Juuassa 1806-07

Alla on Lönnrotin Kanteleessa (1829-31) julkaistu runo, jonka Sorveus on paikka Juuassa. Alaviitteissä selitetään suiniherra syyniherraksi ja "Sonnit" nimien Nilsson ja Axelsson yhdistelmäksi. Jälkimmäisestä päätellen Lönnrot on myös kuullut muutakin runossa kerrotusta ja Olli Koistinen kertookin artikkelissaan E. Lönnrotin matkat Ylä-Karjalassa (Suomi 3/1927), että Lönnrot sai Juuan kappelikirkolla kuulla runon helluntaina 25.5.1806 tapahtuneesta Sorveus y.m. järvien peloittavasta murtautumisesta Juuan kirkon ohitse Pieliseen. Suorasanaisen kuvauksen tapahtuneesta voi ruotsiksi lukea Kuopio Tidningistä 2.10.1851.

Sorveuksen somat sanomat,
Umpijärven uuet postit
Nyt on tullunna tutuksi,
Meiän maassa mainituksi;
Kuin on juossut Jortanimme,
Kaonna kalavetemme.
Tänä suurra sunnuntaina,
Juuri juhlahelluntaina,
Kansa kaikki kaivahtaapi
Kirkon luona kiiruhusti.
Sillon sillat siirrettihin,
Laituritkin laskettihin;
Kokonansa Kortilasta,
Kohta kartanon perästä
Myötä virtahan meneepi,
Joen suuhun joutusasti,
Pikasesti Pieliselle,
Veen kanssa kauheasti
Samasta sausta tuosta
Saatu surkiat sanomat
Hätähuuto huikeampi

Kovin huuti Matti Hulkko,
Pekko paipahti paremmin,
Kovemmasti Kortilainen:
"Nyt taisi taloni mennä,
Kaatuu maahan kartanoni;
Viepi viimeiset eloni,
Aitoista vesiajolle"
Ääni kaiku kalliolta,
Saaresta tämä sanoma:
"Tuohon suolamme sulavat,
Rakahemme raukiavat "
Lukkari lujasti huuti
Levoskassa lemmon lailla:
Tuohon valkkini vajoopi
Jalat liettyvat likahan"

Kirkkoherra kiiuruhusti
Myötä virtoa meneepi,
Venehellä vettä myöten,
Levoskahan lennättääpi.
Lukkari sano samassa,
Ruotin kielen kertoaapi:
"En minä apua saanut
Tähän työhön tuttavilta"
Kirkkoherra kielellänsä
Sanoopi samassa hällen:
"Kenen hepo hettehessä,
Sen käsi oma alinna"
Samasta sanasta tuosta
Otti Lukkari opiksi;
Verkaviittansa vetäsi,
Päällänsä pojes puotti;
Kohta tarttu tammahansa,
Aasinsa ylös avitti.
Sitte Lukkari sanoopi.
"Äläs hästi tuosta huoli,
Älä valkkini valita,
Kyllä mä sun kuivalle kuletan,
Saatan pappilan pihalle,
Siellä saanen suuhun sulle,
Paloviinalla virotan,
Sulailen suurusveellä."

Sitte Lukkari sanoopi:
"Voipa juutasten tekoja,
Pirujen pahoja töitä !
Minä miessä ensimäissä
Annan kuulla kihlakunnan ,
Esivallalle valitan,
Että saaha ruunun sakon,
Ehtiä eloista makson,
Hinnan heinistä hetikin;
Pelloista paras panema,
Vielä niityistä nimetä
Ja kanssa kalasuluista,
Aiaksista aikasumma."

Mies oli kainu Karjalainen,
Matti muita muitterampi,
Jo kohta sanan sanoopi.
"Minä mies lähen kylähän,
Kulekselen Kuopiohon,
Esivallalle valitan
Tätä suurta surkeutta,
Kuin on meillä kuulununna,
Näkynynnä näillä mailla."

Jopa kohta Joulukuussa
Saatihin sanoma kuulta,
Ett' on saatu suiniherra,
Lantmittari lavea,
Joensuusta jouhiparta,
Joll' oli harva hammas suussa,
Puhe kanssa puuttuvainen.

Keskellä kesäsyäntä
Alko herra helponlainen
Toimitusta toimitella;
Vaan ei vielä varsin virkku
Ollut meille oiva herra,
Ennen kuin se ennättääpi
Saaha pienet saatavansa,
Käsiantimet avarat.
Niin on herra Niilessoni
Tullut miehille tutuksi
Asioita aprikoimaan,
Mitä varsin vastatahan.
Suiniherra hempeästi
Sanoopi samassa heillen,
Ano antimet parahat,
Tervatynnyrit tyköönsä
Akselista alko suini,
Luutenantista lopetti,
Siitä hiekalle hivuvat,
Lammin pohjalle latovat.
Totta nyt tohina käypi,
Kosken rannalla kohina.
Somasesti Sonnit juoksi,
Ajelivat ajutantit,
Katonutta kaipasivat.
"Niin on mennyt niittunurmi,
Kuin on meille kuulununna,
Kaukoa kajahtanunna."

Suuttu suuret suiniherrat,
Kiisti kirkon palveliat;
Hauankaivaja havahti
Korvallensa koskeneeksi;
Lakki lenti liettehelle,
Hippa hiekalle putosi,
Koska Lukkari lujasti
Kopahutti korvan päälle.
Suiniherrat suutuksissa
Sanoopi samassa heille:
"Heretkäänne helpommaksi
Tuosta kiistasta kivasta!"
Sitte Lukkari sanoopi:
"Pahnan pohja on pappilassa,
Puolipäivä lukkarissa,
Sinne siivolla menemme
Ja kulemme kunnialla."

Juukan Lukkarista

Olli Koistinen kertoo artikkelissaan E. Lönnrotin matkat Ylä-Karjalassa (Suomi 3/1927) Lönnrotin kuulleen Juuassa runomuodossa "juukalaisten yhtä merkillistä, mutta raipparangaistukseen ja Viaporin vankeuteen päättynyttä yritystä päästä laulutaidottomasta lukkaristaan, kappalaisen Kustaa Lindbladin pojasta Juhana Lindbladista (synt. 10/4 1774, lukkarina Juuassa 1805-1836, k. 11 /12 1836), kantamalla hänet kahtena pyhänä peräkkäin, 5. ja 12 p;nä toukok., 1805 kirkon urkuparvelta kirkon pihan yli ja heittämällä hänet kirkon aidan taakse." Museoviraston kokelmiin kuuluvassa Ville Tuhkasen valokuvassa (CC BY 4.0) kirkko on eri kuin Lindbladin aikaan, mutta kellotapuli sen oikealla puolella käsittääkseni vuodelta 1796.

Runo julkaistiin Kanteleessa (1829-31) otsikolla Juukan lukkarista ja kuuluu seuraavasti.

Jop' on laulu laitettuna,

Sanat somat solmittuna,

Juukan Lukkarin jutusta,

Kapinasta Karjalaisten.

Kuin otit poloset pojat, 

Narrit kiinni nappasivat, 

Ja tarttuit takasin puolin; 

Suurra juhlana jumalan.

Kannoit laulukanttorisa, 

Yli kirkon aian kivisen, 

Eikä siihen tyytynehet, 

Vaan vielä viikon takoa, 

Sunnuntaina suuremmaksi.

Asiasa arvelivat.

Tempasivat temppelistä, 

Penkistä peräti veivät, 

Kahen puolin kannattivat, 

Kirkkomäelle menivät,

Ja sanoit sanoilla näillä: 

"Mene tuonne määkimähän, 

Laitumelle laulamahan, 

Huutamahan hongikolle, 

Kaikumaan kataikolle, 

Karjakullan kuuntelessa; 

Siell' on sun sisariasi, 

Siellä viisi veikkoasi, 

Kuusi kummisi tytärtä, 

Seihtemän setäsi lasta.

Etpä sinä ensinkänä 

Kelpoaha kellenkähän, 

Lukkariksi luonnonkahan, 

Lainkahan laulajaksi."

Lindbladi lipuupi tuonne, 

Papin poika paineleepi, 

Kuten olla kuin elääpi.
Joko turkkasia tukasta, 

Kiskahaisse kiirehestä, 

Hivuksista hirmusesti.

Vaan Abraham asian tiesi, 

Ymmärsipä ylpeyen, 

Ettei juhlana juhuhun, 

Tarvitaha tappeluhun.

Hetipä Kakkinen kahahti, 

Kierosilmä kiistan nosti.
"Mene sinäin sivulle, 

Astu aiasta ylite."

Abraham sanan saneli 

Kahen kesken Kakkiselle:

"Tunne huuti, hullu miesi, 

Älä haasta haisevia."

Lehikoinen leikin lyöpi, 

Nahkalakki naureleepi, 

Röklöttääpi Röplöväinen, 

Seksmanni mahin pitääpi.

Kohta kokohon tulivat 

Tuumahan tuvan sisähän.

Tuossapa tuumassa olivat, 

Asiata arvelivat; 

"Mistä miehen mielusemman, 

Lukkariksi luonteamman, 

Kanttoriksi kaunehimman, 

Saamme salmin alkajaksi."

Anderspa arvasi asian, 

Kosulainen tiesi kohta: 

"Annas Ahosta haemme 

Takoa taipalitten, 

Käymmekö kyyillä kylähän, 

Hollilla holopat pojat, 

Elikä jalkasin jalosti, 

Astelemme ahkerasti?"

Kyseli kylän väeltä, 

Tutkisteli tuttavilta: 

"Kukapas meistä kulkemahan, 

Marsimahan matkan päähän; 

Minä antaisin aluksi, 

Nahkalakin lainoaisin, 

Vielä viinoa vähäsen, 

Leipälaukun lahjottaisin."

Mies se pani mielehesä, 

Asetteli aivohosa, 

David taitosa sisälle: 

"Minä mies vähävaranen, 

Kyllä köyhä kerjäläinen, 

Jouvunpa joukolle avuksi, 

Kylän väelle kulkiaksi ."

Anttipa sano sanasa, 

Kosulainen korkiasti, 

Lehikoinen lempiästi, 

Davidillen taitavasti: 

"Sinäpä kyllä, siivo miesi, 

Oikein arvasit asian; 

Läheppäs kohta kulkemahan, 

Marsimahan matkan päähän, 

Nurnuttele Nurmeksehen, 

Päähän pitkän Pielisjärven; 

Kysyppä kohta korkiasti, 

Kiivasti Kirkon tykönä: 

Onko Ahonen asunut, 

Viisivirkanen virunut, 

Luhmastellut lukkarimme, 

Tällä maalla matkustellut, 

Huutanut Huuhtin kylässä?"

Mies se pani mielehesä, 

Asetteli aivohosa, 

David taitosa sisälle.
Sunsan selkääsä sivalsi, 

Lakin paino päälakeesa; 

Läksi kohta kulkemahan, 

Marsimahan matkan päähän, 

Nurnutteli Nurmeksehen, 

Päähän pitkän Pielisjärven.

Kysy sitte korkiasti,

Kiivasti kirkon tykönä: 

"Onko Ahonen asunut, 

Viisivirkanen virunut, 

Luhmastellut lukkarimme, 

Näillä mailla matkustanut, 

Huutanut Huuhtin kylässä?"

Hetipä vastasit vakaasti, 

Kyläkunta kulkialle: 

"Ei oo Ahonen asunut, 

Viisivirkanen virunut, 

Luhmastellut lukkarisi, 

Tällä maalla matkustellut, 

Huutanut Huuhtin kylässä; 

Hän on kurja kulkemassa, 

Ehtimäss' elosioa, 

Asunpaikkoa pahasti."

Miehellä se mielessä pysyy, 

Aivotuksessa asuupi, 

Että se ehtiä pitäisi, 

Hakea harmistain; 

Vaan ei tieä polonen poika, 

Kunne kulkia pitäisi.

Kävi kautta Kaavin kirkon, 

Kautta Taipaleen talojen, 

Liperihin liukkahasti; 

Vaan ei tieä polonen poika, 

Kuinka hän kurjan kiinni saisi, 

Vaikka tunsi kulkeneeksi, 

Kuin vara vähäksi vaipu, 

Laukku laihaksi rupesi.

Viimmein konttasi kotia, 

Larinsaarehen samosi, 

Samassa sanan saneli. 

Kosulaiselle kovasti: 

"Jo nyt on kuhnus kulkemassa 

Karannunna Karjalahan."