Nimimerkin -e- Muistelmia eräältä matkalta julkaistiin tuorereeltaan Hämeen sanomissa heinä-elokuussa 1890. (*) Matkansa alkoi näin:
Ilma oli välttävä, kun lähdimme Hämeenlinnasta. Tuuli tosin rajuili ja tuon tuostakin siivillään viiletti pilven ilman äärestä toiseen, mutta taas näkyi välillä viatonta, puhdasta ja toivoa herättävää sinervää, niin että toivovin mielin saimme matkalle. Seutujen ikävyyden tähden päätimme alkumatkan noin 2½ penik. Palsarin kankaalle asti ajaa hurauttaa hevosella. Pian saikin selkämme taakse jäädä Hämeen "kaunis" pääkaupunki puistoineen päivineen. Kiitämme ohi Kirstulan ja Herniäisten kartanjoen, luomme pikipäin katseemme yli mahtavan, vaikka synkän Hattulan selän, jonka rantamilla siellä jäällä somia taloloita näkyy, mutta juuri parhaalla juhlamielellä ollessamme ikäänkuin sukellamme alas tuohon vanhan-aikuiseen, lahoavaan Mierolan kylään. Uh, kuinka vastenmielisen vaikutuksen se tekee mieleen!
Hyvä kumminkin, että ennen kuin aavistammekaan äkkää silmämme korkean virrasta nousevan mäen ja sen huipulla kauniin Hattulan kirkon. Ylevänä ja mahtavana luo se alas meihin vakavan katseensa, viitaten ylös rauhan majoihin, puhtauteen, viattomuuteen. Juhlallinen, hieman synkkä kuva painuu mieleemme tästä kummusta kirkkoineen kuusikkoineen. Ajatukset kääntyvät yhä vakavammiksi ja pysyvät sellaisina siksi pian olemme ehtineet Rahkoilan kylästä alkavaan havumetsään, olemme ikään kuin suojattuina ympäristön katseilta halaistessamme noita Hämeen humisevia hongikoita, uinailemme rauhassa emmekä huoli ottaa armolliseen huomioomme tiellä kohtaavia ikävähköjä lakeuksia.
Kohta olemmekin kiitäneet kaupungista puolikolmatta penikulmaa, olemme päässeet Palsarin huhajavalle kankaalle, josta käännymme Sääksmäkeen vievälle tielle. On yhtä komeata metsikköa yhä niin, että kuljemme kuin vuoltua väylää vaan, kunnekka äkkiä käännymme vasemmalle, metsä loppuu ja eteemme leviää ääretön aukee vaihte luinensa: selkineen, saarineen ja lehtoisine rantoineen. Pakene siis pois sinä juhlallinen kuori ja syöksy esiin tunteiden virta sieltä nuoresta rinnasta! Pysähdymme hetkeksi ja tarkkaamme luontoa. Tuuli puhkuen entää, tumman harmaat pilvet kiitävät, lentävät ikään kuin perikadon tieltä, valkoisessa vaahtovaipassaan tyrskyy koko Sääksmäen selkä. Todella epäsuopea oli ilma ja uhkasi tehdä lopun koko vierailuistamme ulko-ilmassa. Kaiken uhallakin palautimme hevosen kaupunkiin ja rohkein toivein läksimme astelemaan tuorevoimaisina eteen päin huolimatta siitä, kuinka kohisikin edessämme selkä, tuuli vastaan vonkui ja taivaalla synkät pilvet uhkasivat. "Hirveätä, mutta suurenmoista," puhkesi kumppani huudahtamaan luodessaan silmänsä mäeltä alas.
(*) Hämeen Sanomat 22.07.1890 no 58, 29.07.1890 no 60, 08.08.1890 no 63, 15.08.1890 no 65
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti