Kun suomalaiset alkoivat kerätä muurahaisen munia

Seura 38/1938

Uuteen Suomettareen 13.9.1875 oli lähetetty teksti

Rahaa saadaan jos jollakin. Noin 20 vuotta takaperin tuli Kiviniemen pitäjään eräs venäläinen ukko, joka rupesi siellä muurahaisen munia kokoilemaan, niitä sitten Pietariin myödäksensä. Ukon pois mentyä rupesivat niitä muutamat pitäjäläiset itse kokoilemaan, ja on työtä sittemmin hyvällä menestyksellä tähän saakka jatkettu. Muurahaisen munilla on hyvä menekki Pietarissa, ja saadaan niillä välistä hyvinkin tavaton hinta. Niinpä esimerkiksi eräs mies Jaakko Römö kuuluu saaneen niillä viime kevännä, kuin niitä tuoreina Pietariin vei, 8 rupl. 50 kop. kapalta. Keskimääräinen hinta kuivatuista munista on 1 rupla ja 1: 50 kopekkaa kapasta, ja kuin niitä tavallisesti päivässä saadaan noin 3 kappaa, niin ei sitä huonommaksi työksi voi sanoa. Koska keinoa voisi kenties muuallakin menestyksellä käyttää, niin aion joskus tarkemmin kertoa millä tavalla munat saadaan muurahais-pesästä eroitetuksi.

Jotain kautta tieto levisi. Karjalattaressa ilmestyi 9.6.1882 pikku-uutinen

Omituinen ulosvientitavara. Muurahais-munia kuuluu ruvetun näillä seuduin viemään Pietariin ravinnoksi Pietarilaisten kanarilinnuille ja kerrotaan niistä munista maksettavan rupla naulalta.

Vaasan lehteen 27.7.1882 kirjoittanut täydensi tätä kokemuksellaan Muolaan pitäjässä kolme vuotta aiemmin:

... satuin ajamaan jokiloisen yli, jonka rannalla näin kolme vanhanpuolista akkaa huhtovan ankarasti lepän oksilla. Tuo tepastaminen näytti minusta siksi oudolta, että pysähytin hevoseni käydäkseni likemmältä ottamaan selon, mikä oli kiiruuseen asiana. Tultuani heidän luoksensa, sanoivat akat muurahaismunia perkaavansa, joka uteliaisuuttani yhä yllytti. [...]

Kuinka paljo semmoisia muurahais-toukkia näiltä tienoin vuosittain vietänee, en arvaa arvostellakaan, vaan ett'ei määrä ole aivan mitätön luulen voivani päättää jo siitä, että Perkijärven rautatie-asemalla näin kerran yhdessä koossa pariin kymmenen säkkiä pelkkiä muurahais-munia matkalla Pietariin.  

Molemmat uutiset kiersivät useissa sanomalehdissä ja tulivat luetuksi myös Satakunnassa, jonka maakuntalehdessä 25.10.1882 huomautettiin, että muurahaiset ovat metsissä hyödyllisiä eläimiä ja ehdotettiin muurahaismunien kaupan välitöntä kieltoa. Ehdotukseen ei reagoitu ja Valvojassa 1/1886 kaupanteko esitetään kuin uutena tietona: "Niitä viedään paljon ulos juuri Kurkijoelta ja lähipitäjistä. [...] Tällä tavalla ovat muurahaiset viime aikoina monesta paikasta Kurkijoella ja Hiitolassa hävinneet miltéi sukupuuttoon." Hämäläinen uutisoi samantapaisesti 13.1.1886:

Joutoväellä Kivennavan, Raudun ja Valkjärven pitäjissä on ollut rahatuloa muurahais-munista, joita he ovat vieneet Pietariin, missä niitä syötetään satakielille ja muille häkkilinnuille. Mainituissa pitäjissä ovat muurahaispesät sen kautta tykkänään kadonneet, niin että munakauppiaat ovat ruvenneet kulkemaan läpi pitäjien metsissä, joten kahdesta kunnasta on kuvernööriltä pyydetty kieltoa muurahaispesäin hävittämistä vastaan. Josko muurahaispesät ovat tarpeellisia metsissämme, sitä eivät forstmestaritkaan tiedä sanoa. Sen verran me asiasta tiedämme, että missä paljon on muurahaisia, siellä on vähän kärmeitä ja päin vastoin. 

Tässäkään vaiheessa kauppa ei tyrehtynyt ja Keski-Suomen maanmiesseuran vuosijuhlan keskustelukysymys kesällä 1889 kuului "Eikö irtolaisen väestön työansioksi olisi Keski-Suomessa toimeen saatava muurahais-munien kokoominen y.m. ja mihin toimenpiteisiin asian toteuttamiseksi olisi ryhdyttävä?" (Keski-Suomi 30.3.1889) Ohjeet keruuseen jaettiin esimerkiksi Teollisuus-ystävässä 14B/1890.

Wiipurin Sanomat 13.7.1892

Käkisalmen kuntakokouksessa toukokuussa 1891 keskusteltiin "muurahaismunien pyytämisestä, josko kielletään kokonaam pois tahi tehdään määräaika pyytämiselle" (Wuoksi 2.5.1891). "Päätettiin kieltää muurahaismunien pyytäminen 40 markan sakon uhalla" (Wuoksi 30.5.1891). Kuvernööri kumosi kiellon (Wuoksi 28.11.1891).

Muurahaismunien kokoaminen on jo tullut täällä Kaakkois-Suomessa niin tavalliseksi, ja ostajia on jo useampia Viipurissakin, niin että siihen ei enää tarvinne kehoittaa. Mutta tattien ja sienien kokoamista joko omaksi ruuaksi tahi kauppatavaraksi, sitä ei yhä vieläkään käsitetä.(Wiipurin sanomat 23.7.1891)

Ristiveto kielloista jatkui myös pitäjien sisällä. Säkkijärvellä, Jaakkimassa ja Kuolemajärvellä enemmistö oli kiellon takana (Säkkijärven sanomat 11.6.1898, Itä-Karjala 1.7.1898, Viipuri 19.8.1898). Kuvernööri kumosi kuntakokouksien kieltoja (Wiipuri 30.8.1898), mutta myös vahvisti niitä (Wiipuri 30.12.1898).

Osuuskauppalehti 21/1940

Vastarinnasta huolimatta keruu jatkui. Osuuskauppalehdessä 21/1940 todettiin, että aluksi

Laatokan-Karjala oli varsinainen muurahaistenmusien keruuseutu ja Sortavala oli eräänlainen keskuspaikka. Myöhemmin laajeni alue Pohjois-Karjalankin ja Päijänteen rantoja käsittäväksi, ja Heinolasta ja Lahdesta on muodostunut uusia tämän kaupan keskuspaikkoja. Länsi-Suomessa sitävastoin ei ole munien keruuta harjoitettu juuri nimeksikään.

Seurassa 38/1938 näkemys oli hieman laajempi:

Ensiksi ryhtyivät tuohon kesäiseen — ja hupaiseen — puuhaan karjalaiset, sitten levisi kokoilu muuhunkin Suomeen. Jokainen tietänee, että muurahaisennninia — oikeammin toukan koteloita — käytetään häkkilintujen, fasaanien ja kultakalojen ruoaksi. Ennen maailmansotaa tuotiin Itä-Suomesta tuota outoa tavaraa hyvinkin paljon, mutta viime aikoina on I.änsi-Suomi vienyt voiton. Voimme sanoa, että nykyään kerätään muurahaisenmunia vähän joka puolella maatamme, aina Lappia myöten.

Ylen jutussa vuodelta 2014 käy ilmi, että keruu jatkui toisen maailmansodan jälkeen. Ingressissä todetaan, että "Nykylainsäädännössä muurahaisten munittaminen on harmaalla vyöhykkeellä."