Heinäkuussa 1873 J. H. matkusti Valamon ja Pietari kautta Helsinkiin (Uusi Suometar 15.12.1873 no 147 & 17.12.1873 no 148). Viimeisestä osuudesta hän kirjoitti näin:
Nähtyäni merkillisemmät paikat, kyllästyin heti Pietariin ja päätin matkustaa Helsinkiin, jonne olin alkuansa tarkoittanutkin. Tämä matka kävi aika joutuisaan, kun kerran rautatie-juna sai liikkeesen. Matkalla olin tilaisuudessa ihailemaan isänmaani tuotteita lihavissa vilja-vainioissa, jotka kaikkialla olivat ihastuttavan näköisiä. Koko päivän kuljettua, huomautti minua rautatien-palvelija Helsingin olevan läsnä. Nythän vasta kohosi rintani ilosta, kun kohta arvelin saavani ihailla oman isänmaani pääkaupunkia, ja toivoin saavani kuulla suloa suomenkieltä sujuvasti puhuttavan, jota koko matkallani en saanut kunnollista kuulla; kuului vaan sekamelskaa, milloin Suomen, milloin Ruotsin ja monia muitakin kieliä.
Tultuani majataloon, kysyin muutamalta nais-ihmiseltä huonetta itselleni, vaan tämäpä ei ollut kuulevanaankaan, jonka tähden uudistin kysymykseni kovemmalla äänellä; vaan ei siitäkään etua, josta syystä aloin arvella, eiköhän, täällä maksutta saanekkaan vastausta kysymyksillensä. Vähän asiaa arveltua, kysyä tokasin ruotsinkielellä samaa asiata, jota ensin suomenkielellä kysyin, ja sepä auttoikin, paikalla näytettiin huone ja kohdeltiin vieraan tavoin.
Vähän ajan kuluttua läksin huoneestani ilta-ruokaa itselleni tiedustelemaan, ja siihen tarpeesen löysinkin yhteisen ruokahuoneen, jossa näin muita samassa hommassa, kuin minäkin. Palvelija-pojalta kysyin suomenkielellä, saisinko iltaruokaa; vaan tämäpä ällistyi kysymyksestäni ja katsoi minua kuin jotain kummitusta. Mutta minua se ei naurattanut, kun luulin iltaruuatta jääväni, vaan kun näin että poika oli nöyrä ja kohtelias niille, jotka häntä ruotsinkielellä puhuttelivat, arvelin minäkin tuota koettaa, ja sepä auttoi; kernaasti sain mitä vaadin, ja siihen hätä loppui.
Seuraavana aamuna olin jo varhain valmis lähtemään kaupunkia katselemaan. Hyvän aikaa astuskelin pitkin katuja, tietämättä mihin tieni viepi, mutta sattumalta satuin yliopiston seudulle, johon arvelin sisään pyrkiä, vaan siinäpä oli tekemistä ennen kuin pääsin, sillä Suomenkielen kysymyksiä ei näytty ymmärtävän tahi, oikeammin, ei oltu ymmärtävänään, josta syystä en ollut halukas kauemmin täällä viipymään, vaan jouduttausin kiireellä pois, käveltyäni yhden päivän Helsingin katuja kuin mykkä markkinoilla.
Surulliset oli ajatukseni pois lähtiessäni, kun havaitsin millä alhaisella kannalla on Suomenkieli, koska omassa pääkaupungissakaan ei oman maan kielellä toimeen tule. Jos olisin täältä päin ensikertaa Pietariin matkustanut, niin varmaan olisin luullut Pietarissa suomea tai ruotsia puhuttavan, vaan kun jo edeltäpäin tiesin että siellä venättä puhutaan, niin arvelin että kaikki muut kansat ovat meitä suomalaisia edellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti