Vuonna 1909 hävinnyt Helsinki

- Helsingin huutokauppakamarin välityksellä myytiin lauantaina pari vanhaa puista asuin- ja ulkohuonerakennusta tontilta n:o 2A Maneesikadun varrella. Puurakennusten sijalle tulee rakennettavaksi komea kivitalo ja vanhat rakennukset tulevat vietäviksi Espooseen. (US 24.2.1909)

- Tontille n:o 10, Aleksanterinkatu n:o 7 aikoo osakeyhtiö Union rakentaa 3-kerroksisen liiketalon kivestä, etusivu Aleksanterinkadulle. [...] Tontilla oleva mitätön, vanha puurakennus tulee revittäväksi ja Aleksantorin- ja Fabianinkadun kulmassa olevassa vanhassa kivirakennuksessa tehdään erinäisiä rakennusmuutoksia. (HS 7.3.1909)

- Eilen myytiin julkisella huutokaupalla I-Heikinkadulla n:o 9 Ylioppilaskunnan omistamat kolme puurakennusta 5,513 mkn yhteishinnasta. Heti huutokaupan päätyttyä käytiin purkamistyöhön käsiksi. Sadottain odotteli työttömiä jo ennen huutokaupan alkamista päästäkseen osallisiksi purkamistyöhön. (HS 23.3.1909)

US 24.3.1909

- Puurakennukset talossa n:o 10 Iso-Roopertinkadun varrella myytiin toissapäivänä täkäläisessä huutokauppakamarissa 796 mk:sta kirwesmies Hjalmar Sandbergille, jolla on aikomus muuttaa sanotut rakennukset Tuusulan pitäjän Kellokosken kylään. Myytyjen rakennusten sijalle tulewat protokollasihteeri Björn Wasastjerna ja apteekkari Gosta Salingre piakkoin rakennuttamaan useampikerroksisen kivitalon. (US 7.4.1909)

- Katoavaan Helsinkiin kuuluu nyttemmin myös vanha Beckerin talo Antin- ja Yrjönkatujen kulmassa. Sitä on näinä päivinä alettu repiä. Kuten tunnettua rakennetaan sijalle Suomi-yhtiölle komea kivipalatsi. (HS 9.6.1909) Sihne Brander dokumentoi talon Yrjönkatu 22/Lönnrotinkatu 5 vuonna 1909 (HKM)

"Tuosta pojasta tulee karvari"

Suomen nahkalehteen 17/1924 on tallentunut Salossa 3.11.1874 syntyneen Uljas Leander Lehtisen ammatinvalintatarina.

Poikana ollessani kuulin vanhempien ihmisten usein sanovan: "tuosta pojasta tulee karvari". Olin silloin vähän jänterämmän näköinen, ja karvarin tuli sellaisen olla.  

Kotini (urkuri-lukkari Uskelan Salossa), oli päättänyt tehdä pojasta maanviljelijän, koulussa taas arveltiin puuseppää. Luontaiset taipumukset veivätkin siihen, että kodissa ryhdyin tätä työtä harrastamaan. Oltuani verstaineni jo siinä kunnossa, että uskalsin ryhtyä mihin vaan, päätin kuitenkin saada ammattimestarin sanan kyvystäni todistuksen muodossa. Turkulainen puuseppämestari Lindqvist (kuollut), jolle asiani ilmaisin samalla tarjoutuen 1/2 vuotta ilmaiseksi hänelle työskentelemään tuosta lausunnosta ehdolla, että saan vaan arvokkaampia töitä tehdä, kehotti nuorikon ryhtymään 3:si vuodeksi oppiin à 25 mk. vuosipalkalla ja asunto verstaassa höylänlastuilla, kuten ajan tapa oli. 

Tästä suuttuneena päätin koko alan jättää. Harmissani katua astellessa tuli vastaani lapsuustoverini, joka oli opissa Ahlroth & C:olla ja hän kehoitti minun nyt rupeamaan karvariksi. Muistin, että sellaista oli ennustettu ja nytpä lähdin Ahlrothiin. Olin 20 1/2 vuotias. Jo tunnin sisällä olin kiedottuna (haarniskoituna) sänkiäisnahka "förkeliin" ja suuriin saappaisiin, joihin täytteeksi meni paitsi sukkia, pari kahvisäkkiä. Tällaisena olin niin kankea, etten aluksi tahtonut päästä kävelemäänkään. 

Että oppiaika 3 vuotta pian kuluisi, ryhdyin jo seuraavana tuntina voimien koetukseen, jota oppipaikassani vaan saikin kyllikseen harjoittaa, koska vanhemmilla oppilailla oli oikeus, jos nuorempi ei voimissa heille riittänyt kantamisissa y.m., vaatia viinaa. Tuota viinan valtaa vastaan taisteleminen sitte taisikin minut heti parkita siksi, etten myöhempinäkään aikoina ole vastuksia pelästynyt. Tuloviina, paari-, rauta-, amme-, triivi-, pummi-, leikkuu-, valssi- y.m. nimisiä viinoja olisi ollut lakkaamatta ostettavissa, joista kuitenkin kieltäydyin, turhaan tarjoten tilalle raittiusjuomia. "Värkkimestarilla" oli ylin sananvalta oppilaisiin, eikä mestarille, joka itsekin tarjosi palkkanaukut ja sunnuntaiaamuryypyt talon pöydässä oleville, kannattanut mennä valittamaan. 

Sain, toisten ryhtyessä juopottelemaan, pahimpia tehtäviä, mitkä jo toisena vuotena olisivat kuuluneet nuoremmalle oppilaalle. Kaikkina aikoina oli vaatimukset minuun nähden ankarammat. Mutta vähä vähälti alkoivat toisetkin jälkeen oppiin tulleet kieltäytyä viinoja ostamasta ja tulos oli, että minun kutsuani, kisälliksi päästyäni, tulla juomaan veljen maljoja empimättä noudatettiin raittiusjuomillakin. Sen perästä ei myös taitanut koko Turussa enää montaakaan viinaista veljenmaljaa juodun, kaikkien vedotessa edeltäjiin. Tämä viinajuttu teki kuitenkin oppiaikani puolta vaikeammaksi, joskin se parkitsi mielen uhmata kaikkia vastauksia, joita varsinkin myöhemmin ulkomailla, matkoilla eri maissa, sai kyllin kokea. 

Tee-se-itse sohva vuodelta 1894

Nimimerkki Elle kirjoittaa Kalevattaren näytenumerossa marraskuussa 1894:

Monen nuorikon ja muun taloutta alkavan, jolla ei ole juuri Kroison rikkauksia hallittavanaan, on varmaan usein vaikea saada semmoisia huonekaluja etteivät ne tekisi kovin suurta lomaa kukkaroon. Sohvat eli divaanit esim. ovat kalliita kappaleita, jos tahtoo saada jotain vähänkään mukavaa ja kaunista.

Olen valmistanut itselleni "Herman Bang" sohvan (nimi tulee siitä etta H. B., tunnettu tanskalainen kirjailija, eräässä valokuvassa lepää samankaltaisella sohvalla) puolella siitä hinnasta, minkä olisin saanut makasiinissa maksaa. Ja jos itse osaa höylää käyttää, saa sen vielä huokeammalla.

Herman Bang nojasi pehmustettuihin huonekaluihin niin monessa valokuvassa, että kuva-aiheesta on pilakuvakin (Lähde).

Ellen tekstin jatkon perusteella, hän tarkoittaa alla olevan kuvan sohvaa. Tanskan kuninkaallinen kirjasto on ajoittanut kuvan noin vuoteen 1900, mutta voihan se olla hieman varhaisempikin.

Ja miten kätevä nainen tämän sohvamallin itselleen toteuttaa?

Minulle teki nikkari puutyön: alun kolmatta kyynärää pitkän ja kyynärän leveän sohvan rungon ilman selkä- ja käsinojaa sekä yhtä pitkän hyllyn, jota kannattaa kaksi konsoolia. Nyt ostin mustaa emaljiväriä, jolla maalasin rungon jalat sekä hyllyn, naulasin satulahihnaa pitkin ja poikin sen yli, ristittäin niinkuin sohvissa ainakin käytetään, kiinnitin risteyksiin 8 kappaletta ressooria, täytin välit vanhasta matrassista puretuilla niinillä ja karvoilla ja peitin koko laitoksen säkki kankaalla. Päihin toppasin pyöreät, tukevat nojat, puukalikoille tietysti, jotka nikkarin kekseliäisyydestä olivat niin laitetut, että ne saattaa ottaa pois, jos esim. haluaa olla pitkällään. Vaaruksi minä käytin suomal. ryijykangasta ja samoin seinämatoksi. Selkänojan asemesta kiinnitetään näet seinälle sohvan taa jotain kaunisväristä kangasta, Brysselmatto eli muuta sellaista, mutta sen tulee olla korkeampi kuin tavallinen selkämys, sillä maton ylälaitaan naulataan nyt hylly ja sille saattaa asettaa kukkavaasia, gipsikuvia ynnä muuta korua.

Nämä sohvat ovat omituisia, mukavia ja ennen kaikkia kauniita. Punapohja, mustareunanen suomalainen "tapeetti" eli kirjava ryijy sopii hyvin peitteeksi ja jos jättää käsinojat tyyten pois, ei sitä tarvitse mitenkään rikkoa eikä repiä.

Elle tuntuu aivan nykyisten DYI-videoiden juontajien sielunheimolaiselta. 

Kun päädyin tietämykseni rajoille

Viime viikolla Youtube heitti eteeni virolaisen tekijän videon Where did the Finno-Ugric people come from?, jossa yhdeksässä minuutissa kiidetään tuhansien vuosien historia suhteellisen vakuuttavasti. Siis jos katsojalla on yhtä heikot lähtötiedot kuin minulla. Viitattiin tuoreeseen tutkimukseen, joka oli tarjonnut uusia ratkaisuja. Aloitettiin täysin vieraista kulttuureista, mutta esineet näyttivät tutuilta. Narratiivi kulki, eikä luotu mahtavaa menneisyyttä hälyyttävällä tavalla.

Minulla ei ollut videon tekijästä aiempaa havaintoa eikä kanavansa sisältö tai kuvaustekstit luoneet kuvaa asiantuntevasta harrastajasta tai akateemisesta taustasta. Joten kaipasin jonkun tuntemani ja asiaa ymmärtävän lausunnon. Häiritsin Jaakko Häkkistä, joka ystävällisesti ja lyhyin perusteluin teilasi videon esityksen. Koska luotan Häkkisen osaamiseen, video muuttui silmissäni epäluotettavaksi.

Häkkinen myös totesi jättäneensä videoon kriittisen kommentin, joka oli jo tullut poistetuksi. Olin itsekin alkuperäisessä kontaktissa nähnyt pari kriittistä kommenttia, mutta tätä kirjoittaessani kaikki päälimmäiset kommentit ovat kehuvia. Kritiikin ohittaminen on pseudotieteen merkki, vaikka en siis tunnistanut videossa selvää agendaa.

Olisin siis voinut mennä halpaan, jos virolaisen kanava olisi tehnyt asiantuntevamman vaikutuksen. Toisaalta luotin Häkkisen lausuntoon, vaikka käsitykseni osaamisestaan perustuu verkkopresenssiinsä sekä siihen, että olemme olleet joissain keskusteluissa samaa mieltä...

Teema tuli uudelleen mieleen eilen, kun kuuntelin Jackson Crawfordin YouTube-kanavalta videon Germanic Loanwords in Finnic Languages (with Dr. Johan Schalin). Kun vuosia sitten löysin Crawfordin, tarkistin hänen kredibiliteettinsä suomalaiselta saagatutkijalta Sirpa Aallolta. Schalin puolestaan on jälleen verkosta "tuttu" ja onnistunut vakuuttamaan asiantuntemuksestaan, vaikka ymmärrän kielten kehityksen tutkimuksesta hyvin vähän.

Heikolla pohjallakin sain yli tunnin videosta kuitenkin kiinni epävarmuudet, joita virolaisessa lyhärissä ei ollut ollenkaan. Eikä siinä selitetty, miten asioita mukamas tiedettiin, vaan kerrottiin vaan. Jälkikäteen hävettää, että tuli ajateltua, että sisällössä voisi olla oikeaa asiaa.

Eli vakuuttamiseeni tarvitaan luotu mielikuva asiantuntevuudesta ja tiedon muodostuksen paljastava esitys. 

Polkupyöräntekijät 1869: Karl Stenberg & Thomas Särkelä

Polkupyörän kehitys lähti tosissaan vauhtiin 1860-luvulla, jolloin kehitetty malli muistutti tekniseltä ratkaisultaan lapsuuteni kolmipyöräisiä eli polkimet olivat kiinni etupyörässä. Näitä alettiin tuottaa  vuonna 1868 Pariisissa tehdasmaisesti ja ensimmäisiä kappaleita odotettiin Suomeen vuoden 1869 purjehduskauden alkaessa. Innostus oli niin suurta, että eri puolilla Suomea tehtiin polkupyöriä itse.

Åbo Underrättelser kertoi 27.4.1869 varsin epämääräisesti ja varovasti, että kuulupuheen mukaan edellisenä ja sitä edellisenä päivänä olisi kaupungin tullien ulkopuolella testattu kahta paikallisesti valmistettua polkupyörää.

Muutamaa päivää myöhemmin uskallettiin varmana tietona kertoa, että apteekkari K. Stenberg oli kelloseppä Thomas Särkelän avustuksella tehnyt kolmipyöräisen polkupyörään. Kovin reippaasti sitä ei oltu markkinoitu, sillä toimitus jälleen vetosi kuulopuheeseen todetessaan, että pyörää ehkä samana päivänä esiteltäisiin Kupittaan puistossa. (ÅU 1.5.1869)

Apteekkari Karl Stenberg oli syntynyt Pohjan Åminnessä 24.4.1824 kirjanpitäjä Josef Stenbergin (s. 1793 Mustio) ja Johanna Maria Tallqvistin (s. 25.3.1794 Karjaa) pojaksi. (RK Pohja 1818-1824, 226)  Hän kävi Turun triviaalikoulua ja kouluttautui apteekkariksi. Keväästä 1858 hän opett Turun teknisessä reaalikoulussa yleistä ja teknistä kemiaa ja minerologiaa. Opettajana olosta tuli päätoimensa ja vuodesta 1860 alkaen hän hoiti myäs saksan opetuksen ja vuodesta 1875 kirjanpidon opetuksen sekä oli lyhyempiä aikoja koulun johtaja. (FAT 15.10.1883)

Thomas Särkelän isä ja sisar ovat olleet aiemmin blogissa esillä. Kuuluisan Lohtajalta lähteneen kelloseppäisän poika ei ehtinyt tehdä pitkää uraa, sillä hän kuoli vain 35-vuotiaana 12.2.1874. Isältä saamansa opin jälkeen hän oli ollut vuodesta 1857 Pietarissa hovikelloseppämestari Pihlin kisällinä kunnes  muutti Turkuun vuonna 1860. (Morgonbladet 17.2.1874) 

P. S. Wiborgs Tidning tiesi hovikelloseppämestari Pihlin syntyneen Pohjassa. Kyseessä ei tietenkään ollut Alma Pihlin isä Knut Oskar Pihl (1860-1897), mutta ehkä joku tämän sedistä Bernhard Vilhelm Pihl (1817-1860), August Anton Ferdinand Pihl (1827-?), Otto Werner Pihl (1832-1861) tai Anton Viktor Pihl (1835-1883)? Sanomalehdessä Berndt Pihl oli tullut Uudeltamaalta Pietariin vuonna 1816, mutta vuosi on tainut sekoittua syntymävuoteensa, sillä kelloseppäveljensä Viktor oli elossa vuonna 1870 (FAT 28.6.1870) Miesten toiminnasta on varmasti sanomalehtiä parempia lähteitä.

Hetkiä eräästä 1700-luvun avioliitosta

Tammisaaressa vihittiin 20.4.1777 tykkijunkkari Carl Adam Åberg (s. 6.1.1756) ja neito Eva Christiana Biörnram. Carl Adam oli elänyt vanhempiensa kanssa Skällargårdissa ja sinne muutti myös vaimonsa (RK Tammisaari 1774-1779, 159). Eva Christina oli syntynyt kesäkuussa 1752 Strängnäsissä vanhempinaan luutnantti Pehr Biörnram ja Anna Margareta Amnorin. Isoveljensä Gustaf oli syntynyt Savossa  1746 ja perhe palasi Suomeen. 

Vuonna 1780 pari asui Merimaskussa (RK Merimasku 1776-1780, 67; 1781-1784).

Carl Adamin isä kuoli Skällargårdissa 62-vuotiaana 24.10.1783 ja äitinsä seuraavana vuonna (RK Tammisaari 1780-1785, 305). Carl Adam ja Eva Christiana jatkoivat elämäänsä tilalla, jossa syntyi poikansa Gustaf Adam 5.3.1786 (RK Tammisaari 1786-1791, 142).

Carl Adam oli perinyt tilan ja siirsi sen seuraavalle omistajalle 18.6.1791 (Posttidningar 17.10.1796). Vaimon reaktio tähän johti siihen, että alkuvuodesta 1792 Carl Adam haki itse itsensä holhouksen alaiseksi Pohjan ja Karjaan talvikäräjillä. Vaimonsa toimitti tästä ilmoituksen Inrikes Tidningariin, jossa se julkaistiin 25.6.1792.

Ilmoituksen lähettäminen ehkä liittyi siihen, että Carl Adam oli alkanut ajatella asioita uudelleen. Tai ehkä ajattelu alkoi ilmoituksen julkaisusta. Omaisuutensa oli vaimon käsissä kärsinyt ja nyt tuntui siltä, että vaimo oli painostanut hänet hakemaan itsensä holhoukseen. Holhoojinaan toimivat vaimon veljet, mikä ei tuntunut myöskään asialliselta. Tämän Carl Adam toi esiin kirjoituksella, joka sekä luettiin Tammisaaren raastuvanoikeudessa 11.7.1792 että toimitettiin Inrikes Tidningariin, johon se painettiin m.m. 13.8.1792. 

Holhousta ei purettu, mutta holhoojaksi vaihtui Carl Adamin isän veli Anders Åberg. Perimänsä tilan kohtalo jäi jotenkin epäselväksi, sillä Posttidningarissa 17.10.1796 kuulutetaan Eva Christinan ja poikansa perään.

Pariskunta asui tähän aikaan erillään. Carl Adam on merkitty yksinään rippikirjoihin Tammisaaressa, jossa hän kuoli (RK Tammisaari 1801-1806 s. 87; 1813-1818 s. 41).

Leskeys tuli Eva Christinan tietoon. Hän eli viimeisiä vuosiaan Porvoossa köyhäinhoidon varassa (RK Porvoo 1821-1829, 355, 208).

Tarkistustuloksia

Tutkimusmetodinihan sekä historiantutkimuksessa että sukututkimuksessa on toistuva sanahaku. Mistä tahansa ja milloin tahansa, kerta toisensa jälkeen. Kun oli muusta syystä Litteratusbanken auki, pälkähti mieleen hakea ikuisuusprojektini nimeä Belin, vaikka aivan varmasti olin saman tehnyt vähintään kerran aiemmin. Verrattuani Elgenstierna-osumia Belin-tiedostooni, en kuitenkaan löytänyt Belinin kanssa avioitunutta Catharina Sofia Rosenlewiä. Olinko löytänyt "uuden" Belinin?

Ehei. Avaamalla Rauman vihityt selvisi, että Elgenstierna oli saanut Rauman seurakunnasta virheellistä tietoa. Henrik Johan Belin (s. 1796) meni 24.12.1821 naimisiin Ulrika Charlotta Hillebrandin (s. 1775, o. s. Timen) kanssa (RK Rauma 1820-1827, N:o 171 Randuoti). Ulrika oli vaihtanut reippaasti nuorempaan malliin, sillä aiempi aviomiehensä Edward Lorentz Hillebrand kuoli 85-vuotiaana 5.2.1818.

Geni-profiileita on täytetty mallikelpoisesti ja selviää, että Ulrikan ensimmäisestä avioliitosta Raumalla 9.7.1812 syntynyt Sofia Charlotta oli toiminut sairaanhoitajana Krimin sodan aikana Turun sairaalassa ja saanut tästä mitalin 1857. Sairaanhoitoa on tutkinut Kari Vappula. 

Tarkistin vielä toisenkin Elgenstiernassa mainitun avioliiton. Catharina Sophia Rosenlew oli vihikimerkinnässä stiftsfröken ja ogift, joten ei ole mitään ilmeistä syytä Elgenstiernaan lisätylle virheelliselle ykkösavioliitolle. Mutta kaikkea sattuu ja siksi pitää välillä tarkistaa.