Sotahistoriallisen seuran palkitseman gradun Ruotujakolaitos tilallisena organisaationa Varsinais-Suomessa 1700-luvun lopulla tehnyt Santeri Aikio kirjoitti Pohjolan historiankirjoitukseen otsikolla Harrastelusta vetoapua historiantutkimukseen? Blogiani pidempään seuranneet arvannevat, että vedin jo nuo kolme sanaa luettuani hernettä kohti nenää: harrastamisen sijaan harrastelu, jonka arvo historiantutkimukselle on problematisoitu. Onkohan väitöskirjaansa aloitteleva Aikio tietoinen siitä, että samassa laitoksessa ja oppiaineessa on 2020-luvulla tehnyt väitöskirjaa ainakin kolme yksilöä, joilla ei ole historian perustutkintoa?
"Harrastamisen" ja "ammattilaisuuden" teema on tässä blogissa loppuun kaluttu, mutta Aikion teksti kommentoi toistakin minulle läheistä teemaa: tiedon etsimistä ja löytämistä.
Projektin löytyminen oli kuitenkin ennen kaikkea sattuman kauppaa. Räisän karttaprojekti tuli Googlessa vastaan jossain aikaisintaan hakutulosten viidennellä välilehdellä, saattoi olla kauempanakin. Normaalistihan selailua ei jatketa juuri ensimmäistä välilehteä pidemmälle.
Kuten olen kirjoittanut ainakin kerran: totisesti tietoa haettaessa hakutulokset käydään läpi tappiin asti. Olen myös monesti siunannut satunnaisuutta, joka toteutui Aikion tekstiä lukiessakin. Kuvaamansa Hannu Räisän tekemä virkatalojen kartallistus oli nimittäin omassa mielessäni viikon sisään, enkä onnistunut sitä verkosta löytämään. (Nyt kylläkin löytyi kirjanmerkeistäni... muistan poimineeni linkin talteen jostain sukututkijoiden FB-ryhmästä. Näköjään kyseessä oli Harrastuksena sukututkimus 30.7.2022.)
Mutta Aikio on istunut niillä Ihan Oikeaan Historiantutkimukseen johdattavilla luennoilla, joista minulla ei ole kokemusta. Tunnistan kyllä Aikion mainitseman "systemaattisen läpikäynnin metodin", jota suosittelen lämpimästi tilanteisiin, joissa edessä on tietty setti materiaalia. Näin olen toiminut etsiessäni esimerkiksi esivanhempiani rippikirjoista (ks. Mikvalaksi ja Martinsuoksi, Esipolvet länsirannikolla. 2004), Olof Ångermania 1500-luvun voudintileistä (Olof Ångermanin aika ja elämä. 2012), Petter Sundia Helsingin kaupungin ja pitäjän tuomiokirjoista 1600- ja 1700-luvun vaihteessa (Munkkiniemessä vuonna 1735 kuollut Petter Sund. 2018) ja Hohenthaleja digitoitujen sanomalehtien hakutuloksista (Hohenthalit painomusteessa 1762-1904. 2015). Sekä tietenkin väitöskirjaani tehdessä.
Sen sijaan "systemaattisen läpikäynnin metodi" ei neljännesvuosisadan mittaisen tutkimuskokemukseni perusteella auta kaiken aiemman tutkimuksen löytämisessä. Ei ammattilaisten eikä harrastajien. Pitää toki tutustua bibliografioihin sekä käydä läpi tuoreen tutkimuksen lähdelistoja ja sitten niistä löytyneiden viitteiden jne. ad infinitum. Hakea erilaisilla sanoilla julkaisutietokannoista ja kirjastotietokannoista. Tämänkin jälkeen tulee vastaan yllätyksiä paikoista, joista niitä ei olisi lähtenyt hakemaan. Paikallishistorian kirjoittaja on tallentanut olennaisen detaljin tai sukututkija selvittänyt juuri oikean perheen. Tai juuri oikeaan teokseen on kirjaston asiasanoitus jätetty tekemättä tai se on ylimalkainen.
Olennaista on väsymätön hakeminen, mutta myös ymmärrys siitä, mitä kannattaa hakea ja mistä. Kun tuntee sekä historiantutkimuksen lähteet että tähänastisen historiantutkimuksen peruspiirteet, syntyy näkemys siitä, mitä on todennäköisesti tutkittu. Silloin ei lähde hakemaan Suomen keskiajan väkilukua kymmenen vuoden välein tai 1600-luvulla syntyneen talonpoikaisnaisen tarkkaa syntymäpävää. Ja osaa kyseenalaistaa tutkimukset, joissa tällaisia tietoja jaetaan.
Todennäköisesti toistin tässäkin jo itseäni. Tuoreehkoja tekstejä teemasta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti