Historian väitöstilaisuus 95 vuotta sitten

Nimimerkki H. N-o:n teksti Henkiset turnajaiset yliopistolla 28.5.27. Jalon kiistan aiheena Savon Jääkärirykmentin historia on niin mainio, että lainaan sen häpeämättömästi kokonaisuudessaan lehdestä Suomen Sotilas 24-25/1927.

Kello 12 aikaan alkoi yleisöä saapua yliopistorakennuksen toiseen kerrokseen. Siellä oli kahdet tohtoriväittäjäiset, muualla vielä kahdet, joten tieteellinen elämä on ylen määrin vilkasta Alma Mater'in ympäristössä.

Tällä kertaa asia kiinnosti myöskin armeijaa ja tilaisuuteen saapuivat kadettikoulun upseerit ja eräitä kadetteja; muista joukko-osastoista oli läsnä majuri Heikinheimo, yleisesikunnasta maisteri Olsoni ja koko sotahistoriallinen toimisto. Siviiliyleisönä saapuu useita historian edustajia ja sitten nuoria maistereita ja ylioppilaita. 

Sotalaitos saapuu luonnollisesti täsmälleen kello 12 ja huomaa silloin akateemisen neljänneksen olevan vanhassa voimassaan. Kun allekirjoittanut 15-vuotisen seikkailurikkaan vaelluksen jälkeen mailla ja mantereilla jälleen astui akatemian pylväkköihin, valtasi minut voimakkaasti sama juhlatunnelma, minkä niin monta kertaa ennen nuorena civiksenä olin tuntenut lähestyessäni arkana tutkijan alkuna noita suuria ylhäisiä oppisaleja.

Olimme lainopillisessa luentosalissa, missä väitös tapahtui ja istuimme pulpettien ääreen. Odotellessamme turnareita loimme siniset silmämme luentopöytiin ja havaitsimme herrojen juristien harrastavan tavattomassa mitassa piirustuksen jaloa taitoa. Joka-ainoaa pöytää koristivat lyijykynällä piirretyt miesten ja polkkatukkaisten naisten päät. Toisaalla kiinnostivat mieltä nimet: »Ullanlinna — Viipuri — Sonja». Mitä kätkeytyykään niihin nimiin. Salapoliisivaistot heräävät. Sitten tulee huudahdus: »Voi piru!» ja »Mies vai nainen, siinä kysymys?» Nämä »uloslykkäykset» kuulunevat naimakaareen. Mutta mihin kaareen kuuluu erääseen pöytään piirretty intiimi kysymys: »Onko sulla hätä?» on filologin vaikea päätellä. Ehkä sen käsittely on kuulunut Birger-Jaarlin rauhan lakeihin.

Ajat muuttuvat. Emme luonnollisesti muista, oliko meidän vihreässä nuoruudessamme piirustustaito yhtä yleinen, mutta arvelemme, että kunnioitus akatemian pöytiä kohtaan oli suurempi.

Näitä miettiessämme onkin neljännes kulunut. Ja nyt astuu sisään arvokas akateeminen seura: professori v. Bonsdorff, vanha kunnianarvoisa entinen opettajamme ja hänen takanaan virallinen vastaväittäjä, tohtori Juvelius päässään tohtorihatut. Heitä seuraa nuori tohtorinalku, vielä kandidaatti Aarne Huuskonen kaikki kolme frakeissa.

Sotalaitos tämän seurueen saapuessa nousee heti seisomaan. Siviilit eivät oikein tiedä, istuako vai seisoa. 

Kustos istuutuu paikalleen. Tohtori Juvelius asettuu pöytänsä taa. Kandidaatti ja reservivänrikki Huuskonen kiipeää kateederiin ja päättää tuimasti puolustaa S. J. R:n historiaa. 

Kustos kehoittaa tekijää alkamaan. 

Huuskonen kertoo nyt yleisölle kauheita sotajuttuja ja väittää, että S. J. R. on joka-ainoassa tappelun kähäkässä kauheasti kunnostautunut ja että kevyet joukot olivat hirveän hyviä joukkoja jo 1700-luvulla. 

Esitelmän jälkeen tekijä (kirjan) nousee ja lausuu: »Pyydän sitten historiallistieteellisen osaston edustajaa, tohtori Juveliusta lausumaan ne huomautukset, mitkä hän katsoo välttämättömiksi tehdä.» 

Kuuntelemme hiljaisella kunnioituksella noita sanoja. Vuosisatoja ovat ne samoilla sanoilla lausuttuina kaikuneet akatemian kilpakentillä. Mitkä tunteet ovatkaan risteilleet nuorten tohtorikandidaattien mielessä heidän lähettäessään julki tuon tunnetun taisteluhaasteensa. 

Tohtori Juvelius nousee. Hän sanoo ryhtyneensä tehtäväänsä, hist. kielit. osaston määräämänä ja lausuu ilonsa siitä, että nyt on ilmestynyt ensimäinen kunniakkaitten rykmenttien historioistamme. Teos on siis erikoisuus alallaan. Samalla hän lausuu iloitsevansa siitä, että yliopiston oppisaleihin on tuotu teos, joka käsittelee sotahistoriaa. Ja hän lopettaa puheensa seuraavilla ystävällisillä sanoilla:

»Suuri ilo on meille edelleen nähdä täällä aktiivisen puolustuksemme edustajia. Se on merkki siitä, että sillä taholla myötätunnolla seurataan sitä työtä, mitä siviilitutkijat ovat tehneet sotahistorian alalla. Tässä tapauksessa siviilimieheen samalla kylläkin kätkeytyy res. vänrikki.»

Nyt istuutuvat asianomaiset ja väittely alkaa. Juvelius käy heti alusta alkaen rajusti hyökkäämään käyttäen kaikkia mahdollisia hyökkäysmenetelmiä. Hän on tehnyt tarkkaa työtä, tutkinut ensin miten tekijä on käyttänyt painettuja lähteitä, ja sitten miten hän on käyttänyt painamattomia arkistolähteitä, mitä heikkouksia on kirjan suunnittelussa, mitä olisi pitänyt sanoa ja mikä olisi pitänyt jättää sanomatta.

Ja 3 1/2 tuntia hän pommittaa tekijää, höyhentelee teoksen kaikilta puolin ja valittaa vielä että opponentin kiusaksi pääosa painamattomia lähteitä on Ruotsissa, ettei hän ole voinut niitä tarkastella. Yleisö on sitä mieltä, että onpa hyvä, että ne olivat niin kaukana.

Taktiikkapohdinta päättyy lyhyeen väittelyyn. Molemmat jättävät asian sotilashenkilöitten ratkaistavaksi.

Puolustaja on tuosta hyökkäilystä aluksi hämmästyksissään, mutta lopulla hän alkaa huomautella yhä tuntuvammin että yhtä ja toista sitä on ansioita tälläkin puolen.

Erikoisesti saattaa huomauttaa että väittely oli kaikin puolin hienoa ja sympaattista. Opponentti hymyili hyväntahtoisesti ja tekijä aivan suoraan lausui vastaväittäjän esityksen oikeaksi siinä, missä se oikea oli eikä millään suupalttisuudella käynyt viisastelemaan asiasta. Missä taas hän voi tuoda asiaa esille, sen hän teki tyynesti ja hillitysti. Siitä huolimatta yleisö seurasi koko ajan mitä suurimmalla mielenkiinnolla väittelyä.

Siinä puoli 3 ajoissa kysyi Kustos, eikö olisi syytä pitää paussia, koska väittely näkyy kestävän kauan. 

- Kuinka Herra Kustos vain haluaa, lausuu opponentti, me nuoret kyllä kestämme.

Taas jatketaan. Juvelius ihmettelee, miten tekijä voi sanoa, että »ohjesääntö lähetettiin kuninkaalle täydennettäväksi ja vahvistettavaksi. Luuleeko tekijä todellakin, ettei kuninkaalla ole muuta tehtävää kun täydentää ohjesääntöjä. Eikä opponentti hyväksy sitäkään, että tekijä on eräissä kohdin perustellut väitteitään »omiin muistiinpanoihinsa». 

Sitten kertoo opponentti, että tekijä on langennut samaan virheeseen, mihin hänkin aikanaan puolustaessaan omaa väitöskirjaansa ja nykyisen Kustoksen istuessa taas hänen nykyisellä paikallaan, s.o. opponenttina, oli langennut nim. väitteeseen, että Suomen upseeristo 1700-luvulla muka olisi ollut yksinomaan aatelia. 

Silloin Kustos hymähti. Hän muisti tapauksen.

Mutta J. ahdistaa tekijää vielä väittämällä, että hän antaessaan tekijälle ohjeita, oli juuri tästä asiasta jo aikoja sitten huomauttanut, mutta tekijä ei ollut ottanut vakavalta kannalta hänen sanojaan silloin ja siitä syystä saa se nyt julkisesti purtavakseen.

Kello 1/2 4 vasta on höyhennys päättynyt. Nyt nousee opponentti seisomaan ja lausuu:

- Olen näin suorittanut sen tehtävän, minkä historialliskielitieteellinen osasto on määrännyt tehtäväkseni. Olen tehnyt joukon huomautuksia teosta vastaan, mutta minä toivon, että on käynyt selville myös se, että minä annan tälle teokselle tunnustusta.»

Sitten opponentti ilmoittaa että teokseen on pantu paljon työtä ja sen asiapitoisuus on suuri ja että siihen voi luottaa. Ja lopuksi hän ilmoittaa aikovansa lausunnossaan tiedekunnalle puoltaa teoksen hyväksymistä.

Tohtorikandidaatti kiittää opponenttia. 

Sitten Kustos vanhan tavan mukaan kysyy, onko kukaan yleisön joukosta halukas haastelemaan teoksen johdosta. 

Kun hyökkäystä ei tule, päättyy toimitus. Tohtori on leivottu ja ystävät ja asianharrastajat onnittelevat onnellista tekijää, joka on kunnialla kestänyt tulikokeensa. 

Savon Jääkärirykmentin historian on todettu kestävän arvostelun.