Media ja omistajansa

Sinisilmäisesti kirjoitin viime viikolla toivovani, ettei kurssi Sanan ja rahan valta paljastaisi suuria tietämyksellisiä aukkoja. Hah! Maanantain luento käsitteli mediaa liiketoimintana ja tajusin, etten tiedä 1700-luvun lopun lehtien jälkeisestä ajasta mitään. Luennoitsijan esimerkkinä oli Helsingin Sanomat, jonka alkuperäisten omistajien lista oli löytynyt Merkki-arkistosta, mutta vastaavaa ei välttämättä ole tallella 1800-luvun lehdistä. Jos ylipäänsä olivat osakkaiden omistamia.

En saanut aikaiseksi Suomen lehdistön historian selausta kirjastossa, mutta kurkistin Wikipediaan, josta selvisi, että vuonna 1844 perustettu Maamiehen ystävä oli samaa sarjaa 1700-luvun lehtien kanssa. Eli sen perusti kirjapainon omistaja, joka hankki toimittajia, jos pystyi. Jossain välissä pitää perehtyä muidenkin lehtien tilanteeseen tai ainakin tutkimustilanteeseen.

Tiistaina puolestaan puhuttiin mediasta julkisena palveluna. Koska kurssi keskittyy 1900-lukuun (vaikka tämä ei tullut eksplisiittisesti esiin muualla kuin esseen ohjeissa), puhuttiin vain Yleisradiosta. Istuin (kuvainnollisesti) käsieni päällä, etten erehtynyt huitomaan ja avautumaan siitä, että väikkärissäni tutkimat 1700-luvun lehdet olivat melkein valtiollisia medioita nekin. 

Ja Heikki Kokon HAik-artikkelia lainaten: "Vuonna 1857 kenraalikuvernöörin kanslia alkoi julkaista senaatin kustantamaa virallista lehteä Suomen Julkisia Sanomia. Tämä esivallan linjaa ajava lehti vapautettiin erilaisista maksuista, joita yksityisten lehtien tuli suorittaa." Vuodesta 1866 alkaen SJS:stä tuli Suomalainen Virallinen lehti, mutta se ei ollut vielä se kuiva versio, jossa oli pelkkiä virallisia kuulutuksia.

Väikkäriä tehdessäni pohdinkin yhteyksiä Yleisradioon ja ehkä niistä pitäisi joskus vielä kirjoittaakin.