Varhaisia ulkoseinien muistotauluja

Englanninkielinen Wikipedia-sivu muistokylteistä on hieman epätasapainoinen ja aihe maailmanlaajuisena onkin liian laaja käsiteltäväksi yhdellä sivulla. Suomenkielinen versio muistolaatoista on puolestaan asiallinen, mutta historiaton. Kansalliskirjaston digitoinneista selvisi sanalla muistolaatta, että käytäntö historiallisten ihmisten elämisen eikä erityisten tapahtumisen muistamisesta tunnettiin Suomessa matkakertomuksista viimeistään samoihin aikoihin kuin Lontoossa alkoi sinisten laattojen kiinnittäminen. 

Pieni Jena sisältää suuria muistoja, muistoja kirjallisuuden ja tieteen sankareista, jotka omat täällä eläneet ja vaikuttaneet kauemman tai lyhyemmän ajan. On ryhdytty siihen hyvin tarkoituksen-mukaiseen keinoon laittaa seiniin pieniä muistotauluja, kukin sisältävä jonkun mainion miehen nimen, joka täällä on asunut sekä vuosiluvun, milloin hän on täällä oleskellut. Kun siis kävelee pitkin Jenan katuja, saapi aina muistutuksen siitä henkisestä suuruudesta, joka täällä on ollut kokoiltuna, ja kävelijä rupee kunnioittamaan tätä ulkonäöltään varsin vähäpätöistä kaupunkia. Klopstock, Göthe, Schiller, Leibnitz, Fichte, Hegel, Otto v. Guericke, Wilhelm ja Alexander von Humboldt — kas siinä muutamia niistä suurista nimistä, jotka täällä kohdataan. (Kirje Saksanmaalta. Kirjallinen kuukauslehti 1/1867)

Mainintoja vastaavasta löytyi sanomalehdistä satunnaisesti. Esimerkiksi Uppsalassa käynyt noteerasi talon, jonka ulkoseinään kiinnitetty muistotaulu kertoi Carl v. Linnén asumisesta (Turun Lehti 16.10.1894). Virossa viranomaiset eivät sallineet Fr. R. Kreutzwaldin muistopatsaan pystyttämistä Võruun, joten ylioppilaiden seura kiinnitti marmorisen taulun taloon, jossa asuessaan merkkimies kirjoitti Kalevinpojan (US 5.2.1901).

Poliittiset syyt saattoivat siis hidastaa tavan omaksumista Suomeen, jossa ensimmäiset löytämäni laatat ovat 1900-luvun ensimmäisiltä vuosilta. Saarijärvellä apteekkari A. Lindholm teetti omalla kustannuksellaan Porvoon Iris-tehtaassa fajanssisen taulun, jossa valkoisilla kirjaimilla sinisellä pohjalla oli teksti "Näiden seinien sisällä asui Maamme Laulaja v. 1823-24". Tämä kiinnitettiin kunnan vaivaistaloksi päätyneeseen rakennukseen, jossa J. L. Runeberg ylioppilasaikanaan kotiopettajana asui.  (Suomalainen 23.9.1901) 

Kyseessä ei ollut ainutlaatuinen tuote Iris-tehtaalta. Porvoossa vastaavat siniset kaakelit kiinnitettiin 1809 valtiopäivien muistoksi vanhaan kymnaasitaloon, entiseen kelloseppä Wickmanin taloon ja Rannströmin taloon Jokikadun varrella sekä kolmee rakennukseen, joissa J. L. Runeberg oli asunut. (US 5.7.1900) 

Kuitenkin kuin uutena ajatuksena kiersi lukuisissa sanomalehdissä alunperin Luonnon ystävässä ilmestynyt lehtori A. J. Melan ehdotus:

Kulttuurimaissa, joilla on enemmän historiallisia muistoja kuin meillä, näkee usein ansiokkaille kansalaisille omistettuja muistotauluja talojen seinissä. Meillä ovat tosin vanhat talot katoavaisia. Puutalot väistyvät kivitalojen tieltä. Mutta voihan taulun aikanaan muuttaa uuden kivitalon seinään. Se talo, jossa Nordenskiöld ensiksi näki päivän valon, on vanha puutalo pääkaupungissamme, talo n:o 16 Annankadun varrella (Bulevardikatu 5). Eiköhän sopisi Helsingin kaupungin asettaa marmorinen muistotaulu sen talon seinään, ilmoituksella: "Tässä syntyi Adolf Erik Nordenskiöld Koillisväylän kyntäjä." (Suomen kansa 6.3.1902) 

Wikimedia

Lähes tulkoon sama teksti on tänä päivänä kyseisessä osoitteessa sijaitsevan rakennuksen seinässä. Mutta en onnistunut löytämään kyltille ajoitusta.

Keväällä 1905 Tampereella ehdotettiin, että Minna Canthin syntymätalo merkittäisiin muistotaululla ja katu nimettäisiin uudestaan muistokseen (Kansan lehti 8.4.1905) Esitys ei mennyt tuolloin läpi, mutta tammikuussa 1911 Suomalaisen naisliiton Tampereen osasto kiinnitti yksinkertaisen sinkistä valetun taulun kyseiseen rakennukseen, Puutarhakatu 8:n pieneen piharakennukseen, jonka pääty näkyi portille. (HS 12.1.1911). Wikipedia kertoo, että rakennus purettiin vuonna 1923. Nykyiseen osoittessa olevaan rakennukseen kiinnitetty muistolaatta ei ole alkuperäinen vaan vuodelta 1847. 

Vuonna 1911 kiinnitettiin myös Porvoossa muistotaulu, jossa oli teksti "Tässä talossa avasi Carl Oskar Malm Suomen ensimäisen kuuromykkäin koulun lokakuun 1 p. 1846" (Kuuromykkäin lehti 12/1911)

Porvoossa oli tietenkin paljon muutakin tauluilla muistettavaa, mistä sanomalehten Uusimaa pakinoitiin jo 29.11.1907:

Hbl:ssa on nimimerkki P. N(ordmann) ilmottanut äskettäin ilmestyneen T. Hartmanin Porvoon kaupungin historian toisen osan. En ole teokseen lähemmin tutustunut, koska kustantaja ei ole katsonut maksavan vaivaa sitä tämän lehden toimitukselle lähettää, ja ostamaan tuota kokoonsa nähden Suomen ehkä kalleinta kirjaa ole käynyt. Mutta sitä enemmän kiinnitti huomiotani ilmottajan ehdotus, että kymmenkunta Porvoon porvaria ottaisi kustantaakseen muistotaulut Porvoonjoen sillalle, jolla Tapani Löfving isonvihan aikaan taisteli, Linnanmäelle — ei mainita kenen kunniaksi — ja vihdoin tuomiokirkon kiviaidan sisään erinäisille Porvoon edesmenneille pormestareille ja korkean raadin jäsenille, joita ei sinne ole edes haudattukaan.

Tämä ehdotus se kuten sanottu vallan erinomaisesti kiinnitti huomiotani. Itse puolestani olen valmis sanomaan siihen "jaa ja ammen!" Meillä on Porvoossa vielä aivan liian vähän muistotauluja. Niitähän nähdään vain puolessa kymmenessä Runebergin entisessä kortteerissa, "keisarillisessa palatsissa" (ent. Solitanderin, nyk. Eliaesonin talossa), talonpoikaissäädyn ensimmäisessä kokoushuoneessa (ent. Orraeuksen, nyk. Berglöfin talossa), ja tietysti tuomiokapitulin ja museon seinissä. Mutta arvomme kulttuurikylänä vaatii enemmän, paljon enemmän muistotauluja.

Arvoisan kirjoittajan ehdotusta voitaisiin siis toteuttaa esim. seuraavalla tavalla:

Sillan korvaan pystytettäisiin seuraavalla kirjoituksella varustettu muistotaulu: "Tällä sillalla tappeli kuuluisa kivekäs Tapani Löfving ryssiä vastaan. Alkuperäinen silta on tosin palanut ja hävitetty, mutta lastu siitä on nähtävänä Porvoon museossa lasilatikon sisällä." — Linnanmäen uuden puusillan ensimäiseen pylvääseen kirjoitettaisiin: "Tämän linnan perusti mainehikas viikinki Borg Ingjalfsson suojatakseen valloitustaan kapinoitsevia hämäläistallukoita ja rosvoilevia novgorodilaisia vastaan. Borg haudattiin hänestä nimensä saaneen joen pohjaan, mutta yksi karva hänen verisestä karhunnahkapaidastaan (bärsärk) on säilytettynä kultakehyksessä Porvoon museossa." — Kolmas taulu vihdoin sijoitettaisiin kuten sanottu tuomiekirkon kiviaidan sisään sa varustettaisiin kirjoituksella: "Tällä paikalla muinen olleella penkillä tapasi pormestari Johan Hagert istua raatimiestensä ja oltermannkensa seurassa lauvantaisin iltapiippua polttelemassa. Piipunpesästä on kappaleita nähtävänä monesti mainitussa paikassa."

Kirjoitukset olisivat siis valmiit. Puuttuu vain nuo kymmenkunta Porvoon porvaria, jotka ne asianomaisiin paikkoihin kustantaisivat. Missäs olette, koko- ja puolimiljonäärimme?

*

Tohtori Matti Varonen kirjoitti paksun väitöskirjan vanhojen suomalaisten vainajainpalveluksesta. Jahka minä tästä niin pitkälle pääsen, niin valitsen läheisemmän aiheen.