Pikapyörähdys Forssan museossa

Sunnuntain paluumatka isäni kanssa Kokemäeltä Helsinkiin laitettiin epätavallisesti poikki Forssassa. Sillä pitihän minun päästä katsastamaan Forssan museon uusi pysyvä näyttely Kirjavan kankaan kaupunki, jonka rakentamista olin museon blogissa seurannut. Isä veikkasi autossa, että olisimme päivän ensimmäiset ja ainoat vieraat, mutta oli väärässä.

Käynnissä oli joulunaloitustapahtuma, museoon ilmainen pääsy ja porukkaa lähes tungokseen asti. Ei siis parhaat mahdolliset olosuhteet perusteelliseen museokoluamiseen. Kosketusnäyttöjen hipelöinti jäi väliin, mutta yritin saada kokonaiskäsityksen.

Tavallisemmissa olosuhteissa olisin todennäköisesti tarkistanut lipputiskiltä, mistä kierros kannattaa aloittaa. Nyt olin "tavallisempi" kävijä ja tupsahdin kakkoskerroksen vanhojen tavaroiden vitriinin ja tehdasyhteisön pienoismallin luo enkä tiennyt minne jatkaa matkaa. Kronologisesti selvempää olisi ollut lähteä liikkeelle kolmannen kerroksen päädystä, jossa hieman myöhemmin kuuntelimme pätkän yleisöopastusta.

Kulkusuunnat jäivät siis epäselviksi, mutta muuten näyttelyarkkitehtuuri oli ilmava ja selvän oloinen. Esineitä oli esillä säästäväisesti ja laminoiduilla infolapuilla mahdollistettiin sekä vilaiseva että intensiivisempi vierailutyyli. Testausluetut laput selostivat esineet kiitettävän perusteellisesti. Haulimyllyn toiminta tuli selväksi ja hetekan taustatarina oli koskettavan yksityiskohtainen.

Tehtaan perustajan ja kartanoelämän osuus oli minusta sopivan pieni ja tavallinen paikallinen elämä esillä. Isoon joukkokuvaan oli luukkujen taakse piilotettu elämäntarinoita, jotka toivottavasti sopivat itseäni lyhyempien ihmisten luettavaksi. Itse en ihmispaljoudessa viitsinyt tukkia liikennettä kyykkimällä kulkuväylällä.

Ja tietenkin tulin iloiseksi, kun esillä oli krinoliineja. Ja siitä, että isäni älysi osoittaa ne minulle. Todisti, että hänelle oli jäänyt jotain mieleen kirjastani Suomen naisellista historiaa, jossa laajensin Orpanassa julkaistua krinoliiniartikkeliani.

Forssan kehräämön ohituksesta

En voi väittää Forssaa vieraaksi paikaksi. Olen lähes 40 vuoden ajan kulkenut sen läpi kakkostietä useampia kertoja vuodessa. Useimmiten pitkän matkan linja-autossa, joka tekee kunniakierroksen linja-autoaseman pihalle, jossa lapsuudessani seisottiin niin kauan, että vessassakin saattoi ehtiä käymään.

Ehkä juuri pakkopullaisuutensa vuoksi kiinnitin huomiota Forssan hienoihin tehdasrakennuksiin vasta muutama vuosi sitten. Tai ehkä bussireitti muuttui? Mielenkiinnolla lainasin kirjaston uutuuslistalta kirjan Rimppa soi! Opas Forssan Kehräämöalueelle ja olin valmis oppimaan lisää.

Kirjan sisäaukeamalla on taiteellinen kartta, jossa on esitetty kehräämöalueesta edelleen jäljellä olevat rakennukset varustettuina numeroilla, joilla löytää vastaavan kuvaustekstin. Kartta voi ehkä toimia maastossa, mutta vaikka äskettäisellä läpiajolla yritin aiheeseen keskittyä, en aukeamaa tuijottamalla keksi miten bussi kulki.

Lisää hahmotusvaikeutta syntyi kun kirja esipuheen jälkeen hyppäsi suoraan kertomaan rakennuksista. Tiedoton ulkopaikkakuntalainen kaipasi lyhyttä esittelyä, jossa olisi kerrottu kehräämön/tehtaan toimintavuodet ja vaikkapa työntekijöiden määrä. Ripaus kontekstia.

Kyllähän osa kokonaisuudesta löytyi mukavasti kirjoitetuista rakennuskuvauksista, mutta väistämättä hajanaisesti. Ehjempää kronologiaa tarjosi rakennuskuvausten jälkeiset keskeisten henkilöiden esittelyt. Viimeisenä osana kirjassa on "Langan tarina", jossa käydään läpi tehtaan prosessi 1900-luvun valokuvin, joiden vähemmän keskeiset henkilöt eivät tule nimetyksi. Lukija saa jäädä käsitykseen, että tehtaassa mentiin yksillä ja samoilla koneilla sekä prosesseilla 1800-luvulta 1970-luvulle. Oikeaan vai väärää käsitykseen?

Kirja on kuvitettu runsaasti ja aukeaa ehkä/toivottavasti toisin paikkakuntalaiselle, jolle asia on jo tutumpi. Tosin esipuheen mukaan kohderyhmänä olivat "lapset ja aikuiset, forssalaiset ja matkailijat."

Mistä tuli mieleen, että voisiko pitkän matkan busseihin myydä ääniopasta tai prujua matkan varrelle jäävien maisemien ja paikkojen esittelyyn? Verkossa Kutomon alueeseen voi tutustua sivustolla Kutomo elää!

P.S. Blogissani olen helmikuussa 2009 lainannut Emil Nervanderin tarinaa, jossa työläiset tanssivat Forssassa.

P.S. 2 Aihetta liipaten AMK-opinnäytteitä.

• Säkkinen, Jenna; Tarkiainen, Anna: Arabiastrandens fabrikskvarter som besöksmål
• Välipakka, Henna;Muur, Elika:Selvitys teollisuusympäristöjen historiasta ja käyttötarkoituksen muutoksista
• Ylätalo, Senni; Kyhyräinen, Jaana: Maailmanperintökohde Verlan vetovoimaisuus ja potentiaaliset asiakkaat 
• Lumenmaa, Riikka: Kulttuurimatkailija museokaupassa : Case: Tehdasmuseo Verla

Tampereesta ja tehdastyöstä

(Kuvaus Tampereen kaupungista pohjoispuolelta, Maantie Tampereella)

Agricolan keskustelupalstan kautta löysin Hybris-lehdestä Linda Heinosen artikkelin Tehtaan lapset - Kysymys tamperelaisten tehdaslasten työnteosta 1830–1890-luvuilla, josta voisi olla iloa jollekin sukututkijalle.

Myöhäisempää työväen kultturia käsittelee Sanna Tannin gradu Kisällistä työväen herättäjäksi. Yrjö Mäkelinin Tampereen aika nuoruusvuosista suurlakkoon. ("Yrjö Mäkelin, tamperelaisen suutarin poika, syntyi vuonna 1875. Mäkelinien perhe asui muutaman vuoden Ruovedellä, minkä jälkeen perhe muutti takaisin Tampereelle. Yrjö Mäkelin opiskeli isänsä ammatin ja liittyi isänsä mukana 15-vuotiaana suutarien ammattiosastoon ja sitä kautta Tampereen työväenyhdistykseen. Tutkielmassani käsittelen Yrjö Mäkelinin toimintaa hänen Tampereen aikaansa nuoruudesta suurlakon jälkimaininkeihin.")

Ja ajassa vielä eteenpäin, Anna-Marjaana Kytölinnan gradu Aatteen voimalla. Punaorpojen ja -leskien avustaminen Tampereella 1918-1925 ja työväenjärjestöjen osallistuminen avustustyöhön. ("Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään, millaista yhteiskunnallista keskustelua valtion päätökset punaorpojen ja -leskien auttamiseksi aiheuttivat ja miten näitä päätöksiä toteutettiin käytännössä Tampereen kaupungissa vuosina 1918–1925. Samalla tarkastellaan avustustyöhön osallistunutta kansalaisyhteiskuntaa erityisesti työväenjärjestöjen osalta.")

Tarinoita Tampereen historiasta löytyy 1700-luvulta, 1870-luvulta ja 1880-luvulta.

Emil Nervanderin tarina kertoo tansseista Forssassa, mutta varmaan Tampereella pyörittiin samaan tapaan työläisten kesken?

Oli tanssiaiset Forssassa muutamana pyhäiltana heinäkuun loppupuolella monta vuotta sitten. Nuorisoa, poikia ja tyttöjä, jotka palvelivat isolla pumpulitehtaalla, oli lukuisasti tullut saapuville; kuusimiehinen saksalainen torvisoittokunta, joka oli näille seuduille osunut, oli sekin omiansa tänä iltana tilaisuuteen viekoittelemaan. Tavallisuudesta poiketen tanssittiin tällä kertaa suuren väenpaljouden takia ulkona, sillä tanssitupiin ei mahtunut. Vuorotellen pistettiin valssiksi ja polkaksi, soitto kajahteli niin voimakkaana ja tahdikkaasti, että tanssivien luku hetki hetkeltä kasvoi. Tottumattomimmatkin kavaljeerit hairahtuivat vasten tahtoaankin hyppimään, pyörähdellen toistensa kanssa aivan sekaisin, ja koko tanssikenttä jyskyi ilosta ja innosta. Kas niin! tämäpä oli aivan toistamenoa, kuin oli tavallista nähdä käsiharmonikkain vinkuessa.

Mutta vetopeli oli kuitenkin, jos kohta ainoastaan puoleksi tunniksi, saava kunniansa, sillä nuoriso tahtoi välttämättömästi tanssia tuota kotimaista »purppuria», kansantanssia, jota paitse tämmöistä tilaisuutta ei Hämeessä ole ajateltavissa.

Saksalaiset soittoniekat saivat täten nauttia vallan tarpeellisen lepohetken niiden olutpullojen ääressä, joita heille runsaasti oli hankittu. Pojat ja tytöt asettuivat parittain ahtaaseen piiriin, joka kuitenkin tahtoi tulla melkein liian avaraksi. Sillä tämän tanssin tunnusmerkkinä on, että parit taitavasti kulkevat risteillen toistensa sivuun, niin että tottumaton silmä ei huomaa muuta kuin sekavaa hyppyä, jossa tanssijat kovaa vauhtia rientävät edestakaisin eri suuntiin. Ei mikään tanssi sovellu hämäläiselle niin hyvin kuin tämä rasittava ja pitkäveteinen purppuri, hän kun on sitkeä, voimakas, kestävä ja vähän vaihteleviin huvituksiin tottunut.

Poloneesi, jolla tanssi aletaan, oli nopeasti suoritettu, ja parit olivat taasen joutuneet omille paikoilleen. Nyt ruvettiin toista vuoroa jäntevästi ja voimakkaasti polkemaan, ja tämä onkin tanssin päänumero.Tanssivien piiri supistui huomaamatta yhä pienemmäksi, ikäänkuin ei millään muotoa olisi tahdottu jäädä tuota hyvin tunnettua purppuritungosta tuntematta.