Nälkävuosien muistoja Hämeenlinnasta

Knut Fredrik Björkbom (23.9.1853-11.1.1943) eli pitkän elämän ja sai muistojaan talteen sekä omina kirjoituksinaan (Kellastuneita muistoja Hämeenlinnasta) että haastateltuna. Nälkävuosista 1860-luvulla hän kertoi Pekka Karungille näin:

— Suuret nälkävuodet 1867—68 ovat painuneet mieleeni synkkinä muistoina, jatkaa vanhus. Se oli surun ja kärsimysten aikaa, jota ei koskaan voi unohtaa. Puotiapulaisena tulin läheltä seuranneeksi nälkäisten vaellusta maaseudulla kaupunkiin, jossa he toivoivat saavansa apua sääliviltä kaupunkilaisilla — ja saivatkin. Aina Pohjanmaata myöten saapui puutteenalaisia Hämeenlinnaankin. Oli mieltämasentavaa katsella näitä ihmisraukkoja, jotka repaleisissa pukimissaan tulipalopakkasessa laahustivat kaupungin kaduilla. Kerron tässä erään tapauksen: Eräänä aamuna klo 6, kun avasin puodin ovet, tuli muuan Saarijärveltä kotoisin oleva vaimo kahden lapsensa kera puotiin pyytämään ruokaa. Annoin vaimolle ja lapsille kullekin puolikkaan leipää ja sillin sekä lapsille vielä voita levitin leivälle. Äiti lapsineen ryhtyi heti syömään ja hän kertoi kyynelsilmin, etteivät olleet kahteen viikkoon saaneet ruisleipää. 

— Silloinen Hämeenlinnan maaherra Claes Herman Molander työskenteli muuten siunauksellisella tavalla hädänalaisten hyväksi, muistelee haastateltavamme. Joka päivä hän ajoi parivaljakollaan kaupungilla silmäilemässä tilannetta. Ns. nälkäkuume raivosi Hämeenlinnassakin ja sairaalat olivat täynnä potilaita. Kun maaherra Molander huomasi vaunujensa ikkunasta sairaan ja nälkäisen viruvan katuliepeellä, pysähdytti hän heti hevoset, nosti ajajan kanssa sairaan vaunuihin ja käski viemään sairaalaan. Kerran näin omin silmin, kuinka maaherra nousi vaunuistaan nykyisen säästöpankin talon kohdalla ja talutti kadulle kaatuneen vaimon kahden lapsensa kera vaunuihinsa ja komensi kuskinsa heti Viemään potilaat kaupungin sairaalaan. (Seura 5/1936)