Ensinnäkin on todettava, että poliittiset päättäjät ovat vähentäneet Kansallisarkiston resursseja, joten vanhaa toimintamallia ei voida jatkaa sellaisenaan. Mutta suunniteltujen ratkaisujen vaikutukset historian tutkimukseen eivät ole kuvitelmaa vaan realistisia uhkia. (Näkemystäni ei muuta se, että Kansallisarkistossa työskentelevä totesi julkisesti: "Hallitus ei ole tässä takana, vaan halu tuottaa parempia palveluita yhä useammalle.")
Omakustanteessani Töölön Taipaleesta en hyödyntänyt Helsingin väestönlaskentalomakkeita, sillä niiden tutkiminen Mikkelin toimipisteen rajoitetuin aukioloin ja pitkin hakuajoin ei ollut vaivan ja kustannusten arvoista. Vastaavasti monet aineistot tulevat jäämään pois opinnäytteiden tekijöiden ja toisinaan myös totisimpien tutkijoiden töistä. Jos tutkimus vaatii ison arkistoaineiston läpikäynnin ja arkisto on auki vain parina päivänä viikossa, niin ilman matkavaivojakin työ voi venyä niin pitkäksi, ettei se aikatauluun mahdu.
Eikä arkisto ole tulevaisuudessa välttämättä auki edes viikottain. Turkulaisten historiantutkijoiden Turun Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessa todetaan:
Suunnitelmana on pitää jatkossa kerran kuussa tutkijasalipäivä asiakkaille, joiden aineiston digitointi ei Kansallisarkiston näkökulmasta ole mahdollista tai järkevää. Lähtökohtana tulisi ilmeisesti olemaan, että muun kuin digitoidun aineiston käyttö on poikkeus, johon Kansallisarkisto myöntää luvan.
Kansallisarkiston tutkijoiksi määrittelemät henkilöt voisivat lisäksi hakea tutkijasalioikeutta, mikä mahdollistaisi aineistojen kanssa työskentelyn arkistossa itsepalveluperiaatteella tiettyinä ajankohtina kuukaudessa.
Hämeenlinnaa koskien sama Kansallisarkiston tiedotteesta Digitaalinen toimittaminen pysyväksi toimintamalliksi Hämeenlinnassa (26.5.2025):
Itsepalvelupäivä kerran kuussa yksittäisille asiakkaille, joiden aineiston digitointi ei ole mahdollista tai järkevää esimerkiksi aineiston laajuuden tai tekijänoikeudellisten syiden takia. Tilausten käsittelijät tekevät arvion aineistoista, jotka eivät sovellu digitointiin.
Tieteellisen tutkimuksen tekijöille oma palvelukonsepti, jossa tarjotaan mahdollisuus laajempaan itsepalveluasiointiin ennakkohakemusten perusteella tiettyyn tarpeeseen ja tietylle ajanjaksolle. Tavoitteena mahdollistaa pitkäjänteinen työskentely laajojen tutkimusaineistojen parissa ilman, että jokaista käyntiä on sovittava erikseen.
Kysymys akkreditoinnista osuu teemaan, josta täällä olen kirjoittanut jo aivan tarpeeksi. Suomalainen käytäntö arkistoasiakkaiden tasa-arvoisuudesta on ollut itselleni erittäin tärkeä ja totisesti toivon, ettei siitä poiketa jatkossakaan. Kuten ei myöskään korvaamattomien aineistojen suojelusta.
Mutta jos Kansallisarkisto ei näe harrastuspohjalta kirjoitettavaa suku- ja paikallishistoriaa, tilaushistorioita, joilla ei ole tieteellisiä ambitioita, tai tietokirjoja kuten Antti Järven Minne katosi Antti Järvi? ja Axa Fahlerin Valehtelija, vakooja, vallankumouksellinen : sukuni salaisuuksien jäljillä tekemisen arvoisina, niin valinta ja viesti on sekin. Toivottavasti Kansallisarkistolla sentään ymmärretään, että arkistoaineistoihin pitää (toisinaan) tutustua ennen kuin voi kirjoittaa tutkimussuunnitelmaa eli hakea rahaa.
Digitointiin siirtyminen on aloitettu Hämeenlinnassa, jossa mielipidekirjoituksen mukaan "yhden arkistoyksikön eli usein yhden arkistokotelon digitointiin meni keskimäärin 31 päivää." Viive on kohtuuton tutkimusprosessissa, jossa asiakirjasta löytyvä tieto tyypillisesti on askel eteenpäin, uusiin arkistoyksikköihin. Jos kunkin askeleen otto kestää kuukauden, työnteosta ei tule mitään.
Ja kuukausi oli keskiarvo eikä maksimi. FB-kavereihini kuuluva historiantutkija kertoi tilanneensa kansion Hämeenlinnasta marraskuussa 2024, eikä tiedusteluistaan huolimatta tiedä milloin saa kuvat tai sitä, miten asia etenee. Kansallisarkiston sääntöjen mukaan hän ei pysty tekemään uusia tilauksia, niin kauan kuin edellinen on toimittamatta. Toinen FB-kaverini totesi saaneensa digitoinnin, kun tilaustyönä tekemänsä tutkimus oli jo päättynyt.
Arkistotutkimukselle on tyypillistä, että luettelon kuvaukset eivät riitä aineiston käyttökelpoisuuden arviointiin. Kun kansiot saa pöydälle, niin voi jo ensivilaisulla havaita materiaalin tarpeisiinsa käyttökelvottomaksi. Mikä olisi fiilis, kun olisit tuhlannut kyseiseen tilaukseen ainoan digitointipyyntösi ja kuuden kuukauden odotuksen jälkeen se osoittautuu hyödyttömäksi? Ihan tulee fiilis, että on turvallisempaa pitäytyä tuntemissaan aineistoissa.
On paljon myös aineistoja, joissa tutkija tietää valmiiksi mitä sivua tai päivämäärää hakea eli paksun paperipinkan tai niteen digitoinnin odotus tuntuu turhauttavalta, kun arkistossa asia olisi selvinnyt minuutissa.
Ja voi olla, että samaa asiaa tai henkilöä pitää seurata paksusta niteestä toiseen, kuten esimerkiksi prokuraattorin toimituskunnan arkiston vankilistoja käyttäessä. Kun elokuussa 2017 jäljitin Jaakko Lindiä työ vaati Rauhankadulla korkeintaan päivän. Jos niteestä toiseen siirtyminen olisi vaatinut kunkin digitointia vuorollaan, tai tilausta seuraavan kuukauden aukiolopäivään, samaan selvitykseen olisi mennyt vuosi tai kaksi. Ja hetki olisi varmasti vierähtänyt myös kuvia odotellessa, jos minulla olisi ollut tilaisuus tilata digitaalisena Helsingin väestölaskentalomakkeet Mikkelin käynnin vaihtoehtona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti