Elokuisella Ruotsin keikalla, pari päivää toisen esitarkastuslausunnon saapumisen jälkeen, suomalainen historian professori keskustellessamme väitösprojektin lopusta yritti lohduttavasti rohkaista ja sanoi, että kuukaudessakin voi saada aikaan merkittävää parannusta käsikirjoitukseen. Kiva kuulla, mutta vaikka pyysin itselleni Ohjaajalta pari lisäviikkoakin, niin homma tuntui koko syyskuun suossa tarpomiselta.
Esimerkiksi meni viikkokaupalla aikaa englanninkielisen yhteenvedon kirjoittamiseen, mikä kieli edelleen/vieläkin siitä, etten oikeastaan tiedä mitä (jos mitään) sain aikaiseksi. Twitteriin onnistuin sentään #minätutkin-päivänä kirjoittamaan aika komean muotoilun: "#minätutkin 1700-luvun median käyttöä. Kyse on mahdollisuudesta toimia yhdessä/yhteiskunnassa uudella tavalla, laajemmin osasta arjen historiaa. Tutkimukseni tulokset tarkastetaan julkisesti marraskuussa @uniofjyvaskyla". Linkitin samaan yliopiston tapahtumakalenterin ilmoituksen, joka kuuluu
Väitös 18.11.2023DI Kaisa Kyläkoski (Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Suomen historia)Aika: 18.11.2023 12:00 — 15:00Sijainti: Seminaarinmaki, S212DI Kaisa Kyläkosken Suomen historian väitöskirjan "Kanssakirjoittaminen Posttidningarissa ja Inrikes Tidningarissa 1729-1791" tarkastustilaisuus.
Vastaväittäjänä toimii dosentti, FT Jani Marjanen (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Petri Karonen (Jyväskylän yliopisto).
Väitöstilaisuuden kieli on suomi.
Eli ei auttanut itku markkinoilla, vaan oli tarvottava eteenpäin. Sovin tarkoituksellisesti kielentarkastajan kanssa etukäteen englanninkielisten tekstien lähettämisestä ja vähemmän yllättävästi rustasin niitä vielä kyseisenä aamuna. Mutta lähtivät kuitenkin. Sitten oli aika palata esitarkastuslausuntojen viimeiseksi jääneiden huomioiden pariin, jotka olivat (tietenkin) niitä hankalimpia, joihin olisi pitänyt laittaa paukut alussa. Tai paremminkin niitä, jotka olisi pitänyt osata ottaa huomioon tekemisessä jo neljä vuotta sitten. Nyt ei ollut kykyjä, aikaa eikä jaksamista.
Jaksamista oli pakko olla omasta tyhmyydestä juontaneeseen urakkaan kaiken muun jälkeen. Koska en ollut käyttänyt viitteidenhallintaohjelmistoa, piti käsin tarkistaa ristiin lähes 1500 lähdeviitettä ja 77 sivua kirjallisuuslistaa. Kaikeksi onneksi sain sentään älynväläyksen kopsata viitteet erilliseen dokumenttiin, paloitella ja aakkostaa, ennen kuin lähdin vertailemaan lähdelistaan. Mitä tehdessä löytyi niin paljon fiboja, että vaiheen väliin jättö olisi ollut totista idiotismia.
Stressi todennäköisesti laukaisi kuun lopulla elämäni ensimmäisen migreenikohtaukset, joihin liittyi näön menetys. Viimeiset päivät sai sitten pelätä kolmatta vastaavaa, joka olisi tehnyt loppufiksailuista mahdottomia.
Pari päivää ennen kuun loppua eli aikamäärää viimeistellyn käsikirjoituksen lähettämiseen Ohjaajalle postilaatikkoon tuli Opinahjon tiedote. Siinä kerrottiin suunnitelmasta luopua väitösten viisiportaisesta arvosanasta (samoin kuin monessa muussa yliopistossa). Muutos ei ehdi (kai?) koskemaan minua, mutta mielenkiintoista oli, että keskustelu aiheesta oli tiedotteen mukaan päätetty yhteiseen toteamukseen "pääasia on saada väitöskirja tehtyä kohtuullisessa ajassa". Onko arvosanan määrittyminen viivyttänyt jonkun valmistumista? Enemmän kuin muut asiat?
Väitöskirjan tehnyt saa väitöstilaisuudessa kuulla "kunniansa" eli vastaväittäjän loppulausunnon, joka on ainakin itselleni numeroa tärkeämpi. Arvosanoilla puolestaan olisi (on ollut?) mahdollista verrata keskenään laitoksia ja tiedekuntia. Mutta tätä ei nähdä enää tarpeellisena? Laatumittarilla ei ole merkitystä, vaan olennaista on ainoastaan väitöskirjan oloinen käsikirjoitus niin nopeasti kuin mahdollista. No, tämähän ei ole tässä vaiheessa enää yllätys tai uusi asia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti