Tarkka ajoitus ja markkinointimateriaali olivat synnyttäneet odotuksen jonkinlaisesta pakopelistä tai tehtäväradasta. Samaa tuki aloitus, jossa istuimme steampunk-henkisesti sisustetussa kirjastossa katsomassa pienen filmin, joka kertasi Ruotsin lasten historian pääpiirteet 1800-luvun lopulta alkaen ja kutsui täydentämään aukkoja.
Mutta kun pääsimme seuraavaan tilaan, kyseessä oli melko tavanomainen lapsuuden historian lapsille suunnattu museo. Ei kuitenkaan mitenkään huono sellainen.
Hyvää oli ensinnäkin se, että aikajana oli yksinkertaistettu kolmijakoiseksi. Rinnan kulkivat 1880-luku, 1940-luku ja 1980-luku. Ei mössöä vaan selviä eroja, joiden voisi kuvitella helpottavan tiedon omaksumista..
Toiseksi pidin siitä, että mukana oli lasten elämä monesta näkökulmasta eikä pelkkinä leikkikaluina ja koululuokkana. Heti alkuun käsiteltiin terveyttä ja kuolemaa niinkin rajulla esineellä kuin lapsen kuolinnaamiolla. Tämä osuus oli kylläkin sijoitettu niin, että se oli helppo ohittaa.
Mutta kun pääsimme seuraavaan tilaan, kyseessä oli melko tavanomainen lapsuuden historian lapsille suunnattu museo. Ei kuitenkaan mitenkään huono sellainen.
Hyvää oli ensinnäkin se, että aikajana oli yksinkertaistettu kolmijakoiseksi. Rinnan kulkivat 1880-luku, 1940-luku ja 1980-luku. Ei mössöä vaan selviä eroja, joiden voisi kuvitella helpottavan tiedon omaksumista..
Toiseksi pidin siitä, että mukana oli lasten elämä monesta näkökulmasta eikä pelkkinä leikkikaluina ja koululuokkana. Heti alkuun käsiteltiin terveyttä ja kuolemaa niinkin rajulla esineellä kuin lapsen kuolinnaamiolla. Tämä osuus oli kylläkin sijoitettu niin, että se oli helppo ohittaa.
Tämän jälkeen vastassa oli täyteen ahdettu aikajana, joka poikkeuksellisesti ei herättänyt mielenkiintoani, sillä muutakin sisältöä oli tarjolla.
Kolmanneksi tilassa viehätti sisustus ja esillepano oli erilaisia tavaraa asetelmia ja lavastettuja tiloja. Jännittävää eikä tylsää. Tosijännäksi oli tarkoitettu kirjasto, jossa pyöri ääniefektit sekä kummitustarinoita.
Ison salin kiertämällä käsiteltiin 1940-luvun norjalaiset, suomalaiset ja saksanjuutalaiset lapsipakolaiset Ruotsissa, lasten pukeutuminen, ruokailu, työnteko ja koulu. Pieniä miinuspisteitä siitä, että vaatetusvitriinin paikatut sukat olivat pakolaisen ja tuohiropposet Suomesta ikään kuin vastaavia ei olisi ollut ruotsalaisilla lapsilla.
Plussaa puolestaan siitä, että pukeutumispisteen pointti ei ollut selfien otto. Tämän tajusin mentyäni ihailemaan matkavaatetustani peilistä, joka yllätti kehoittamalla vaatteen hakemiseen. Kokeilin vaatteen roikottomista edessäni ja päälle pukematta peilissä alkoi pyöriä filmi jossa menneisyyden lapsella oli kyseinen vaate.
Poispääsy ei siis vaatinut suorittamista, mutta jännästi tutustumiseen tuli tutkivampi moodi, kun tiesi että tila ja tilanne oli rajattu ja "ainutkertainen". Keskittymistä helpotti myös se, ettei ohi jatkuvasti mennyt ihmisvirtaa ja paikalla olleiden määrä oli rajattu.
Kotiin palattuani löysin UR Playstä näyttelyä esittelevän videon Tidsvalvet, en resa i tiden. Näyttelyä taustoittavat myös videot Jakten på en spännande spökhistoria, Sjukdom, sorg och barnadödlighet i Nordiska museets samlingar, Spår av barnens historia i arkivet, Mitt hem - barn berättar om sitt liv 1942, Barnens historia tar plats i Tidsvalvet. Olin mennyt hakemaan Tidsvalvetin alkufilmissä mainostettua sarjaa Jakten på den glömda historien, jossa aikamatkaillaan lasten historiassa, ja Hälsning till framtiden, jossa menneisyyden lapset lähettävät terveisiään nykypäivään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti