Päiväkahvit Leineperin ruukilla

Aamusumun jälkeen aurinko alkoi paistaa lauantaina Kokemäellä ja mieleni teki vielä yhdelle kesäretkelle. Ehdotin siis autonkuljettajalleni päiväkahveja Leineperin ruukilla Kullaalla (nyk. osa Ulvilaa).

Luulisin siellä joskus aiemmin olleeni, mutta mielikuvani paikan rakennuskannasta oli ainakin aivan väärä. Eli olin kovasti yllättynyt isoista rakennuksista, joista kuvan etualalla 1860-luvulla rakennettu paja, jossa jalostettiin taustalla näkyvästä "masuunista saatu takkirauta taontakelpoiseksi [???]raudaksi"

Kysymysmerkit johtuvat opastustaulun tahrasta. Masuunista olisin mielelläni lukenut myös vastaavaa taulua, mutta vaikka rakennusta kiersin joka puolelta en moista löytänyt.

Ruukilla oli käynnissä markkinapäivä, jonka osana esiteltiin hiilenpolttoa. Ruukin tarpeisiin aikanaan periaatteessa samalla tavalla, mutta käytännössä toisin.

Markkinatouhun yhteydessä oli auki "seppä Sacklénin mökki". Tämä yhdistetään Kullaan kotiseutu- ja museoyhdistyksen sivulla ruukin valloneihin, mutta sisustus on 1920-luvulta, jolloin ruukki ei enää toiminut. Mistä lienee vuoden 1928 sveitsiläinen sanomalehti Kullaalle päätynyt?

Ruukkialueesta on tehty hieno useamman neliömetrin kokoinen pienoismalli, joka olisi ollut varmasti antoisa osaavan selostuksen kanssa. Omatoimisesti pystyin paikantamaan masuunin ja pajan.

Ruukin alueella oli myös pääsymaksullinen museo, johon (yllätys!) EN mennyt sisälle. Kaarlo Kangasniemestä en ollut koskaan kuullutkaan ja kahden euron säästämiseksi jään edelleen tietämättömäksi. Kyseisessä museossa

käy vuosittain kymmeniä tuhansia vierailijoita ympäri maailmaa ihastelemassa ja ihmettelemässä paikan vanhanaikaista idylliä. Pienessä kahden huoneen ja keittiön mökissä asuivat Kangasniemen vanhemmat ja yksitoista lasta. Esillä ovat alkuperäiset huonekalut ja sisustus.

Nauttittuamme kahvit 1860-luvulta peräisin olevassa ruukin yhteisleipomossa tai tarkemmin sanottuna sen pihassa, jossa kuulin pari sanaa bussilastin ostamaa opastusta, lähdimme tarkastamaan Kullaan kirkkoa.

Ja toteamassa, ettei sen vieressä oleva esinemuseo sattunut olemaan auki. Museokäynnittömäksi jäi tämä retki.

Matkapassi Kauttuan ruukille

Verkkohakujen perusteella Stockhus/Stockhaus-suku on jo hyvin tutkittu, mutta ehkä jotakuta kuitenkin kiinnostaisi esimerkki perheen siirtymisestä uuteen työpaikkaan Tukholman kaupunginarkiston digitoimien matkapassien (joista täällä aiemmin yksi juttu) joukosta.

Lähtöpisteenä 4.9.1787 on Ferna bruk, jolla lienee tarkoitettu Ruotsin puolen ruukkia, joka on toisinaan kirjoitettu myös Färna. Se sijaitsee noin pari sataa kilometriä Tukholmasta luoteeseen.

Välipysäyksessä 21.9.1787 Tukholmassa passia käyttivät

• Peltisepän kisälli Lars Ersson Stockhus
• vaimonsa Caisa Olofsdotter Skog
• poika Eric, 7 v.
• tytär Caisa 4 v.
• sisar Anna 25 v.

Passissa on kerrottu, että he ylittäisivät Pohjanlahden laivuri Hinric Östmanin kyydillä Raumaan ja jatkaisivat sieltä maanteitse Kauttuan ruukille.

Perille he pääsivät ja sukulaistensa kanssa samalle rippikirjan sivulle. Syntymäaika vahvistaa, että Lars on sama kuin sukututkijan tuntema, joka oli syntynyt Gunnilbon pitäjässä.

Axellin pojat

Jatkoin eilen Kokemäen kartanon torppien setvimistä. Yllättäen silmiin osui kersantti Salomon Axellin poika kartanon renkinä. Ja niinkuin minä olen näitä etsinyt!

Tai siis en näköjään ollut etsinyt kovin perusteellisesti. Paattisen (p.o. Paattisten?) muuttokirjanpidosta löysin perheen sisäänmuuton ja vahvistin mikä setti oli silloin vielä koossa. Perheen taloudellinen tilanne ei ilmeisesti ollut kovin hyvä, sillä lapsia lähetettiin yksitellen nuorina maailmalle. Ainakin kaksi poikaa kävi kääntymässä Kokemäen Haistilan Härkälässä, toinen tätinsä ja toinen serkkunsa taloudessa.

Aika loppui kesken, mutta pääsin yhden pojan elämän loppuun saakka. Itsekkäästi toivoin, että hän olisi kuollut naimattomana, jolloin perukirjasta olisi saanut sisarusten tiedot. Mutta Viktor Axell, joka päätyi Noormarkkuun maakauppiaaksi, ehti naimisiin kaksi vuotta ennen (aikaista) kuolemaansa 8.6.1879 50-vuotiaana. Ennen kauppiaaksi ryhtymistä hän oli parikymmentä vuotta kuskina Leineperin ruukilla Kullaalla.

(Ruukista on näköjään tehty elämyksellinen pienoismalli, hienoa paikallishistoriallista yrittämistä)