sunnuntai 8. marraskuuta 2026

Kun tuomiokirjojen sanahaun tulokset esitetään järjellisesti

Luottokorttilasku palautti muistiin, että maksan kuukausittain ArkivDigitalista parikymmentä euroa, joten yritin keksiä sille jotain käyttöä. Viime aikoina pulju on (kai?) mainostanut tekstitunnistetun aineiston kasvua, joten kokeilin sitä sukunimellä Flachsen. Ja kas, tuloksia oli kolme sivua. 

Ensisilmäyksellä tekstiriveissä ei ollut mitään tajuntaa räjäyttävää, ilmiselvästi joku Flachsen, jonka etunimeä en ulkoa muistanut hengaili Växjössä. Mutta alaspäin edetessäni tajusin merkittävän eron Kansallisarkiston sisältöhakudemoon: Tulokset ovat järjestyksessä! Se on siis mahdollista, joillekin.

Tarkemmin sanottuna minulla oli käytössä aakkosjärjestys, jonka sisällä tulokset olivat aikajärjestyksessä. Ylävalikosta olisin voinut valita myös puhtaan aikajärjestyksen tai käänteisen aikajärjestyksen. Ajatella! Aivan kuten Kansalliskirjston digitoiduissa aineistoissa!.

Eikä tässä kaikki! Kun yksittäisen tuloksen avaa, hakusana on korostettu kuvasta ja tekstintunnistus on esillä! Jälkimmäinen olisi mahdollista Astiassa, mutta sisältöhaku avaa näkymän, jossa tunnistettua tekstiä ei näy. Sillä, miksi tehdä asioita hyvin, kun niitä voi vaan tehdä?

Ei kommentteja: