maanantai 13. marraskuuta 2023

Yleinen keittohuone Helsingissä?

IS 8.8.1955
En väitä olevani vieläkään mikään Helsinki-ekspertti, mutta inan yllätyin kun vastaan tuli yleinen kivinen rakennus, josta minulla ei ollut aiempaa havaintoa. Kansalliskirjaston digitoinneista kertyneillä havainnoilla selvisi, että Eteläsatamassa, länsilaiturilla, on viimeistään vuonna 1839 ja ilmeisesti vielä 1890 ollut vierailevien merimiesten käyttöön tarkoitettu keittotila. Lyhytaikaisen muun käytön jälkeen rakennus purettiin vuoden 1894 lopulla satamaradan tieltä. Keittohuone on ollut suhteellisen lähellä kruununmakasiinia, joka sekin kuuluu Helsingin hävinneisiin rakennuksiin.

Sattumalta olin kirjautuneena yliopistotunnarein, joten eteen tuli myös Ilta-Sanomien 8.8.1955 juttu satamien muutoksesta. Siinä oleva kartta on vuodelta 1890 eli vapaa käytettäväksi. Keittohuone on merkitty Kauppahallin vierellä olleen satama-altaan eteläpuolelle. Kun tiesi miestä etsiä, rakennus löytyi muiltakin kartoilta ja sijaitsi myös vuoden 1867 vuokrausilmoituksen mainitseman osoitteen kohdalla.

Kolmiuloitteinen hahmotuskykyni on niin kehno, etten uskalla väittää keittohuoneen näkymisestä vanhimmissa Eteläsataman valokuvissa mitään. Potentiaalia on otoksissa Näkymä UlriikanporinvuoreltaNäkymä observatoriolta, UlriikaporinvuoreltaSaksalaisen kirkon tornista otettu kuva Eteläsatamaan ennen 1894 valmistunutta satamarataa  ja Eteläsatama. Asemakaavakartassa 1878 rakennus on melko pieni.

Helsingin karttaportaalista

Ainekset

  • entreprenad auction ... vården om stadens uppå västra quaien uppförde mät- och våg-hus äfvensom kokhus (FAT 21.3.1839)
  • Kokhus-afgift: För rättigheten att begagna det för sjöfarandes beqvämlighet uppförda kokhus af sten, skall för hvarje ankommande ... betalas per vecka (Helsingfors Annonsblad 27.2.1843)
  • publika byggnader äro ... ett allmänt kokhus (Historiska och statistiska anteckningar om städerna i Finland : utgifne år 1844 / af Claës Wilh. Gylden., 1845)
  • ... fartyget, liggande vid Kronomagasins bron nära intill stadens kokhus (Helsingfors Tidningar 12.9.1846)
  • ... liggande i södra hamnen ofvanom stadens kokhus (FAT 20.8.1850)
  • ... befunnit sig å tvättbryggan invid stadens kokhus (Helsingfors Tidningar 8.12.1858)
  • Kokhus, å Vestra Kajen (Adresskalender 1859)
  • Att uti simhuset i södra hamnen, beläget invid stadens kokhus, alla dagar i weckan serveras enkla bad (Helsingfors Tidningar 25.6.1859)
  • ... entreprenadauktion ... att uppföra ett nytt kokhus invid denna stds södra hamn, hvarom, samt att ritning och kostnadsförlag .. å Rådhusarkivet (Helsingfors Tidningar 26.7.1860)
  • För att roa alla inkommande har en parisare, hr E. Paygnot, passat på tillfället och nu äfwen infunnit sig med ett "stort mekaniskt konstkabinett" havri man får se isanning inga småsaker. Hela "werldens skapelse", "werldens sju underverk", en god del af den nyaste krigshistorien m. m. förevisas nu i närheten af stadens kokhus och med trummor och trumpeter inbjudes "den konstälskande publiken" att åse dessa herrligheter. (Helsingfors Tidningar 1.9.1860)
  • Kokhus, å Vestra Kajen (Adress-kalender 1861)
  • Vid ett tillfälligt besök i stadens kokhus beläget ned vid hamnen kunna vi icke underlåta göra en anmärkning deröfver att allt det vatten samt öfrigt afskräde, hvilket respektive kokare vilja blifva af ved, uthälles straxt utanför trappan och får söka sig väg bäst det man kan till mera doserande ställe. Utom det osnygga, som ligger deri, uppkommer under sommarvärmen derigenom en mindre angenäm och helsobringande lukt. (Hbl 21.6.1866)
  • ... valtiopäivämiehille, saadaan vourata n:o 8 Eteläsataman rannalla keittohuonetta vastapääten (SWL 11.1.1867)
  • Slutligen har insändaren äfven anfört, att kaffe icke får tillredas i stadens kokhus, hvaremot ej är något annat att påminna än att denna uppgift väsendtligen afviker från rätta förhållandet, då kokning af ej mindre kaffe än mat är derstädes tillåten för enhvar, som vistas på de hamnen liggande fartyg. (Helsingfors Dagblad 4.1.1872)
  • genom tjufwahand har förlorats ... äldre schertings skjortor från stadens kokhus (Morgonbladet 4.2.1874)
  • ... hamnvaktmästaren Erik Sjöström, vistande i stadens kokhus (Hbl 27.4.1876)
  • Det har nemligen blifvit en sjelftagen rätt under senare år att begagna utrymmet omkring stadens kokhus till ett ordentligt båtwarf, der man timrar, diktar, och målar sina båtar för de stundande somrarne. (Hbl 1.6.1878)
  • ... hukkuneen Helsingin kaupungin eteläsatamasta noin 10 sylen päähän keittohuoneen rannasta (US 8.5.1883)
  • ... löydettiin merestä eteläsatamasta keittohuoneen ja rantamakasiinien välillä Helsingissä kuolleen naisen ruumis. (Hämäläinen 7.6.1884)
  • Höyrylaivaliikettä on viime aikoina tehty mukavammaksi tavarakatoksen ja varastomakasiinin rakentamisella. Nämät ovat Eteläsatamassa, jossa myöskin löytyy kaupungin vaakahuone sekä keittohuone saaristolaisvenheiden miehistöjä varten. Kaikkien näiden rakennusten keskellä, jotka nyt supistavat tuon muinoin tilavan Läntisen Rantakadun alaa, kohoaa uusi, tiilistä ja raudasta rakennettu kauppahalli, jonka rakentamiseksi kaupunki on määrännyt 210,000 m. — Näiden rakennusten takana on tullikamari ja pakkahuone, sisustettu v. 1887, kuten rakennuksen otsakirjoitus osoittaa. Tässä talossa sijaitsevat myöskin liikenne- ja satamakunttorit (Helsinki ympäristöineen. Käsikirja matkustajille. 1889)
  • Kokhus, å vestra kajen och i Sörnäs (Adresskalender 1890)
  • Täkäläinen terveysasema, joksi, kuten tiedetään, entinen keittohuone eteläsatamassa on sisustettu, avatttiin tänään k:lo 8 aamulla. (SWL 14.7.1894)
  • Vanha keittohuone eteläsatamassa tulee heti toimitettavaksi pois sen tähden, että satamaradan loppukatselmus tulee tapahtumaan, ennenkuin valtio ottaa radan vastaan. (US 4.11.1894)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti