Kesälahdella 1751

Suomettaressa 26.6.1857 oli otsikolla "Kaikkia uskoivat papitki vielä 100 vuotta sitte" seuraava kuvaus, jonka sanotaan olevan Kesälahden kirkkoherra Weckmanin käsialaa ja vuodelta 1751. Pitäjänkokouksen pöytäkirjasta vai tuomiokirjatodistusta? Traumatisoituneen tytön mielikuvitusta vai pelkkää satuilua?

"Talonpojan Kaarle Heikinpojan Pellikaisen Varmoniemen kylästä Anni-nimisen, 11:vuotisen tytön oli viime kesänä (1750), kello 10 päivällä niinkuin kerrotaan, pahat henget varastaneet, kahden miehen muodossa, puetut sinisiin vaatteihin, ollen yhdellä miehellä saappaat ja niissä kannustimet, vaan toisella ainoastaan saappaat, tukka kumpasellaki punanen ja jäykkä kuin sian harja, ja kumpasetki paljain päin.

Tyttö kulki kujaa, kun kuuli lehdosta pellon pientareelta huminan, eikä tietänytkään ennenkuin sai ikäänkuin peitteen päänsä yli ja havaitsi miehet. Ne ottivat tytön syliinsä ja lentää humahuttivat kartanon likeiseen isoon koivuun. Kotinsa nähtyä rupesi tyttö pahoin parkumaan, vaan se toinen mies laittoi koivun oksia ja niillä esti kotia näkemästä. Siitä olivat ne, tyttö sylissä, lentäneet järven yli Sarvisalon saareen ja siellä näkymättöminä ilmauneet pellolle leikkuumiesten luokse. Tyttö tunsi paikan ja väen, aikoiki niitä tervehtiä tavallisella sanalla: Jumal' avuksi! vaan ei saanut sanoneeksi enempiin kuin: Jumal', jonka leikkuuväki oli kuullut, ja kummastelivat kuin eivät ketään nähneet.

Talossa keitettiin paraikaa puuroa (huttua), ja miehet, sanoen heillä olevan nälän, menivät puuropadan luokse ja hajottivat kekäleet padan alta, saadaksensa emäntää kiroomaan, jolloin puuro olisi ollut heidän. Vaan kuin ei niin käynytkään, lensivät miehet toiselle saarelle neljänneksen matkaa, missä vanhemman näkönen oli käskenyt nuorempaa hankkimaan heti ruokaa. Se toiki heti, kantaen vadissa ikäänkuin hyytynyttä kalanlientä, jota tahtoivat pakottaa tytön maistamaan, vaan hän oli kieltänyt sitä hengen haastollakaan maistavansa. Sitte nielivät miehet liemen suuhunsa.

Lensivät taas yli järven kolmanteen taloon, Hyvämäki nimiseen, missä viipyivät vähän aikaa, ja sitte yli metsien ja korpien Ahosenniemen kartanoon Kiteen seurakuntaa, minne on tytön kotoa 3 1/2 peninkulmaa(?). Nyt pyysivät kärttämällä tyttöä lähtemään heidän kotiinsa, jossa olisi muka paljo lapsia ja sentähden hyvin lysti olla; mutta tyttö antoi vaan lyhyet kiellot, ja pyrki kotiinsa. Olivatpa viimein arvelleet: "tästä lapsesta ei meille lähde mitään: viekäämme häntä kotiinsa; sillä täällä tehdään paljo vipu- vapu(?)". Alinomaa olivat keskenään puhuneet outoa kieltä, josta tyttö ei muistanut muuta kuin sanan: vemä, jota yhä olivat käyttäneet.

Vihdoin olivat vieneet tytön kotiinsa yön aikana ja jättäneet kujalle, mistä olivat ottaneetki, ja niistä huomenelta haettaissa hänet löydettiin, täynnä sinisiä naarmuja yli koko ruumiin ja hyvin raukeana. Hän oli sittemminki jonkun ajan suuressa kiusauksessa, kunne häntä tuotiin luokseni: vaan nyt hän on, Jumalan kiitos! kiusauksesta päässyt".