lauantai 18. marraskuuta 2023

Historian väitöstilaisuus 95 vuotta sitten

Nimimerkki H. N-o:n teksti Henkiset turnajaiset yliopistolla 28.5.27. Jalon kiistan aiheena Savon Jääkärirykmentin historia on niin mainio, että lainaan sen häpeämättömästi kokonaisuudessaan lehdestä Suomen Sotilas 24-25/1927.

Kello 12 aikaan alkoi yleisöä saapua yliopistorakennuksen toiseen kerrokseen. Siellä oli kahdet tohtoriväittäjäiset, muualla vielä kahdet, joten tieteellinen elämä on ylen määrin vilkasta Alma Mater'in ympäristössä.

Tällä kertaa asia kiinnosti myöskin armeijaa ja tilaisuuteen saapuivat kadettikoulun upseerit ja eräitä kadetteja; muista joukko-osastoista oli läsnä majuri Heikinheimo, yleisesikunnasta maisteri Olsoni ja koko sotahistoriallinen toimisto. Siviiliyleisönä saapuu useita historian edustajia ja sitten nuoria maistereita ja ylioppilaita. 

Sotalaitos saapuu luonnollisesti täsmälleen kello 12 ja huomaa silloin akateemisen neljänneksen olevan vanhassa voimassaan. Kun allekirjoittanut 15-vuotisen seikkailurikkaan vaelluksen jälkeen mailla ja mantereilla jälleen astui akatemian pylväkköihin, valtasi minut voimakkaasti sama juhlatunnelma, minkä niin monta kertaa ennen nuorena civiksenä olin tuntenut lähestyessäni arkana tutkijan alkuna noita suuria ylhäisiä oppisaleja.

Olimme lainopillisessa luentosalissa, missä väitös tapahtui ja istuimme pulpettien ääreen. Odotellessamme turnareita loimme siniset silmämme luentopöytiin ja havaitsimme herrojen juristien harrastavan tavattomassa mitassa piirustuksen jaloa taitoa. Joka-ainoaa pöytää koristivat lyijykynällä piirretyt miesten ja polkkatukkaisten naisten päät. Toisaalla kiinnostivat mieltä nimet: »Ullanlinna — Viipuri — Sonja». Mitä kätkeytyykään niihin nimiin. Salapoliisivaistot heräävät. Sitten tulee huudahdus: »Voi piru!» ja »Mies vai nainen, siinä kysymys?» Nämä »uloslykkäykset» kuulunevat naimakaareen. Mutta mihin kaareen kuuluu erääseen pöytään piirretty intiimi kysymys: »Onko sulla hätä?» on filologin vaikea päätellä. Ehkä sen käsittely on kuulunut Birger-Jaarlin rauhan lakeihin.

Ajat muuttuvat. Emme luonnollisesti muista, oliko meidän vihreässä nuoruudessamme piirustustaito yhtä yleinen, mutta arvelemme, että kunnioitus akatemian pöytiä kohtaan oli suurempi.

Näitä miettiessämme onkin neljännes kulunut. Ja nyt astuu sisään arvokas akateeminen seura: professori v. Bonsdorff, vanha kunnianarvoisa entinen opettajamme ja hänen takanaan virallinen vastaväittäjä, tohtori Juvelius päässään tohtorihatut. Heitä seuraa nuori tohtorinalku, vielä kandidaatti Aarne Huuskonen kaikki kolme frakeissa.

Sotalaitos tämän seurueen saapuessa nousee heti seisomaan. Siviilit eivät oikein tiedä, istuako vai seisoa. 

Kustos istuutuu paikalleen. Tohtori Juvelius asettuu pöytänsä taa. Kandidaatti ja reservivänrikki Huuskonen kiipeää kateederiin ja päättää tuimasti puolustaa S. J. R:n historiaa. 

Kustos kehoittaa tekijää alkamaan. 

Huuskonen kertoo nyt yleisölle kauheita sotajuttuja ja väittää, että S. J. R. on joka-ainoassa tappelun kähäkässä kauheasti kunnostautunut ja että kevyet joukot olivat hirveän hyviä joukkoja jo 1700-luvulla. 

Esitelmän jälkeen tekijä (kirjan) nousee ja lausuu: »Pyydän sitten historiallistieteellisen osaston edustajaa, tohtori Juveliusta lausumaan ne huomautukset, mitkä hän katsoo välttämättömiksi tehdä.» 

Kuuntelemme hiljaisella kunnioituksella noita sanoja. Vuosisatoja ovat ne samoilla sanoilla lausuttuina kaikuneet akatemian kilpakentillä. Mitkä tunteet ovatkaan risteilleet nuorten tohtorikandidaattien mielessä heidän lähettäessään julki tuon tunnetun taisteluhaasteensa. 

Tohtori Juvelius nousee. Hän sanoo ryhtyneensä tehtäväänsä, hist. kielit. osaston määräämänä ja lausuu ilonsa siitä, että nyt on ilmestynyt ensimäinen kunniakkaitten rykmenttien historioistamme. Teos on siis erikoisuus alallaan. Samalla hän lausuu iloitsevansa siitä, että yliopiston oppisaleihin on tuotu teos, joka käsittelee sotahistoriaa. Ja hän lopettaa puheensa seuraavilla ystävällisillä sanoilla:

»Suuri ilo on meille edelleen nähdä täällä aktiivisen puolustuksemme edustajia. Se on merkki siitä, että sillä taholla myötätunnolla seurataan sitä työtä, mitä siviilitutkijat ovat tehneet sotahistorian alalla. Tässä tapauksessa siviilimieheen samalla kylläkin kätkeytyy res. vänrikki.»

Nyt istuutuvat asianomaiset ja väittely alkaa. Juvelius käy heti alusta alkaen rajusti hyökkäämään käyttäen kaikkia mahdollisia hyökkäysmenetelmiä. Hän on tehnyt tarkkaa työtä, tutkinut ensin miten tekijä on käyttänyt painettuja lähteitä, ja sitten miten hän on käyttänyt painamattomia arkistolähteitä, mitä heikkouksia on kirjan suunnittelussa, mitä olisi pitänyt sanoa ja mikä olisi pitänyt jättää sanomatta.

Ja 3 1/2 tuntia hän pommittaa tekijää, höyhentelee teoksen kaikilta puolin ja valittaa vielä että opponentin kiusaksi pääosa painamattomia lähteitä on Ruotsissa, ettei hän ole voinut niitä tarkastella. Yleisö on sitä mieltä, että onpa hyvä, että ne olivat niin kaukana.

Taktiikkapohdinta päättyy lyhyeen väittelyyn. Molemmat jättävät asian sotilashenkilöitten ratkaistavaksi.

Puolustaja on tuosta hyökkäilystä aluksi hämmästyksissään, mutta lopulla hän alkaa huomautella yhä tuntuvammin että yhtä ja toista sitä on ansioita tälläkin puolen.

Erikoisesti saattaa huomauttaa että väittely oli kaikin puolin hienoa ja sympaattista. Opponentti hymyili hyväntahtoisesti ja tekijä aivan suoraan lausui vastaväittäjän esityksen oikeaksi siinä, missä se oikea oli eikä millään suupalttisuudella käynyt viisastelemaan asiasta. Missä taas hän voi tuoda asiaa esille, sen hän teki tyynesti ja hillitysti. Siitä huolimatta yleisö seurasi koko ajan mitä suurimmalla mielenkiinnolla väittelyä.

Siinä puoli 3 ajoissa kysyi Kustos, eikö olisi syytä pitää paussia, koska väittely näkyy kestävän kauan. 

- Kuinka Herra Kustos vain haluaa, lausuu opponentti, me nuoret kyllä kestämme.

Taas jatketaan. Juvelius ihmettelee, miten tekijä voi sanoa, että »ohjesääntö lähetettiin kuninkaalle täydennettäväksi ja vahvistettavaksi. Luuleeko tekijä todellakin, ettei kuninkaalla ole muuta tehtävää kun täydentää ohjesääntöjä. Eikä opponentti hyväksy sitäkään, että tekijä on eräissä kohdin perustellut väitteitään »omiin muistiinpanoihinsa». 

Sitten kertoo opponentti, että tekijä on langennut samaan virheeseen, mihin hänkin aikanaan puolustaessaan omaa väitöskirjaansa ja nykyisen Kustoksen istuessa taas hänen nykyisellä paikallaan, s.o. opponenttina, oli langennut nim. väitteeseen, että Suomen upseeristo 1700-luvulla muka olisi ollut yksinomaan aatelia. 

Silloin Kustos hymähti. Hän muisti tapauksen.

Mutta J. ahdistaa tekijää vielä väittämällä, että hän antaessaan tekijälle ohjeita, oli juuri tästä asiasta jo aikoja sitten huomauttanut, mutta tekijä ei ollut ottanut vakavalta kannalta hänen sanojaan silloin ja siitä syystä saa se nyt julkisesti purtavakseen.

Kello 1/2 4 vasta on höyhennys päättynyt. Nyt nousee opponentti seisomaan ja lausuu:

- Olen näin suorittanut sen tehtävän, minkä historialliskielitieteellinen osasto on määrännyt tehtäväkseni. Olen tehnyt joukon huomautuksia teosta vastaan, mutta minä toivon, että on käynyt selville myös se, että minä annan tälle teokselle tunnustusta.»

Sitten opponentti ilmoittaa että teokseen on pantu paljon työtä ja sen asiapitoisuus on suuri ja että siihen voi luottaa. Ja lopuksi hän ilmoittaa aikovansa lausunnossaan tiedekunnalle puoltaa teoksen hyväksymistä.

Tohtorikandidaatti kiittää opponenttia. 

Sitten Kustos vanhan tavan mukaan kysyy, onko kukaan yleisön joukosta halukas haastelemaan teoksen johdosta. 

Kun hyökkäystä ei tule, päättyy toimitus. Tohtori on leivottu ja ystävät ja asianharrastajat onnittelevat onnellista tekijää, joka on kunnialla kestänyt tulikokeensa. 

Savon Jääkärirykmentin historian on todettu kestävän arvostelun. 

perjantai 17. marraskuuta 2023

Virtuaalikonffa VIII Ruotsin 1700-luvusta

Materiaalia on taas kertynyt uuteen virtuaalikonffaan väitöstutkimukseni ajasta ja teemoista. (Aiemmat vastaavat koosteet: I, II, III, IV, V, VI, VII) Sopivasti huomiseen väitöstilaisuuteen virittäytymiseksi.

Aloitimme suuren Pohjan sodan jäänteistä eli Ivan Mazepasta ja Kaarle XII:sta PoltavassaHelsingborgin taistelusta vuonna 1710,  Magnus Stenbockin viimeisistä vuosista, Stenbockin kuriirista,  Tordenskjoldin viimeisestä taistelusta ja Kaarle XII:n tuntemattomista puolista. Lopuksi keskusteltiin venäläisten Ruotsin rannikolle vuonna 1719 tekemistä hyökkäyksistä.

Yksi monista aiheista, jotka väitöskirjan aineistoa eli Posttidningaria läpikäydessä tuli vastaan, mutta ei ollut tutkimuskysymykselleni merkityksellinen oli Malcom Sinclairin murha. Niinpä oli kiva nyt kuulla siitä Olle Larssonin ja Andreas Marklundin keskustelu. Mukavaa ei sen sijaan ollut kuulla eräästä naiskohtalosta vuonna 1741.

Seuraavaksi yritettiin fiksata Kuningas Adolf Fredrikin mainetta. Hallintokaudelleen osui Ruotsin viimeinen (?) noitaoikeudenkäynti, josta kuulimme erillisen esityksen. Tuolloin Ruotsiin tulivat myös vapaamuurarit, joista keskustelivat Urban Lindstedt ja Olle Larsson. Samaan aikaan kuuluu myös Bohusin läänin sillikalastuksen alku, josta keskustelivat Urban Lindstedt ja Tomas Andersson.

Esitys Jacob Guntlackin "urasta" täydensi aiemmin luettua ja elokuisella kiertokävelyllä kuultua. Tapahtumat Suomessakin olivat mukana ja niistä pitäisi ilmiselvästi kirjoittaa lisää. Pohjamateriaali on Litteraturbankenissa, mikä jäi minulta viime vuonna huomaamatta.

Siirryimme ulkoilmaan aatelisen hautamonumentin eliitin puutarhakulttuurin ja  Elias Martinin maalauksen kautta. Christopher O'Regan jatkoi teemaa kertomalla omalla tyylillään Kustaa III:n ajan Tukholmasta. Eli jätti nurjat puolet vähemmälle. Näkemyksiään täydensivät esitykset Verklighetens Ulla Winblad – synderska, gudinna och influencer på 1700-talets horbaler ja Polisarbete på Bellman noir-tiden.

Christopher O'Regan myös esitteli kokoelmiensa esineitä 1700-luvulta. Materiaalista kulttuuria jatkoi käsinpainettujen tapettien demonstraatio ja nenäliinojen pärmäys. Sitten esiteltiin damaskit, miesten kengät, naisten kengät ja 1700-luvun alusvaatteet. Osuuden maukkaaksi lopuksi kuulimme esityksen keittokirjastaan kuuluisasta Cajsa Wargista.

Lähempänä perinteistä historiankirjoitusta oli katsaus anomuksiin, joita tietenkin kirjoitettiin 1700-luvullakin. Kriittisemmin korvin kuuntelin esitystä Familjenotiser i tidningar 1700-1800-talPeter Forskålista käydyn keskustelun jälkeen historiantutkija Brita Plank puolestaan tuhahti "okunnigheten om den historiska samtiden skär i mig".

Kustaa III:n vallankumouksesta 1772 puhuivat Urban Lindstedt ja Hugo Nordland. Hyvänä parina oli esitys Venäjän Katariina Suuresta. Suomalaista ajan tutkimusta edusti Charlotta Wolff, joka kertoi Johan Fredrik Aminoffista.

Luettuani kymmeniä ja kymmeniä sanomalehtitekstejä, joissa juhlinta sujui presiis kuin piti, oli hauskaa kuunnella keskustelu Kustaa III:n järjestämästä ja suhteellisen epäonnistuneesta historiallisesta juhlasta vuonna 1785. Magnus Olaussonin esitys Kustaa III:n esteettisistä pyrkimyksistä kiinnosti minua vähemmän. Niihin linkittyi esitys Drottningholmsteatern – huset som gud glömde.

Patrik Höglund kertoi 1778 vesille lasketun linjalaiva Wasan kohtalostaLyhyt katsaus laivastokaupunki Karlskronan tulipaloon vuonna 1790 kuvitti aihetta, johon törmäsin sukututkimuksellisesti Schildtien yhteydessä ja joka on myös mukana väitöskirjahankkeessani. Esittäjä ei kuitenkaan rahankeräyksistä puhuessaan maininnut sanomalehtiä ollenkaan.

Ja mitäpä olisi virtuaalikonffa 1700-lukuun ilman jotain Kustaa III:n murhasta ja murhaajista

Kulttuurihistoriallisessa katsauksessa 1700-luvun kauneusihanteisiin ei ollut merkittävästi uutta asiaa. Hyvää oli se, että korostettiin ihanteiden muutosta myös menneisyydessä. Esitys parrasta 1700-luvulla oli hyvä täydennys, kuin myös katsaus eurooppalaisen muotilehden 500-vuotiseen historiaan.

Erityistä huomista koitosta ajatellen oli se, että virtuaalikonferenssi päättyi 1700-luvun sanomalehden painamisen demonstraatioon.

torstai 16. marraskuuta 2023

keskiviikko 15. marraskuuta 2023

Henkikirjojen ajoitus eli tarkista, äläkä arvaa

Jostain on päähäni tarttunut ajatus, että henkikirjat edustavat "aina" vuoden alun tilannetta. Niinpä olen huldahuolettomasti kirjoittanut Töölön Taipaleesta kertovaan käsikirjoitukseeni lukuisia lauseita, joissa "vuoden alkuun tai loppuun mennessä" joku muuttaa jonnekkin. Viime viikon teemana olleen kunnallisverotutustumisen yhteydessä tuli mieleen, että voisi olla hyvä idea TARKISTAA, milloin Helsingin henkikirjoitukset on ihan oikeasti tehty. Ja HUPS...


Henkikirjoituksen loppuun merkitty päiväys ei takaa tarkalleen sitä, mitä ajankohtaa kirjatut tiedot edustavat. Mutta jos henkikirjoitus valmistui kesällä niin kyse lienee tilanteesta kevään lopulla eikä edellisessä vuodenvaihteessa. Eli tarkistamalla päivämääriä pystyin fiksaamaan virheitä ja sain mukavampaa tekstiä, jossa muutot tapahtuivat esimerkiksi kahden kesän välillä eivätkä peruslukijalle mystisten henkikirjoitusten välillä.

Yksi fiksuimmista teoista aloittaessani kesällä Taipale-proggiksen uudestaan oli luoda linkkilista jokaiseen digitoituun henkikirjoitukseen. Vielä fiksumpaa olisi ollut tarkistaa jokaisen päivämäärä jo tuolloin. Helsingin osalta voisi tehdä vieläkin tarkempaa työtä, sillä muistaakseni sanomalehdissä on ilmoituksia henkikirjoituksen suorittamisesta.

Helsingin ensimmäinen lentonäytös?

 Nostaakseni työn alla olevan Töölön Taipaleesta kertovan historiikin käsikirjoituksen tasoa edes jollain tavalla otin mukaan lentonäytökset, joita asukkaat saattoivat seurata omilta pihoiltaan. Näin päädyin lukemaan Ilmailumuseon blogista Tapio Juutisen jutun Helsingin ilmailuhistoriaa, jossa todetaan

Ensimmäinen selkeästi dokumentoitu pallovierailu Helsinkiin tapahtui syyskuussa 1886 kun suuriruhtinaanmaan pääkaupunkiin saapui pietarilaisen Alb. Schumannin sirkusseurue. Mukana seurasi myös puolalaissyntyinen ”maailmankuulu” ilmapurjehtija Karl Saks joka teki yrityksiä Kampin harjoituskentältä (nyk. Narinkkatori) nousta ilmaan n. 20 metriä korkealla pallollaan. Trapetsitaiteiluakin ilmassa esittänyt Saks koki Helsingissä surullisen lopun: navakka tuuli ajoi hänen pallonsa lopulta Harmajan majakan luo missä se upposi lopulta Suomenlahteen.

Sekä "selkeästi dokumentoitu" että "pallovierailu" ovat määrittelykysymyksiä, mutta kesä 2019 Hesperia-sarjassani kirjoitin ensinnäkin, että

Jean Louis Magito, joka oli Esplanadin teatterin pienemmissä tiloissa edellisinä vuosina järjestänyt miekkailukohtauksia, lisätehosteita ja ilotulituksiakin, ilmoitti kesän 1835 lopulla kuuma(?)ilmapallonäytöksestä Stålhanen puutarhassa.

Ilmoitus yrittämisestä ei tietenkään ole todiste onnitumisesta. Kyse ei kuitenkaan ollut ainutlaatuisuudesta, sillä myöhemmin kirjoitin, että 

Vuoden 1845 erikoisempaa, joskin mahdollisesti ennenkin nähtyä oli sirkustirehtööri Alexander Wehlen ilotulitus- ja ilmapallonäytäntö.

Tämän olin kai poiminnut kirjallisuudesta, mutta alkuperäisenä lähteenä ollut ilmoitus oli yksinkertaista löytää Kansalliskirjaston digitoinneista.

Helsingfors tidningar 10.9.1845

Jälleen pallon ilmaannousu jää epävarmaksi ja ilmoituksen sanamuodot viittaavat siihen, ettei kenenkään tai minkään ollut tarkoitus olla pallon kyydissä. Myöhempi pakinoitsija nimenomaisesti säästi lukijat Wehlen ilmapallojen kuvaukselta, mikä kuullostaa siltä, etteivät ne tehneet suurta vaikutusta (HT 1.11.1845).

Helsingfors Tidningar 20.6.1846

Kesällä 1846 Hampurista Hesperian puistoon tullut E. F. Berg antoi kuvallaan käsityksen, että pallon avulla lennätettäisiin eläintä, mutta vastaavaa lupausta ei ole ilmoitustekstissä. 

Helsingfors Tidningar 2.8.1848

Pari vuotta myöhemmin "Luftballong" on osa isoa Helsinkiin saapunutta tivolia W. Hoffman & Alexander. Yhdessä ilmoituksessa tarkennetaan, että "uppsläppes tvenne stycken brillanta Montgolferiska Luftballonger af halfsiden, hwarwid den ena medför en gondol med nationalflaggor" (HT 12.8.1848). Seuraavana kesänä Töölössä eli todennäköisesti Hesperian puistossa herra Martini lupasi ohjelmaksi "uppsläppande af en luftballon med ett på 100 alnars höjd exploderande fyrverkeri" (HT 8.8.1849). Kesällä 1850 Töölössä juhlistettiin keisarin ja keisarinnan kruunajaisia monipuolisella ohjelmalla johon kuului suuren ja koristellun ilmapallon nousu (HT 31.8.1850). Vastaava nosto seuraavana vuonna kunnioitti keisarinnan syntymäpäivää (HT 12.7.1851)

Pelkkä pallon nousu riitti siis viihteeksi. Ihmisiä kuumailmapallon kyydissä nähtiin siis ilmeisesti aiemmin Parikkalassa kuin Helsingissä (HT 8.& 19.7. & 19.8.1854). Eikä Parikkalakaan ollut maan ensimmäinen. "Me voimme tarkan tiedon mukaan kertoa Sakkolan pitäjään Viipurin läänissä muutamia vuosia takaperin Ilmapallon todella Pietarista hairahtuneen lentäessänsä ja pudonneen sinne maalle. Siinä oli ollut yksi mies sisässä, mutta hän katosi, lempo tiesi, mihin." (Suometar 14.7.1854)

Laihana lohtuna helsinkiläinen saattoi samana vuonna hakea kirjakaupasta opuksen "Några ord om Luftsegling och luftballonger". Seuraavilta vuosikymmeniltä löytyy säännöllisen epäsäännöllisesti ilmoituksia ilmaan nostettavista palloista, mutta ei mitään mainintaa kyytiläisistä. Vuonna 1863 kirjakaupasta saattoi jo ostaa ruotsinnoksen Samuel Fergussonin matkakertomuksesta eli(?) Jules Vernen romaanin, jonka suomennos vuonna 1903 ilmestyi nimellä Viisi viikkoa ilmapallossa. Kolmen englantilaisen löytöretkiä Afrikassa : tohtori Fergussonin muistiinpanoista. Aiemmin ihmisiä kuljettavia palloja kutsuttiin ilmalaivoiksi, ainakin lehdessä Tieto-sanomia Suomen kansalle 1/1871, jossa oli selvennyksenä oheinen kuva.

Ensimmäinen viite ilmaan nousevasta ihmisestä on Töölön tivolin eli Hesperian puiston mainos, jossa luvataan iltahämärässä nousevan "En kolossal Luftballong med Gondol, hvari en luftseglare medföljer" (Helsingfors Dagblad 3.10.1880). Tästä ei tehdä kuitenkaan isompaa numeroa. Myös epäonninen Karl Saks oli, kuten alussa lainatusta Juutisen tekstistä kävi ilmi, osa sirkusesitystä. Uusi Suometar uutisoi tapahtuneen 21.9.1886 näin:

Ilmassa purjehtiminen ja ihmishengen hukka. Sirkuksen isäntä, hra A. Schumann oli toispäivänä j. pp. Kampin kentällä pannut toimeen kilpailun, jota katsomaan oli kokoontunut paljon väkeä. Lopuksi laskettiin ilmapallo. Tätä seurasi Pietarista tänne tullut ilmassapurjehtija eräs hra Saks, istuen pallon alla riippuvalla trapetsilla. Mukana oli hänellä ilmalla täytettyjä rakkoja, jotta hän niiden avulla pysyisi veden pinnalla, jos täytyisi laskeutua mereen. 
 
Tuuli, joka kävi pohjaisesta ja joka päivällä oli kovanlainen, oli vähän tyyntynyt. Vaan se oli sittenkin siksi kova, että, kun pallo alkoi nousta, se vei sen aika vauhtia mukanaan, ensin kappaleen matkan kaupunkia kohti sitten merta kohti etelään päin. Ne, jotka riensivät Kaivopuiston rannalle ja Observatorion vuorille katsomaan pallon kulkua ilmassa, näkivät sen laskevan noin k:lo 7 aikaan illalla mereen tuolla puolen Gråharan majakkaa. 
 
Nyt lähti Sandvikin satamasta rohkeata ilmassapurjehtijaa pelastamaan höyrylaiva „Toivo". Vaan kun laiva saapui sille paikalle, missä pallo meressä ajelehti, — ei hra Saksia näkynyt eikä kuulunut, eikä myöskään trapetsia ja niitä uimarakkoja, jotka hän otti mukaansa. Nämät tavattiin kohta sen jälkeen 200 sylen päässä pallosta; vaan hra Saks oli kuulumattomissa. 
 
Miten hra S:n on käynyt, on tietämätöntä. Kaikki etsimiset ovat tähän saakka olleet turhia. Koska moni näkijä väittää, että trapetsilla ei ollut miestä, kun pallo laskeusi mereen, on luultavaa, että hra S., kun huomasi, että pallo alkoi poistua yhä ulommas maalta aavalle merelle eikä ottanut laskeaksensa, irroitti trapetsin ja syöksi pelastuaksensa mereen ja siinä sai surmansa. Omituisinta vain on, ettei kukaan ole tätä onnetonta keikausta nähnyt. 
 
Hra Saks kuuluu usein ennenkin tehneen tällaisia ilmaretkiä ja näiltä laskeutuneen mereen. Itse on hän luonnollisesti etupäässä syypää onnettomuuteensa. Kummastella täytyy kumminkin, ettei edeltäpäin tehty mitään varukeinoja miehen pelastamiseksi, vaikka voitiin arvata että, tuuli kun kävi pohjoisesta, pallo merelle painuisi. Kun ei tällaista hupia tahdottu kerrassaan kieltää, olisi ainakin pitänyt asettaa merelle tuulen alle höyrylaiva, joka olisi voinut tarvittaissa antaa apua. Tämä toimenpide olisi luonnollisesti ollut hra Schumannin asia, hän kun oli miehen palkannut tätä uskaliasta retkeä tekemään.

tiistai 14. marraskuuta 2023

Sokean miehen kolme avioliitoa

Limingan vihittyjen listan mukaan 10.7.1734 menivät naimisiin "sokea renki" Johan Ehrsson Tuhkanen ja "naisihminen" Brita Thomasdotter. Veikko Perttusen puhtaaksikirjoittamissa Pohjois-Pohjanmaan rippikirjoissa pariskunta on Limingassa vuonna 1732 aloitetussa kirjassa ja vuonna 1738 aloitetussa kirjassa, jossa Johanin syntymä vuodeksi on merkitty 1709. Isänsä nimi oli vähemmän yllättävästi Erik Tukhanen, mikä näkyy seuraavasta, vuonna 1745 aloitetusta kirjasta, jossa tämä on poikansa taloudessa. Vuonna 1752 aloitetussa kirjassa  Brita on erillisellä sivulla merkinnällä "Tuhcases skilda hu". Avioliitto oli ollut voimassa vielä 15.11.1752, jolloin Karin-piialle syntyneen Elisabet-tytön isäksi kastelistaan merkittiin "gifta karl Johan Tuhkanen".

Avioeron vahvistaa Turun tuomiokapituliin kuninkaan lähettämä kirje päiväyksellä 9.8.1758 (E I 8:290). Kirjeestä käy ilmi, että Johan oli saanut avioeron Britasta, mutta tarvitsi nyt erillisen luvan uuteen avioliittoon. Tarve liittyi siihen, että Johan oli saattanut raskaaksi Margareta Eskilsdotterin. Kuningas oli onneksi myötämielinen, joten "sokea mies" meni jälleen naimisiin "naisihmisen" kanssa Limingassa 24.10.1758. Tuoreen avioparin esikoinen syntyi 5.11.1758 ja sai isänsä etunimen.

Vuonna 1759 aloitetussa rippikirjassa Johanin perheessä on Karinin synnyttämä tytär ja uudessa avioliitossa syntyneet Johannes ja Anna (s. 24.11.1761). Seuraavassa, vuonna 1765 aloitetussa rippikirjassa perhettä ei ole ollenkaan. Vuonna 1771 aloitetussa rippikirjassa näkyy 5.12.1763 syntynyt poika Erik ja Margaretan kuolema vuonna 1773. 

Kolmanne aviolittonsa Johan Eriksson Tuhkanen solmi Greta Johansdotterin kanssa, mikä näkyy Vuonna 1775 aloitetussa rippikirjassa. Vuonna 1781 aloitetussa rippikirjassa Johan-pojallaan on jo oma perhe ja vuonna 1788 aloitetussa kirjassa Anna-tyttärellä avioton lapsi. Vuonna 1795 aloitetussa rippikirjassa perhe on asuinpaikkansa mukaisesti nimeltään Okkonen eikä Tuhkanen. Johan Erikson kuoli 11.2.1796.

maanantai 13. marraskuuta 2023

Yleinen keittohuone Helsingissä?

IS 8.8.1955
En väitä olevani vieläkään mikään Helsinki-ekspertti, mutta inan yllätyin kun vastaan tuli yleinen kivinen rakennus, josta minulla ei ollut aiempaa havaintoa. Kansalliskirjaston digitoinneista kertyneillä havainnoilla selvisi, että Eteläsatamassa, länsilaiturilla, on viimeistään vuonna 1839 ja ilmeisesti vielä 1890 ollut vierailevien merimiesten käyttöön tarkoitettu keittotila. Lyhytaikaisen muun käytön jälkeen rakennus purettiin vuoden 1894 lopulla satamaradan tieltä. Keittohuone on ollut suhteellisen lähellä kruununmakasiinia, joka sekin kuuluu Helsingin hävinneisiin rakennuksiin.

Sattumalta olin kirjautuneena yliopistotunnarein, joten eteen tuli myös Ilta-Sanomien 8.8.1955 juttu satamien muutoksesta. Siinä oleva kartta on vuodelta 1890 eli vapaa käytettäväksi. Keittohuone on merkitty Kauppahallin vierellä olleen satama-altaan eteläpuolelle. Kun tiesi miestä etsiä, rakennus löytyi muiltakin kartoilta ja sijaitsi myös vuoden 1867 vuokrausilmoituksen mainitseman osoitteen kohdalla.

Kolmiuloitteinen hahmotuskykyni on niin kehno, etten uskalla väittää keittohuoneen näkymisestä vanhimmissa Eteläsataman valokuvissa mitään. Potentiaalia on otoksissa Näkymä UlriikanporinvuoreltaNäkymä observatoriolta, UlriikaporinvuoreltaSaksalaisen kirkon tornista otettu kuva Eteläsatamaan ennen 1894 valmistunutta satamarataa  ja Eteläsatama. Asemakaavakartassa 1878 rakennus on melko pieni.

Helsingin karttaportaalista

Ainekset

  • entreprenad auction ... vården om stadens uppå västra quaien uppförde mät- och våg-hus äfvensom kokhus (FAT 21.3.1839)
  • Kokhus-afgift: För rättigheten att begagna det för sjöfarandes beqvämlighet uppförda kokhus af sten, skall för hvarje ankommande ... betalas per vecka (Helsingfors Annonsblad 27.2.1843)
  • publika byggnader äro ... ett allmänt kokhus (Historiska och statistiska anteckningar om städerna i Finland : utgifne år 1844 / af Claës Wilh. Gylden., 1845)
  • ... fartyget, liggande vid Kronomagasins bron nära intill stadens kokhus (Helsingfors Tidningar 12.9.1846)
  • ... liggande i södra hamnen ofvanom stadens kokhus (FAT 20.8.1850)
  • ... befunnit sig å tvättbryggan invid stadens kokhus (Helsingfors Tidningar 8.12.1858)
  • Kokhus, å Vestra Kajen (Adresskalender 1859)
  • Att uti simhuset i södra hamnen, beläget invid stadens kokhus, alla dagar i weckan serveras enkla bad (Helsingfors Tidningar 25.6.1859)
  • ... entreprenadauktion ... att uppföra ett nytt kokhus invid denna stds södra hamn, hvarom, samt att ritning och kostnadsförlag .. å Rådhusarkivet (Helsingfors Tidningar 26.7.1860)
  • För att roa alla inkommande har en parisare, hr E. Paygnot, passat på tillfället och nu äfwen infunnit sig med ett "stort mekaniskt konstkabinett" havri man får se isanning inga småsaker. Hela "werldens skapelse", "werldens sju underverk", en god del af den nyaste krigshistorien m. m. förevisas nu i närheten af stadens kokhus och med trummor och trumpeter inbjudes "den konstälskande publiken" att åse dessa herrligheter. (Helsingfors Tidningar 1.9.1860)
  • Kokhus, å Vestra Kajen (Adress-kalender 1861)
  • Vid ett tillfälligt besök i stadens kokhus beläget ned vid hamnen kunna vi icke underlåta göra en anmärkning deröfver att allt det vatten samt öfrigt afskräde, hvilket respektive kokare vilja blifva af ved, uthälles straxt utanför trappan och får söka sig väg bäst det man kan till mera doserande ställe. Utom det osnygga, som ligger deri, uppkommer under sommarvärmen derigenom en mindre angenäm och helsobringande lukt. (Hbl 21.6.1866)
  • ... valtiopäivämiehille, saadaan vourata n:o 8 Eteläsataman rannalla keittohuonetta vastapääten (SWL 11.1.1867)
  • Slutligen har insändaren äfven anfört, att kaffe icke får tillredas i stadens kokhus, hvaremot ej är något annat att påminna än att denna uppgift väsendtligen afviker från rätta förhållandet, då kokning af ej mindre kaffe än mat är derstädes tillåten för enhvar, som vistas på de hamnen liggande fartyg. (Helsingfors Dagblad 4.1.1872)
  • genom tjufwahand har förlorats ... äldre schertings skjortor från stadens kokhus (Morgonbladet 4.2.1874)
  • ... hamnvaktmästaren Erik Sjöström, vistande i stadens kokhus (Hbl 27.4.1876)
  • Det har nemligen blifvit en sjelftagen rätt under senare år att begagna utrymmet omkring stadens kokhus till ett ordentligt båtwarf, der man timrar, diktar, och målar sina båtar för de stundande somrarne. (Hbl 1.6.1878)
  • ... hukkuneen Helsingin kaupungin eteläsatamasta noin 10 sylen päähän keittohuoneen rannasta (US 8.5.1883)
  • ... löydettiin merestä eteläsatamasta keittohuoneen ja rantamakasiinien välillä Helsingissä kuolleen naisen ruumis. (Hämäläinen 7.6.1884)
  • Höyrylaivaliikettä on viime aikoina tehty mukavammaksi tavarakatoksen ja varastomakasiinin rakentamisella. Nämät ovat Eteläsatamassa, jossa myöskin löytyy kaupungin vaakahuone sekä keittohuone saaristolaisvenheiden miehistöjä varten. Kaikkien näiden rakennusten keskellä, jotka nyt supistavat tuon muinoin tilavan Läntisen Rantakadun alaa, kohoaa uusi, tiilistä ja raudasta rakennettu kauppahalli, jonka rakentamiseksi kaupunki on määrännyt 210,000 m. — Näiden rakennusten takana on tullikamari ja pakkahuone, sisustettu v. 1887, kuten rakennuksen otsakirjoitus osoittaa. Tässä talossa sijaitsevat myöskin liikenne- ja satamakunttorit (Helsinki ympäristöineen. Käsikirja matkustajille. 1889)
  • Kokhus, å vestra kajen och i Sörnäs (Adresskalender 1890)
  • Täkäläinen terveysasema, joksi, kuten tiedetään, entinen keittohuone eteläsatamassa on sisustettu, avatttiin tänään k:lo 8 aamulla. (SWL 14.7.1894)
  • Vanha keittohuone eteläsatamassa tulee heti toimitettavaksi pois sen tähden, että satamaradan loppukatselmus tulee tapahtumaan, ennenkuin valtio ottaa radan vastaan. (US 4.11.1894)

sunnuntai 12. marraskuuta 2023

Sunnuntain suomalainen Tukholmassa

Tukholman suomalaisessa seurakunnassa ottivat 11.9.1761 kuulutukset Oulussa 24 vuotta aiemmin syntynyt porsliinin muotoilija Anders Johan Hägg ja samanikäinen Margareta Sophia Julin Turusta. Tukenaan oli ainoastaan tupakkakauppias Petter Hägg. Avioliitto solmittiin 13.10.1761.


Juha Vuorelan blogissaan jakaman Sursill-sukutaulun avulla selviää hyvin yksinkertaisesti, että Margareta Sophia oli syntynyt Turussa 16.6.1736. Isänsä oli Jacob Julin ja äitinsä Christina Gummerus. Vuorelan esittämien tietojen mukaan Margaretalla oli 31.8.1739 syntynyt veli Johan. Kotivuoren ylioppilasmatrikkeli puolestaan tuntee vuoden 1731 paikkeilla syntyneen isoveljen Henrik.

Margareta ei lähtenyt Tukholmaan lapsuudenkodistaan vaan Rymättylästä, jossa hän oli talousröökkynänä kapteeni Orrfeltin taloudessa. (RK 1753-1766)

Margaretan sulhasen pitäisi olla ikätiedon perusteella myös syntynyt vuoden 1736 tienoilla. Näin ollen on todennäköistä, että kyse on Oulussa 4.4.1736 syntynyt Anders, jonka isä oli Johan Pettersson Hägg ja äiti Maria Pehrsdotter Salandra. Heidän lapsikatraansa esikoinen syntyi 6.4.1726 ja sai molempien isoisiensä mukaan nimen Petrus. Tuntuu houkuttelevalta olettaa hänestä myöhemmin tulleen tupakkakauppias. 

Margareta ja Anders eivät jääneet pitkäksi ajaksi Tukholmaan. Heidän tyttärensä Maria Lovisa syntyi 20.5.1765 ja kuoli 24.12.1765 Turussa samoin kuin poika Isaac (12.12.1766-21.5.1767.) Molempien kaste- ja hautausmerkinnöissä Anders oli tupakkatehtaan vahtimestari. Rippikirjan mukaan perheessä oli myös isän kaimaksi kastettu poika Anders Johan. (Suomalaisen seurakunnan rippikirjat, I Aa1:2, 1760-1772 Klosterqvarteret num 403 Festing tob. fabriquet)

Anders Johan Hägg nuoremmasta tietää Kustaa H. J. Vilkuna kertoa peruukintekijöiden matrikkelissa seuraavaa

Hägg, Anders Johan (s. 1767) kisälli. Anders Johan Hägg oli 1780–1786 Turussa mestari Carl Magnus Homanin oppipoikana ja eteni kisälliksi. [...] Työskenteli 1786 useita viikkoja mestari Elfströmin verstaassa, kunnes syyskuussa sanottiin irti. Eli tämän jälkeen vaimonsa työtulojen varassa, mutta herätti epäilyksiä. Niinpä peruukintekijöiden oltermanni Adolf Mellenbergh valitti hänestä, että hän oli irtolainen, koska ei työskennellyt kenenkään mestarin suojeluksessa. Määrättiin Mellenberghin alaisuuteen. Muutti sittemmin Tukholmaan, missä oli kampaajana, lakeijana ja sisäpalvelijana.

Tukholma veti siis puoleensa toisessa polvessa.