Sotkulan lehmäin lasku laitumelle

Nimimerkin E. B. (todennäköisesti Suomussalmen lukkari Erik Bisi) lähettämä kirjoitus Oulun Wiikko-Sanomissa 18.6.1859:

Kun vieläki muutamilla emännillä, eikä aivan muutamillakaan, vaan monillakin on turhia taika-temppuja lehmiään laitumelle laskiessa, niin ei haitanne haastella mitenkä Sotkulan emäntä elukoitaan ulospäästi, sillä tämä emäntäparka suuressa epätiedossaan oli pelkuri, jotta luuli pahain-ihmisten, joita hänenki mielestään kaikki muut olivat, kadehtien tekevän pahaa; luulihan tuo olevan jos jotaki pahoja olennoita paitsi painajaista, joka isäntää ja itseänsä useasti vaivasi. Noh, eihän kumma kuin luuli eläintenkään ei saavan aina rauhaa, olletikkin metsässä, kateilta ja pedoilta, joita muka pahat ihmiset panevat liikkeelle; sentähden varusti hän aina jonkun taikurin, kenen tahansa, lehmiänsä laskemaan; mutta niitten konstit eivät useinkaan estäneet emännän karjasta karhua eli sutta, jotka tekivät tekonsa. Emäntä itse ei toki älynnyt taikoja tehdä, vaikka uskoi niitä.

Niin eräänki kerran, kun oli kova kevä ja samanmoinen konnun puute, kuin tänäkin keväänä, oli huonoa hoitoa: Sotkulan lehmät olivat lamassa ja lampaat nälkään nääntymässä, sillä ei ollut eloa eläimille. Viinaksi poltettuna olivat rankinkin ja potakat talon siat syöneet; kun ei kumpaakaan muille eläimille yltänyt. Siat, niitten liha ja elantokin oli siellä mitä parasta. Mutta lehmäin leholle laskusta olisi puheltava. Sitä varten oli nyt mökin Marketta kskettynä, ja tällekkös emäntä ehdon perästä kaatoi kahvipuussta, joja Marketalla meni hyvin mieluisesti ajattelihan vaan parempaan intoon tuosta tulevansa, niinkuin tulikin. Marketta saatuansa tarpeelliset talon aseet: viikatteen, sirpin, heinihangon ja mitä mitäkin ynnä isännän housut ja emännän hameen, sekä pantuansa ne navetan oven päälle rippumaan, meni itse navettaan meiskaroimaan ja haltioimaan, että jos lehmät olisivat voipasempia olleet, totta net kytkyensä olisivat katkasneet. Viimeksi teki eukko tervalla ristin jokaisen lehmän lautaselle ja laski muka Jumalan nimessä ne laitumelle menemään. Mutta itsensä isännän piti karjan kujan suussa polvillaan lukea jotain Marketan määrättyä rukousta, jonka tempun tehtyä saivat lehmät mennä metsään ja Marketta takasi, jos on armot auttajalta, ei kynttäkään kesässä karjasta katoavan, ja tämäkös isännästä ja emännästä hyvä. Ei sitte sianlihaa säästetty; sillä Marketalle maksettiin palkka ja voitakin luvattiin lisäksi, kun lehmät lypsää alkavat. Vaikka tässä ei ollut suurta salaisuutta, luuli Sotkulan emäntä, ja niinpä moni muukin emäntä luuleepi, kuitenki sitä olevan ja antaa itseänsä narrata, antaen voinsa ja villansa milloin mustilaisille, milloin muille mieron kiertäjille, jotka ovat kielaat ja mielaat, kätten katsojat eli korttien povarit, ja vaan hyvää ennustavat. Sotkulan emännällä ei tahtonut milloinkaan olla koto-tarpeisiin voita, eipä paljon milloinkaan kirkkoherralle ja kappalaiselle, ja niitten kesä-voista kuin kuuli puhuttavan, pisti häntä kipeästi keuhkoille, että vihoissa tiuskui: kaikkia on rasvotettavia, olisi toki parempiaki voin tarpeita; mutta ei suuri sana suuta repäise. 

Lumisodasta surullisiin kohtaloihin

 

Ylen Äkkilähtöjä menneisyyteen jakoi FB:ssä pari päivää sitten ylläolevan kuvan überinformatiivisella saatteella "Lumisota!! Vuotta ei ole valitettavasti merkitty kuvaan, mutta eiköhän tämä viime vuosisadan alkupuolelta ole?" Kommentoijat kiinnittivät huomiota lasten yhtenäiseen vaatetukseen ja yhden mielestä Suomussalmelle sopimattomaan taloon, joten innostuin selvittelemään.

Kuvalähde on "Aalto-yliopiston arkisto, Gustaf Nyströmin postikortit". Suomussalmi-haulla se tulikin Aallon arkiston Finnasta esiin, ajoittamattomana ja metatiedolla "Kuvassa lapset leikkivät lumisotaa Suomussalmella." Samalla haulla löytyi selvästi samaa sakkia saman rakennuksen edessä eli "Kuvassa vasemmalla teksti Suomussalmi. Kuvassa rivissä lapsia ja taustalla iso puurakennus."

Jälkimmäinen kuva on Suomen naisessa 4/1913 kuvittamassa artikkelia Suomussalmen lastenparantola. Siitä selviää, että parantola oli 1.10.1910 saanut vuokrata entisen Ämmän ruukin päärakennuksen. Valokuvat ovat siis ajoitettavissa välille 1910-13. Lastenkodiksi 1902 perustettu laitos muuttui vuonna 1906 parantolaksi, johon otettiin "etupäässä lapsia, jotka potevat yleistä heikkoutta, risatautia ja rauhaskipua, kroonillisia suolihäiriöitä, sekä lapsia tuberkuloottisista kodeista taikka sellaisia, joissa epäiltiin taipumusta tähän tautiin."

Seuraavassa numerossa jatkuneen tohtori K. E. Lindenin selostuksen mukaan "Lasten ikä on tavallisesti ollut 3—13 vuoteen, mutta usein on oltu pakoitettuja sekä lasten kurjan tilan, että monien perheiden hädänalaisen, aseman ja suuren lapsijoukon vuoksi, ottamaan 1—2 vuodenkin vanhoja lapsia. Lasten luku on keskimäärin noussut 50 vuodessa, korkein määrä on ollut 57." Ravintoa Linden kuvaa tarkasti, sillä "Kesäaikana oleskellessaan kodeissaan huomattiin useampain lasten pysähtyneen kehityksessään taikka taantuneen, mikä ei kuitenkaan näy johtuvan tilapäisestä kivusta, vaan riittävän ravinnon puutteesta, sillä tultuaan taas takaisin laitokseen, lisääntyi lasten paino äkkiä."

Suomussalmen lasten surkeista oloista saa artikkelista lisätietoa. Valokuvien oton aikaan paikkakunnalla toimi lisäksi Charlotta Wetterstenin nälkävuosina perustama turvakoti, joka muuttui kesäkuussa 1911 lasten ja nuorten orpokodiksi. Mutta Ahti Veteläisen opinnäytteen perusteella "Vuoteen 1914 saakka orpokodissa oli vielä myös vanhuksia ja vammaisia". Uuden muodon johtajaksi saapui 19.10.1911 Mikko Holi, jonka työparina oli Josefiina Konttinen. (Kirkon nuoriso 9/1936) Heistä oterru valokuva julkaistiin lehdessä Nuorten airut 12/1913.

Lehden toimitus katsoi tarpeen julkaista jokaisen "holhokin" nimen, syntymäajan ja elämäntilanteen ennen lastenkotiin tuloa. Vasemmalla Konttisen vieressä olevan tytön ollessa kuusivuotias "lähti isä Amerikkaan. Myöhemmin jätti äiti Huldan nuoremman siskonsa kanssa kotitorppaan isovanhempainsa luo, matkustaen jonnekin pohjoiseen." Takanaan on ensimmäisenä taloon tullut, joka oli ollut ensimmäisiä myös yllä kuvatussa lastenkodissa, jossa oli ollut "8 tai 9 talvea". Kesät tyttö oli kulkenut äitinsä ("vähämielinen torpparintytär") mukana ympäri tai oli ruokolla jossain talossa. Viisi vuotta nuorempi sisarensa on oikeassa reunassa poikien keskellä. Yksi pojista oli menettänyt äitinsä kahden viikon vanhana. Toisen "Isä on kuollut äkkiä suksilleen. Äiti, nykyään mielisairas ja rampa, elänee vielä." Kolmas muistaa olleensa neljävuotias, kun äiti jätti ja meni "teille tietymättömille". Neljännen äiti oli elossa, mutta koska tämä oli talvet kokkina tukkisavotoissa olivat muutkit perheen lapset vieraiden hoidossa.  

Toivottavasti nämäkin saivat leikkiä lumisotaa.

P. S. Ylen kontekstittomista kuvajaosta palasi mieleen Puhtaaksi pesty lastenkoti.

Laitisen tapaus

Tuulispäässä 36/1909 oli kansikuvana erikoisesti kehystetty Heino Aspelinin muotokuva Artturi Laitisesta.

Itse lehdessä kuvaa ei selitetä vaan kyseessä oli yleisesti jo tunnettu asia, jossa oli jotain muutakin kuin Laitisen tulo eduskuntaan.

Tausta selviäisi varmaan ajan sanomalehdistä, mutta hyvä tiivistelmä löytyi myös Wikipediasta:

"Laitinen tuli kansanedustajakaudellaan tunnetuksi ns. Laitisen jutun takia. Kesällä 1909 joukko suomussalmelaisia kirkkoherra A. B. Calamniuksen johdolla jätti valituksen kouluylihallituksen Laitisen toiminnasta opettajana. Valituksen mukaan Laitinen oli käyttäytynyt sopimattomasti koulun tyttöoppilaita kohtaan muun muassa suutelemalla tyttöjä sekä saunomalla näiden kanssa ja lisäksi hänen opettajan työnsä oli kärsinyt Laitisen hankkimien useiden sivutoimien takia. Tutkimuksen jälkeen koulun johtokunta pidätti joulukussa 1909 Laitisen virastaan vuoden ajaksi. Päätökseen tyytymätön Kajaanin piirin kansakoulutarkastaja Oskar Wuorisalmi valitti siitä kouluylihallitukseen. Marraskuussa 1910 kouluylihallitus katsoi toteennäytetyksi että Laitinen oli syyllistynyt haureelliseen käytökseen tyttöoppilaitaan kohtaan ja aiheuttanut näin suurta pahennusta paikkakunnalla. Niinpä kouluylihallitus erotti Laitisen kokonaan opettajan virasta."

Päätöksestä ja julkisuudesta huolimatta Laitinen toimi lyhyen kansanedustajakautensa jälkeen opettajana vuoteen 1943 ja vielä eläkkeelläkin 40-luvun lopussa.