perjantai 18. elokuuta 2023

Vain etsimällä löytää

Silmäilin ajankuluksi Belin-ikuisuusprojektiani ja huomasin tehneeni fiksun merkinnän jo tehdystä työstä. Yllätyksekseni kyseinen duuni Carl Lodeliuksen vaiheista oli tekemäkseni hämmästyttävän perusteellista jälkeä. Tekemisestä oli kuitenkin kulunut jo kuusi vuotta ja sekä taitoni että mahdollinen haettava lisääntynyt, joten päätin tehdä pari tarkistusta.

ArkivDigitalin perukirjahakemistossa Lodeliuksen hakeminen ei tuottanut mitään tuloksia.

FamilySearchin indeksoinnit ovat itselleni nykyään Hiskin ja digitoitujen sanomalehtien rinnalla tehokkaan henkilöhistorian selvityksen tärkeimpiä apukeinoja. Erityisesti 1800-luvun alkupuolella, mutta tuloksia voi tulla muiltakin ajoilta. Tässä tapauksessa listan päällimmäisenä oli kaksi Carl Lodelius -esiintymää Uudenkaupungin rippikirjoista. Todennäköisesti samoja, jotka löysin jo vuonna 2017, mutta pitää tietenkin tarkistaa.

Merkittävämpi osuma listassa oli Tukholmassa 1689 solmittu avioliitto Stephanus Lodeliuksen ja Margareta Larsdotterin välillä. Koko selvitystyöni oli alkanut Carlin todennäköisestä Margareta-äidistä ja yhdessä (ainoassa!) lähteessä Carlilla on patronyymi Stephansson.

FamilySearchissa ei ollut kuvaa vihkikirjauksesta, joten palasin ArkivDigitaliin. 


Kirjauksesta ei selvinnyt enempää, mutta olipahan kaunista käsialaa katsottavaksi. Samalla kiinnitin enemmän huomiota vuosilukuun ja kurkkasin Belin-koosteeseeni, jone olin Margaretalle löytänyt syntymäpäivän 2.7.1698. Hän ei siis mennyt naimisiin 9 vuotta aikaisemmin. On myös epätodennäköistä, että hän on vuonna 1709 syntyneen Carlin äiti. Ehkä paremminkin isosisko?

Avioliitto Tukholmassa ei tarkoittanut, että Stephanus ja Margareta olisivat jääneet sinne asumaan. Tarkistin kuitenkin Tukholman kaupunginarkiston historiakirjarekisterit ja totesin, että Jakob och Johanneksen seurakunnasta ei ollut varhaisia kastettujen listoja puhtaaksikirjoitettuna. Toisinaan googlaus rajauksella 'site:sok.stadsarkivet.stockholm.se/bildarkiv/egenproducerat/kyrkobok/' tuottaa tuloksia, mutta ei tällä kertaa.

Vielä oli (ainakin) yksi tarkistettava rekisteri eli Tukholman perukirjojen hakemisto. Se on ArkivDigitalin digitoima, kunhan muistaa mistä pitää etsiä. (Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning perukirjojen jälkeen. Hakemistoja on täysi sarja, vaikka siltä ei ensin näytä, sillä ne eivät ole aikajärjestyksessä.)

Rekisterissä vuosille 1598-1700 oli rivi 'Lodelius, Staffan Larsson se 1683:727 Lars Staffansson'. Koska 1600-luvun käsialojen lukukyvyssäni on toivomisen varaa, tsekkasin ennen alkuperäistä asiakirjaa kyseisen kohdan rekisteristä.

Studenttina mainitun Carl Lodeniuksen mahdollinen isä oli myös ollut student, mikä kuullostaa lupaavalta. Perukirjaan kurkkaus kertoi, että ylioppilaan räätäli-isällä oli ollut tontti Norrmalmilla. 

Silkasta mielijohteesta tein Lodelius-haun vielä Litteraturbankeniin. Sinne oli työnnetty Upsala ärkestifts herdaminne. Tredje delen (1845), josta selvisi, että Stephan Lodelius oli saanut pappisvihkimyksen 1685 ja ollut vuodesta 1690 pappina Väddössä. Vuonna 1697 syntyneestä Anders-pojastaan oli tullut myös pappi. Valitettavasti näyttää siltä, että Väddöstä on arkistoituina perukirjoja vasta vuodesta 1749 alkaen eli muiden lapsien tunnistukseen ei voi käyttää yksinkertaisinta keinoa. (Koska Stephan oli pappi, perukirja on voinut päätyä armovuosianomuksen liitteenä tuomiokapituliin, mutta vedetään tähän sivupolkuharjoitukseen joku raja.)

Väddön seurakunnasta on vuoteen 1694 ajoitettu rippikirja, johon todennäköisesti Stephan itse on jättänyt merkitsemättä vaimonsakin. Harjoituksen vuoksi käytin Riksarkivetin henkikirjahakua ja Väddön vähäisiltä sivuilta vuonna 1712 Lodenius löytyi helposti, mutta edes vaimonsa nimeä ei oltu kirjattu. Väddön kastekirjat alkavat vuodesta 1719 eli niistä ei ole apua.

Googlaus kertoi vielä, että Stephan Lodenius oli hahmona mukana J. O. Åbergin historiallisessa kertomuksessa Från templets frid till stridens tummel. Tämä ei auttanut Belin-tutkimustani eikä edellä mainittukaan tuonut läpimurtoa, mutta vain yrittämällä selviää, mitä on löydettävissä.    

Ei kommentteja: