Piirakat, jotka ostin S-marketin paistopisteen näköisestä telineestä kotimatkan evääksi olivat parhaita syömiäni pit-kään aikaan. Tihkuivat rasvaa ja suolakin maistui. Tuli Pohjois-Karjala-projekti mieleen.
Maria Lähteenmäki julkaisi blogissaan tekstin Minne menet historiantutkijoiden ammattikunta tekno-oligarkkien paineen alla?, jossa kertasi perjantaisessa sessiossa esittämiään teemoja.
Susanna Ånäs kirjoitti Wikimedia Suomen blogiin osuudestaan paneelikeskustelussa Everyone a historian? User generated contents, participatory archives and history making in the digital age sekä kommenttinsa perjantai-illan paneeliin.
Ennen illan paneelia istuin rakennushistoriallisessa seurueessa, jossa Ella Viitaniemi toi esiin Kokemäen kirkon massiivisuutta valmistuessaan. Kas, olen usein keskittynyt miettimään Turun tuomiokirkon suhdetta ympäristöönsä ja keskiajan kirkkoja muuallakin, mutta en hetkeäkään käyttänyt ajatellakseni miltä Kokemäen kirkko on 1700-luvun lopun Kokemäellä näyttänyt.
Kirkonmäki on ollut ehkä puuton? Missään tapauksessa ympäristössä ei ole nykyistä korkeaa rakennusmassaa heikentämässä näkyvyyttä. Kokemuksesta tiedän, että kirkko näkyy Kolsinniemeen, mutta kuinka kauas muihin suuntiin? ADLS-kurssilla näytettiin Väli-Amerikan viidakosta analyysiä siitä, minne asti temppeli näkyi. Joku voisi osata topografisella kartalla tehdä jotain vastaavaa Kokemäestä?
Toinen mietityttävä asia jäi Pohjois-Karjalan museosta (jonka varsinainen käyntiraportti blogissa huomenna ja sitten tämä Joensuun matka on käsitelty. Lupaan.). Sortavalan pienoismallien takana olevasta taulusta opin, että Sortavalassa oli kauppiaita viimeistään 1400-luvun lopulla. Yksi Suomen keskiaikainen kaupunki? Miksi Suomen esihistoria esitetään nykyisten rajojen mukaan, mutta historiallisen ajan esitykset rajaantuvat Ruotsin valtakunnan alla olevaan Suomeen?
Olin aidosti hämmentynyt ennen matkaa kun luin Joensuun kaupungin sivulta, että "Vakinainen asutus alueelle syntyi kuitenkin Ruotsin vallan aikaan". Tarkoitetaanko etelässä 1100-luvulla alkanutta Ruotsin vallan aikaa vai paikallista vuonna 1617 alkanutta Ruotsin valtaa? Miltä tuntuu opiskella "Suomen" historiaa Pähkinänsaaren rajan pohjoispuolella, kun pääosa kouluopista ei koske omaa ympäristöä? Ja sen historiasta ei oppikirjassa ole montaakaan (tai yhtäkään?) sanaa.
Historiantutkimuksen päivillä olisin voinut kysellä Kati Parppeilta muutaman vuoden takaisesta Etelä-Karjala instituutin hankkeesta, jossa tarkasteltiin aluehistoriaa tuijottamatta nykyajan rajaa. Mutta kaivoin linkin varastoista vasta tätä kirjoittaessani. Se oli löytynyt RajatOn-sivuston kautta.
(Oma asiansa on Novgorodin ruhtinaskunnan kaupunkikäsite verrattuna eurooppalaiseen.)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hitu2015. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hitu2015. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 25. lokakuuta 2015
lauantai 24. lokakuuta 2015
Historiantutkimuksen päivät - lauantai
Osa oli jo lähtenyt kotimatkalle, mutta varttia vaille 9 alkaneisiin sessioihinkin saapui väkeä. Valitsin itse 1700-lukuun keskittyvän, jossa ensimmäisenä puhui Päivi Räisänen-Schröder jesuittojen lähetystyön lääketieteellisistä puolista. Jesuiittojen matkakirjeitä julkaistiin Euroopassa aikakauslehdissä, mikä kuullosti mielenkiintoiselta. Varsinkin kuvituksena ollut kansilehti herätti mielikuvan eksoottisen tiedon tuonnista maailmankolkista.
Panu Savolainen toteutti eilen pariin otteeseen annettua käskyä sitoa tutkimus nykypäivään ja viime aikojen yksineläjien esiinnoston johdosta lähti hakemaan 1700-luvun Turun yksineläjiä. Jos henkikirjan rivit ovat talouksia, niin yksineläjiä on ollut runsaasti. Mutta "jos" vaatii muiden lähteiden käyttöä vertailevasti ja tätä Savolainen ei ollut vielä laajemmin tehnyt.
Seminaarin päättäneessä keynote-luennossa Jacalyn Duffin kuvasi Vatikaanin arkistoon talletettujen vuosien 1588-1999 ihmekertomusten tutkimista. Hän oli käynyt läpi 1409 ihmettä, joista 93% olivat sairaudesta parantumisia, joista hän lääkärinä oli kiinnostunut. Aikajanalla ihmeitä oli muuta aikaa vähemmän 1775-1849. Jumala lomaili valistusajalla.
Tulopäivänä en älynnyt poiketa Joensuun maakunta-arkistoon, mutta yliopistolta kohti kaupunkia lähtiessä huomasin kaupunginkirjaston olevan auki. Päätin kurkistaa sisälle.
Erinomaisen kyltityksen ansiosta päädyin suoraan maakuntakokoelmaan, jonka vanhinta kerrostumaa oli esillä vitriineissä. Hyllyissä oli paljon minulle outoja julkaisusarjoja ja muita nimikkeitä. Yleissivistyksen nimessä silmäilin hyllyjä läpi ja huomasin erikoisuutena kansiin sidottuja vuosikertoja Enso-Gutzeit henkilökunnan lehteä, Outokummun Sanomia, Rauma-Repolaa ja Schaumanin saumaa. Joka luokassa oli mielenkiintoisen näköistä kirjallisuutta, joten suosittelen kokoelmaa lämpimästi alueen henkilöitä tutkiville taustatiedon etsintään.
Mutta minullahan ei täällä ole intressejä... Paitsi, että silmiin osui otsikko Suomen Karjalan nimistö ja työlistalla oli tarkistaa, onko Juustilan nimen taustaa jossain avattu. Ja siinä oli.
Ja täällä varmaan on kirjallisuutta Ilomantsin taistelusta, jossa vaarini oli mukana HRR:n esikunnassa? Kyllä! Hyllystä löytyi viime vuonna ilmestynyt Matti Kallion Hämeen ratsurykmentti Ilomantsissa. Hattuvaaran taistelusta Kontiolahden asemalle. Tämä kun olisi ollut Ilmavalta-kirjaa tehdessä käytettävissä. Muistitiedon sijaan Kallion kirja nojasi selailun perusteella ensisijaisesti sotapäiväkirjoihin. Mukana oli pari leikettä, joissa käsittääkseni vaarini käsialaa, mutta nimeänsä en huomannut. Kirja oli kuvitettu runsaasti ja SA-kuvista oli löytynyt useita otoksia.
Panu Savolainen toteutti eilen pariin otteeseen annettua käskyä sitoa tutkimus nykypäivään ja viime aikojen yksineläjien esiinnoston johdosta lähti hakemaan 1700-luvun Turun yksineläjiä. Jos henkikirjan rivit ovat talouksia, niin yksineläjiä on ollut runsaasti. Mutta "jos" vaatii muiden lähteiden käyttöä vertailevasti ja tätä Savolainen ei ollut vielä laajemmin tehnyt.
Seminaarin päättäneessä keynote-luennossa Jacalyn Duffin kuvasi Vatikaanin arkistoon talletettujen vuosien 1588-1999 ihmekertomusten tutkimista. Hän oli käynyt läpi 1409 ihmettä, joista 93% olivat sairaudesta parantumisia, joista hän lääkärinä oli kiinnostunut. Aikajanalla ihmeitä oli muuta aikaa vähemmän 1775-1849. Jumala lomaili valistusajalla.
Tulopäivänä en älynnyt poiketa Joensuun maakunta-arkistoon, mutta yliopistolta kohti kaupunkia lähtiessä huomasin kaupunginkirjaston olevan auki. Päätin kurkistaa sisälle.
Mutta minullahan ei täällä ole intressejä... Paitsi, että silmiin osui otsikko Suomen Karjalan nimistö ja työlistalla oli tarkistaa, onko Juustilan nimen taustaa jossain avattu. Ja siinä oli.
Ja täällä varmaan on kirjallisuutta Ilomantsin taistelusta, jossa vaarini oli mukana HRR:n esikunnassa? Kyllä! Hyllystä löytyi viime vuonna ilmestynyt Matti Kallion Hämeen ratsurykmentti Ilomantsissa. Hattuvaaran taistelusta Kontiolahden asemalle. Tämä kun olisi ollut Ilmavalta-kirjaa tehdessä käytettävissä. Muistitiedon sijaan Kallion kirja nojasi selailun perusteella ensisijaisesti sotapäiväkirjoihin. Mukana oli pari leikettä, joissa käsittääkseni vaarini käsialaa, mutta nimeänsä en huomannut. Kirja oli kuvitettu runsaasti ja SA-kuvista oli löytynyt useita otoksia.
Historiantutkimuksen päivät - perjantain iltapaneeli
Ai se kolmas? Se koski digitalisaatiota.
Ensimmäinen "helmi"-merkintä on paperissani, kun Jari Ojala hyppäsi tutkimuksen julkaisumuodon muutoksesta siihen, että historioitsijat eivät viittaa toisten tutkijoiden työhön, kun ei tiedetä, mitä muut tekevät. (Henk. koht. en ole vuosiin testannut missä kunnossa historian laitosten verkkosivujen tutkijaesittelyt ovat. Veikkaan, että yhtä ajantasattomia kuin ennenkin.)
Leila Koivunen näki digitalisaation etuna aineistojen yhdistämisen paljastamat yhteydet. Mainitsi tässä yhteydessä Finnan positiivisessa mielessä, mikä ansaitsee muistiinpanon.
Ja sitten puheenvuoron sai Heikki Ylikangas, joka näki digitalisaatiossa ongelmia. Ensinnäkin Wikipediassa artikkelit voivat ottaa huomioon vain toisen puolen tutkimuksesta. (Ei jääne epäselväksi kenen tutkimus ei ollut mukana.) Ja toiseksi, sitten kun 50 vuoden kuluttua tutkimusta tehdään hakusanoilla niin seuraako siitä että koulutetun historiantutkijan ja harrastajan ero sumentuu.
Yleisökeskustelun alettua Tiina Kinnunen palasi tähän kommenttiin, jonka hän oli valmis näkemään "tölväisynä" ja oli itse kiinnostunut siitä, miten kehitetään yhteistyötä akateemisen maailman ulkopuolelle. Ylikangas kuitenkin jatkoi omalla nuotillaan ja kertoi tuntevansa harrastelijoita, jotka kuvittelevat olevansa historiantutkijoita. (Uskon.) Mihin joudutaankaan, jos raja häivytetään? Mutta tottakai käytetään hyväksi harrastelijoiden tuloksia. (Täh-mitä-häh? Kukkapenkin lannoitukseen vai?)
Jari Ojalalla oli harrastelijoita enemmän ongelmia muiden tieteenalojen kirjoittajien kanssa. Hänestä fysiikan ymmärtäminen ei ole olennaista fysiikan historiankirjoittamisessa?? Anu Lahtinen viittasi aikaansa SSS:n puheenjohtajana ja vakuutti olemassa olevan ihmisiä, joilla on asiantuntemusta historiasta ja historiantutkimuksesta ilman virallista tutkintoa.
Aiheeseen palattiin vielä viimeisessä yleisökysymyksessä, jonka esittäjä ei esittäytytynyt. Kysymystä en täysin ymmärtänyt, mutta vertailukohtaa haettiin sanomalehdistöstä. Vinkki seuraavaan keskusteluun aiheesta: harrastelijoiden "tutkimuksia" voisi verrata MV-lehteen. Sisältö joko valhetta tai plagiaatteja tai molempia. Eikä tervejärkinen avaa selvittääkseen oliko yhtä vai toista.
Historiantutkimuksen päivät - perjantain iltapäivä
Lounaan jälkeen perjantaina omistauduin 1800-luvun kulutukselle. Ensimmäisenä kuulin Maare Paloheimon esityksen ulkomaalaistaustaisista kauppiasta Suomen sodan jälkeen suomalaiskaupungeissa. Sota oli tuonut tänne Venäjän armeijan tarpeista huolehtivia kauppiaita, jotka hakivat lisätuloja suomalaisista asiakkaista.
Paloheimo oli tutkimushankkeen alkuvaiheeessa eikä osannut vielä sanoa pitääkö käsitys venäläisten halvemmista hinnoista ja paremmasta valikoimasta paikkansa. Tai sitä kuinka pitkäaikaiseksi venäläisten kaupanteko muodostui. Parhaiten tunnetaan ne, jotka jäivät ja menestyivät. (Kuten Kavaleffit.)
Lähde-esimerkeistä kiinnostuin eniten luettelosta markenteille sallituista kauppatavaroista. Siinä nimittäin oli rivi "Bär, torkade inhemska". Marjoja siis säilöttiin 1800-luvun alussa kuivaamalla?!
Toinen esitys samassa sessiossa oli Juha Laakkosen Kattaus uusiksi? Ruokailuvälineteollisuuden tarjoamat mahdollisuudet maaseutuväestön kuluttamisessa. Todella mielenkiintoista. Missä vaiheessa luovuttiin puulusikoista?
Laakkonen ei tähän vielä osannut vastata, mutta oli sanomalehdistä saanut irti sen, kuinka usein ja laajalti Hackmanin ja Fiskarsin ruokailuvälineitä mainostettiin. Joulun piikki oli uskottava, mutta voimakkaasti kasvavaan trendiin olisin kaivannut suhteutusta julkaistuihin sanomalehtinumeroihin ja/tai -sivuihin. Olisipa kiva, kun Kansalliskirjasto tarjoaisi tähän laskurin... Hups, lehtien määränhän saa syöttämällä tekstihakuun pelkän aikarajauksen.
Fiskarsin ilmoituksia julkaistiin 1830-luvulta lähtien. Tuolloin tuotiin ruokailuvälineitä myös ulkomailta, mutta nämä menettivät markkinat kotimaisille hyvin pian. Perukirjat teoriassa paljastaisivat leviämisen talonpoikien ja muun rahvaan talouksiin, mutta merkittävän otoksen läpikäynti vaatii resursseja. Kuinkahan monen (jos yhdenkään) kulutushyödykkeen leviäminen Suomessa 1800-luvulla on kunnolla selvitetty?
Monta avointa kysymystä, mutta ainakin voi todeta, että vuonna 1874 pöytäveistä työnnettiin Suomessa vielä suuhun (Uusi Suometar 28.12.1874)
Viimeisessä sessiossa esiteltiin hanketta, jossa kuusi tutkijaa tarkastelee eri kulmista kauppiaita ruotsinkielisellä maaseudulla 1800-1940. Tutkimus on vasta alkamassa, mutta varmasti tullaan käyttämään 1950-luvulla kysymyslistoilla kerättyä muistitietoa. Kyseiset vastaussetit ovat odottaneet siitä lähtien hyödyntäjää.
Paloheimo oli tutkimushankkeen alkuvaiheeessa eikä osannut vielä sanoa pitääkö käsitys venäläisten halvemmista hinnoista ja paremmasta valikoimasta paikkansa. Tai sitä kuinka pitkäaikaiseksi venäläisten kaupanteko muodostui. Parhaiten tunnetaan ne, jotka jäivät ja menestyivät. (Kuten Kavaleffit.)
Lähde-esimerkeistä kiinnostuin eniten luettelosta markenteille sallituista kauppatavaroista. Siinä nimittäin oli rivi "Bär, torkade inhemska". Marjoja siis säilöttiin 1800-luvun alussa kuivaamalla?!
Toinen esitys samassa sessiossa oli Juha Laakkosen Kattaus uusiksi? Ruokailuvälineteollisuuden tarjoamat mahdollisuudet maaseutuväestön kuluttamisessa. Todella mielenkiintoista. Missä vaiheessa luovuttiin puulusikoista?
Laakkonen ei tähän vielä osannut vastata, mutta oli sanomalehdistä saanut irti sen, kuinka usein ja laajalti Hackmanin ja Fiskarsin ruokailuvälineitä mainostettiin. Joulun piikki oli uskottava, mutta voimakkaasti kasvavaan trendiin olisin kaivannut suhteutusta julkaistuihin sanomalehtinumeroihin ja/tai -sivuihin. Olisipa kiva, kun Kansalliskirjasto tarjoaisi tähän laskurin... Hups, lehtien määränhän saa syöttämällä tekstihakuun pelkän aikarajauksen.
Fiskarsin ilmoituksia julkaistiin 1830-luvulta lähtien. Tuolloin tuotiin ruokailuvälineitä myös ulkomailta, mutta nämä menettivät markkinat kotimaisille hyvin pian. Perukirjat teoriassa paljastaisivat leviämisen talonpoikien ja muun rahvaan talouksiin, mutta merkittävän otoksen läpikäynti vaatii resursseja. Kuinkahan monen (jos yhdenkään) kulutushyödykkeen leviäminen Suomessa 1800-luvulla on kunnolla selvitetty?
Monta avointa kysymystä, mutta ainakin voi todeta, että vuonna 1874 pöytäveistä työnnettiin Suomessa vielä suuhun (Uusi Suometar 28.12.1874)
Viimeisessä sessiossa esiteltiin hanketta, jossa kuusi tutkijaa tarkastelee eri kulmista kauppiaita ruotsinkielisellä maaseudulla 1800-1940. Tutkimus on vasta alkamassa, mutta varmasti tullaan käyttämään 1950-luvulla kysymyslistoilla kerättyä muistitietoa. Kyseiset vastaussetit ovat odottaneet siitä lähtien hyödyntäjää.
perjantai 23. lokakuuta 2015
Historiantutkimuksen päivät - perjantai ennen lounasta
Aamun ensimmäiseksi sessioksi oli ylitarjontaa mielenkiintoisista aiheista. Valitsin Papisto vaikuttajana, jossa puhujat täysin tuntemattomia.
Eniten aiheista kiinnosti ensimmäinen eli Mikko Hiljasen Kruunun nimeämien kirkkoherrojen lukumäärä ja merkitys Suomessa 1500-luvun loppupuolella, sillä ajattelin sen käsittelevän regaaliseurakuntia. (Kokemäki, nääs) Mutta ei käsitellytkään. Hiljanen argumentoi kruunun vallan lisääntymistä kirkossa reformaation jälkeen perustuen 41 tunnettuun nimeämiskirjeeseen (15% ajan nimityksistä). Hän ei nähnyt tarpeelliseksi erotella regaaliseurakuntia, mitä en ymmärtänyt ollenkaan. Miten kruunun valta oli lisääntynyt, jos se toteutti jo keskiajalla saamaansa valtaa, jota se käytti vielä 1700-luvullakin?
Olli Viitaniemi selosti papiston kirjanvälitysverkostoja ja heränneiden kirjakaanonien syntyä 1830-50-luvuilla. Herätysliikkeet eivät ole osaamisalueitani, joten en ihan pysynyt mukana. Pääsin takaisin kärryille kun Viitaniemi näytti visualisointeja kirjatietokannasta, jota esiteltiin taannoisessa Digishowssa. Nyt kävi esille se, mitä epäilinkin eli se, että useimmilla paikkakunnilla työ on tehty vähemmän perusteellisesti. Mutta onnistui silti tuottamaan maantieteellisiä jakaumia, jotka sopivat tietoihin herätysliikkeiden vaikutusalueista.
Pasi Saarimäki kuvaili kirkolliskokouksen suhtautumista avioeroon vuosina 1890-1930. Opin, että 1800-luvun lopussa alkoivat yleistyä erivapausavioerot, joiden syyt olivat muuta kuin kirkon hyväksymät huoruus ja hylkääminen. Yleisökeskustelussa tuotiin esiin, että Lutherilla ja 1600-luvun kirkkolaissa oli pidempi lista hyväksyttyjä syitä, mutta tämä oli unohtunut? (Kuva Tuulispää 6.11.1903)
Päivän toiseksi sessioksi valitsin Historioiden määrittämisen valta ja arkinen työ. Petteri Norring aloitti kertomalla Eino Jutikkalan historian käsityksestä, jonka tavoitteena oli objektiivinen, puolueeton ja tunteeton historiallinen tieto, joka pohjautui empiiriseen aineistoon. Hyvää historiografista tietoa, kun ajattelee suomalaista historiantutkimusta ja Jutikkalan osuutta sekä vaikutusta siinä.
Erinomaista tietoa oli myös Henrik Meinanderin esitys Matti Klingen ja Heikki Ylikankaan pääteeseistä ja linjauksista. Ymmärrän nyt paljon paremmin, miksi Klingen sanomiset eivät minuun uppoa - olen eri mieltä perustavaa laatua olevista asioista.
Maria Lähteenmäen puheenvuoro kutsui akateemisia historiantutkijoita barrikaadeille, nousemaan yhteiskunnan marginaalista yhteiskunnan opastajiksi. Ottamaan eturivin paikkansa popularisoinnissa amatööreiltä. Lyhyessä yleisökeskustelussa Laura Kolbe ehti laajentaa tätä asiantuntijuuteen, jossa nykyisessä alennustilassa "jokainen sukututkija katsoo olevansa historian osaaja" ja ammattilaiset ovat "blogin kirjoittajien ja omakustanteiden paineessa".
Taisi olla ihan hyvä, etten kirjoittanut Kolben työväenopistossa tiistaina pitämästä esityksestä mitään blogiini. Jää asiantuntijuuden esittäminen asiantuntijalle.
Eniten aiheista kiinnosti ensimmäinen eli Mikko Hiljasen Kruunun nimeämien kirkkoherrojen lukumäärä ja merkitys Suomessa 1500-luvun loppupuolella, sillä ajattelin sen käsittelevän regaaliseurakuntia. (Kokemäki, nääs) Mutta ei käsitellytkään. Hiljanen argumentoi kruunun vallan lisääntymistä kirkossa reformaation jälkeen perustuen 41 tunnettuun nimeämiskirjeeseen (15% ajan nimityksistä). Hän ei nähnyt tarpeelliseksi erotella regaaliseurakuntia, mitä en ymmärtänyt ollenkaan. Miten kruunun valta oli lisääntynyt, jos se toteutti jo keskiajalla saamaansa valtaa, jota se käytti vielä 1700-luvullakin?
Olli Viitaniemi selosti papiston kirjanvälitysverkostoja ja heränneiden kirjakaanonien syntyä 1830-50-luvuilla. Herätysliikkeet eivät ole osaamisalueitani, joten en ihan pysynyt mukana. Pääsin takaisin kärryille kun Viitaniemi näytti visualisointeja kirjatietokannasta, jota esiteltiin taannoisessa Digishowssa. Nyt kävi esille se, mitä epäilinkin eli se, että useimmilla paikkakunnilla työ on tehty vähemmän perusteellisesti. Mutta onnistui silti tuottamaan maantieteellisiä jakaumia, jotka sopivat tietoihin herätysliikkeiden vaikutusalueista.
Pasi Saarimäki kuvaili kirkolliskokouksen suhtautumista avioeroon vuosina 1890-1930. Opin, että 1800-luvun lopussa alkoivat yleistyä erivapausavioerot, joiden syyt olivat muuta kuin kirkon hyväksymät huoruus ja hylkääminen. Yleisökeskustelussa tuotiin esiin, että Lutherilla ja 1600-luvun kirkkolaissa oli pidempi lista hyväksyttyjä syitä, mutta tämä oli unohtunut? (Kuva Tuulispää 6.11.1903)
Erinomaista tietoa oli myös Henrik Meinanderin esitys Matti Klingen ja Heikki Ylikankaan pääteeseistä ja linjauksista. Ymmärrän nyt paljon paremmin, miksi Klingen sanomiset eivät minuun uppoa - olen eri mieltä perustavaa laatua olevista asioista.
Maria Lähteenmäen puheenvuoro kutsui akateemisia historiantutkijoita barrikaadeille, nousemaan yhteiskunnan marginaalista yhteiskunnan opastajiksi. Ottamaan eturivin paikkansa popularisoinnissa amatööreiltä. Lyhyessä yleisökeskustelussa Laura Kolbe ehti laajentaa tätä asiantuntijuuteen, jossa nykyisessä alennustilassa "jokainen sukututkija katsoo olevansa historian osaaja" ja ammattilaiset ovat "blogin kirjoittajien ja omakustanteiden paineessa".
Taisi olla ihan hyvä, etten kirjoittanut Kolben työväenopistossa tiistaina pitämästä esityksestä mitään blogiini. Jää asiantuntijuuden esittäminen asiantuntijalle.
Historiantutkimuksen päivät, torstai
Elämäni ensimmäinen vierailu Joensuuhun! Tarpeeksi vetovoimaa oli Historiantutkimuksen päivissä, joille ilmoittauduin jo keväällä. Junamatkakin oli elämys, maantieteellisesti rajoittuneeseen päähäni ei sopinut ajatus Lappeenrannan kautta kulkemisesta. Mutta sielläkin pysähdyttiin.
Joensuuhun päästyä ilma oli kolea ja kostea enkä hotellille kävellessä kaivanut kameraa esille. Mutta historiallisesti suuntautuneen (ylläri!) seuralaiseni kanssa kiinnitin reitin varrella huomiota kuutiomaiseen kivirakennukseen. Minusta siinä oli isohkot ikkunat varastorakennukseksi, mutta seuralaiseni veikkaus osui oikeaan, sillä museosta poimimani Pielisjoen varrelta -esite kertoi sen rakennetun vuonna 1852 viljamakasiiniksi. Mutta en ollut täysin väärässä minäkään, sillä rakennus on ehtinyt olemaan myös suojeluskuntakäytössä.
Museokäynnistä lyhyt versio on "liikaa QR-koodeja ja liian sekava pohjaratkaisu", mutta kirjoitan pidemmän myöhemmin.
Historiapäivien ensimmäiseen päivään mahtui vain alkukahvitus, yksi sessio, keynote ja iltaviinitys. Ensiksi ja viimeksi mainitussa tapasin ihmisiä ja oli mukavaa.
Sessioksi valitsin Talonpoikien varjossa? Tilattomat 1600- ja 1700-luvun Suomen maaseudulla. Lähtökuopissa olevassa hankkeessa on tarkoitus saada aikaa artikkelikokoelma valoittamaan moninaisia ryhmiä, jotka eivät olleet tilanomistajia. Ei ainoastaan "perinteisiä tilattomia" vaan myös ruotusotilaita, käsityöläisiä sekä apupappeja.
Apupappien tilannetta avasi Ella Viitaniemi (yllä) käyttäen esimerkkinä Kokemäkeä, kuten vähän toivoinkin. En tosin arvannut, että mielenkiintoinen ajankohta olisi se, jolloin esi-isäni Gabriel Gottleben oli kirkkoherran haltija, mutta kykenemätön viranhoitoon. Sain uutta mietittittävää tästä ajasta sekä pätkäpappien elämästä, jota Viitaniemi aikoo nyt siis laajemmin tutkia ja miettiä.
Riikka Miettinen, joka pian väittelee 1600-luvun itsemurhien käsittelystä, aikoo kirjaprojektin tiimoilta tutkia työkyvyttömien ja vajaakuntoisten asemaa maaseudulla. Nämä olivat vapautettuja veroista eli lähdetilanne on haastava. Mutta mielenkiintoinen tulos oli saatavilla jo väitöksestään: 40% itsemurhan tehneistä oli täysin tai suurelta osin työkyvyttömiä.
Kolmantena puhui Merja Uotila, jonka väitös viime vuonna koski 1800-luvun käsityöläisiä maaseudulla. Hän on nyt artikkelia varten laajentamassa tätä aiempaan vuosisataan. Perustietoni pitäjänkäsityöläisistä parantuivat esityksestä huomattavasti. Läänintileissä huomaamani käsityöläisluettelot olivat (tietenkin!) olemassa siksi, että pitäjänkäsityöläisiltä kerättiin maksu. Ja tämän (sekä hakemisen vaivojen ja maksujen) välttämiseksi epävirallistakin käsityöläisyyttä kannatti harrastaa.
Keynote-puhuja Hugh McLeod esitti oman mallinsa siitä, miksi uskonnollisuus on erilailaista Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Hänen tulkintansa mukaan tilanne oli Yhdysvalloissa ja Britanniassa olennaisesti sama vielä 1800-luvulla. Mutta kun Euroopassa työväenliike muodosti luokka-ajattelun, Yhdysvalloissa siirtolaiset identifioituivat lähtömaahansa ja myös sen uskonnolliseen perinteeseen. Sekä paljon muuta, mutta tuo jäi päällimmäiseksi mieleen. Olisin melkein halunnut kysyä jotain sosialismin ja sekularisaation yhteyksistä, mutta en sitten kysynyt.
Joensuuhun päästyä ilma oli kolea ja kostea enkä hotellille kävellessä kaivanut kameraa esille. Mutta historiallisesti suuntautuneen (ylläri!) seuralaiseni kanssa kiinnitin reitin varrella huomiota kuutiomaiseen kivirakennukseen. Minusta siinä oli isohkot ikkunat varastorakennukseksi, mutta seuralaiseni veikkaus osui oikeaan, sillä museosta poimimani Pielisjoen varrelta -esite kertoi sen rakennetun vuonna 1852 viljamakasiiniksi. Mutta en ollut täysin väärässä minäkään, sillä rakennus on ehtinyt olemaan myös suojeluskuntakäytössä.
Museokäynnistä lyhyt versio on "liikaa QR-koodeja ja liian sekava pohjaratkaisu", mutta kirjoitan pidemmän myöhemmin.
Historiapäivien ensimmäiseen päivään mahtui vain alkukahvitus, yksi sessio, keynote ja iltaviinitys. Ensiksi ja viimeksi mainitussa tapasin ihmisiä ja oli mukavaa.
Sessioksi valitsin Talonpoikien varjossa? Tilattomat 1600- ja 1700-luvun Suomen maaseudulla. Lähtökuopissa olevassa hankkeessa on tarkoitus saada aikaa artikkelikokoelma valoittamaan moninaisia ryhmiä, jotka eivät olleet tilanomistajia. Ei ainoastaan "perinteisiä tilattomia" vaan myös ruotusotilaita, käsityöläisiä sekä apupappeja.
Apupappien tilannetta avasi Ella Viitaniemi (yllä) käyttäen esimerkkinä Kokemäkeä, kuten vähän toivoinkin. En tosin arvannut, että mielenkiintoinen ajankohta olisi se, jolloin esi-isäni Gabriel Gottleben oli kirkkoherran haltija, mutta kykenemätön viranhoitoon. Sain uutta mietittittävää tästä ajasta sekä pätkäpappien elämästä, jota Viitaniemi aikoo nyt siis laajemmin tutkia ja miettiä.
Riikka Miettinen, joka pian väittelee 1600-luvun itsemurhien käsittelystä, aikoo kirjaprojektin tiimoilta tutkia työkyvyttömien ja vajaakuntoisten asemaa maaseudulla. Nämä olivat vapautettuja veroista eli lähdetilanne on haastava. Mutta mielenkiintoinen tulos oli saatavilla jo väitöksestään: 40% itsemurhan tehneistä oli täysin tai suurelta osin työkyvyttömiä.
Kolmantena puhui Merja Uotila, jonka väitös viime vuonna koski 1800-luvun käsityöläisiä maaseudulla. Hän on nyt artikkelia varten laajentamassa tätä aiempaan vuosisataan. Perustietoni pitäjänkäsityöläisistä parantuivat esityksestä huomattavasti. Läänintileissä huomaamani käsityöläisluettelot olivat (tietenkin!) olemassa siksi, että pitäjänkäsityöläisiltä kerättiin maksu. Ja tämän (sekä hakemisen vaivojen ja maksujen) välttämiseksi epävirallistakin käsityöläisyyttä kannatti harrastaa.
Keynote-puhuja Hugh McLeod esitti oman mallinsa siitä, miksi uskonnollisuus on erilailaista Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Hänen tulkintansa mukaan tilanne oli Yhdysvalloissa ja Britanniassa olennaisesti sama vielä 1800-luvulla. Mutta kun Euroopassa työväenliike muodosti luokka-ajattelun, Yhdysvalloissa siirtolaiset identifioituivat lähtömaahansa ja myös sen uskonnolliseen perinteeseen. Sekä paljon muuta, mutta tuo jäi päällimmäiseksi mieleen. Olisin melkein halunnut kysyä jotain sosialismin ja sekularisaation yhteyksistä, mutta en sitten kysynyt.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)