Nimimerkki Matkustelevainen tarjoaa Oulun Wiikko-Sanomissa 1.12.1877 Muistelmia matkaltani Ounasjokia alas. Ote:
Maantietä ei löydy tällä joki-varrella, jota voisi kesällä matkustaa. Sentähden täytyypi matkustaa veneillä. Niin otin minäkin veneen ja kaksi miestä Lohinivan kestikivarista kyyditsemään alas ensimäiseen kestikivariin, nimeltä Jääskö, jolla taipaleella en viipynyt kuin noin pari tiimaa.
Vene huilasi kelpo kyytiä, että maat vilisivät vaan silmissä. Joki-varsi on hyvin ihanaa, sillä korkeita vaaroja on molemmin puolin jokea; tästä otin taas kyytin ja tulin Juopperin kestikivariin, jossa lepäsin hetken ja söin puolista. Talonväki oli hyvin kohteliasta matkustavaista kohtaan, ehkä kuuluivat olevan noita hihhuli-parkoja, joita täälläkin näkyi löytyvän viljalta.
Levättyäni hetken aikaa läksin matkalle, käskin miesten pidättää veneen tällä taipaleella olevan sahalaitoksen rantaan, sillä mieleni teki katsoa sanottua laitosta, vaan nyt kun oli sunnuntai ja liika aikanen, ei sanottu saha vielä ollut käynnissä. Päätin odottaa kello 6:teen, jolloin saha pannaan käymään ja pistäysin taloon odottamaan. Arvaappas, hyvä lukiani, mitä kummaa talossa näin! Täällä pidettiin parasta aikaa hihhuli-seuroja.
Saarnamies istui muhkiana pöydän ääressä ja saarnata paapatti kelpo lailla; eipä viipynyt kauan, ennenkun sain kuulla loukosta kumman äänen, surkian ähkymisen ja puhkumisen ynnä voi, voi sentään, kuinka olen autuas hoh, hoh, hih, hih, hihhihhii! Vanhat akat pyörivät pyllyllään ja taputtelivat käsiään. Vaikiaa näytti tuo työ olevan, kun vesi virtana valui, pitkin kasvoja. Nyt rupesivat toisiansa syleilemään, ja kukapa tuon tietää mitä muuta tuon syleilyn varjossa tehtiin. Kätten-taputus oli niin kova, että ei toisen puhetta voinut kuulla. Saarnamiehen kaulassa riippui akkoja kuin kärpäisiä hämähäkin verkossa, joille hän epäuskoa anteeksi todisti.
Kysäsin vieressäni istuvalta kumppaniltani, joka sanoi olevansa lähiseuduilta mainittua paikkaa (vaan ei kumminkaan heidän lahkoonsa kuuluva), mikä tuo muhkea saarnamies on? Sain vastaukseksi, että se on tämän sahan-hoitaja sekä sain myös laveamman tiedon hänestä. Hän kuuluu olevan kotosin Rovaniemestä ja on ollut ennenkin saman lahkon profeetana, mutta langenneen suruttomuuteen rupesi hän harjoittamaan veisuu-taitoa, toivoen sitte pääsevänsä lukkariksi Rovaniemelle, joka kumminkaan ei onnistunut, ehkä hän kyllä itsiänsä hyvin taitavana oli pitänyt. Muttia olipa hänellä sentään onni toisessa yrityksessä, että pääsi sahan-hoitajaksi, jota tointa hän onkin pitänyt moniaita vuosia kumminkin suruttomassa tilassa. Nyt vuoden tai kaksi on hän taas ollut hihhulien profeetana, johon virkaan sanotaan köyhyyden häntä pakoittaneen.
Lieneekö totta, en tiedä, vaan niin minulle kerrottiin. Minusta ei hän näyttänyt köyhältä, sillä hän oli puettu kuin herra, kulta-sormus kiilsi hänen sormessa ja kello lakkarissa kulta-häntineen, mutta saappaat nekös vasta elämän pitivät kuin tuo herra seisaallensa nousi ja tepasteli kuin hanhi pirtin laattialla. Ne parkuivat, että sormet piti korviin tukkia. Edellä mainituita kapineita eivät hihhulit säilytä tykönään, mutta hänellä näkyi olevan oikeus siihen, luultavasti siitä syystä kuin hän on heidän profeetansa.
Nyt menin katselemaan sahaa. Tämä oli tavallinen vesisaha kahdella raamilla ynnä sirkeli-sahalla, joka sanottiin sahaavan noin 130 puuta vuorokaudessa. Sahasta on 5 peninkuormaa Rovaniemen kirkolle. Lähdin taas matkustamaan eteenpäin, viivyin noin puolen tuntia, niin tulin Tarkiaisen kestikivariin. En tässä viipynyt, vaan matkustin taas ja tulin Tervon kestikivariin. Viivyttyäni hetken aikaa ja puheltuani isännän kanssa, joka oli hyvin lystillinen mies, erkanin hänestä iloisella mielellä, jota aina muistan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti