lauantai 23. helmikuuta 2019
Tutkimusta avittanut taideprojekti
Enimmäkseen Ruotsiin liittyvän SSH-projektin myötä löysin jossain vaiheessa viime vuotta sivuston Arkivkopia.se, jonne on nimensä mukaisesti kopioitu arkistoaineistoja. Tai tarkemmin sanottuna on ladattu arkistojen avaamia digitalisoituja aineistoja Internet Archiveen ja tarjottu näille käyttöliittymä. Jonka kautta löysin hyödyllisiä materiaaleja ja sain ladattua karttoja, joita Lantmäterietin epästabiili sivusto ei ulosantanut.
Pikkasen ihmettelin, mistä oli kyse, mutta kun aineiston alkuperäislähde oli esillä, en vaivannut asialla päätäni. Tiedostinpahan vaan, ettei sivusto välttämättä ole ikuinen. Muuta kiitos ruotsalaisen virtuaalituttavan selvisi tällä viikolla, että kyseessä on Uumajassa asuvan taiteilijan "Ett datahanteringsestetiskt konstprojekt"! En ollut edes sivustoa käyttäessäni huomannut, että siellä on (tieukasti Rotsiin rajattu) karttakin. "Med hjälp av spretiga indikationer på orts- och sockennamn, adresser och länder har jag lyckats leta upp koordinater och bygga en ganska korrekt interaktiv karta över många av sakerna i arkivet." Ja paikkatietojen perusteella taiteilija voi tarjota aineistoa "samasta paikasta" ja "samalta ajalta".
Taitelijan sivuston mukaan ladattuja objekteja on puoli miljoonaa. Käyttöehtoja ei ole aivan kirjaimellisesti seurattu, sillä joukossa on Åbo akademin kuvia, joilla käsittääkseni ei edelleenkään ole minkäänlaista CC-lisenssiä. Tosin pitää muistaa Kuvaston joulukuinen twiitti "Kun ns. tavallinen (vanha) valokuva kopioidaan sellaisenaan, suoja-ajan päättymisen määrittelee alkuperäisen kuvan valmistushetki. #lähioikeus #valokuvaus", jonka perusteella museoiden ja arkistojen kuvat kuvista/painotuotteista pitäisi nimen omaan olla ilman lisenssiä - sillä niitä ei koske mikään tekijänoikeus. (Toisin kuin museoiden esinekuvia.)
Karttojen lisäksi olen näköjään tallentanut kirjanmerkin Karlsborgs fästningsmuseumin otokseen 1600-luvun lopun univormua kantavasta mallinukesta, joka on alunperin sivustolta digitaltmuseum.se. Ei taida tulla kirjan kuvitukseen mukaan.
Mutta vaikka hyötyä ei hakisikaan, sivustoa on (tarkoituksensa mukaisesti) mielenkiintoista selailla vaikkapa haulla Finland. Tätä kirjoittaessani löysin edellä mainitusta Åbo Akademin kuvakokoelmasta painatteen "Der Finländer New Cartten Spiel" vuodelta 1632! (Linkki ÅA:n sivuille ei vie perille.)
perjantai 22. helmikuuta 2019
Seraphian avioliitto ja myöhempi elämä
Ruotsin radion Släktband kertoi vuoden ensimmäisessä jaksossaan Merikarvian kirkkoherran Thomas Krianderin tyttären avioliitosta, mutta jätti ilmeisen tarkoituksellisesti mainitsematta sukunimet. Juttu perustui perusteelliseen tutkimukseen, joten referoin ensisijaisesti sitä, mutta tarkistin joitakin asioita kirkonkirjoista.
Krianderin tytär Seraphia (s. 22.9.1778) meni 17.5.1796 naimisiin Tuorsniemen lasiruukin lasinpuhaltajan kanssa. Tämä Göran Wilhelm Heintzen oli syntynyt Vämlannissa lasinpuhaltajan pojaksi ja samaa ammattia harjoittaen tullut Suomeen parikymppisenä.
Mies ei ollut kauaa paikallaan. Seraphia synnytti avioliiton ensimmäisen lapsen ja ainakin kaksi lisää Pirttikylässä, jonka Bergan lasiruukissa Heintzen työskenteli. Ruotsalaisen sukututkijan mukaan mies täällä alkoi viedä käräjille ihmisiä jokaisesta pikkuasiasta. Mutta hänetkin haastettiin oikeuteen ainakin silloin, kun ei palauttanut kelloa, jonka oli lainannut, kun pariskunta vuonna 1800 vieraili Seraphian siskolla, joka oli naimisissa kirkkoherran kanssa. Tämän jälkeen he muuttivat Pirttikylästä pois.
Seuraavina vuosina perhe kiersi pohjoisessa Ruotsissa, kunnes vuonna 1805 olivat jälleen Suomen puolella. Siellä Göran Wilhelm Heintzen jätti vaimonsa vuonna 1806 palaamatta enää koskaan.
Heintzen päätyi Västervikin ympäristöön ja solmi uuden avioliiton sanomalehdissä kuulutetun esteettömyystiedustelun jälkeen. Ilmoituksia en sanomalehdistä löytänyt eivätkä ne tulleet Seraphiankaan tietoon, sillä tämän oma kuulutus julkaistiin Åbo Allmänna Tidningissä 5.2.1811. Tuolloin hän asui Loimaalla, josta lapsineen sai 1810-luvulla muuttokirjat Turkuun. (RK 1814-22 s. 273)
Heintzen kuoli 52-vuotiaana vuonna 1825. Ehkä tietoa tuolloin siirtyi valtakunnan rajan yli, sillä 30.12.1825 Seraphia solmi toisen avioliittonsa Tuuloksessa pikkulastenopettaja Isak Ekroosin kanssa.
Tätä ennen Seraphia oli ollut Turun ruotsalaisen seurakunnan kirjoissa. Seraphian tytär Aquilina Cecilia synnytti 19.3.1821 aviottomana tyttären, joka sai nimen Carolina Berhardina. Turussa leipurinkisällinä ollut Seraphian poika Dominicus hukkui Aurajokeen 13.9.1821. Seraphia synnytti 19.6.1822 pojan, joka merkittiin aviottomana kasteluetteloon nimellä Isak Wilhelm. Itseään kutsutaan tässä vaiheessa lasinpuhaltajan leskeksi. (RK 1823-29 Ö. kv. 138&139).
Tuuloksen rippikirjaan Isak Wilhelm merkittiin kuin olisi ollut Isak Ekroosin poika. Tämä nuorempi Isak kuoli 5.1.1839 ja mahdollinen isänsä 25.8.1839. Viisi vuotta aiemmin Seraphian ensimmäisen avioliiton tytär Aquilina Cecilia muutti Turusta äitinsä luo. Rippikirjan merkintöjen mukaan häntä syytettiin parista rikoksesta, joista toinen syytös raukesi hovioikeudessa ja toisen rankaisu päätettiin ylimmällä mahdollisella taholla eli (nimellisesti) keisarin toimesta. Vähintäänkin tuomioita odottaessaan hän lienee istunut vankilassa. (RK 1823-1832 s. 15, 1832-38 s. 14 , 1839-1846 s. 67 ) Mutta pääsi vuonna 1843 muuttamaan Mikkeliin, jossa piti jonkinlaista anniskelupaikkaa, kunnes kuoli 29.1.1846. (RK 1844-1857 s. 77)
Seraphia kuoli 81-vuotiaana Tuuloksessa 2.1.1859.
Kuva: ote Pehr Hilleströmin maalauksesta vuodelta 1796
Krianderin tytär Seraphia (s. 22.9.1778) meni 17.5.1796 naimisiin Tuorsniemen lasiruukin lasinpuhaltajan kanssa. Tämä Göran Wilhelm Heintzen oli syntynyt Vämlannissa lasinpuhaltajan pojaksi ja samaa ammattia harjoittaen tullut Suomeen parikymppisenä.
Mies ei ollut kauaa paikallaan. Seraphia synnytti avioliiton ensimmäisen lapsen ja ainakin kaksi lisää Pirttikylässä, jonka Bergan lasiruukissa Heintzen työskenteli. Ruotsalaisen sukututkijan mukaan mies täällä alkoi viedä käräjille ihmisiä jokaisesta pikkuasiasta. Mutta hänetkin haastettiin oikeuteen ainakin silloin, kun ei palauttanut kelloa, jonka oli lainannut, kun pariskunta vuonna 1800 vieraili Seraphian siskolla, joka oli naimisissa kirkkoherran kanssa. Tämän jälkeen he muuttivat Pirttikylästä pois.
Seuraavina vuosina perhe kiersi pohjoisessa Ruotsissa, kunnes vuonna 1805 olivat jälleen Suomen puolella. Siellä Göran Wilhelm Heintzen jätti vaimonsa vuonna 1806 palaamatta enää koskaan.
Heintzen päätyi Västervikin ympäristöön ja solmi uuden avioliiton sanomalehdissä kuulutetun esteettömyystiedustelun jälkeen. Ilmoituksia en sanomalehdistä löytänyt eivätkä ne tulleet Seraphiankaan tietoon, sillä tämän oma kuulutus julkaistiin Åbo Allmänna Tidningissä 5.2.1811. Tuolloin hän asui Loimaalla, josta lapsineen sai 1810-luvulla muuttokirjat Turkuun. (RK 1814-22 s. 273)
Heintzen kuoli 52-vuotiaana vuonna 1825. Ehkä tietoa tuolloin siirtyi valtakunnan rajan yli, sillä 30.12.1825 Seraphia solmi toisen avioliittonsa Tuuloksessa pikkulastenopettaja Isak Ekroosin kanssa.
Tätä ennen Seraphia oli ollut Turun ruotsalaisen seurakunnan kirjoissa. Seraphian tytär Aquilina Cecilia synnytti 19.3.1821 aviottomana tyttären, joka sai nimen Carolina Berhardina. Turussa leipurinkisällinä ollut Seraphian poika Dominicus hukkui Aurajokeen 13.9.1821. Seraphia synnytti 19.6.1822 pojan, joka merkittiin aviottomana kasteluetteloon nimellä Isak Wilhelm. Itseään kutsutaan tässä vaiheessa lasinpuhaltajan leskeksi. (RK 1823-29 Ö. kv. 138&139).
Tuuloksen rippikirjaan Isak Wilhelm merkittiin kuin olisi ollut Isak Ekroosin poika. Tämä nuorempi Isak kuoli 5.1.1839 ja mahdollinen isänsä 25.8.1839. Viisi vuotta aiemmin Seraphian ensimmäisen avioliiton tytär Aquilina Cecilia muutti Turusta äitinsä luo. Rippikirjan merkintöjen mukaan häntä syytettiin parista rikoksesta, joista toinen syytös raukesi hovioikeudessa ja toisen rankaisu päätettiin ylimmällä mahdollisella taholla eli (nimellisesti) keisarin toimesta. Vähintäänkin tuomioita odottaessaan hän lienee istunut vankilassa. (RK 1823-1832 s. 15, 1832-38 s. 14 , 1839-1846 s. 67 ) Mutta pääsi vuonna 1843 muuttamaan Mikkeliin, jossa piti jonkinlaista anniskelupaikkaa, kunnes kuoli 29.1.1846. (RK 1844-1857 s. 77)
Seraphia kuoli 81-vuotiaana Tuuloksessa 2.1.1859.
Kuva: ote Pehr Hilleströmin maalauksesta vuodelta 1796
torstai 21. helmikuuta 2019
Jotain uutta Euran keskiajasta?
Melko alkuvaiheessa Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmien kortiston läpikäyntiä kohtasin nimekkeen "Rajankäyntisopimus v:lta 1463 Eurasta (Euraåminne)", joka oli "Löydetty Hist.-kielitiet. laitoksen erään Suomi-niteen (?1849) sisästä. Lahj. prof. U. v. Bondsdorff. 1926". Asiakirjan tekstinhän luulisi olevan mukana juuri puunatussa DF:ssä, jota tehtiin kahden korttelin päässä Kansallisarkistossa. Mutta koska missään tietokannassa ei ole kaikkea, tarkistin.
Ja kirjoitin sitten (eli 12.1.2019), DF:n palauteosoitteeseen viestin "Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmien kortisto tuntee Eurasta/Eurajoesta 1463 tehdyn rajankäynnin. Vuosirajauksella en sitä DF:stä löytänyt joko siksi, että 1) KK:lla tiedot väärin 2) Luin huolimattomasti hakutuloksia tai 3) DF:ssä puute tahi virhe." DF:n sivuilla ei luvata palautteeseen vastausta enkä sitä viestissäni pyytänyt, joten en moista ole myöskään tähän päivään mennessä saanut. Yksi keskiaikainen teksti sinne tai tänne?
Mutta koska minulla ei ole kuin aikaa, tilasin asiakirjan tällä viikolla eteeni. Ottaen huomioon käsikirjoituskokoelmien luettelointitarkkuuden en suuresti hämmentynyt siitä että kyseessä olikin kopio keskiaikaisesta dokumentista. Allekirjoittajana Johannes G. Teet, joka oli Eurajoen kirkkoherrana 1675-1692.
Otsikon mukaan alkuperäinen asiakirja on kirjoitettu laamanninkäräjillä 3. paastonajan sunnuntain jälkeisenä maanantaina 1463. Itse tekstistä lautamiesten listan jälkeen saan tolkkua sen verran, että kyse on Rahvolan(?) ja Naarajoen välisestä rajasta. Naarajoen kylä ei ole Eurajoella vaan Eurassa. Suvannon henkilötietokannasta (pdf) löytyy Naarajoen kohdalta tieto, että laamanni Hartvik Jaakonpoika oli 14.9.1463 päivännyt tuomiokirjeen, jolla tilaan oli liitetty eräs ulkopalsta. Eli kyse on eri asiasta, mutta yhdessä keväiseen päätökseen syntyy mielikuva uudesta isännästä, joka ajaa aktiivisesti etujaan.
Ja vaikka Janne Haikarin väitöskirjasta jäi muistiin huolellisesti säilytetyt satoja vuosia myöhemmin käräjille tuodut ja toisinaan jäljennetyt asiakirjat niin oli (taas) eri tunne nähdä sellainen edessään.
Asiakirjan tarjoamilla lisätiedoillakaan en sitä DF:stä löytänyt, joten alan uskoa, ettei sitä siellä ole. Se, voiko tekstin joskus nähdä DF:ssä jää Ihan Oikeiden Historiantutkijoiden päätettäväksi. Olettaen, että jollain Kansallisarkistossa on aikaa lukea palauteviestejä.
Ja kirjoitin sitten (eli 12.1.2019), DF:n palauteosoitteeseen viestin "Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmien kortisto tuntee Eurasta/Eurajoesta 1463 tehdyn rajankäynnin. Vuosirajauksella en sitä DF:stä löytänyt joko siksi, että 1) KK:lla tiedot väärin 2) Luin huolimattomasti hakutuloksia tai 3) DF:ssä puute tahi virhe." DF:n sivuilla ei luvata palautteeseen vastausta enkä sitä viestissäni pyytänyt, joten en moista ole myöskään tähän päivään mennessä saanut. Yksi keskiaikainen teksti sinne tai tänne?
Mutta koska minulla ei ole kuin aikaa, tilasin asiakirjan tällä viikolla eteeni. Ottaen huomioon käsikirjoituskokoelmien luettelointitarkkuuden en suuresti hämmentynyt siitä että kyseessä olikin kopio keskiaikaisesta dokumentista. Allekirjoittajana Johannes G. Teet, joka oli Eurajoen kirkkoherrana 1675-1692.
Otsikon mukaan alkuperäinen asiakirja on kirjoitettu laamanninkäräjillä 3. paastonajan sunnuntain jälkeisenä maanantaina 1463. Itse tekstistä lautamiesten listan jälkeen saan tolkkua sen verran, että kyse on Rahvolan(?) ja Naarajoen välisestä rajasta. Naarajoen kylä ei ole Eurajoella vaan Eurassa. Suvannon henkilötietokannasta (pdf) löytyy Naarajoen kohdalta tieto, että laamanni Hartvik Jaakonpoika oli 14.9.1463 päivännyt tuomiokirjeen, jolla tilaan oli liitetty eräs ulkopalsta. Eli kyse on eri asiasta, mutta yhdessä keväiseen päätökseen syntyy mielikuva uudesta isännästä, joka ajaa aktiivisesti etujaan.
Ja vaikka Janne Haikarin väitöskirjasta jäi muistiin huolellisesti säilytetyt satoja vuosia myöhemmin käräjille tuodut ja toisinaan jäljennetyt asiakirjat niin oli (taas) eri tunne nähdä sellainen edessään.
Asiakirjan tarjoamilla lisätiedoillakaan en sitä DF:stä löytänyt, joten alan uskoa, ettei sitä siellä ole. Se, voiko tekstin joskus nähdä DF:ssä jää Ihan Oikeiden Historiantutkijoiden päätettäväksi. Olettaen, että jollain Kansallisarkistossa on aikaa lukea palauteviestejä.
keskiviikko 20. helmikuuta 2019
Virtuaalisesti sinne ja tänne
Matkustettuani virtuaalisesti vuonna 2017 Raumalle, Turkuun, Jyväskylään ja Seinäjoelle, Hyvinkäälle sekä vuoteen 1918 jäivät mobiilioppaiden linkit jälleen happanemaan varastooni. Vähäisin odotuksin ja jokaista sanaa lukematta päätin käydä ne vihdoin läpi ja linkittää vain osaan.
Helmi omasta näkökulmastani oli Fiskarsin museon opastus, joka tarjosi huomattavasti lisää tietoa viime kesän käyntiin. Miksi tästä ei mainittu museon kassalla? Museovieraita oli niin vähän, että olisin ihan hyvin voinut kuunnella tämän kännykästä muita häiritsemättä. Ja kauniina (joskin tuskaisen kuumana) kesäpäivänä olisin myös voinut innostua 2 km reitistä, jonka luvataan tarjoavan "uudenlaisen näkökulman ruukista sekä sen elämästä". Ehkä en olisi innostunut Fiskarsin myllyn tarinasta, mutta mistä sitä tietää.
Yliopistomuseossa olen muutamia kertoja käynyt, mutta en ole huomannut tyrkytystä mobiilioppaaseen, joka näyttää tarjoavan joistain esineistä mielenkiintoistakin tietoa. Pitänee tarkistaa ja testata paikan päällä.
Varkauden museossa Suomen kiertueellani vastaanottanut puhelias henkilö mainitsi (syystä, jota muista en) arkkitehdit Valter ja Ivar Thomé, mutta ei (parhaan muistini mukaan) töitänsä esittelevää kävelykierrosta oppaineen. Eikä aikatasoja sekoittavaa savolaisjaaritusta, joka oli siinä määrin viihdyttävä, että kuuntelin sen kokonaan ja opin Varkauden historiasta enemmän kuin paikan päällä.
Ainakin virtuaalisessa kotikäytössä ääneen puhuttu tekee kauppansa paremmin kuin teksti, joten verestin muistojani diakonissalaitoksen vierailusta vuonna 2011 mielummin kuuntelemalla 14 tarinaa (också 14 historier) kuin tutustumalla Alppikatu 2:een. Myöskään Karkkilan valimomuseon tarinat eivät täten houkutelleet, mutta vilaisin ja ne tosiaan olivat tarinoita. Joita useimpia en käynniltäni museoon muista. Kauniin lieden sentään.
Karkkilasta puheen ollen, siellä näyttää olevan käymättä ulkomuseoalue, joka kertoo ruukkilaisten kotioloista ja asumiskulttuurista 1850 - 1990-luvuilla. Jos muistan poiketa, muistanko mobiilioppaan?
Siidan opas on tieteellisesti todistetusti kävijöille näkyvissä. Muistan viime syksyn luennolta hyvin selvästi Eerika Koskinen-Koiviston selostuksen siitä, miten Siidassa ei sota ollut mitenkään esillä, mutta ulkomuseon alueelta löytyi QR-koodi, joka avasi verkkosivun (sama tekstinä ks. Suzie Thomas & Eerika Koskinen-Koivisto "Ghosts in the background" and "The price of the war". Representations of the Lapland War in Finnish museums (Nordisk museologi 2016, s.60-77))
Kävijöille tuskin tyrkytetään oppaita kauan sitten purettuihin näyttelyihin, mutta hienoa, että Kansalliskirjasto on jättänyt näkyville tekstiäkin sisältävät kirjaseikkailut ja Brummerianan. Mutta sisältö voisi tavoittaa laajemman yleisön muokattuna yhdeksi dokumentiksi julkaisuarkistoon, jossa siihen haut tarttuisivat.
Informatiivisia oppaita olivat myös kivikaudestakin kertova Nurmijärven luonto ja historia lähellämme, Saarijärven kivikauden kylän opastukset, Lahden torikaivauksen poiminnat sekä Vili Pehkosen Pieksämäen kotiseutumuseolle lahjoittaman rahakokoelman esittely. Wähälasten Uusikaupungista opin, että "Uudenkaupungin murteessa vähälapsi tarkoittaa nuorta lasta. Perheen nuorimmainen poika on siis "vähäpoik""
Ensi kesän retkisuunnitelmien kannalta Raision vaskipolku houkutteli, kunnes huomasin, ettei sen kartta ainakaan selaimessani toiminut. (Alustassa on epästabiliteettia, monet oppaatkin vaativat useamman klikkauksen avautuakseen.) Liedon Vanhalinnasta sai puhuvasta selostuksesta niin hyvän kuvan, ettei tarvetta paikan päälle menoon tunnu olevan. Vantaan historialliset jokikävelyt palauttivat mieleen, että nämä piti Petter Sund -projektin osana tehdä, mutta jäivät sitten kuitenkin tekemättä.
Niin, ja yksi pääkaupunkiseudun museo lupaa "pienen palkinnon" oman opastavan tietokilpailunsa suorittajalle...
tiistai 19. helmikuuta 2019
Poikamiehen menot Turussa 1700-luvun lopussa
Jo pari vuotta Turun akatemiassa opiskellut Erik Wallenius palasi kaupunkiin vanhempiensa luota maaliskuussa 1796 ja aloitti uuden tilikirjan. Mahdollisesti ensimmäisensä, sillä se on ainakin varhaisin säilynyt sarjassa, joka kanteen tehdyn lyijykynämerkinnän mukaan on joku piika kiikuttanut yhdessä miekan kanssa yliopistolle. Mitä lie miekalle tapahtunut, tilikirjat ovat nykyään Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmissa signumilla Fö I 38.
Erik ei kuulunut niihin ylioppilaisiin, jotka nälkävyötä kiristäen sinnittelivät kotoa saaduilla kuivilla leivillä. (Olihan isänsä Gabriel Wallenius "Karjalan kuningas".) Kerran Turkuun palatessaan hänellä oli mukanaan niin paljon elintarvikkeita, että joutui maksamaan niistä tullia, mutta useimmiten hän sai mukaansa puhdasta rahaa, jota toimitettiin lisää Turkuun pitkin vuotta. Erik maksoi tällä ruokaylläpidostaan, jonka lisäksi hän osti leipää, voita, korppuja, kahvia (kerran huomauttaen sen kiellon alaisuudesta), sokeria, kotikaljaa, simaa, omenoita, sitruunoita, appelsiineja, alkoholia ynnä muuta. Erikoisimmalta näytti perunoiden ostaminen.
Ulkonäön ylläpitoon meni runsaasti rahaa. Esimerkiksi maaliskuussa 1796 Erik osti hatun, peilin, tupeekamman, hiuspuuteria, vaateharjan, hattunauhoja, kangasta liiveihin, housuihin ja frakkiin. Frakkiin kului osineen ja ompelutöineen lähes 12 riikintaaleria eli yli viidennes kotoa tuodusta 50 riikintaalerista.
Vaikka pukeutumiseensa oli sijoittanutkin, joutui (tai halusi) Erik vuokraamaan mustan takin ollakseen soveliaasti pukeutunut kuninkaan vieraillessa Turun akatemiassa syksyllä 1796. Kuukautta myöhemmin hän osti kuninkaan muotokuvan ja erikseen sille sopivan kehyksen, joka oli kuvaa hieman kalliimpi. Arvatenkin joku (tai jotkut) kauppiaat olivat aavistaneet kuninkaan vierailun synnyttävän halun muistoesineeseen. Vasta syksyllä 1801 Erik sijoitti toiseen taide-esineeseen: omaan siluettikuvaansa.
En tiedä onko näitä tilikirjoja käytetty jo Turun huvielämän lähteenä. Erik kävi ahkerasti konserteissa ja assembleissa, joten jonkinlaista täydennystä näiden frekvenssiin voisi kirjoista kerätä. Musiikin arvostamisesta on myös merkkinä alkuvuodesta 1800 maksettu 12 killinkiä "itävaltalaiselle, jolla erikoinen positiivi". (Kiva laajennus aiemmin keräämilleni tiedoille: Posetiivarit pappiloissa ja muuallakin, Posetiivien paluu)
Erikin uhkapeliin menettämät rahat tuntuvat menevän vaiheissa. Liekö kyse yleisestä muodista, heikoista taidoista alkuvaiheessa vai omasta vaihtelunhalusta? Heinä-elokuussa 1799 hän merkitsi tilikirjaan häviöitä biljardissa, seuraavan vuoden tammikuussa lautapelissä ja vuoden lopussa Boston-korttipelissä, jossa tuli menetyksiä myös alkuvuodesta 1801, ennenkuin toukokuussa alettiin pelata vistiä, joka oli korttipelinä vielä lokakuussa. (Turun biljardisalista olen maininnut vanhassa tekstissä ja korttipeleistä toisessa.)
Yhden Erikin ostoksen voi vieläkin nähdä. 15.6.1801 hän maksoi ilmoituksesta Åbo Tidningiin ja se löytyy 17.6.1801 julkaistusta numerosta. Erik väitti unohtaneensa kenelle oli lainannut kirjansa Domarens pröfning efter Sveriges lag ja pyysi palauttamaan. En muista oliko nimenomaan tämän kirjan ostoa säilyneissä tilikirjoissaan, mutta todettakoon jo luodun kuvan vakavoittamiseksi, että oli niissä kirjaostoksiakin. Ja joitakin mainintoja kerjäläisille annetuista rahoista.
Erikin opiskelijaelämän vaihtumista virkamiesharjoitteluun en tilikirjoissa paria tutkintomaksua lukuunottamatta huomannut. Avioliiton hän solmi vasta vuosikymmeniä myöhemmin.
maanantai 18. helmikuuta 2019
Abraham Stenfeltin paluu
Kiitos Kansalliskirjaston uuden eri digitoidut aineistotyypit kattavan haun törmäsin julkaisuun Stenfeltin matkavaiheet Ruotsin valtakunnassa vuonna 1861, joka oli arvatenkin digitoituna jo kun kirjoitin blogitekstiäni Petkuttaja Stenfelt, jossa juttu jäi vuoteen 1863 ja mietintään siitä oliko Stenfelt oikeasti Siikajoelta.
Matkavaiheet-kirjasen kohdalla saa miettiä onko se oikeasti kyseisen petkuttajan tekstiä. Alkusanat on kyllä allekirjoittanut Abraham Stenfelt Siikajoella 21.6.1867. Petkuttajalle ominaista psykologista silmää osoittaa keskittyminen tapahtumiin Ruotsissa ja Suomessa tekemänsä ohittaminen.
Kovin innostunutta vastaanottoa kirjanen ei sanomalehtien perusteella saanut. Pisin "arvio" on Tapiossa 19.3.1869:
Rikollisiin ja omaelämäkerralliseen (tai siltä näyttävään) muisteluun ihastuneelle kirja on puolestaan aarre. Se loppuu sanoihin "Edellisen osan loppu" eli tarkoituksena oli julkaista lisää. Mutta lopuksi jäi
Voisiko kyseessä olla sama Abraham Stenfelt, joka allekirjoittaa paikalliskirjeen Siikajoelta (Pohjan-Tähti 27.12.1866)? Ja yhdessä kihlakunnan lautamies Sigfrid Kiviniityn kanssa (Oulun Wiikko-Sanomia 9.10.1869)? Näiden kanssa identtinen lienee paikalliskirjeen seuraavana vuonna yksin allekirjoittanut (Oulun Wiikko-Sanomia 31.12.1870). Entä Abraham Stenfelt, joka löysi kuolleena pienen valaskalan eli Tumlarin Siikajoen Merikylän lahdesta (Oulun Lehti 10.8.1881)? Voisiko koneälyä hyödyntävällä tekijäntunnistuksella tarkistaa ovatko paikalliskirjeet samasta kädestä kuin kirja?
Paikalliskirjeet kirjoittanut Abraham Stenfelt on käytännöllisesti katsoen varmasti sama kuin 61-vuotiaana kuollut "Entinen kirjuri, maanviljelijä Aapraham Stenfelt" (Uusi Suometar 21.1.1896, Kaiku 20.1.1896), joka valittiin Siikajoella pari vuotta aiemmin kunnallisten elimien tilintarkastajaksi (Kaiku 8.12.1893). Ikään ja kuolinaikaan sopii kastemerkintä, jonka jo arvailin kuuluneen Pohjoismaita kiertäneelle petkuttajalle...
Liikkuvaiseen elämään sopisi se, että Abraham Stenfelt kuulutti esteettömyyttään avioliittoon (FAT 24.12.1863). Suunnitelmiin lienee tullut mutka, sillä vastaavat ilmoitukset julkaistaan myös 8 vuotta myöhemmin (SWL 14.3.1871). Näihin sopii, että "entinen maankanslisti Abraham Stenfelt ja lautamiehentytär Anna Sigfridintytär Kiviniitty" vihittiin Siikajoella 20.12.1871 (Oulun Wiikko-Sanomia 5.1.1872).
Aiemmin samana vuonna Abraham Stenfelt "läänin linnassa" ilmoittaa vastaanottavansa "aikansa kuluksi" "kaikenlaista kirjoitustyötä, huokealla palkalla" (Oulun Wiikko-Sanomia 22.4.1871). Vastaava ilmoitus ruotsiksi on Oulun Wiikko-Sanomissa 22.3.1873, jolloin Stenfelt oli lääninsairaalassa. Kumpikaan ei edusta maankanlistin tointa, mutta Turun postikonttorissa odotti noutajaansa jo vuoden 1860 alussa kirje, jonka vastaanottajaksi oli merkitty "f. d. Extra Landskanlisten Abrah. Stenfelt" (Åbo tidningar 2.3.1860) eli varsin nuorena on Abraham toimessa ollut ja kausi jäänyt hyvin lyhyeksi.
Kiitos FamilySearchin indeksoinnin Abraham Stenfelt löytyy Oulusta vuonna 1852 vastaamassa humalassaolosyytökseen kämnerioikeudessa tulleena Iisalmelta (RK 1851-57 Palkolliset, s. 156 & 76 ). Siellä Abraham oli ollut kirjanpitäjänä Salahmin ruukilla, jonne hän oli tullut rippikouluiässä vuonna 1850 (RK 1851-60 s. 2594, LK 1839-49 s. 1049). Siikajoelle Abraham palaa vuonna 1861 Vaasasta (RK 1851-64 II s. 51).
On kutina, ettei tämä jää tähän.
Lisäys tunti julkaisun jälkeen: Olin aikeissa linkittää tekstin sukututkimuspalstalle anoakseni apua kymmenen vuoden aukkoon. Mutta kokeilin vielä FamilySearchia toisenlaisin hakuehdoin ja sain ulos jakson Vaasassa, jonne Stenfelt oli tullut Raahesta 1858 ja lähtenyt Turkuun samana vuonna (RK 1857-1863 s. 429). Sekä Jyväskylästä, jonne oli tullut Käkisalmelta kesällä 1857 ja lähtenyt Raaheen 1858 (1854-1871 s. 145). Katiha ei auttanut Käkisalmen osalta.
FS:n hakua pitäneekin käyttää useampaan kertaa. Kun tein lopuksi "kaiken kattavimman" haun, siihen ei tullut kuin yksi aiemmista ja uutena osumana Oulu, jossa Abraham oli veljensä kanssa, kunnes sai muuttokirjan Käkisalmelle 1856 (RK 1858-1867 III, K).
Sekavat löydökset koosteena: Siikajoki 1850 - Iisalmi - Oulu - Käkisalmi - Jyväskylä - Raahe - Vaasa - Turku - ? (1858-61) - Vaasa - Siikajoki 1861
Matkavaiheet-kirjasen kohdalla saa miettiä onko se oikeasti kyseisen petkuttajan tekstiä. Alkusanat on kyllä allekirjoittanut Abraham Stenfelt Siikajoella 21.6.1867. Petkuttajalle ominaista psykologista silmää osoittaa keskittyminen tapahtumiin Ruotsissa ja Suomessa tekemänsä ohittaminen.
Kovin innostunutta vastaanottoa kirjanen ei sanomalehtien perusteella saanut. Pisin "arvio" on Tapiossa 19.3.1869:
Rikollisiin ja omaelämäkerralliseen (tai siltä näyttävään) muisteluun ihastuneelle kirja on puolestaan aarre. Se loppuu sanoihin "Edellisen osan loppu" eli tarkoituksena oli julkaista lisää. Mutta lopuksi jäi
Lauvantaina 28 päivänä joulukuuta hiljan illalla tulin kotiani Kiviniittyyn; otin iltasen, panin tupakkaa piippuun ja sitten nakkausin omalle vuoteelleni, arvellen: nyt olen kotonani ja ruotsalaiset vissiin hyvillään, etten suinkaan enään mahda tulla heitä narraamaan; vaan odottakaapas aikaa, tyhjän lopisiat, ette minusta vielä ijäksi ole päässeet; kyllä tämän kupposen vissiin vielä saatte maksaa.Ja tämän jälkeenhän, kuten blogitekstissäni kerroin, Stenfelt lähti m.m. Norjaan.
Voisiko kyseessä olla sama Abraham Stenfelt, joka allekirjoittaa paikalliskirjeen Siikajoelta (Pohjan-Tähti 27.12.1866)? Ja yhdessä kihlakunnan lautamies Sigfrid Kiviniityn kanssa (Oulun Wiikko-Sanomia 9.10.1869)? Näiden kanssa identtinen lienee paikalliskirjeen seuraavana vuonna yksin allekirjoittanut (Oulun Wiikko-Sanomia 31.12.1870). Entä Abraham Stenfelt, joka löysi kuolleena pienen valaskalan eli Tumlarin Siikajoen Merikylän lahdesta (Oulun Lehti 10.8.1881)? Voisiko koneälyä hyödyntävällä tekijäntunnistuksella tarkistaa ovatko paikalliskirjeet samasta kädestä kuin kirja?
Paikalliskirjeet kirjoittanut Abraham Stenfelt on käytännöllisesti katsoen varmasti sama kuin 61-vuotiaana kuollut "Entinen kirjuri, maanviljelijä Aapraham Stenfelt" (Uusi Suometar 21.1.1896, Kaiku 20.1.1896), joka valittiin Siikajoella pari vuotta aiemmin kunnallisten elimien tilintarkastajaksi (Kaiku 8.12.1893). Ikään ja kuolinaikaan sopii kastemerkintä, jonka jo arvailin kuuluneen Pohjoismaita kiertäneelle petkuttajalle...
Liikkuvaiseen elämään sopisi se, että Abraham Stenfelt kuulutti esteettömyyttään avioliittoon (FAT 24.12.1863). Suunnitelmiin lienee tullut mutka, sillä vastaavat ilmoitukset julkaistaan myös 8 vuotta myöhemmin (SWL 14.3.1871). Näihin sopii, että "entinen maankanslisti Abraham Stenfelt ja lautamiehentytär Anna Sigfridintytär Kiviniitty" vihittiin Siikajoella 20.12.1871 (Oulun Wiikko-Sanomia 5.1.1872).
Aiemmin samana vuonna Abraham Stenfelt "läänin linnassa" ilmoittaa vastaanottavansa "aikansa kuluksi" "kaikenlaista kirjoitustyötä, huokealla palkalla" (Oulun Wiikko-Sanomia 22.4.1871). Vastaava ilmoitus ruotsiksi on Oulun Wiikko-Sanomissa 22.3.1873, jolloin Stenfelt oli lääninsairaalassa. Kumpikaan ei edusta maankanlistin tointa, mutta Turun postikonttorissa odotti noutajaansa jo vuoden 1860 alussa kirje, jonka vastaanottajaksi oli merkitty "f. d. Extra Landskanlisten Abrah. Stenfelt" (Åbo tidningar 2.3.1860) eli varsin nuorena on Abraham toimessa ollut ja kausi jäänyt hyvin lyhyeksi.
Kiitos FamilySearchin indeksoinnin Abraham Stenfelt löytyy Oulusta vuonna 1852 vastaamassa humalassaolosyytökseen kämnerioikeudessa tulleena Iisalmelta (RK 1851-57 Palkolliset, s. 156 & 76 ). Siellä Abraham oli ollut kirjanpitäjänä Salahmin ruukilla, jonne hän oli tullut rippikouluiässä vuonna 1850 (RK 1851-60 s. 2594, LK 1839-49 s. 1049). Siikajoelle Abraham palaa vuonna 1861 Vaasasta (RK 1851-64 II s. 51).
On kutina, ettei tämä jää tähän.
Lisäys tunti julkaisun jälkeen: Olin aikeissa linkittää tekstin sukututkimuspalstalle anoakseni apua kymmenen vuoden aukkoon. Mutta kokeilin vielä FamilySearchia toisenlaisin hakuehdoin ja sain ulos jakson Vaasassa, jonne Stenfelt oli tullut Raahesta 1858 ja lähtenyt Turkuun samana vuonna (RK 1857-1863 s. 429). Sekä Jyväskylästä, jonne oli tullut Käkisalmelta kesällä 1857 ja lähtenyt Raaheen 1858 (1854-1871 s. 145). Katiha ei auttanut Käkisalmen osalta.
FS:n hakua pitäneekin käyttää useampaan kertaa. Kun tein lopuksi "kaiken kattavimman" haun, siihen ei tullut kuin yksi aiemmista ja uutena osumana Oulu, jossa Abraham oli veljensä kanssa, kunnes sai muuttokirjan Käkisalmelle 1856 (RK 1858-1867 III, K).
Sekavat löydökset koosteena: Siikajoki 1850 - Iisalmi - Oulu - Käkisalmi - Jyväskylä - Raahe - Vaasa - Turku - ? (1858-61) - Vaasa - Siikajoki 1861
sunnuntai 17. helmikuuta 2019
Benderiin päästyä
Kahdeksan (8!) kuukauden vetkuttelun jälkeen sain eilisen ja tämän päivän aikana vihdoin kirjoitettua tekstin kolmesta viikosta, jonka aikana esi-isäni ja esisetäni siirtyvät Pultavasta Benderiin, muutaman muun kanssa. Missä mätti?
No, aluksi sinä, ettei muka ollut lähteitä. Joskus nitä ei oikeasti ole, mutta tässä tapauksessa olisi pitänyt kyllä arvata, että pakko on olla. Ja kun lähti etsimään, niin kyllähän niitä löytyi. Viime tingassa eli tänään jopa yli 8 kuukautta vanhoista muistiinpanoista viite melkein (eli julkaistuun) alkuperäislähteeseen, jossa oli sekä esi-isäni ja esisetäni nimet! (Lisäsin löydöksen kirjallisuuslistaukseen.)
Sitten kun lähteitä löytyi, niitä oli oitis "liian paljon". Määrä olisi tuskin häirinnyt, jos silminnäkijöiden kertomukset olisivat keskenään yhtenevät. Mutta kun käytössään oli kolme erilaista kalenteria, joita ei mahdollisesti tarkasti seurattu, ja osa (kaikki?) teksteistä ovat jälkikäteisiä, niin ei. Tulkintani mukaan sankka hyönteispilvi oli kertomuksissa neljässä eri paikassa eri aikoihin. Jotkut myöhemmät kirjoittajat ovat näistä vetäneet johtopäätöksen, että hyönteispilvi oli kahdessa matkan vaiheessa, mutta minusta on todennäköisempää, että niitä oli vain yksi. Mutta missä? Jäi pois omasta versiostani.
On myös muistettava, että alunperin tuhansien ja lopussakin satojen kulkueessa kaikki eivät näe ja koe samoja asioita. Mutta jotain oli kirjoitettava ja vaihteen vuoksi suuripiirteisesti luovuin yrityksestä saada jokainen vaihe päivättyä ja kartalle.
Kartoista puheenollen. Aivan sattumalta löysin aiempaa paremman aikalaiskartan Theatre de la guerre dans la Petite Tartarie, la Crimee, la Mer Noire &c... Ja sattumalta tuli eteen myös Mapire-sivustolle kohdennettu Venäjän kartta vuodelta 1872, josta voi yksityiskohtaisuudessaan olla myöhemminkin iloa, vaikka loppuu tiukasti suuriruhtinaskunnan rajalle.
No, aluksi sinä, ettei muka ollut lähteitä. Joskus nitä ei oikeasti ole, mutta tässä tapauksessa olisi pitänyt kyllä arvata, että pakko on olla. Ja kun lähti etsimään, niin kyllähän niitä löytyi. Viime tingassa eli tänään jopa yli 8 kuukautta vanhoista muistiinpanoista viite melkein (eli julkaistuun) alkuperäislähteeseen, jossa oli sekä esi-isäni ja esisetäni nimet! (Lisäsin löydöksen kirjallisuuslistaukseen.)
Sitten kun lähteitä löytyi, niitä oli oitis "liian paljon". Määrä olisi tuskin häirinnyt, jos silminnäkijöiden kertomukset olisivat keskenään yhtenevät. Mutta kun käytössään oli kolme erilaista kalenteria, joita ei mahdollisesti tarkasti seurattu, ja osa (kaikki?) teksteistä ovat jälkikäteisiä, niin ei. Tulkintani mukaan sankka hyönteispilvi oli kertomuksissa neljässä eri paikassa eri aikoihin. Jotkut myöhemmät kirjoittajat ovat näistä vetäneet johtopäätöksen, että hyönteispilvi oli kahdessa matkan vaiheessa, mutta minusta on todennäköisempää, että niitä oli vain yksi. Mutta missä? Jäi pois omasta versiostani.
On myös muistettava, että alunperin tuhansien ja lopussakin satojen kulkueessa kaikki eivät näe ja koe samoja asioita. Mutta jotain oli kirjoitettava ja vaihteen vuoksi suuripiirteisesti luovuin yrityksestä saada jokainen vaihe päivättyä ja kartalle.
Kartoista puheenollen. Aivan sattumalta löysin aiempaa paremman aikalaiskartan Theatre de la guerre dans la Petite Tartarie, la Crimee, la Mer Noire &c... Ja sattumalta tuli eteen myös Mapire-sivustolle kohdennettu Venäjän kartta vuodelta 1872, josta voi yksityiskohtaisuudessaan olla myöhemminkin iloa, vaikka loppuu tiukasti suuriruhtinaskunnan rajalle.
Täydennysosia
1) Topeliuksen tarinaa setviessäni tuli eteen kansansatujen Aarne-Thompson-Uther -luokitus, jonka ensimmäinen osa herätti tietenkin kysymyksen mahdollisesta suomalaisuudesta. En tiedä miten Porissa syntynyt Antti Aarne (aik. Limnell) on päässyt ohitseni/unohtumaan. SukuForumilta selvisi, että Limnell oli isänsä käyttöön ottama nimi ja ilmeisesti suoraa yhteyttä Satakunnan Limnelleihin ei ole. Mutta isänsä syntyi Kokemäellä! Elämästään voi lukea esimerkiksi Valvoja-Ajassa 2/1925 julkaistusta muistokirjoituksesta, josta nappasin valokuvan.
2) Ihmetellessäni Wienissä vanhoja "papyryksia" ei tullut mieleen, että vastaavia on käsitelty Helsingissä. Lehti Yliopisto 1/2019 sitten sivisti kertomalla, että täällä on 23 vuoden projektissa selvitelty Petran piispankirkon varastosta hiiltyneenä löytynyt papyryskasa. Kuten museossa näkemissäni esimerkeissä Petrassakin 500-luvulla jo kirjallisena "testamentti, naapuririidan selvittely ja dokumentti perinnönjaosta kolmen veljeksen kesken."
3) Tammikuun alussa mainitsin Kansallisarkiston kommentointipyynnön Astian kehitysidoihin. Huomattavalla tehokkuudella jo 2.2.2019 kertoi asiakasraatiryhmälle, että kaikki kommentit "on huomioitu kehitystyössä". Tämä ei omalla käyttöliittymäkehityskokemuksellani stemmaa siihen, että "Astian uudistustyö on jo pitkällä. Uuden Astian käyttöönotto tapahtuu syksyllä, mutta tarkkaa päivämäärää en uskalla vielä luvata." Mutta jäädään katsomaan minä syksynä uusi versio tulee ja onko sillä mitään tekemistä Finnan kanssa.
4) Jaettuani kertomuksen Kallen päivän vietosta Naantalissa eräässä keskusteluryhmässä Antero Wareliuksen Kertomuksesta Tyrvään pitäjästä 1853 ote, joka paljastaa, että tapa ei rajoittunut Turun ympäristöön.
2) Ihmetellessäni Wienissä vanhoja "papyryksia" ei tullut mieleen, että vastaavia on käsitelty Helsingissä. Lehti Yliopisto 1/2019 sitten sivisti kertomalla, että täällä on 23 vuoden projektissa selvitelty Petran piispankirkon varastosta hiiltyneenä löytynyt papyryskasa. Kuten museossa näkemissäni esimerkeissä Petrassakin 500-luvulla jo kirjallisena "testamentti, naapuririidan selvittely ja dokumentti perinnönjaosta kolmen veljeksen kesken."
3) Tammikuun alussa mainitsin Kansallisarkiston kommentointipyynnön Astian kehitysidoihin. Huomattavalla tehokkuudella jo 2.2.2019 kertoi asiakasraatiryhmälle, että kaikki kommentit "on huomioitu kehitystyössä". Tämä ei omalla käyttöliittymäkehityskokemuksellani stemmaa siihen, että "Astian uudistustyö on jo pitkällä. Uuden Astian käyttöönotto tapahtuu syksyllä, mutta tarkkaa päivämäärää en uskalla vielä luvata." Mutta jäädään katsomaan minä syksynä uusi versio tulee ja onko sillä mitään tekemistä Finnan kanssa.
4) Jaettuani kertomuksen Kallen päivän vietosta Naantalissa eräässä keskusteluryhmässä Antero Wareliuksen Kertomuksesta Tyrvään pitäjästä 1853 ote, joka paljastaa, että tapa ei rajoittunut Turun ympäristöön.
”Nimipäivänänsä on jokaisen velvollisuus maksaa ’koussia’, se on: antaa aamulla kohta noustua kaikelle talon väjelle viinaa, kahvia taikka muuta ’suun avausta’, niinmyös kylällisille, jotka päivällä osaantuvat taloon tulla ja hänen kohdalle. Joka ei maksa koussia, ansaitsee vietää läättiin, ja viedäänkin välisti; usein menee tämä häpeällinen rangaistus paljaissa uhkauksissa. – Muutamat ovat ottaneet tavaksi kutsua nimipäivänänsä kylällisiä suun-avaukselle”5) Setviessäni 1700-luvun kirjoituksia Kaarle XII:sta osuin Caio Ferreiran blogitekstiin, jossa selitettiin Voltairen ja Nordbergin sanailua toistensa teoksista. Tässä yhteydessä Voltaire oli, englanniksi käännettynä, todennut, että
A historian has many duties. Allow me to remind you here of two which are of some importance. The first is not to slander; the second is not to bore. I can excuse you for neglecting the first because few will read your work; I cannot, however, forgive you for neglecting the second, for I was forced to read you.Faktoider-blogissa samma på svenska. Suomennos olisi kiva, mutta olen kääntäjänä surkea.
6) Kaupunginmuseon esitelmätilaisuudessa oli sali täynnä, joten ei ollut yllättävää, että siitä julkaistiin toinenkin blogiteksti.
7) Viimeksi lokakuussa mainitsin lapsille ilmestyneen Minna Canth -kirjan, joten on korkea aika uudelle. Elina Lappalaisen krjoittama ja Ilona Partasen kuvittama Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset esittelee Canthin lisäksi Irma Thesleffin, Liisi Oterman, Tarja Halosen, Tove Janssonin ja Armi Ratian. Lappalaisen verkkosivuilta voi lukea prosessista kirjan takana.