätykiertoa Saarijärvellä

Juho Hännisen (s. 8.12.1839) muistosanojen mukaan hän "syntyi Saarijärven Kiimasjärven Kolsalla köyhän saunakestin poikana, muita kohosi varakkaaksi talolliseksi säästäväisyydellään ja kovalla työllään, jonka ansaitsemansa talon, Kyyrän vanhuksena sai viettää vanhuuden hiljaiset päivänsä" (Saarijärven Paavo 28.11.1918. Kolsa on asiakirjojen mukaan Summasjärveä ja sen rippikirjan sivulla Juhon isä Johan Isaksson (s. 26.7.1797) on merkitty talolliseksi. Tämä asema ei ollut lopullinen ja ehkä perhe päätyi joksikin ajaksi perheineen asumaan saunaan, ennen siirtymistä saman tilan alaiseen Kotalahden torppaan, jossa Juho asui nelivuotiaana. (Saarijärvi RK 1837-43, 208; 1843-1850, 348)

Kotosalta juoksi hän pienenä poikana ollessaan kerjuumatkalla jo ensi kerran Kyyrässä ja oli sillä matkallaan yhden yön. Se olikin ainoa matka jonka hän kerjäläisenä teki. Hän aivan kuin olisi jo käynyt katsomassa sitä kylää, jossa hän elämästään toisen puolen sai ahertaa ja väsyneen ruumiinsa lepoon nukuttaa, vaikkei hän silloin sitä vielä osannutkaan aavistaa eikä ajatella. 

Kahdeksan vuotiaana hän jo lähti palvelukseen, ensin paimenpojaksi. Ensimmäisessä paimennuspaikassaan hän ei saanut kumminkaan kauan olla, sillä karhu kaatoi talon paimennettavan karjan ja siitä suuttui talon emäntä ja ajoi hänet pois, muka huolimattomana paimenena, syy ei tietenkään hänen ollut, eihän kahdeksanvuotias poikanen mitään karhulle voinut.

Rippikirjoissa Kotalahden torpan väki lähti eri teille vuonna 1858, kun Juhon vanhemmista tuli itsellisiä yhtäälle ja Juhosta renki Äänekosken Myllylään. Palvelusvuoden jälkeen hän siirtyi Hännilän Kuikanlahteen ja palasi vuonna 1861 Myllylään, jonka piian kanssa hän meni naimisiin 4.8.1861. Tässä yhteydessä Juholla on ensimmäistä kertaa sukunimi Hänninen, jota isälleen ei merkitty. Hännilän Kuikanlahdesta löytyi parille sopiva torppa nimeltä Kuikkapuro (RK 1851-60, 144b, 177b, 32a; RK 1860-73, 38, 380, 39)

Yhden vuoden kestinä oltuaan ostivat he Kuikkapuron torpan Saarijärven Hännilän kylästä. Torpan he ostivat velaksi ja maksoi se 250 mk. Mutta torpan velat tulivat lisäksi kaikki heidän maksettavakseen. Niistä he eivät ostaessaan tienneet ja siten tuli heille Kuikkapuro maksamaan 600 mk. Hevonen sitten seurasi kauppaa. Kuikkapurolle muuttaissaan oli heillä omaisuutta lehmä ja rukki, sekä vähän vaatteita. 

Ensimmäisenä kylvöksenä oli viisi litraa ruista. Jo ensimmäisenä vuotena kävi vahinko Kuikkapurolla hävittämässä nuoren, vasta-alkavan torpparin elämää, sillä heiltä kuoli tuo ainoa, velaksi ostettu hevonen. Siitä ei siltä nuoren parin mieli lannistunut. Yrittää täytyi lujemmasti ja tarkkuudella. Usein olivat suola ja leipä vain syötävänään kun Juho Hänninen astui kirveineen ja kuokkineen Kuikkakorpeen, sitä viljelykselle raivaamaan. Kuikkakorpi oli hänen työmaansa, siihen hän miehuudenvoimansa uhrasi. Se tietäisi kertoa suuren osan hänen elämästään, miehen, joka siellä taisteli nälkää vastaan kovalla työllään. Sieltä peri hän nimenkin, joka ei häneltä pois jäänyt. Sillä hänen takiaan sanottiin vielä Kyyrääkin Kuikkakyyräksi. Kuikkapurolle syntyi kolmantena vuotena ainoa lapsi Hilda Maria.

Hilda Maria syntyi 4.3.1863. Hän oli jo naimisissa, kun kahden sukupolven talous muutti Kuikkapurolta Kyyrään. (RK 1873-80, 38; RK 1880-90, 105; RK 1890-1900, 148, 336).

Aherrettuaan 31 vuotta Kuikkapurolla, ostivat Juho ja Maria Hänninen Kyyrän talon 11 tuhannen markan kauppasummalla. Nyt muuttaessaan Kyyrään, oli heillä jo 13 lehmää, hevonen varsoneen ja toistakymmentä lammasta y. m. taloustavaraa. Siis Kuikkakorvessa tehty työ oli maksanut palkkansa. Nyt leveni työalat. Usein nähtiin Juho vielä 11 aikana iltasilla täydessä työssä Kyyrän vainioilla. Kyyrän viljelysalat alkoivat nyt levitä laajemmiksi ja käydä syvempimultaisiksi. Kartanoakin oli uudistettava. Työssään oli hän myöskin aikaansa seuraava. Muun muassa laittoi hän navettarakennuksen uusinta mallia ja oli se melkein ensimmäinen Keski-Suomessa. Paljon kohosi Kyyrä Juho Hännisen toimesta ja työstä. Nyt seisoo Kyyrä hänen ansiostaan vankoilla perustuksillaan, noin 300,000—400,000 markan arvoisena nykyisillä omistajillaan Juho Hännisen tyttären tytöllä Marialla ja hänen miehellään A. W. Kinnusella.

Keski-Suomen Sanomat 27.2.1912

Luonteeltaan oli Juho Hänninen tyytyväinen, leikillinen ja avulias. Hän antoi arvon myöskin muitten esityksille ja pyrinnöille. Yksinään ei hän päättänyt asioistaan. Siksipä nähtiin usein hänen emäntänsä kanssa olevan asioillaan kirkolla ynnä muualla.

Lähes kymmenkunnan vuotta sitten kuoli hänen vaimonsa Maria Hänninen eli Kyyrä, jonka aikana he jo luovuttivat talonsa tyttärensä lapsille ja siis nykyisille omistajille, ruveten itse eläkettä nauttimaan. Vielä vanhanakaan ei hän malttanut olla työstä erossa, se oli hänen ilonsa, että sai työtä tehdä. Juho Hännisessä kuvastui siis täydellisesti Saarijärven Paavon kuva, josta nykyinen nuorisomme saa ottaa osviittaa.

 

Saituudestaan muistetun Pekan elämästä

Saarijärven Mahlun kylän itsellisen pojaksi 3.1.1847 syntynyt Erik Kustaa (E. K.) Saarinen muisteli aikuisiällä saman kylän Pekkaa, joka vuonna 1795 syntyneenä oli jo aikamies Erik Kustaan lapsuudessa. Pekan perhe oli muuttanut Huuhanmäen tilalle Kangasniemeltä niin tarinassa kuin Saarijärven rippikirjoissakin.

Se omituinen erakkomais-luonne ja yksinäisyyttä rakastaminen, joka jo hamasta nuoruudesta vallitsi Pekassa, veti kaikkein ihmisten huomion hänen puoleensa. Kaikki hoivalsivat oitis ruveta pitämään Pekkaa ikäänkuin eri ihmisenä hänen "lystillisten" ja eriskummallisten tapojensa tähden. 

 

Ensinkin: oli hän kauhean itara. Toiseksi: hän ei suvainnut minkäänlaisia muiden ihmisten seuroja ja leikillisiä tilaisuuksia. Kolmanneksi: hän nauroi aina kaikkein muiden tuhmuuksilla. Siihen tuli vielä lisäksi se, että hän oli nuorena niin ahkera kirjanlukija, ettei toista sen vertaista löytynyt tiettyvillä koko paikkakynnan nuorisossa. Pekalta ei puuttunutkaan tilaisuutta lukemiseen, sillä hänen vanhemmalla veljellänsä oli kirjoja, jos jonkin laisia, mitä siihen aikaan oli lukumiehellä; tiettyhän se on, kun hänellä oli nimittäin ollut aikomus tulla sielun paimeneksi johonkin Suomen seurakuntaan. — Aikojen kuluessa oli Pekka ehtinyt lukea veljensä kirjat kaikki kannesta kanteen, ainakin mitä suomalaisia oli, ja osasipa Pekka vähän ruotsiakin songertaa, koska hän tiesi jutella semmoisiakin asioita, joita eivät kaikki paksupäät uskoneetkaan, ja jotka aina siihen aikaan selitettiin ja kirjoitettiin ruotsinkielellä. Hän tiesi kertoa kaikki maat ja meret, Suomet ja saaret; tunsipa myös kartat ja kansakunnatkin tesmälleen. Mutta itse P. Raamatun oli hän lukenut niin tarkoin, että hän osasi sieltä aina vetää jonkun vertauksen kaikenlaisissa kanssapuheissansa, jos hän sellaisiin joutui; vielä taisi hän ulkomuistilla selittääkin vertauksensa löytävän sen ja sen kirjan ja luvun niin monennessa värssyssä, ja ainahan se sieltä etsittäissä löytyikin.

Näin alkoi Saarisen tositarinaksi otsikoima Huuhan-Pekka Helsingin Viikko-Sanomissa 03.11.1882 no 44 ja jatkui: 10.11.1882 no 45, 17.11.1882 no 46, 24.11.1882 no 47, 01.12.1882 no 48, 15.12.1882 no 50, 29.12.1882 no 52. Mukana on ehkä väritystä, mutta loppu on niin opettavainen, että on helppo uskoa Erik Saarisen kuulleen ja muistaneen sen.

CSI Saarijärvi

Sanomalehdestä Satakunta 29.9.1877:

Kolme vuotta sitten kuoli Saarijärvellä kaksi veljestä samalla viikolla, toinen veteen ja toinen viinaan ja viluun. Kun viimeksimainittu oli kuolemansa edellisenä päivänä tapella natistellut toisten ryyppykumppaniensa kanssa, alkoivat sukulaiset luulla sitä murhatuksi. Tohtorin tarkastus pidettiin, oikeus tutki, vaan ei saatu toteen, että kuolemassa olisi ollut väkivalta vaikuttamassa. 

Vaan eivätpä sittekään sukulaiset voineet luulostaan luopua, sillä tänä suvena jätettiin Vaasan läänin kuvernöörille 62 värssyisessä runossa kertomus murhatapauksesta ja niistä sivusyistä, miksi ei se edellisessä tutkinnossa valkeuteen tullut. Murhatun ruumis oli muka tohtorin tutkinnossa vaihdettu veljen veteen tukehtuneen ruumiin kanssa ja pantu sen ylle murhatun vaatteetkin. Näin tavoin tohtori petettiin. 

Tänä suvena kaivettiin molemmat ruumiit haudoistansa ja yksi murhatuksi luulleen sukulaisista, uusien petosten estämiseksi, yöt päivät vartioi ruumista sillä aikaa, kun toiset etsivät kuvernöörin määräystä tohtorin tutkintoon uudestaan. Asia tulee toistamiseen oikeuden tutkittavaksi.

Käsitykset ruumiinavauksesta ovat aika alkeelliset, kun ajatellaan, ettei lääkäri huomaisi kahden eri tavalla kuolleen vaihtumista.

Silmäilin Saarijärven haudatut vuodelta 1874, mutta en löytänyt sopivaa paria. (Sen sijaan monia heikkouteen kuolleita ja erikoisen tavan alleviivata ja sanalla nedlades erottaa kastamattomien (?) lasten hautaukset.)

Runo tapahtumista olisi hauska lukea, mutta en taida sitä varten lähteä Vaasaan.

Kuva matkailuesitteestä Keski-Suomi kutsuu! (1937)

Esteettömyystodistuksia vailla 1796

Inrikes tidningar julkaisi 14.6.1796 kaksi Suomeen liittyvää ilmoitusta. Ilomantsin kirkkoherra kuulutti vaimon Anna Jäskeläin asiaa. Tämän mies Johan Luckarin oli ollut sotilas Karjalan jääjäripataljoonassa, mutta paennut armeijan riveistä pääsiäisen aikaan 1790 eikä tämän jälkeen ollut antanut itsestään elonmerkkejä.

Hiskin mukaan pariskunnalle oli syntynyt useampia lapsia: Anna 18.2.1783 (kun vanhempien avioliitto oli vasta lupaus), Sophia 5.11.1784, Johan 12.4.1786 ja Anders 17.8.1788. Toisessa lehden ilmoituksessa halusi Saarijärvellä naimisiin armeijasta eronnut sotilas Johan Hällman. Armeijan lisäksi hän oli ollut laivan kokkina, tuolloin nimellä Johan Holmberg. Viitasaarella hänelle oli kirjoitettu ikätodistus 21.1.1794 nimellä Johan Danielsson. Nykyajan ihmisen silmiin kolmella eri nimellä kirjoitetut todistukset vaikuttavat lähes epäilyttävältä, mutta ilmeisesti Johan oli antanut ne rehellisin ja avoimin mielin. Mitään estettä ei ilmaantunut ja Hiskin mukaan "Inhs. uk. Johan Dan. Hollberg" sai Karininsa Saarijärvellä 22.9.1796.

Kuolinilmoituksia kotoaan lähteneistä

Elävien peräänkuulutuksien lisäksi vanhoista sanomalehdistä löytyy tiedotuksia kuolemista kaukana syntymäpaikasta. Esimerkeissä alla on kuitenkin niin niukasti tietoa (syntymäajasta ei anneta mitään käsitystä), ettei yhdistäminen sukulaisiin pelkästään näillä onnistu. Olikohan näistä omana aikanaan jotain hyötyä?

Alla ilmoitus sanomalehdestä Inrikes tidningar 13.3.1786. Kauppias Henric Nysten, jolla oli sukulaisia Uudellamaalla, oli kuollut 12.2.1786. Perintöä havittelevien piti ilmoittautua kauppias Jonas Widgrenille. Tämä asui talossa n:o 95 Tukholman Lundtmakaregatanilla.

Yllä oleva ilmoitus julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 30.8.1796. Hindric Beckman, jonka sanottiin syntyneen Uudellamaalla "Hellsing"in pitäjässä oli kuollut 3.2.1796. Häneltä jäänyt omaisuus oli kulunut velkojen maksuun ja hautauskuluihin.

Sanomalehdessä Inrikes tidningar 8.11.1799 (yllä) ilmoitettiin, että "vanha piika" Lena Gustafsdotter, jonka sanottiin syntyneen Uudellamaalla oli kuollut Enköpingissä 19.10.1799. Suurempaa perintöä ei ollut luvassa, mutta mahdolliset sukulaiset saattoivat lähettää tiedusteluja kaupunginviskaalille.

Alla olevassa ilmoituksessa sanomalehdestä Inrikes tidningar 5.4.1803 kerrotaan, että Ådan säterissä Södermanlannissa on "vanha suomalainen renki" Henric Mattsson Karstunen (?) Saarijärven Karstulan kylästä kuollut 8.12.1802.

Vielä senkin jälkeen, kun Suomi kuului toiseen valtakuntaan, näitä ilmoituksia löytyy. Sanomalehdessä Post- och inrikes tidningar tiedotetaan 15.10.1834 Tenholassa vuonna 1779 syntyneen piika Christina Åhmanin kuolleen Tukholmassa 10.9.1834 protokollasihteeri N. W. Forslundin palveluksessa. Lieko kyseessä ollut 3.12.1779 syntynyt Anna Christina, jonka isä Hiskissä "Sold. Joachim Åman"?