Kun saisin mitä sanelen

Kari Rydman oli lukenut kansanrunoutta ja poiminut blogiteksteihinsä tyttöjen ja poikien elämästä kertovia ilmaisuja. Itse otin Kanteletarta taannoin selatessani talteen kotimaisia versioita teemasta, joka on tuttu Viulunsoittaja katolla -musikaalin sävelmästä If I were a rich man ja myös Abban iskelmästä Money, money, money. Eli minkälaista on kansanrunojen unelmien rikas elämä?

Sillenpä minä menisin,
kull' ois kuusi kultavyötä,
viisi verkaista hametta,
kull' ois kuusi kammaria,
seitsemän salitupoa
ja kaheksan kellaria
kellarit teloja täynnä,
telat täynnä tynnyrejä,
tynnyrit olutta täynnä
juoa jouten ollessani,
kielin kelpotellakseni.
Kun saisin, mitä sanelen,
kun saisin salitupihin,
minä rouvaksi rupeisin,
kauppamiehelle kanaksi,
pohatalle puolisoksi,
joisin kahvit kaiken päivän,
söisin suuhuni sokurit,
mesileivät mieltä myöten.

Yleisempi ja tunnetumpi kansanrunoteemahan on lapsuudenkodin kaipaaminen miniäksi jouduttua. Tällaisesta toinen elämän unelmakuva:

Orjat survoi, orjat jauhoi,
rengit riskit riihen tappoi.
Minä luhissa makasin,
luhissa lukon takana,
alla viien villavaipan,
päällä kuuen korvatyynyn.
Menin aittahan mäelle,
särin siellä vehnäleivät,
sivalsin sianlihoja,
viileskelin voimuruja.

Mitähän numeroita eilisessä lottoarvonnassa valittiin...

Tartuin Kantelettareen

Surunvalittelua varten tarvitsin viikonloppuna lainattuja sanoja ja tartuin työpöytäni välittömään läheisyyteen hyllytettyyn Kantelettareen. Puhallettuani siitä paksut pölyt löysin suhteellisen nopeasti tarpeeseen sopivat sanat. Suuri osa runoista kun on jonkin surun tai menetyksen esitystä, sillä "soitto on suruista tehty, murehista muovaeltu." Syntymäpäiväni lähestyessä mielessä pyöriville negatiivisille fiiliksillekin löysin sanat: "Nyt on tullut aika toinen, elo entinen kaonnut; ei nyt keiku kehräpuuni eikä verkani vihoita, paista ei palmikot isosti eikä huoha kaulahuivit, helmukseni ei helota eikä kengät kukkuele".

Valituksesta voi olla iloakin. Selailussa silmiin osuneella runolla Köyhä ja rikas vouti voi olla Olof Ångerman -projektissa käyttöä. Siitä kun on muodostumassa lainauksien kokoelma, niin kuin tästä blogistakin.

Useammastakin Kantelettaren runosta näyttäisi löytyvän blogikirjoituksen ainesta. Alle kopsatussa on konkretiaa pellolle sopivista vaatteista. Vastaa oppineemman tuttavani näkemystä, ettei työn teossa naisilla voinut olla pitkiä hameita. Miehillähän ei myöskään ollut pitkiä housuja. Äskettäin katsomassani tv-sarjassa, jossa modernit ihmiset kokeilivat 1600-luvun maataloutta ajan vaatteissa, miehet totesivat polvihousujen käytännöllisyyden: lahkeet olisivat pian olleet likaiset.

Teema "ennen asiat paremmin" on tietenkin iänikuinen, mutta kun kyseinen runo on julkaistu vuonna 1840, ennen suurempia maatalousuudistuksia, on vaikea keksiä mistä muutoksesta alla olevassa runossa valitetaan. Oli luovuttu kaskiviljelystä ja uudisraivauksesta ja jääty isien peltojen ääreen?

Toisin ennen, toisin eilen,
toisinpa tätä nykyä;
toisin ennen toimi käski,
toisin ennen työ opetti.
Toimi käski tonkimahan,
maa väkevä vääntämähän,
ei kuin tätä nykyä,
elon entisen lopulla.
Eip' on maaten maa pietty,
istuen isosen pelto.
Ei suvainnut suuri pelto,
maa ei sallinut savinen
miestä verkaista vaolla,
koriata kuokan päässä,
piian pitkiä hameita,
sukan vartta valkiata.
Nyt tämä nykyinen kansa
sekä kansa kasvavainen
maaten maitansa pitävät,
penkin päässä peltojansa;
syövät maansa makkaroina,
ihroina isonsa pellon.