perjantai 13. lokakuuta 2023

Christer Humblen jälkeläisiä

Elättelemättä varsinaisesti toivoa, että saisin todistettua eilen mainitun Liivinmaalla vuoden 1674 paikkeilla syntyneen Christer Humblen esiäitini veljeksi tai muuksi lähisukulaiseksi pitää kuitenkin yrittää eli selvittää elämänsä peruspiirteet. Lewenhaupt auttaa alkuun eli suuren Pohjan sodan loppuun, jolloin Humble oli Pohjanmaan rykmentin kenraaliadjutantti. Wirilanderin virkatalomatrikkelista puolestaan selviää, että Christerillä oli ennen kuolemaansa 17.2.1734 virkatalonaan Isonkyrön Ikola. Kalannissa eläneeseen Christinaan ei siis ollut ainakaan maantieteellistä yhteyttä.

Sukupuun mukaan ainakin yhden Christianin lapsen äiti oli Margareta Schmidt (s. 26.12.1690). Lewenhaupt tuntee vuonna 1740 elossa olleet lapset Brita Christina, Catharina Margareta, Henrik Johan (kersantti) ja Carl Christian (varusmestari). Perhettä ei näy Ikolassa Isonkyrön rippikirjoissa 1727-34 & 1734-54 eli joku muu majapaikka oli käytössä. FamilySearchin indeksoinnin ansiosta jälkimmäisestä rippikirjasta kylläkin löytyy Kannostosta Henrik Johan ja sisarensa Brita Christina. Seuraava todennäköinen havainto Brita Christinasta on Turun ruotsalaisessa seurakunnassa 68-vuotiaana 6.5.1775 kuollut "Mamsell Brita Stina Humble". 

Carl Christiania ei näy Wirilanderin hakemistossa, mutta ArkivDigitalin rullahaku löytää Pohjanmaan rykmentistä (tietenkin) korpraali Carl Humblen vuonna 1737 ja rykmentin riveistä syyskuussa 1742 lähteneen Christer Carl Humblen (*). (Juuri eilen AD ilmoitti, että rekisteri on valmis vuosille 1660–1887. Viimeisenä mukaan tulivat 9 suomalaista rykmenttiä.) 

Catharina Margareta on ehkä jäänyt suuren Pohjan sodan vaiheiden jälkeen Ruotsin puolelle, mutta en onnistunut paikantamaan häntä ArkivDigitalin hakemistoillakaan.

Henrik Johanin (s. 31.6.1718) jälkeläisiä on selvitetty minimalistisessa sukupuussa ja vuonna 1776 päättynyt armeijauransa olisi koottavissa Wirilanderilta. Vaimonsa oli Beata Magdalena Kühl (s. 18.11.1729 Pori, k. 1796) ja koska Suomi on pieni maa toinen sukutaulusto kertoo, että sisaruksiaan olivat Helsingissä vaikuttaneet Carl Gustaf ja Elisabeth, joista olen tänne jo kirjoittanut (Kehitystä Tapaninkylässä 1770-luvulla, Burtzin talon kadonnut perijätär, Vielä Burtzin perijöistä). 

Veikko Perttusen puhtaaksikirjoittamista Pyhäjoen rippikirjoista 17691775 näkyy, että Henrikillä ja Beatalla oli puoli tusinaa lasta, joista vain yksi oli kiinnostanut sukupuun tekijää.

  • Johan Christer s. 24.5.1741 (vai 1751?), Pietarsaaren rippikirjassa 1800-1805 palveluksesta eronnut kersantti, jolla vaimo Susanna Zimmerman (s. 11.3.1756) ja tytär Beata Albert. Humble (s. 9.10.1783), joka Anneli Kotisaaren tauluston perusteella olisi sopinut Sunnuntain suomalaiseksi Tukholmassa
  • Carl Fredrik  s. 20.12.1752 Kokkola, armeijassa vuoteen 1796 (Wirilander) 
  • Margeta Sophia  s. 16.6.1755 Kokkola 
  • Anna Beatha  s. 31.1.1758 Teuva, aviomies kirkkoherra Johan Frosterus
  • Henrik Adolph  s. 20.11.1761 Kokkola, varusmestari Pohjanmaan rykmentissä kesään 1792 (Wirilander) 
  • Ulrica  s. 14.4.1772 Pyhäjoki, aviomies luutnantti ja kauppias Carl Fredrik Häggström Pietarsaaressa
Monien muiden upseeriperheiden tapaan Christerin lapset ovat siis päätyneet eri puolille ja sama jatkui seuraavassakin sukupolvessa.

(*) Generalmönsterrullor - Österbottens regemente 1056 (1737) Bild 720 / sid 135 (AID: v997890.b720.s135, NAD: SE/KrA/0023)
Generalmönsterrullor - Österbottens regemente 1056 (1737) Bild 910 / sid 173 (AID: v997890.b910.s173, NAD: SE/KrA/0023)
Generalmönsterrullor - Österbottens regemente 1058 (1770) Bild 4920 / sid 979 (AID: v997892.b4920.s979, NAD: SE/KrA/0023)

Ei kommentteja: