keskiviikko 25. lokakuuta 2023

Vanha konsti parempi?

Ja taas on kirjoitettava sekä omasta erehdyksestä että siitä, miten tietokannat eivät ole täydellisiä.

Viime päivinä olen työstänyt blogikirjoitussarjaa muistelmasta, jonka kirjoittaja eli lapsuutensa Rautalammilla. Jotta blogipätkistä ei tulisi kopsausta vain yhdestä tekstistä, tuli mieleen hyödyntää sanomalehtien paikalliskirjeitä lisäaineistona. Ja nehän löytyvät nykyään kätevästi Translocalis-kokoelmasta. Löytyväthän?

Kokoelman käyttöön ei ole minulle vielä muodostunut rutiinia, joten tarkistin ohjeen. Paikan hakemiseen voi käyttää sekä translocalis_101: että translocalis_102: alkuisia avainsanoja. Oletin siis löytäväni kaipaamani näkymän avainsanalla translocalis_101:Rautalampi. (En sattunut huomaamaan, että Rautalampi oli esimerkki, johon ohjeessa olisi ollut suora linkki.) 

Kopioidessani avainsanan alun hakuruutuun en kiinnittänyt mitään huomiota siihen, että esiin tuli joukko avainsanoja, joissa oli "ylimääräinen" jakso '1860: ' Vaan lisäsin perään kirjaimen R ja sain näkyviin joukon paikannimiä, joten vedin johtopäätöksen, ettei Rautalammilta ole paikalliskirjeitä ollenkaan. Tuntui inan oudolta, mutta koska paikkakunta on minulle outo, kaikki oli mahdollista.

Onneksi en jäänyt tähän harhauskoon kovin  pitkäksi ajaksi. Samaan elämäntarinaan liittyvä googlaus (onko Kurkijoki ruotsiksi Kronoberg?) toi esiin Kansalliskirjaston vanhan artikkelihakemiston ja silloin tuli tietenkin mieleen tarkistaa Rautalammin tilanne. Tekstejä oli vaikka huru mykky, joten niiden aihekirjosta sai hakemistosta huomattavasti helpommin ja nopeammin kokonaiskuvan. Huomasin myös useita, joissa oli käsittelemäni muistelman teemoja. Lisäksi teemat, joita muistelmassa ei ole, auttoivat ymmärtämään kyseistä tekstiä uudella tavalla.

Yhden hakemistosta avatun jutun leikkeen asiasanoista

translocalis_100:pitäjät, translocalis_101:1860: Rautalampi, translocalis_102:1885: Rautalampi, translocalis_104:A. K-n., translocalis_105:Kukkonen Albert, translocalis_106:Hinkkalan isäntä, kansanrunoilija, translocalis_107:talollinen, Translocalis

sitten paljastui erheeni. En ole nähnyt kenenkään muun tästä mainitsevan, joten ilmeisesti olen ainoa, jolle ohjeen tulkinta tuottaa haastetta. Hyvä, jos näin.

Mutta onkohan jossain selitetty, miten Translocaliksesta saa ulos kirjoittajien luettelon tietyltä paikkakunnalta? Oma yritykseni on tuskin paras. Latasin Rautalammin tulokset taulukoksi, jossa avainsanat ovat yhdessä sarakkeessa klimppinä. Siivosin etsi&korvaa-toiminnolla pois yhteisen pätkän "translocalis_100:pitäjät, translocalis_101:1860: Rautalampi, translocalis_102:1885: Rautalampi, ". Järjestettyäni taulukon sitten avainsanasarakkeen perusteella sain pienen lisäsiivouksen jälkeen hyvän näkymän aktiivisempiin kirjoittajiin ja nimimerkkien takana oleviin tietoihin. En jaksanut askarrella ensimmäiseksi  translocalis_105: alkuisia avainsanoja eli tunnistettuja kirjoittajatietoja, mikä olisi ollut varsinaisesti kaipaamani tieto. 

Yhtä hyvää näkymää kirjoittajiin ei saa artikkelihakemistosta, vaikka sieltäkin hahmottaa usein toistuvat nimimerkit. Joten molempi parempi.

Ei kommentteja: