 |
| Alex Federley Kansallisgalleria |
Realistiseksi siis lienee tarkoitettu tämä kuvaus työnjohtajasta
Aikomatta sitä lähdettiinki heinäaikana aina kello neljä. Niin, heinäaika, se se oli kovin, mutta se oli iloisinkin aika.
Silloinhan oli meillä aina Kaurismaan Aappo jätkänä. Hän se kyllä sai sekä työn että pilkan sujumaan.
"Soo, nuori isäntä! Pois edestä eli kintut poikki!" huusi hän Kölliskölle, joka aina edellä niitti ja jota hän oli saanut kunnian seurata.
"Soo rengit! soo jätkät! soo talon miehet! Heilukaapa pois, tahi taidatte jäädä kovin pitkän pöydän päähän", huusi hän perästä tulijoille.
"Noo, antakaapa raudan käydä!" huusivat rengit.
"Painakaapa kapulan päälle, niinhän se näyttää kun tästä olisi pahahampainen lehmä jyrsinyt," muistuttivat jätkät.
"Ja Mikko riepuki siellä hanskaa. Katsokaahan! Hän lyö kuin poika ja heinät ne 'pokkaavat', nousevat katsomaan ja kyselevät: kuka tästä on kulkenut".
"Voi kun te olette viisaita", kuului vastaus.
"No Aappo!" huusi Kölliskö, "johan se rauta takaltaa. Eiköhän sitä pitäisi terottaa".
Näin sanoen asetti hän kunnian sakaran maahan, tarttui toisella kädellä vikatteen terään ja toisella kivitikkuun. Muut tekivät samoin ja tik tik tik tik panivat terät.
"Sujuttakaapa selkää pojat", huusi Kölliskö, "kun päästään päähän, niin syödään".
"Soo nuori isäntä! Antakaahan suuta saappahalle; koetetaan seurata", vastasi Kaurismaan Aappo, ja niin sitä taasen niitettiin.
"Haravamiehet hoi!" karjasi taasen Aappo, jonka suu tuskin hetkeäkään pysyi ummessa, "eikö mielenne ruokaa teekään".
"Kyllä pian saavutetaan", vastasivat piiat ja vetivät entistään vinhemmin.
Pian oli kierros loppuun niitetty, pianpa heinätki luo'oksi singotettu ja niin lähtivät miehet vikate ja vaimot harava olalla maja-aitalle kymmenen aikuista syömään.
Kölliskö avasi kontin, lappoi leivät, lappoi kalarasiat aitan permannolle sillä aikaa kuin piiat laskivat piimää leileistä kaksikorvaisiin puutuoppeihin.
"Miten siellä niityllä syödään, kun ei ole pöytää eikä tuolia?" kyseli Aappo.
"Kas näin", vastasi Aaro, heittäytyi permannolle istumaan, otti hienoksi leivotun reikäleivän, alkoi sitä ympäriinsä jyrsiä ja muut tekivät samoin.
Aappo avasi kalarasian, tarjosi sitä jokaiselle kenellekään antamatta ja kyseli: "Syöpikö kukaan kalaa? — Ei kukaan syö kalaa, pannaan kalarasia kiinni".
"Elä sule sitä kalarasiaa", muistutti Mikko, "anna tänne se".
"Siinä on", sanoi Aappo ja antoi rasian Mikolle, joka alkoi veitsellä kaloja käännellä ja koetti valita parasta.
"Eläpä ota sitä isoo kalaa, huonopa olit niittomies", sanoi Aappo tavallisella pilkallisuudellaan.
"Voi kun te olette viisaita!" kuului vastaus.
Kun kaikki olivat saaneet leipänsä, kalansa ja asettuneet piimätuopin suhteen niin mukavaan asentoon, että voivat sitä suuretta vaivatta hyväkseen käyttää, syntyi hetkeksi semmoinen hiljaisuus, jota itse Aappokaan ei joutanut häiritsemään.
"Elä reikää syö, nuori isäntä", sanoi vihdoin Aappo Kölliskölle, joka jo oli ehtinyt leipänsä kanssa siihen määrään, ettei ollut kuin pikkunen kehä jälellä reiän ympärillä; samalla otti hän piimätuopin ja kuilasi sen tyhjäksi.
"Elä kaikkia ryyppää," muistutti hän Mikkoa, joka sen perästä kohta tarttui tuopin korvaan ryypätäkseen.
"Voi kun te olette viisaita", jupisi Mikko itsekseen ja tarjosi tuopin Leenalle, joka tarttui leiliin ja kaasi siitä piimää tuoppiin.
"Jo näkyy!" huudahti Aappo Leenalle kun tuoppi oli täyttymäisillään ja Leena heitti kohta kaatamisen.
"Parempi ruoka syömättä kuin painamatta", arveli Simo syömästä päästyään ja heittäysi vatsalleen permannolle, johon oli vuoteeksi heiniä levitetty. Muut tekivät samoin sitä myöten, kun olivat saaneet itsensä ravituiksi. Sitte seurasi ainoastaan erilaisia hengähdyksiä, vieläpä kuorsauksiaki.P. S. Juhana Kokosta aiemmin blogitekstissä "Luultavasti samaa pohjaa"
