Matkustus Tampereelta Mänttään jää Tampereen Uutisissa 1866-67 valitettavasti keskeneräiseksi (*). Kertomus alkaa näin:
Tultaessa näille vähän tunnetuille, harvaan asutuille seuduille, luulisi saapuvan paikoille, joilla tavattaisiin ainoastaan mustia pirttiä ja nokisia ihmisiä, tahi yleensä kaikkia huonommassa tilassa, kuin etelämpänä Hämeessä. Ihastuksekseni havaitsin kuitenkin olevan päin vastoin; sillä mitä kauemmas ehdin Tampereelta Ruovettä päin, sitä hauskemmilta ja puhtaimmilta näyttivät talot. Yläpuolella Muroletta havaittiin jo silmiin astuva muukos. Rakennukset, tavallisesti jollakin ylevällä paikalla, olivat punasiksi maalatut ja varustetut valkoisilla akkunanpielillä. Pirtit olivat avarat, korkiat ja vapaat hämäläisestä likaisesta ja nokisesta pää-väristä. Pitohuoneet olivat tapetillakin varustetut, puhtaat ja hauskat, todistaen, että emännät ahkeroivat puhtautta.
Myös ulkohuoneet olivat paremmassa järjestyksessä rakennetut, eikä siellä tavata eteläisen Hämeen kansalle omituista tapaa asettaa ulkohuoneensa niin, että täytyy sontatunkion yli astuaa asuinhuoneisiin. Mikä tähän erinomaiseen rakennustapaan lienee syynä, en tiedä, mutta olen sen havainnut Hämäläiselle omituiseksi. Rahvaallamme ei ole mieltä eikä halua asuntojensa ympäri istuttaa puita, kesällä saadaksensa virvoittavaa siimestä. He tahtovat lasten tavalla mieluimmin virua auringon paisteessa. Kaikkialla he hyväksyvät sananlaskun: "Ei lämmin luita säre". Puutarhan hoitoa ei harjoiteta muuta, kuin "navetan takusien" kaksivuoroista viljelystä. Sill'aikaa, jolloin toinen osa on kesantona, lannoitetaan toista vahvaan edellisen kesän luonnollisella sonnalla.
Kaipauksella erosin kahden lahden välillä kauniissa paikassa olevasta Pekkalan kartanosta sekä sen niemen-päässä olevasta ihanasta Kalliolinnasta, jonka nykyinen omistaja, ollen suuri kukkain ystävä, on hedelmättömästä kalliosta tehnyt ja tasoittanut puutarhan ja lehdon, joka aikaa voittaen on tuleva mitä kauniimpia kesähuvia, joita tavata taitaa. Sieltä tulin Ruhalan sillalle, jonka alla höyryalusväylämme menee Virtaille. Tästä kulki tie Hanhon kestkievariin Keuruuta kohden.
Kun minulle sanottiin tässä olevan kaiken suvitien loppu, luulin saapuvani tienoille, jossa olisi tavattavana huonoja pirttiä ja likaisia asujamia, mutta kohtasin sitä vastoin paremmin kaunista, hyvänsuopaa ja ystävällistä kansaa sekä korkeita ja puhtaita pirttiä, joissa ei puuttunut veistäjiä kaikilla täydellisillä työkaluilla, eikä kolme, neljä täydessä työssä olevaa kangastuolia joka tuvassa. Lisää tähän Hanhon iloinen ja hyväntahtoinen emäntä, jonka näinä kerjäläisistä rikkaina aikoina täytyy jakaa niukkaa leipäänsä noin kahdenkymmenen jokapäiväisen kerjäläisen ja oman väkensä välin, mutta joka kuitenkin taitaa näyttää, että toimeliaisuudella ja uutteruudella taidetaan valmistaa omaa aikaantuloa ja apua muillenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti