Kumobägare?

Vaihteen vuoksi kokeilin Kansalliskirjaston digitoitoimissa aikakauslehdissä hakusanaa Harjavalta ja uuden kuvia esiin nostavan käyttöliittymän johdosta sain eteeni yllä näkyvän koiran (Finska kennelklubbens tidskrift no 2/1901). Lyhyen kuvatekstin tulkinnassa yhdistin tietämättömyyteni koirista ja horjuvan ruotsini saaden tulokseksi hetken ilon "uudesta" koirarodusta Kumobägaren - Kokemäen noutaja.

Ilmeisesti ajattelin verbiä bära, jossa on joitakin samoja kirjaimia. Mutta bägare on tässä yhteydessä palkintopikari, josta on kuva lehdessä Finska kennelklubbens tidskrift no 1/1902. Siinä erottuu vuosiluku 1897.

Ainakaan en erehtynyt tulkitessani alun Kokemäeksi, sillä sanomalehti Kansalainen käyttää tästä kiertopalkinnosta 9.11.1903 nimeä Kokemäen haarikka.

Miten Satakunnan ajokoiraharrastajat olivat päätyneet tähän nimeen ei selviä sanomalehdistä. Nya Pressen kommentoi 16.10.1898 näitä paikallisten kilpailuja ja mainitsee hullumpiakin palkintoesineiden nimiä.

Vielä vuonna 1907 palkinto oli jaossa. Verkkohaun perusteella Satakunnan kennelpiirin mestaruuskoe on nykyään nimeltään Haarikka. Yhteys?

Lahjoituksia Turun historialliseen museoon, osa III

Kuten jo edellisessä osassa totesin, suurin osa Turun historialliseen museoon lahjoitetuista tavaroista on tylsiä. Kolikoita, tavallisia kirjoja tai muuten vaan mielenkiinnottomia. Mutta kun listoja haravoin esiin, niin esitän (suhteellisesti) parhaat palat, aikajärjestyksessä.

Åbo Tidning 3.1.1883. Listattiin joulukuussa 1882 saadut lahjoitukset eli olisi pitänyt hakea edelliseltäkin vuodelta. Kultaseppä W. Pettersson oli antanut Th. Liliuksen kisällikirjan vuodelta 1828. (Tulee mieleen Rauman museon arkistonäyttely.) Paraisilta Gunnarsnäsin rusthollari Segerströmiltä saatiin kuninkaallisen saaristolaivaston rumpu.

Turun museokeskus

CC BY-ND 4.0

Åbo Tidning 25.9.1883. Paroni Carl Knutsson Bonde Tukholmasta oli lahjoittanut kuningas Kaarle Knuutinpoika Bonden öljyvärimuotokuvan. Lienee kokoelmatietokannan "ajoittamaton taideteos", jonka tiedetään olevan "Neiti Nordensvain maalaama kopio. Alkuperäinen Fintunan kartanossa Ruotsissa." Eikö tekijän tunteminen ja lahjoitusajankohta auta rajaamaan ajoitusta edes jollekin vuosisadalle? Tosin Google ei tunne nimeä Nordensvain, onkohan siihen eksynyt ylimääräinen i? (Bonden lahjoitus mainitaan myös toukokuusta alkaen kertyneissä lahjoituksissa Åbo Tidningissä 26.9.1883. Keväältä on siis yksi listaus jäänyt löytymättä ja puutteita on jatkossakin.)

Åbo Tidning 30.10.1883. Maalarimestari K. K. Hellsteniltä saatiin merkittävä lahjoitus turkulaisten kiltojen esineitä ja asiakirjoja. Esineitä olen todennäköisesti Finnan kuvissa nähnyt, mutta minne ovat päätyneet asiakirjat?

Åbo Tidning 31.12.1883. Vapaaherra Carl Johan Carpelan Maskun Ohensaaresta lahjoitti kaksi vanhempaa pistoolia, joiden uskottiin kuuluneen Turun läänin rykmentin everstille Herman Flemingille, joka olisi kantanut niitä haavoittuessaan kuolettavasti Pyhäjoella 16.4.1808. Pistoolien kuvaa ei ole vielä tuotu Finnaan tai sitten siitä puuttuu sana Fleming. Pistooleita enemmän minua kiinnostaa myös Carpelanin lahjoittama "häfte, innehållande diverse sammanhäftade brochyrer och pasquiller från frihetstiden."

Åbo Tidning 25.1.1884. A. R. Hjelt Halikosta lahjoitti museolle "gyllenläderstapeter", mikä on suomeksi juuri sitä miltä suoraan osina käännettynä kuullostaa. Tapetteja nahasta, joka on kullattu tai muutenkin koristeltu. Ruotsinkielisessä Wikipediassa on hyvä artikkeli ja esimerkkikuva Skoklosterin linnasta (Jens Mohr. LSH 90069 (sm_dig3649)).

Åbo Tidning 27.8.1884. Kauppakapteeni Emil Holmberg lahjoitti hilparin, joka oli löytynyt rakennusta purettaessa Tuorlan tilalta Piikkiöstä kattoon iskettynä. Aseessa oli merkittynä vuosiluku 1603. Tämän perusteella voisi olla tämä 1800-luvulla (!) valmistetuksi merkitty tai inventaarioluvultaan isompi saman näköinen, joka on myös 1800-luvulla valmistettu. Kummassakaan ei kylläkään ole mainintaa Piikkiöstä.

En voi epäillä museoammattilaisten kokoelmatyön laatua, joten jään käsitykseen, että 1800-luvulla harrastettiin historianelävöitystä itsetehdyillä hilpareilla, joihin merkittiin aiempi vuosiluku huvin vuoksi. (Tietenkin muistan, ettei vuosiluku esineessä todista mitään.)

Satunnaiset sitaatit... tutkijoista?

”Se on väitellyt tohtoriksi” on automaattinen lisäboosti mihin tahansa: kirjan takakanteen, tv-ohjelman tittelilaatikkoon, kolumnistin esittelyriville ja tietenkin yleisesti CV:hen. Titteli tekee asiantuntijan, ja asiantuntijalle myönnetään valta-asema, vaikka hänen asiantuntemuksellaan ei olisi yhtään mitään tekemistä hänen käytännön toimintansa kanssa.

Pontus Porokuru: Kukaan ei lue tutkimuksia, mutta tutkijan status on tärkeä. 10.1.2017

Millä auktoriteetilla puhun mediassa? Käytän yleensä tutkijan titteliä, mutta minulla ei ole kuitenkaan akateemista arvovaltaa tai asemaa, jos maisterin tutkintoa ei sellaiseksi lasketa. Olen yksityis- ja julkisrahoitteisia projekteja tekevä konsulttitutkija, joka on ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Pauli Komonen: Asiantuntijana mediassa: Miltä se tuntuu, ja mitä kannattaa huomioida? 9.2.2017

Avoin kansalaistiede -projektin suositukset kannustavat laajentamaan kansalaistieteen soveltamista havaintoaineistojen joukkoistamisesta tieteen ja yhteiskunnan väliseen vuoropuheluun ja ilmiökeskeisiin tutkimuskysymyksiin. Jotta kansalaistieteen koko potentiaali saadaan käyttöön, tarvitaan hierarkioiden haastamista, entistä osallistavampia tutkimusympäristöjä ja täsmällisempiä ohjeistuksia.

Tommi Kutilainen: Tieteestä uusi jokamiehenoikeus? 20.1.2017

Kuva Fyren 3/1901

Kun sanomalehden kieli ei miellytä

Sanomalehtien kielen käyttö harmittaa monia nykyäänkin, mutta moniko saisi aikaan vastaavan purskauksen, kuin J. L.? Oulun Viikko-Sanomiin pettynyt lukija lähestyi runollaan Sanomia Turusta, joka julkaisi tuotoksen 18.1.1853:

Suru suulla valittelen,
Oiva veli Oululainen,
Kuni sotket sanomasi,
Selvän kielen sevottelet,
Painat paljo palstohisi
Kieltä kovin kankiata,
Ruotsalaista remputusta.
Saanko kysästä sinulta:
Luuletkohos lukioittes,
Ääntä tätä älyävän?
Suomen miesten suvahtevan
Tuota ääntä äkkinäistä,
Herras-kielen helinätä?
Kutapa kujehtinetki?
Tahtonetko taivutella
Suomen urosta uhaten
Ouvon kielen opintohon?
Sanon sulle eeltä kättä
Tuosta ei tule mitänä
Tässä ilmassa ikänä;
Mutta käypi niinkuin muinan
Paavin ajoilla pahoilla,
Jollon munkit mukisivat
Luit saarnat latinaiset
Kaiken kansan kuullellessa.
Liekkö äijät älynnynnä,
väki vanha tuntenunna
Tuota lorun lorinata,
Ouvon kielen kalinata?
Samon käypi sanomasi
Suomen veli veikkoseni
Tyhjän lorun löpinäksi,
Kuni munkkien mukinat. —
Toisin tekee toiset veljet,
veljes etelä vesillä;
Eivät suohte ensinkänä
Vieras-sanaa sanomiinsa.
Syypä saattaa siihen olla,
Ettei ole Oulun maalla
Oppineita oikioita
Suomen sanan taitavita,
Jotka kääntäs kuulutukset,
Sanos Suomelan sanoilla,
Ilmoitukset ilmoitaisi,
Monet myynnit mulkkaukset,
Asiat ja ajatukset,
Jotta taitas talonpoika,
Saattas sanoilla lukia,
Kielellänsä korealla,
Oman äitin antamalla. —
Kysyn vielä viikko veli,
Vuosi-Kumppali komea
Pohjan poika Oululainen!
Etkös lehtiäs lähetä
Poisi kyläs kynnyksiltä
Ulommille metsä maille
Suomalaisten suojuksihin?
Aivotkos aina sanasi
Oppineille ojennella
Ruotsin kielen käyttäjille?
Tuosta kansa Kaupungissa,
Väki maalla mökisevät,
Sekä siellä että täällä
Paljon puhetta pitäävi,
Miksei loppu lehestäsi
Mene samoilla sanoilla,
Kuni alku ainehista,
Jotka kuuluu korealta
Maanmiehen majoissakin
Suomen Pojan säässinöissä?
Tätä suren suomalainen.
Minä outo muukalainen !!

Säkeet on melko varmasti kirjoittanut Runoileva vahtimestari Johan Léman, josta Hanna Lehtonen teki gradunsa.... Kyllä, Lehtosen mukaan "Se on ensimmäinen muussa kuin ilmoitustarkoituksessa sanomalehdessä julkaistu Lémanin runo".

Gustave Dorén piirros kirjasta Two Hundred Sketches Humorous and Grotesque

Matkamuistiinpanoja 1839 ja 1840

Topeliuksen päiväkirjamerkinnöissä 1837-40 (Kootut teokset XIII, 1932) kuljetaan pari kertaa Pohjanmaalta Helsinkiin ja tai toisin päin. Tammikuussa 1839 "Siivoton talonväki töllistelee Mamsselleja" ja majapaikkoihin päästään keskiyöllä tai vasta yhdeltä aamuyöstä.

Taloja voisi paikallistaa? "klo 1 yöllä saavumme Kankaanpäähän Virtain kirkolle. - Uusittu tupa ja sangen siisti - täälläkin yksi ainoa huone - avara salio - 3 sänkyä". "Emme ehdikään tänään Ponsaa kaemmaksi; ahdas ja siivoton paikka, mutta myöskin vain yksi ainoa huone. Isäntä on aito Hämäläinen punatukkaista, hapankatseista ja pörröistä lajia."

Vaikka mukana on naisväkeä, Topelius kirjoittaa kievarin "päiväkirjaan: Opiskelijat Lindqvist ja Topelius, Uusikaarlepy, Helsinkiin 2 hevosta". Tai "3 hevosta".

Viimeisenä matkayönä Skavabölessä eli Hyrylässä Topeliuksen "Äiti ei ole saanut ensinkään unta, sillä vuoteessa oli elämää." Loppumatkalla "Lavertelevia Uusmaalaisia tulee markkinoilta. - Pian näemme observatorion ja uuden kirkon korkean tornin. - Lähellä kaupunkia pysähdymme jäälle - otamme esille pullon - juomme maljan, jotta Äiti ja tytöt viihtyisivät Helsingissä."

Kesäisellä matkallaan Topelius laittaa 4.7.1840  muistiin käytännön neuvon, jonka olisi luullut tulleen opituksi jo aiemmin:

Varoitus olla maksamatta ennenaikaisesti, erittäinkin veräjillä, sillä silloin tapahtuu, että veräjä päästetään pamahtamaan kiinni sillä aikaa kun lapset ottavat rahan maasta.

Tämä jäi Topeliukselle mieleen, sillä myöhemmässä tarinassaan (Lukemisia lapsille 6) hän neuvoi

Mutta älä vain heitä rahaa tielle ennenkuin hevonen ja kärrysi pääsevät ohitse portista. Sillä Pikku Matti ei ajattele nenäänsä pitemmälle; kun hän näkee rahan välkkyvän tiellä, hypähtää hän pilkaksensa sen päälle ja antaa portin lyödä hevostasi turpaan. Älä häntä siitä toru; pienenä et sinäkään ollut vähäistäkään viisaampi häntä.

Käytännöllistä oli myös pysyä reitillä, mutta melko tutullakin seudulla 6.7.1840:

Sanoimme sitten hyvästi! - ja jatkoimme hyvää vauhtia Kristiinaan! - Kristiinaan - sen huomasimme vasta sitten, kun olimme taivaltaneet 6 neljänneksen matkan, - ukko Mathsilla tieopas kädessä. - Toisen puolen noloutta ja toisen naurunhalua en tahdo velvollisuudenmukaisesta kunnioituksesta kuvailla. - Mutta palasimme samaa tietä takaisin aina Kauhajoen kirkolle saakka ja sieltä pääsimme oikealle tielle. 

Kuva kirjasta Tales about travellers their perils, adventures, and discoveries (1861)

Helmikuussa

5.2.

• Valkoiset joulut ovat aina olleet menneen talven lumia?

9.2.

• Anne Puumala kirjoitti varhaisesta valokuvaajasta Julia Widgren. (Kirkonkirjat puuttuvat lähdeluettelosta.)
• Latina on viroa?

10.2.

• Rissanen kutsuu @DidMuseum . Käytin ekaa kertaa uutta matkakortinlukijaa. Kuski auttoi.
• Jaksanko kävellä @DidMuseum :lta @gkmuseo? Elää ja näkee tai matkalle lankee. [Blogiteksti]

11.2.

• Luin vihdoin Jantso Jokelinin esseen Kökkö [vai Suomen kurjimmat nähtävyydet?]. Mainio teksti ja Touko Hujasen kuvat upeat.
• Kristiina Markkasen poiminnat aikakoneiksi vievät menneeseen, jota en osaa kaivata.

14.2.

• Dick [Harrison] kirjoitti esi-isästäni: Heliga Birgittas far en av dåtidens främsta herremän

15.2.

• Ruotsissa ja avasin YouTuben. Päällimmäisenä videomainos Prisvärda begravningar. Ei tarvetta tällä matkalla, toivottavasti.

19.2.

• Videosta opittua: viroksi talkoot on talgud. Verkkokeskustelun mukaan balttialainen lainasana.

21.2.

• Swedish GDP data now back to 14th century - Sweden defined as the country within the borders of today

22.2.

• Milloin opitaan kasvattamaan nuoriso sellaiseksi kuin sen pitäisi olla?

• Reija Satokangas kirjoittaa uskovaisten pastilleista. Ikinä kuullutkaan.
• Eiköhän edelleen näin.

• Kansallisteatterin Canth nähty. Teatterihistoriallista sivistystä saatu, mutta ei syntynyt uusia ajatuksia.

24.2.

• Pikkuvihan ajasta Helsingissä on tehty tv-draamaa [Din vredes dag] 1991. Muistaako joku katsoneensa?
• Tuhottiinko kuvauksia varten tehty pienoismalli? #helsinki

• Kalevalan naishahmoista tulossa väitös - tutkija Tiina Piilola kertoo videolla alkusysäyksestä

26.2.

• Hiiden hirven hiihtoa kuvattuna vanhalla digikameralla, jonka muisti loppui kesken. [Mutta suunnilleen samaan aikaan kuin varpaani jäätyivät. Jousiampumahiihtoviestistä oli silloin vasta ensimmäisen kierroksen hiihtäjät sakkokierroksellaan.]

28.2.

• Finna @NatLibFi tietää Norrtäljestä enemmänkin? Kirjan "Roslagsbygd : en bok om Norrtälje" saamista lisäehdotuksista päätellen.

Aseellinen pankkiryöstö helmikuussa 1906

Fyrenin 6/1906 kuva pankkiryöstöstä alaotsikolla Kauniin Elsan seikkailu herätti tietenkin mielenkiintoni. Perusteellinen selvitys tapahtumista oli suomeksi esitetty ainakin Tyrvään sanomissa 2.3.1906. Kyseessä oli Venäjän valtiopankin haarakonttorin ryöstöstä Helsingin Pohjois-Esplanadi 7:ssä 26.2.1906. Poliisin saapuessa paikalle

oli pankin toimitushuone tyhjä, mutta eräässä pienessä huoneessa heti käytävän vieressä oikealla makasi suullaan lattialla pankin Vahtimestari Palandin verissään ja eräässä samantapaisessa huoneessa olivat kaikki pankin virkamiehet teljettyinä. Pankin telefoonijohto oli katkaistu. Pankin virkamiesten kertomuksen mukaan oli 10—12 tuntematonta henkilöä noin klo 2 aikaan tunkeutunut pankkiin, paljastaneet heti revolverinsa ja ampumisen uhalla pakottaneet kaikki huoneessa olijat nostamaan kätensä, karkottaen heidät sen jälkeen toimitushuoneesta yllämainittuun sivuhuoneeseen. Vahtimestari Palandin ei liene tyydyttävästi totellut käskyä, jonka vuoksi häntä heti ammuttiin. Ruumista tarkastettaessa huomattiin, että häneen oli sattunut 3 laukausta, yksi vasempaan korvaan, yksi rintaan ja yksi vatsaan; viimeksi mainittu oli murskannut täydellisesti vainajan kellon ja tunkeutunut ruumiiseen, sitäpaitsi huomattiin ruumiissa 3 teräaseen, otaksuttavasti tikarin iskua, joista yksi oli sattunut rinnan oikeanpuoliseen osaan ja 2 selkään. Kielenkääntäjä Gawrilowin käteen oli sattunut laukaus, joka otaksuttavasti oli osunut harhaan.

Kuvan keskellä oleva Elsa Zilliacus oli töissä Yhdyspankissa ja oli valtiopankin konttorissa liikeasialla. Häneltä venäjää ja saksaa puhuneet ryöstäjät veivät rahasalkun, mutta mitään muuta erityistä ei tapahtunut. Fyrenin piirrokseen hän pääsi varmaankin sukupuolensa tähden.

Piirros Fyrenissä 9/1906 on kuin pysäytyskuva toimintaelokuvasta. Käynnissä on kahden ryöstäjän kiinniotto Keravalla (ks. esim Åbo Posten 2.3.1906). Arviolta 15 hengen ryöstäjäjoukosta saatiin kuusi epäiltyä kiinni ennen kuin Tyrvään Sanomat juttunsa julkaisi. Varastetun rahasumman suuruudesta ei ollut vielä varmuutta, mutta kassassa arveltiin olen 120000 ruplaa ja 80000 markkaa.

Onkohan missään markan ja ruplan kurssihistoriaa autonomian ajalta? Ainakin Perä-Pohjolainen on rahakursseja julkaissut ja 27.1.1906 Suomen sisällä käytetty kurssi oli 37,5 kopeekkaa = 1 markka eli 120000 ruplaa vastasi 320000 markkaa. Koko ryöstösumma arvioitu siis 400000 markaksi, mikä on nykyeuroina noin puolitoista miljoonaa. Riitti siis jaettavaa.

Kalevassa 7.3.1906 osattiin jo kertoa, että

Näyttää sangen varmalta, että tuon hurjan rohkean Venäjän valtiopankin ryöstön Helsingissä, teon, jonka vertaista tuskin tavataan muualla kuin "kaukaisen lännen" rikoskertomuksissa tai Venäjällä vallankumousliikkeen yhteydessä, ovat tehneet muutamat maassamme oleskelevat venäläiset, vallankumoukselliset pakolaiset. Joskin heillä mahdollisesti olisi ollut rikostoverina tai neuvonantajana joku suomalainen, ei se pääasiaa muuttaisi. Vastuu tapahtuneesta ei ole suomalaisten kannettava. 

Tekoa arvostellessa ei voi tietysti olla siitä kuin yksi mielipide: se oli raskas, kauhea rikos. Raskaammaksi tavallista sen tekee vielä sekin, että sen ovat tehneet täällä Suomessa turvaa hakeneet — ja löytäneet — pakolaiset.

Kas, kuullostaa ikävän tutulta tekstiltä.

P. S. Ryöstö mainitaan Lenin-museon uudistetussa perusnäyttelyssä bolshevikkien pankkiryöstönä.

Kaukaiset Hedmansson-sukulaiset

Siivosin tänään Petter Sund -käsikseen vaimonsa Anna Helena Bockin aiemman avioliiton pojan Erik Magnus Hjellmanin sukutaulua. Lähteiden tarkistuksessa ei tullut suurempia yllätyksiä, mutta olin unohtanut, että vaikka miehellä oli kahdesta avioliitostaan 16 lasta, ei tiedossani ole kuin yksi lapsenlapsi. Hienosti hän sattui saamaan etunimensä isoisältään.

Tämä Erik Magnus Hedmansson kuoli Tukholmassa 74-vuotiaana 12.9.1819. Hän on minulle erittäin kaukaista sukua, mutta kun satuin törsäämään ArkivDigital-kauteen ja aamun jäljiltä oli Tukholman perukirjat jo (lähes) rutiinia, niin tutustuin hänenkin jälkeläisiinsä.

Näitä oli elossa vaimonsa Lovisa Ulrika Segelingin kuollessa 1809 vielä kuusi ja kymmenen vuotta myöhemmin viisi.

1. Ebba Gustava, syntynyt noin 1790 ja kuollut vuosien 1809-1819 välillä
2. Johanna Wilhelmina, syntynyt noin 1791. Aviomies Pehr Adolph Granberg ja Wikipedian mukaan tyttäriään näytelmäkirjailijat Louise Elisabeth (1812-1907) ja Jeanette Charlotta Stjernström (1825-1857), jotka ovat myös SBL:ssä yhteisen aviomiehensä sivulla. Wikipediaan eivät ole päässeet Granbergin perukirjassa näiden kanssa mainitut sisarukset Augusta Wilhelmina (s. 19.4.1814), Hilda Adolphina (s. 17.7.1815) ja Sophia Elisabeth (s. 4.9.1827).
3. Lovisa Albertina, s. 26.1.1792, k. ~1870
4. Anna Maria, syntynyt noin 1794. Aviomies Johan Törneman, jonka perukirjoituksessa elossa avioliiton ainoana lapsena Carl Johan Törneman s. 26.5.1822, k. 19.4.1849. 2. aviomies Johan Gabriel Björkegren, perukirjassaan ei rintaperillisiä.
5. Johan Eric Hedmansson, s. 28.11.1796, kuollut mahdollisine rintaperillisineen vuoteen 1862 mennessä, sillä ei mainita Anna Marian perukirjassa
6. Charlotta Elisabeth, s. 17.12.1798. Aviomies Axel Wilhelm Bolinder.

Erik Magnus Hedmanssonin perukirjassa oli yksi kiinteistö (Järnlodet 82, Ladugårdslandet) ja kurkistin sen kortteihin Tukholman kaupunginarkiston kiinteistökortistossa. Kiinteistö pysyi perillisten hallussa kortiston loppuvuoteen 1875 asti. Mukana oli joitakin perukirjaviitteitä, joilla etsityillä Tukholman perukirjoilla täydensin ylläolevaa vaivautumatta hakemaan kaikkea mahdollista perukirjakortiston kautta.

Paljon uusia nimiä, joten syntyi hetkellisesti vaikutelma, että suku oli voimissaan, mutta loppujen lopuksi Erik Magnus Hedmanssonin lapsenlapsista vain Johannan tyttäret elivät aikuisina. Tiesiköhän Jeanette näytelmää Finland : Dramatisk tidsbild i tre akter och fem tablåer kirjoittaessaan, että isoisänsä isoisä oli syntynyt Hämeenlinnassa ja tullut isonvihan aikaan Tukholmaan?

Uteliaisuuteni riitti vielä (tietenkin) tarkistamaan, missä tuo perintökiinteistö sijaitsi. Kartalle pääsemiseen tarvitsin kaupunginarkiston muuttuneiden kadunnimien kortistoa, jolla pääsin Riddargatanin ja Sibyllegatanin risteykseen. Yhdessä sen kulmassa on Armémuseum, joten olen aivan varmasti kävellyt tästä ohi ja seuraavalla kerralla voin paikalla muistella kaukaisia serkkujani. Jotta tuijotan oikeaan suuntaan, tarkistin vielä karttojen vertailusta oikean korttelin.

Anna Maria Finelius

Kirjasarjan Människor och minnen. Personliga hågkomster och släkthistoriska skildringar kuudennessa osassa julkaistiin Edvard Berghin En skvallerkrönika från Helsingfors 1855. Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin mukaan Bergh erotettiin yliopistosta puoleksitoista vuodeksi osallistuttuaan ns. Töölön päivällisille 1855. Tämän tapahtuman kohdalla muutaman kuukauden merkinnät alkavat ja sisältävät monta mainintaa Tamelanderin tapauksesta. Mutta myös muuta.

Lokakuun 22. päivä 1855 Bergh toteaa ylioppilaiden keskuudessa olleen paljon keskustelua siitä, miten Klinckowströmin veljekset olivat kesällä Vihtjärven tilallaan Vihdissä seurustelleet vaasalaisen Marie Fineliuksen kanssa. Ilmaus "åtnjuta äran av en alltför nära vistelse" ei minulle aukea. "Den incest som man i början ämnade haka sig fast vid" on selkeämpi ja pahanenteisempi. Bergh lopettaa toteamalla, että veljesten äiti oli sanonut, että hänellä oli vaikeuksia muistaa kuka suvusta on hänen aviomiehensä.

Kirjan toimittaneen Paul Nybergin mukaan veljekset olivat kenraalimajuri Artur Vilhelm Klinckowströmin pojat Alexander Fredrik (s. 1837) ja Arthur Emil Wilhelm (s. 1835). Anders Ramsay toteaa muistelmissaan, että Arthur "piti isoisänsä hekkumallisia mielipiteitä ja elämää ihanteenaan ja koetti sitä jäljitellä". Veljesten isoisästä on Saara Hilpinen kirjoittanut gradun Aristokraatin maine : Otto Wilhelm Klinckowströmin (1778-1850) skandaalit. Arthur oli ylioppilas ja on marraskuussa 1855 saanut Berghinkin mainitseman kurinpidollisen toimen kesän tapahtumiin liittyen. (Yliopiston hallinnon pöytäkirjasta löytynee enemmän faktaa kuin tästä blogitekstistä.)

Nyberg ei ole onnistunut tarjoamaan lisätietoa Maria Fineliuksesta. Tai ei ole halunnut?

Vaasassa kastetuista sopivimmalta näyttää värjäri Gustaf Eric Fineliukselle 5.8.1837 syntynyt Anna Maria, jonka setä (?) oli pappi Kokkolassa. Varmaa on, että tämä Anna Maria Finelius ei jäänyt Vaasaan loppuiäkseen. Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin mukaan hän avioitui vuonna 1882 (!) valtioneuvos Lars August Sackleenin kanssa. Tämän kuoltua kolme vuotta myöhemmin surijoina mainitaan vaimo ja poika. Verkon sukupuun ja hautakivikuvan mukaan pariskunnan poika Gösta August Larsson Sacklén syntyi 9.2.1864.

Kirkonkirjojen poika syntyi mukaan aviottomana. Rippikirjassa (II 1856-1869, s. 272) on merkintä siitä, että Anna Maria Finelius oli synnyttänyt myös kuolleena syntyneen lapsen ja saanut tästä kirkollisen anteeksiannon helmikuussa 1860. Viite muuttokirjaan kertoo, että Finelius oli tullut Vaasasta Helsinkiin jo vuonna 1853. Kun hän oli aikeissa palata sinne 10.1.1856 ei hänellä ollut mustia merkintöjä kirkonkirjoissa. Vuodet tukevat arvausta siitä, että kyse on Berghin päiväkirjan Maria Fineliuksesta, joka kesän 1855 suhteen (suhteiden?) jälkeen on vuoteen 1863 mennessä löytänyt Lars Sackléenin.

Mutta ei taloudenhoitajattarena tms. Osoitekalenterin 1880 mukaan Sackleenin osoite oli Andreegatan 11. Eli kartasta katsoen IV kaupunginosan kortteli 70, joka on nimeltään Papukaija. Näillä tiedoilla Sacklen löytyy poikamiehenä saman vuoden henkikirjoituksesta.

Anna Maria Finelius kuoli vasta vuonna 1921.

Kuva kirjasta Goaks and tears (1875)

Kastamattomat lapset

Harrastuksena sukututkimus FB-ryhmässä ihmeteltiin vuonna 1900 aikuisena evankelis-luterilaisessa kirkossa kastettuja. Paikkakunnan yleisiin oloihin liittyvä selitys löytyi sanomalehdistä, mutta sitä etsiessäni eteen tuli muitakin tapauksia eli mahdollisia syitä sille miksi eloon jäänyt lapsi ei ole tullut ajalle tavanomaisesti kastetuksi ja kirkonkirjoihin merkityksi. (Mukana ei ole papin hukkaamia muistiinpanolippusia. jotka ovat edelleen todennäköisin selitys kun rippikirjaan merkitylle henkilölle ei löydy kastemerkintää. )

Tampereen Sanomat 7.12.1875: Herranehtoollinen ennen kastetta. Tuonottain kerrottiin Kangasalla viime kesänä sattuneen tuo harvinainen tapahtuma, että nim. Herranehtoolliselle laskettiin semmoinen, jota ei oltu kastettu. Kun näytti niin hauskalta, niin pyysimme erään uskotun miehen kuulustamaan, olisiko puheessa perää. Kuulustelijamme vakuuttaa nyt asian tottakin tapahtuneen ja selitti sen käyneen seuraavassa järjestyksessä: Eräs vaimoihminen synnytti yksinäisessä metsätorpassa jalkalapsen, sukupuoleltaan oli lapsi tyttö. No, äiti, kait katsoen papin vahvistaman nimen vähemmän tarpeelliseksi, rupesi nimeämään omalla nimellään ja sinä se sitten meni. Tyttö joutui jo nuorena erään huolellisen rouvan palvelukseen. Tämä piti murheen tytön luvusta, niin että tyttö laskettiin Herranehtoolliselle. Mutta mitenhän juolahti kerran tytöllä mieleen se seikka, että äitinsä häntä joskus nimesi muillakin nimillä, ja tämä saattoi tarkastelemaan tytön ristimäkirjoja ja kun niitä ei löydetty, niin täytyi tyttö katsoa kastamattomaksi ja siis kastaa rippikoulun käyneenä noin 16 vuoden ijässä.

Aviottoman lapsen synnyttänyt nainen ei ilmeisesti ole halunnut olla papin kanssa tekemisissä ja näin lapsi jäi kastamatta. Miten olisi elämänsä mahtanut jatkua ílman palveluspaikan emännän väliin tuloa?

Satakunta 1.9.1877: Viasvedeltä elokuulla ... Muun ohessa on täällä eräässä torpassa muutaman vuoden vanhoja kastamattomia lapsia ja Jumalan palvellusta kuulutaan pidettävän samassa torpassa joka sunnuntai. Lahkolaisuus on tullut Luvialta, minne se muutamia vuosia sitte tuli Amerikasta. Viasvedellä sillä kuitenkin on ollut hyvin huono edistys. 

Aura 18.10.1883: Lahkolaisuuksista Närpiössä ... tunnustavat osaksi metodistein, osaksi baptistein oppeja, osaksi vaan Waldenströmin suuntaa ... Eroavien mielipiteiden vuoksi kasteesta, ovatkin muutamat lahkolaiset kieltäytyneet antamasta papin määrätyllä tavalla lapsiansa kastaa, vaan ovat osaksi vanhemmat itse kastaneet ne, osaksi kastattaneet ne jollakin johtajallansa tahi saarnaajallansa... Tähän asti löytyy tiettävästi kolme niin kastettua lasta.

Turun Lehti 12.10.1886: Olen ottanut selko oloista Pohjanmaalla ... Munsalassa ... enemmän kuin 20 kastamatonta lasta 

Waasan Lehti 1.12.1886: Luodon kansakoulussa on nykyään 52 oppilasta, joista 3 kastamatonta baptista-lasta. 

Päivän Uutiset 11.2.1888: Joku aika sitten tuli Helsingin kirkkoherran luo työmies, joka pyysi että hänen marraskuun 3 p:nä syntynyt lapsensa asianmukaisesti kirjoitettaisiin kirkonkirjaan, ilmoittaen ett'ei hän omantunnonsyisyä saattanut kastattaa lasta luterialaisen kirkon käsikirjan mukaan. Tämä kiellettiin. Myöhemmin uudistettiin pyyntö todistajien läsnäollessa, mutta nytkin tuli jyrkkä kielto. 

Keski-Suomi 10.10.1893: Laukaasta ... Seurakunnan kirkkoherra antoi kirjallisessa lausunnossa seurakunnan henkisestä ja hengellisestä elämästä mielestäni aiman oikean kuvan. Hän toi esiin valo- sekä varjo-puolet ihan niinkun ne jokapäiväisessä elämässä esiintyvät. Varjopuolien seassa mainitsi hän muiden muassa löytyvän uskon suunnan, joka tyyten hylkää kirkolliset toimet. Ompa esim. papin kastamattomia lapsia 18 ikävuotisia, jotka eivät ole missään kirjoissa. 

Suomeen tulleet erilaiset uskonnot olivat syy kastamattomuuden esiinnousuun ongelmana 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä. Sanomalehdissä käytiin keskustelua eriuskolaislaista ja kastamattomien kohtelusta. Tätä aikaa käsitellään Yrjö Talan väitöskirjassa Kirkon vai valtion kirjat? - Uskontokuntasidonnaisuuden ongelma Suomen väestökirjanpidossa 1839-1904.

Aamulehti 19.7.1884: ... yliopiston voimistelunopettaja v. Heikel ... julisti Morgonblad'issa kirjoituksen, jossa hän valittaa katkerasti siitä, että hänen täytyy maksaa veroa luterilaiselle kirkolle, vaikka hän on julistanut että hän ei tunnusta sen oppia ja vaikka hänellä on 6 kastamatonta lasta.

Talan väitöskirjasta tekemieni muistiinpanojen mukaan Heikelin poika ei voinut kirjautua yliopistoon, kun hänellä ei ollut papintodistusta.

Savo-Karjala 21.10.1896: Yksi kumma tapahtuu kerrassaan, sanotaan. Karttulassa tänä syksynä poikain rippikouluun tuli poika, joka kirkon kirjoista päättäen oli — kastamaton. Ei muuta neuvoksi kun kastaa poika rippikoulutiellään. Tämä on tapahtunut armon vuonna 1896 — kirjoittaa kirjeenvaihtajamme. Olemme telefoonilla tiedustelleet asiaa Karttulan papistolta. Poika on oikeastaan Rautalammilta ja 17-vuotias. Äskettäin tullut Karttulaan. Kastettiin varmuuden vuoksi, kun ei tiedetty, onko kastamista ennen tapahtunut.

Kaste rippikouluiässä saattoi myös olla vain varmistelua.

Uusi Suometar 20.12.1894: Suomen mustalaiset ... Samalla tavalla kastettiin Isonkyrön kirkossa palmusunnuntaina 1855 mustalaispoika, joka oli 17- ja tyttö, joka oli 10-vuotias. Siikajoella elivät mustalaiset, provasti Sevoniuksen tieten, kastamattomina pakanoina. Hän aikanansa kasti vaan muutamia lapsia, jotka tuotiin hänen luoksensa, ja antoi siitä kastetodistuksen, jonka perästä heistä ei mitään tietoa ollut, sillä mustalaisia ei ollut kunnan kirjoissa. Kummina oli suomalaisia. Rautalammilla sitä vastoin eivät matkustavaiset mustalaiset v:n 1860 paikoilla saaneet kummeiksi pitäjäläisiä, mutta siihen suostuivat muutamat matkustavaiset herrat. Myöskin Pielavedellä ja Pihtiputaalla kasti provasti E. G. Lyra mustalaislapsia, mutta heitä ei merkitty kirkonkirjoihin, saivat vaan todistuksen. Kun hän kysyi mustalaisilta olilo kukaan heitä ristinyt, sai usein vastaukseksi: "Karstulan pappi (Wollerus)".

Isoin kastelistoista puuttuva ryhmä todennäköisesti on romanit, ”joilla ei ollut omaa papistoa pitämässä väestökirjaa” (Talan väitöskirjan mukaan). Oli siis mahdollista elää kastamattomana, mutta silloin oli "varsinaisen yhteiskunnan" ulkopuolella.

Kuva Fyren 17/1900