Viime tiistaina Linnanarkistossa

Kun kerran Ruotsin linnanarkistoon en päässyt ensimmäisellä arkistoreissullani, lähdin parin päivän jälkeen uudestaan Tukholmaan. Linnanarkiston nihkeiden aukioloaikojen "hyvä" puoli on se, että päiväristeilyllä Helsingistä saa käytettyä melkein koko ajan. Tosin menetin puoli tuntia pikamarssiin terminaalilta arkistolle, kun taksikuski (kiitettävän rehellisesti) sanoi, että olisin kävellen nopeammin perillä. Ilmeisesti Slussenin remppa olisi aiheuttanut pidemmän kierroksen tai todennäköisen ruuhkassa seisomisen.

Seuraava haaste oli päästä ovesta sisälle. Juuri tullessani linnan yläpihalle siellä oli käynnissä vastaanotto ylimääräisin vahtimiehin ja yhdeltä sellaiselta piti pyytää lupa, että sain ylittää kettingin, jotta pääsin painamaan nappia, jonka vieressä oli kyltti "Ej för allmänheten". Kävi luonteen päälle.

Ilmoitin (verkosta etukäteen luettuja ohjeita seuraten) olevani menossa linnanarkistoon ja ovi avautui. Portinvartijalle näytin passini ja hän ilmoitti arkistoon. Hetki meni odottaessa, mutta se meni mukavasti, sillä portinvartija puhui suomea ja sivisti Slussenista sekä pihalla käynnissä olleesta toiminnasta.

Noutaja saapui ja vei minut yhä kapeampiin ja apeampiin käytäviin kunnes pääsimme perille. Arkistotilojen sisustus ei ole tainnut olla kenenkään prioriteettilistalla.

Tutkijasalissa oli 7 paikkaa ja komea kiviseinä, jota esiteltiin toisille kävijöille. En saanut joka sanasta kiinni, joten jäi epäselväksi oliko kyseessä vanhan linnan seinä vai joku muu muuri.

Palvelu oli erittäin ystävällistä. Pyytämäni materiaali oli haettu valmiiksi ja lisää sai minuuteissa, sillä arkisto-arkisto oli aivan vieressä. Pakollinen lounastunti oli ärsyttävä keskeytys tiukkaan aikatauluun, mutta kun tiesin siitä valmiiksi niin osasin asennoitua. Syömisen jälkeen kurkkasin linnan turistikauppaan, jossa pysäytti tämä ihana mekko.

Ympäristössä ei näkynyt merkkiäkään myytävistä kappaleista mikä aiheuttanee muutamat itkut.

Itkua en itse päästänyt arkistosalissa, vaikka olisin kyllä voinut. Suurin toivein (virhe!) avaamani kansiot sisälsivät tietoja vain matkalla käytettyjen vaunujen korjauksesta ennen matkaa ja matkan aikana. En ollut tullut ajatelleeksi, että vaunujen ylläpidossa oli näin iso työ, joka tarjosi muutaman taalerin suomalaisille liikkeenharjoittajille. Eli uutta tietoa sain, mutta en haaveilemaani täydennystä matkan reittiin ja muihin yksityiskohtiin.

Täytyy repiä ilo pienestä. Tämän kuitin

kääntöpuoli kertoo ajan kierrätyksestä.

Tuntuu uskomattomalta, ettei matkalla jaetuista lahjoista pidetty kirjaa. Ettei kukaan Tukholmassa halunnut tietää milloin ja missä liikuttiin. Ja täytyihän muitakin menoja olla kuin vaunuhin liittyviä. Mutta koska arkistoa hoitava mies oli sama, joka oli vastannut alkuperäiseen tiedusteluuni ei uusia ideoita keskustelussa syntynyt. Hän oli vakuuttunut, että lääninhallinnon arkistoissa Suomessa pitäisi olla kyyditykseen liittyvää kirjeenvaihtoa. No, niin minäkin, mutta arkistoluettelot eivät näytä lupaavilta, arkistot ovat maakunta-arkistoissa ja matkabudjettini on jo ylitetty.

En ollut arkistossa viime minuuttiin, mutta en myöskään karannut heti aineistot läpikäytyäni. Aina kannattaa katsoa ympärilleen. Tutkijasalissa oli 1800-luvun hovikalentereita rivi. Olin vuoden 1802 kalenteria päässyt näpelöimään Kansalliskirjaston erikoislukusalissa ja tuli mieleen, että näistä voisin selvittää Kamariherrani kamariherruuden alkua ja merkittävyyttä. Avohyllystä tämä kävi kätevästi. Carl Henrik von Knorring mainittiin kamariherrana ensimmäistä kertaa vuonna 1828 piiitkässä listassa kamariherroja. En käynyt joka kalenteria läpi (moka!), mutta ainakaan tuolloin (s.64), 1829 (s. 63), 1830 (s. 63), 1832 (s. 62) ja 1835 (s.61) hän ei ollut varsinaisessa kamariherran toimessa vaan kyse oli tittelistä.