torstai 31. joulukuuta 2015

Maahanmuuttajia vuosien varrelta

Tämä yhteenveto tuntuu sopivalta tavalta lopettaa vuosi 2015.
Kattavammin aiheesta Antero Leitzingerin esitelmässä "Tultiin sitä Suomeen ennenkin - maahanmuutto vuosina 1815-2015 (24.11.2015). Werstaassa kesällä näkemäni Afrikka Suomessa -näyttely työstetään YLEn uutisen mukaan opetuspaketiksi, mutta ei vielä ole verkossa.
klo Ei kommentteja:

Terveiset vuodesta 2558!

Tämän vuoden joulun vietin Etelä-Thaimaan luontopainotteisella kiertomatkalla. Viikko ja vain yksi museo! Se oli Nakhon Si Thammaratin temppelin yhteydessä ja elämys, sillä aloitimme puolelta, jossa vanhoissa vitriineissä oli esillä/säilössä satoja pieniä buddhapatsaita, koruesineitä yms. ilman ensimmäistäkään selostetta. Onneksi henkilökunta viittoi jatkamaan toiselle puolelle, jonka uudehkoissa infotauluissa selitettiin englanniksi, että esineistö oli lahjoituksia temppelille.

Melko pinnalliseksi jäi siis ymmärrykseni eikä sitä suuremmin syventänyt oppaan paasaus bussissa. Kun ei ole mitään mihin kiinnittyä kronologiakaan ei auta valtakunta- ja hallitsijaluetteloiden merkityksellistämisessä. Oppaan kannattaisi tämä muistaa ja muutaman muunkin.

Koska uskon kirjoitettuun puhuttua enemmän lainasin oppaalta yhden illan lukemiseksi kirjan Kaakkois-Aasia. Historia ja kulttuuri (Heikkilä-Horn&Miettinen, 2005). Siitä opin, että thai-kansa tuli (joukolla? väkivallattomasti? syystä että?) maahansa 1200-luvulla ja alkuperäiskansaa (?) negrito on vielä jossain jäljellä samoin kuin aiemmin tullutta mon-kansaa.

Kansallisvaltiota alettiin luoda 1800-luvun puolivälissä ja paikallista historiankirjoitusta olisi mielenkiintoista nähdä. Minkälainen "oikeus" thai-kansalla on maahansa? Vaikka kaistaa Thaimaan historian omaksumiseen ei ole vapaana, kysymyksiin olisi kiva saada vastaus. E. m. kirjasta jäin kuitenkin siihen käsitykseen, että lähdemateriaalia on niukasti eikä arkeologiaakaan suuresti.

Buddhalaisuus on vaikuttanut alueella kauemmin kuin thai-kansa ja opas selitti Buddhan elämää ja opetuksia kokonaisen päivän. Suomi on ollut kristitty hieman lyhyemmän ajan - olisiko täällä tarpeen aasialaisille samanlainen katsaus Jeesuksesta? Ei minusta, sillä viimeisessä hotellihuoneessa esillä ollut katsaus paikalliseen buddhalaisuuteen ilmaisi melko selvästi, että tapauskonnollisuutta on sielläkin.

Spirit houses.JPGJa "taikauskoa" oli näkyvillä lähes joka rakennuksen edessä henkien talon muodossa. (Ei ollut kameraa mukana, joten kuva "Spirit houses" by Milei.vencel - CC BY-SA 3.0 via Commons.) Näihin viedään ravintoa ja muita hyödykkeitä esivanhempi/haltijoille. Kuullosti eksoottiselta, kunnes muisti omat tonttumme. (Joita opas ei maininnut, vaan etsi vertailukohdan Irlannista.)

Suomen historia ei siis kaikonnut ajatuksistani sademetsäympäristössäkään. Kun vedin jalkaan useampana päivänä hiestyneitä housuja, mietin esi-isiä ja puhtauden kulttuurillista määrittymistä. Mikä tuli mieleen myös retkikohteessa, jossa kissat hyppivät ulkokeittiön pöydällä, jonka alla kuopsutteli kukko.
klo Ei kommentteja:

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Kortinpeluusta 1600-luvulla

Länsi-Suomen Tuomiokirjakortiston kortit luokassa Tanssi ja leikit > Seuraleikki (39.6.) käsittelevät enimmäkseen kortinpeluuta.

Kokemäen Vitikkalassa pelattiin korttia keskellä syksyistä yötä vuonna 1646. Säkylän kirkonkylässsä keskellä yötä vuonna 1657 korttia pelasivat Säkylän kirkkoherra, pari ylioppilasta ja talonpoika Lukas Mårtensson. Pelaamiseen liittyi uhkapeli ja panoksena oli olut, jota Lukas oli hävinnyt kolme tuoppia.

Vuonna 1681 korttia pelattiin kesällä tienposkessa. Tällä kertaa keskellä päivää ja kuivin suin? Juominen ja kortin peluu yhdistyvät jälleen oikeusjutuissa vuodelta 1688 ja vuodelta 1692. Jälkimmäisessä todetaan, että kortit on ostettu Turusta. Vuonna 1693 korttia pelataan rahasta ja olutta juoden. Ryyppääminen sopi kortin peluuseen jopa silloin kuin se tapahtui kirkonmenojen aikaan vuonna 1700.

Kortin peluu toimii ajantappamiseen laivamatkalla Tukholmaan - niin vuonna 1694 kuin nykyäänkin.

Pohjois-Pohjanmaan kortittaja on ollut muistiinpanoissaan niukkasanaisempi, mutta siellä oli ainakin kerran vuonna 1692 pelattu korttia läpi yön. Itä-Suomessa kortinpeluu on joko jäänyt kirjaamatta pöytäkirjoihin, poimimatta kortistoon tai päätynyt eri luokkaan.

Kuva kortinpeluusta norjalaisesta 1800-luvun joulukortista. Nasjonalbiblioteket, Flickr Commons
klo 1 kommentti:

tiistai 29. joulukuuta 2015

Kemiöläisten perintöasioita

Haku 'Kimito' ruotsalaisten digitoimissa sanomalehdissä toi esiin monia perintöihin liityviä ilmoituksia. Tässä esimerkkeinä sekä perheenjäsenien välisistä etäisyyksistä että sanomalehtien (mahdollisesta) käytöstä sukututkimuksessa.

Sanomalehdessä Posttidningar ilmoitettiin 7.2.1807 Kemiössä syntyneen renki Erik Johansson Eklundin kuolleen onnettomuudessa 12.12.1806. Hän oli aloittanut tukholmalaisen vuokra-ajurin palveluksessa vasta mikonpäivänä 1806. Vuokra-ajuri väittää ilmoituksessaan, että hautauskulut olivat Erikin jäämistön arvoa suuremmat.

Skaran lukion lehtorin Samuel Jusleniin perinnöstä jäi velkojen jälkeen jotain jaettavaa. Tästä ilmoitettiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 6.3.1810, ilmeisesti testamentin vahvistamiseksi. Perillisten suhdetta vainajaan ei kerrota, mutta luulisin, että osa oli sukulaisia: 1) Maria Ulrica Raab, 2) rouva Caisa Juslen (mies Lidköpingin raatimies Chöler), 3) Loviisan pormestari Carlstedt ja tämän sisar Anna Lisa Carlstedt (Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin mukaan äitinsä Kristina Juslenius), 4) Caisa Maria Juslen (Kemiön papin Michael Birkelinin vaimo), 5) Herra Eric Juslenius Inkoossa.

Tukholmassa kuoli 18.8.1832 kirvesmiehen leski Sophia Andersdotter Öhberg, joka oli syntynyt Kemiössä 29.5.1762. Kalakauppias kuulutti perijöitään sanomalehdessä Post- och inrikes tidningar 1.11.1832. Hiskiin kirjatuissa Kemiön kasteissa on monta Sophia Andersdotteria, mutta ei yhtään tuolla päivämäärällä. Painovirhepaholainen vai yrittikö kalakauppias vetää välistä?
Tukholman läänissä kuolleen torppari Carl Illbergin vaimon Helena Mattsdotterin perillisiin kuuluivat Suomen puolelta talonpoika Gustaf Mattson Brandtenin talosta/kylästä Kemiössä ja Hedvig Ersdotter Nauvossa.

Muurarikisällin Kemiössä syntyneen vaimon Hedvig Lönnrothin perillisiä kuulutettiin sanomalehdessä Post- och inrikes tidningar 11.2.1840.

Suutarimetsari Johan Enbom ja vaimonsa Märta Lindgren olivat testamentanneet omaisuutensa Kemiössä asuvalle laivurinvaimo Maria Sjöbergille. Ilmoitus sanomalehdessä Post- och inrikes tidningar 25.8.1841.

klo Ei kommentteja:

maanantai 28. joulukuuta 2015

Osoitekalentereiden kertaus

Ampiaisessa 6/1910 julkaistu vitsi
Klubilla klo 3 a
- O-oskari!
- Mitä herra tahtoo?
- O-onko teillä o-osotekalenteri?
- On.
- Mene ka-katsomaan siitä, mi-missä minä asun!
osoittaa osoitekalenterien erinomaisuuden. Löysin niitä elokuussa Kansalliskirjaston digitoinneista (Pori, Helsinki), mutta kun lisälinkkejä tarjottiin SukuForumilla ja Hohenthal-kirjaa tehdessäni mielestäni olivat muutenkin lisääntyneet, niin listaus tällä hetkellä tiedossa olevista digitoinneista tuntui järkevältä jaettavalta. Kansalliskirjaston, joissa rajavuodet, käytössä vain vuoteen 1910 asti. Lisäys 30.5.2017: Kansalliskirjaston avattua lehdet vuoteen 1920 olen lisännyt joitakin linkkejä.

Helsinki
Kuopio
Lappeenranta
Pietarsaari
Pori
Oulu
Tampere
Turku
Vaasa
Kuten elokuisessa tekstissäni yritin selittää, näistä löytyy paljon muutakin kaupunkihistoriaa kuin yksittäisten henkilöiden osoitteita. Hohenthal-kirjaa tehdessä osuin esimerkiksi luetteloon Helsingin oppilaitoksista.

Lisäksi sain aikamatkan Rikhardinkadun kirjastoa vastapäätä olevan talon toimintaan yli sata vuotta sitten Adress- och yrkeskalender för Helsingfors jämte förorter 1898 mainossivusta, jossa luetellaan siellä kaupattu tavara.
klo 6 kommenttia:

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Lukemisia kansalle: osat 162-183

Lukemisia kansalle läpikäynti päättyy tänään.
162. Yhteinen ihmiskunnan historia. III. Kuningas Kaarle XII, selwästi kuwattu. 1862.
163. Tukholman weri-sauna eli Kuningas Kristiani II hirmu-työt Ruotsissa w. 1520. 1862
164. Yhteinen ihmiskunnan historia. IV. Wenäjän Keisari Pietari Suuren wilpitön elämä-kerta. 1862
165. Yhteinen ihmiskunnan historia. V. Pröyssin Kuningas Fredrikki II, kutsuttu ainoaksi. 1862
166. Kokka-tarinoita. I. 1862
167. Kokka-tarinoita. II. 1862
168. Kokka-tarinoita. III. 1862
Näistä Kokka-tarinoista olen tehnyt blogiin muutaman noston (Kaksi kokkatarinaa, Laulun voima, Vielä lisää kokkatarinoita Suomesta, Lisää kokkatarinoita Suomesta, Ruotsin kuninkaallisista juttuja, Kokkatarinoita Suomesta, Pappitarinoita ) ja tässä vielä kaksi juttua:
Itku silmissä tuli Antti (suuri veitikka muutoin) toverinsa Heikin vastaan. Tämän nauraessa hänen itkuansa, sanoi Antti: "syytä on kyllä itkeäni. Ystävämme Matti rukka, tuo oiva poika, paras poika koko naailmassa, tuomittiin eilän vitsan-alaiseksi." - Noh, mitä pahaa on hän sitten tehnyt? Ei mitään sen pahempaa, kuin kukin muu olisi tehnyt hänen tilassansa; hän näki suitset maantiellä ja korjasi ne. - Voi, huusi Heikki, nyt vasta tuomarit ovat tulleet peräti hulluiksi! Tuomita ihmistä vitsoihin suitsien ylös otosta! Tämä on todella aivan kovaa. - "Sanoakseni totuuden, lisäsi Antti, oli suitsien toiseen päähän sidottu hevonen." 
Eräs hajamielinen, vanha herra tuli kadulla ristipojallensa vastaan, joka hänen kysymykseen vastasi menevänsä kouluun. "Se on hyvä, vallan hyvä - lausui vanhus - sinä olet kiltti poika; tässä saat puolen ruplaa; toivon vielä elää niin kauvan, että saan kuulla sinun pitävän ruumissaarnani."

169. Yhteinen ihmiskunnan historia. VI. Wapaus-sota Pohjois-Amerikassa w. 1773-1783 ja yhdistettyin wapaawaltain nykyinen tila ynnä lyhy wälikertomus Benjami Franklinista. 1862
Viimeisessä osassaan "Yhteinen ihmiskunnan historia" siis ponnisti Euroopan ulkopuolelle
179. Wirolainen. 1862.
171. Kertomuksia. 1862
172. Franzén, Frans Mic[ael], suom. Abrah. Engblom: Saarna Oikiasta autuaaksi tekewäisestä uskosta esiin asetettu 2.na sunnuntaina paastossa. 1862
173. Leikkiä ja Totta eli kolme tapausta meidän maasta. 1862
Kolmesta yhden kirjoitin puhtaaksi tänne blogiin, kaksi muutakin voivat olla hauskoja. Mutta nyt on kaikki hauskuus lopussa, sillä viimeiset osat ovat raamatunhistoriaa, raittiusaatetta ja kristinuskoa.
174. Carlsson, Wilh[elm]: P. Raamatun muinais-tietoja Palestinasta VII. 1863.
175. Carlsson, Wilh[elm]: P. Raamatun muinais-tietoja Palestinasta VIII. 1863.
176. Carlsson, Wilh[elm]: P. Raamatun muinais-tietoja Palestinasta IX. 1863.
177. Suom. Engblom, Abraham: Penttinen ja Anni. Seurattawa tarina rakkaudella ja hywyydellä wäkewäin juomain nautinnosta ja peliraiwosta parannetusta miehestä. 1863
178. Carlsson, Wilh[elm]: P. Raamatun muinais-tietoja Palestinasta X. 1865.
179. Carlsson, Wilh[elm]: P. Raamatun muinais-tietoja Palestinasta XI. 1865.
180. Carlsson, Wilh[elm]: P. Raamatun muinais-tietoja Palestinasta XII. 1865.
181. Carlsson, Wilh[elm]: P. Raamatun muinais-tietoja Palestinasta XIII. 1865.
182. Carlsson, Wilh[elm]: P. Raamatun muinais-tietoja Palestinasta Alkulehti. Ainehisto. 1865.
183. Carlsson, Wilh[elm]: Ewangeliumin ja uskon puolustus. 1865
 Koulupojan kuvan tarjosi Nasjonalbiblioteket, Flickr Commons.
klo Ei kommentteja:

lauantai 26. joulukuuta 2015

Marras-joulukuussa

22.11.
24.11
  • Tunnustan ymmärtämättömyyteni. Cartier-Bresson @AteneumMuseum ei antanut minulle mitään.
25.11.
  • Illan tilaisuudessa yleisöltä valot pois. Sokkona kirjoittamani muistiinpanot yllättäen ihan samannäköiset kuin normaalioloissa tehdyt. [Mutta olisivat voineet olla monisanaisemmat ja tuottaneet informatiivisemman blogitekstin.]
7.12.
8.12.
  • Koskaan ei ranska ole näyttänyt yhtä helpolta lukea kuin keskellä pääosin venäjänkielistä akti-nippua vuodelta 1904
13.12.
  • Pölyiset arkistohyllyt historiantutkijoidenkin tekstissä. Oikeesti, hei [Ote apurahahakemuksesta hankkeeseen Towards a Roadmap for Digital History in Finland: Mapping the Past, Present & Future Developments of Digital Historical Scholarship]

14.12.
  • Kävin katsomassa Kultaisen naisen. Kannatti. Mutta miksen Nykin keikoilla käynyt katsomassa taulua?!
  • Sitten SLS:n esitelmätilaisuus, jonka ensimmäinen otsikko näyttää uhkaavasti tanskalta. Ei ainakaan ruotsilta. [Tästä blogiteksti]
19.12.
klo 1 kommentti:

Tapaninpäivänä 1882

Onni Wetterhoff kertoo tarinassaan  Puutis'en ilvesajo Kalvolassa joulujuhlina 1882 (Saloilta ja vesiltä I-II. Metsästys- ja pyyntiretkiä) ohimennen tapaninpäivästään:

Muutamia päiviä ennen joulua tuli Sääksmäeltä Rommun rusthollin isäntä minua tervehtimään. Hän esitti, että pyhäin aikana tulisin koirieni kanssa Kalvolan sydänmaille, sillä meille molemmille tuttu ja muuten hyvin harjautunut metsästystoveri, torppari Haaranoja, oli hiljan Rommun isännälle ilmoittanut nähneensä useiden ilvesten jälet. Pari viikkoa sitten oli Rompu itse samalla salolla tappanut kaksi ilvestä ja kolmatta kauan ahdistanut, kunnes sudet kesken ajon hyökkäsivät koirain kimppuun, repivät ne palasiksi ja söivät suuhunsa, ennenkuin jälkiä seuraava Rompu ennätti sille paikallekaan, jossa tuo verinen leikki oli tapahtunut. Kovin valitteli hän tätä tuskin korjattavissa olevaa tappiotaan ja pyysi nyt pyhien ajaksi saada yhtyä minuun ja koiriini. 
Sovimme niin, että Rompu lähettää sanan Haaranojalle ja pyytää häntä tutkistelemaan tienoota, jotta meillä, paikalle tultuamme, olisi jotakin viittausta suunnasta, jonne oli lähteminen. Jos Haaranoja jostakin syystä tahtoi siirtää metsästysaikaa tuonnemmaksi, niin antaisi Rompu minulle siitä tiedon; muuten matkustaisin niin pian kuin mahdollista kaupungista.  
Mitään sanaa ei tullut, ja toisena joulupäivänä matkustin minä kolmen koirani kanssa Kuurilan asemalle. Koiria kaulavitjoista taluttaen astuin jalkaisin pari virstaa Rommun luo, ja tapasinkin isännän kotoisalla. Hän tervehti minua sydämmellisesti ja kertoi Haaranojan samana päivänä sydänmaalta ilmoittaneen myöntyvänsä tuumaan.  
Kauan tuumailtuamme, päätimme vasta seuraavana aamuna matkata metsämökille. Sen sijaan valjasti Rompu pulskan juoksiansa ja niin ajoimme erään pitäjäläisen luo ja vietimme siellä hupaisen pyhäillan jouluiloineen, kuten vanhanaikuisten ihmisten tapa on. Illan kuluessa sateli hiukan lunta, joten sekin näytti suosivan huomenaamuista retkeämme ja kun myöhään yöllä palasimme kotiin, oli taivas taas kirkas, ilma talvinen ja raitis, niin että lämpömittari näytti 12 astetta kylmää.
Talvimaisema vuodelta 1890 Tukholman lähistöltä. RAÄ, Flickr Commons.
klo Ei kommentteja:

perjantai 25. joulukuuta 2015

Joulupäivän tunnelmaa


Norjalaisen joulukortin (Nasjonalbiblioteket , Flickr Commons) luodessa tunnelmaa lainaus nimimerkin Kah (Gustaf Adolf Heman) kirjasta Kertomuksia. (1888)
Laurilassa oli joulu niinkuin muuallakin. Tuore pärekerros oli orsilla ja valkasi somasti avaran pirtin laen, pahnat kahisivat lattiassa; pitkä honkapöytä oli peitetty lumivalkealla pöytäliinalla, röykkiö leipiä ja kaakkuja oli pöydän yläpäässä, ja keskellä oli kolmihaarainen kynttilä, joka tukevasti seisoi raskaassa tinajalassaan ja katseli korkealta asemaltaan uhkarohkeasti katajaista, suurta ja monivanteista oluthaarikkaa. Kynttilä ei enää palanut, sillä nyt oli jo päivä, joulupäivä. Kirkossa oli oltu, paleltu ja yskitty. Kirkon kuulumisina oli kerrottu muun muassa, että nyt jo se Äijälän maisterikin ensikerran puusäkissä paukutteli. Aamiainen oli syöty, ruo'at korjattu, paitsi leivät ja kaakut, sillä viimemainituista oli alimmainen syötävä vasta suvella ruistoukoa tehtäissä.
Siinä talon renkipari venyi pahnoilla ja imeskeli piippujansa. Naispalvelijat, Maiju ja Kaisu, istuivat ovisängyn laidalla ja supisivat hiljaa keskenänsä. Mutta siellä heidän takanaan oli pitkällään talontytär, ja vaikka näyttikin kauemma pirtissä olijoista kuin olisi lapsi nukkunut, niin eipä nukkunutkaan, vaan kuunteli tarkoin, mitä Maiju ja Kaisu puhuivat, kuunteli tarkkaan, nykäsi väliin heitä hameen selkämyksestä ja naurahti hiljaa, saipa silloin tällöin sanan parikin kuiskatuksi. 
Kävihän se nuhina laatuun niin kauan kuin isäntä pöydän päässä jouluvirsiä veisasi, mutta sen tuiki tau'ota täytyi kun Laurila otti postillan ja rupesi siitä joulusaarnaa lukemaan.
Mutta loppui jo saarna pitkäkin, ja väljemmin hengitti naisväki pirtissä; vieläkin tuntui väljemmältä kun isäntä, tallissa miesten kanssa käytyään, pujahti vaarin kamariin toiselle puolen pihaa ja laski sinne rauhassa vaarin sänkyyn nukkumaan. Ja rengitkin ne lähtivät toiseen taloon, tuonne vaan toiselle puolen tanhuaa.
Pian se pikku nukkuja, talon pikku Sanna, kepsahti vuoteeltaan ylös, kun se olo tuvassa, isän mentyä, väljemmältä rupesi tuntumaan. Eikä tuossa äidin läsnä-olo ollenkaan tukalalta tuntunut; vapaasti sai Sanna hilpeän luontonsa irralle laskea. Äiti siinä peräsängyssä oli vähän aikaa lonkallaan ja katseli virsikirjaa, mutta kirjaimet rupesivat niin hullunkurisesti silmissä tanssimaan ja peittyivät vihdoin ihan harmaasen hämärään. Kas kun raukaisee, tulleeko vaan pyry kun niin ramasee, tuumii emäntä ja katoo porstuanperä-kamariin. Meni kai huokuulle, sillä oli jo kolmesta ollut ylhäällä, keittänyt väelle joulukahvit, ollut kirkossa ja taas aamiaisen laittanut.
Ja nyt oli tuvassa niin väljä olla. Maiju ja Kaisu rupesivat laulamaan; reistasivat ensin "Koko maailmaa", sitten "Kuin kirkkaast' kointähti koittaa." Mutta laulu meni vaan semmoisella akkain nuotilla, ivaili Sanna ja lauloi ne niin kuin niitä hänelle kansakoulussa oli opetettu.
Siinä sitä laulu antoi aihetta toiseen. Jo Maiju lauloi helevällä äänellään: "Kukkuu, kukkuu, kaukana kukkuu." Eikä se Kaisukaan ollut huonompia, hän se veti niinkuin pelillä vaan: "Tuoll' on mun kultani ain' yhä tuolla."
Heitä Sanna kuunteli, hyräili vaan hiljaa joukkoon. Mutta kun laulu oli loppunut, niin alkoi Sanna. Siinä hän ensin oikein nuottiniekan tavalla puhui aivan kuin itsekseen, mutta niin että toisetkin kuulivat: mistä se alkaneekaaan se: "Suomi armas synnyinmaamme", kun ei vaan alkaisi Aasta.
S:llä se alkaa, tokasi Maiju. Olipa se aika hömppö, aatteli Sanna; mutta eihän se vaivainen ollut nähnytkään, kuinka alkuääntä annetaan. Opettaja siellä koulussa painoi harmoonion näppäintä, sitte kuului semmoinen kimakka ääni, opettaja vilkasi luokkaan, lauloi äänen mukaan "aaaa", ja koko oppilasjoukko yhtyi viidelläkymmenellä suullaan laulamaan "aaaa." Ja sitte vasta se laulu aljettiin. Ja nyt se Sanna lauloi, lauloi monta isänmaallista, niin hirmuisen koreata laulua, kuten Maiju ja Kaisu arvostelivat. Mutta osasi se toisiakin. "En voi sua unhottaa poijes, vaikk'en ikänään sua saa; sinä sydämessäni olet ikuisessa muistossa." Se oli Sannan kuulijain mielestä kovasti koree; Kaisu melkein itki.
klo Ei kommentteja:

torstai 24. joulukuuta 2015

Kyöstä Suomalaisen jouluaatto

Kyöstä Suomalaisen teksti Joulu-aatto julkaistiin Lentävät Lehdet -numerossa 24/1877 ja sen myötä toivotan lukijoilleni mukavia joulunpäiviä.
Joulu-aatto tuli. Ei enää muutamissa paikoissa sinä päivänä lukua puolisesta pidettykään; sillä varustettiin tyhjiä mahoja sille suurelle ja muhkealle ehtoolliselle, sitä vaan häärittiin ja käärittiin, kakkaroita laitettiin ja makkaroita paistettiin. Illan pimetessä alkoi tulet joka asunnosta loistaa kirkkaammin kun muulloin, tämä liikanainen valo tuli siitä juhla-illan kunniaksi valmistetusta joulukuusesta, johonka oli, paitsi kymmeniä kynttelin pätkiä, varustettyu killumaan korupapereita ja kaikenlaatuisia makeita lapsien näpsittäviksi. 
Kello alkoi lähetä kuutta iltaa, kun vielä istua kahjotin yksinäni kirjoituspöytäni ääressä kammarissani, talikyntteli edessäni; en kumminkaan epätiedossa joulu-ilostani. Vaan ajattelin, kuinka montaa köyhää raukkaa saapi kukatiesi jouluansa vastaan ottaa päresoitolla, jollakulla kaljatuopilla ja muutamalla leipäkakkaralla atriapöydällänsä, siihen siaa kun nuo rikkaat latelevat rököt herkkuja yksi toistansa mehevämpiä ja makeampia, mutta ajattelin taaskin, kaikilla ei voi olla yhdellä lailla, kaikki eivät osaa kaivata koko moisia herkkuja, ja siksi toiseksi, onhan jokaisella ollut kokonainen vuosi aikaa varustella jouluansa.
Näitä ajatellessani tuli käsky minullekin astua herraskartanoon jouluaatto illalle. Kas tämä sanoma sävähytti sisälläni ilo-liekin, niinkuin sinne jo olisi pistetty joku joulukuusi kynttelinensä palamaan. Astuin sisälle iosoon saliin. Ihme mikä näkö! Ensin en nähnyt kaukaan aikaan mitään, sillä silmäni huikenivat näistä lukemattomista valo-säteistä, jotka loistivat siitä suuresta ja komeasta kuusiruunusta. Vähän aikaa silmiäni au'ottua ja hierottua, aloin jo ruveta huomaamaan ympäristööni, ja taaskin sävähti sisälläni liekki, kun näin suuren joukon niinkuin markkinoilla vaimoväkeä. Mutta mitä enemmä ja terkemmin ulkonainen tuli rupesi valaisemaan näköpiiriäni, sitä himmemmäksi kävi sisällinen liekkini, kun huomasin seurassani muutamia herroja ja jonkun tusinan vanhoja piikoja ja väkäleuka rouvia, jotka hyvin terävillä silmillä tarkastelivatr seuran urospuolisia jäseniä, toivossa, jos vielä joku noista sattuisi muutamalle rupeamaan vanhuuden tu'eksi ja turvaksi. 
Mitäpä noista, nyt alkoi tulla rahteerinkia, kahvia, punssia, viiniä makeisineen ja teetä hyvine, hienoine leivoksineen ynnä muuta, Näitten ravittua, erkani seurueesta pois muutamia sekä mies- että vaimopuolisia jäseniä jotka palasivat kotiinsa joulua viettämään ja pukkia odottamaan, joka myöskin tuli ja oli näin juhlallisena iltana yhtä kauhean näköinen, kun itse piru olisi astunut seuraan joulua viettämään. Tämä pukki myötänsä toi suuret kääröt, joita sitte pukin poismentyä, isäntä paksu keskeltä kun kaljatynnöri, rupesi jakelemaan seurueellensa lahjasiksi. Minäkin sain tulevan vuoden allakan, kaulahuivin ja Turun tupakan. Sittepä juotiin pari lasia totia, joka sai minutkin vähän iloisemmalle mielelle. Sen perästä kaikui kutsumus iltaruoalle. 
Pöytä oli katettu monenlaatuisilla ruo'illa ja herkuilla, mutta paistia ja puuroakaan ei ollut unhotettu, joka myöskin oli tyhjään mahaan hyvä ja turvottava. Atrialle astuessa, enemmän kun lopettaessa ei lauletu ilo-, riemu- eikä kiitos-lauluja, niinkuin ennen patriarkalliseen aikaan, vaikka isäntä näkyi olevan, kun hyvä patriarkka. Iltasen syötyä tarinoitiin ja lörpöteltiin muudan aika, ja sitten mentiin levolle. 
Kellot kalisi ja hevot hirnui, joka herätti minutkin unestani ja juohutti mieleeni, että on menon aika Herran temppeliin. Sinne tultuani näin taas komean kirkkauden loiston, mutta sen iloliekin, jonka sana ja Herran synty saattoi minuun, himmeni, kun huomasin ympärilläni jonkuun tusinan vanhoja piikoja ja muutamia väkäleuka rouvia. Joulupukin muotoista ei persoonallisesti näkynytkään näin väkirikkaassa kokouksessa. Sieltä päästyä palasi jokainen kotiansa joulua viettämään. Eikä muuta kun kohta aletaan toivottaa onnellista uutta vuotta kaikille, mutta erittäinkin vanhoille piioille.
Joulukuusen kuva leikattu norjalaisesta joulukortista (Nasjonalbiblioteket, Flickr Commons)
klo Ei kommentteja:

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Neiti Hydénin koulussa

Viime tingan joulusiivouksen hengessä valokuva lokakuulta 2014, jolloin taivalsin Tampereella kulttuuriraitteja. Patruuna Wilhem von Nottbeckin raitin (pdf) esitteestä selvisi miten lähellä tehtaita sijaitsi mamsellin koulu, jota kävi Minna Canth ja jonka opettajattareen Hydén olin tutustunut Vapriikin Vaikuttavia naisia Tampereella -näyttelyssä. Rakennusta ei enää ole, mutta epätoivoisesti yritin saada otokseen oikeaa henkeä.

Tarkempaa tietoa opettajasta on Jussi Hietalan gradussa Maria Charlotta Hydén Finlaysonin pikkulastenkoulun opettaja ja lähetyksen suuri persoona, mutta Kristillinen kalenteri Suomen lapsille 1878 tarjoaa tähän päivään sopivan kuvauksen 1860-luvun alusta:
Neiti Hydenin koulussa päätettiin syksylukukausi tavallisesti joulunaaton aattona. Se oli jokaisen oppilaan mielestä vuoden ihanin päivä. Silloin patronat, jo Herransa iloon mennyt Uhde ja vieläki vaikuttava von Nottbeck rouvineen, valmistivat koululapsille paljon iloa. Kaksi suurta hedelmillä ja kynttilöillä koristettua joulukuusta seisoi keskellä laattiaa, levittäen valoa ympäriinsä. Niitä ympäröivät pitkät, valkeilla vaatteilla peitetyt pöydät, joilla somia joululahjoja oli itsekulleki lapselle. Suuri makeistötterö ja iso rinkeli olivat varmaan jokaisella lapsella odotettavina, muta sitä paitsi saatiin kirjoja, saksia, sormustimia, neuloja y.m. Saatiinpa vielä lystimpääki. Nukkia, hevosia, lampaita, koiria, aasia ja soittopilliäkin oli joulupöydän koristuksena, mikä minki lapsen osalla. Ilo oli yleinen. Somasti kaikui lasten laulu. Ilokyynel kiilsi monen kuulian ja katsojan silmässä.
klo Ei kommentteja:

tiistai 22. joulukuuta 2015

Parrasta merenkulun tapoihin

Kuuntelin ja katselin YouTubesta Richard J Evansin esityksen The Victorian Beard (osa luentoaan The Victorians: Gender and Sexuality). Onkohan joku analysoinyt suomalaisia partoja ja niiden yhteyksiä kansainväliseen muotiin?

Sanomalehdet olisivat moiseen tuskin paras mahdollinen lähde, mutta koetin silti. Päällimmäisissä tuloksissa oli niin mielenkiintoinen osuma, että jätin läpikäynnin kesken. Toimelan Elias kertoi linjakasteesta 1850-luvun tyyliin:
Merellä on myös sen mukainen keino, jonka läpi pitää jokaisen vissejä paikkoja ensikertaa kulkevan merellä olijan käydä, ellei hän lupaa maalle päästyään laittaa väelle jotakuta suuhun panemista. Tämä keino on parran ajo, josta ei vaimopuoletkaan voi päästä vapaiksi. Paikat, joissa tämä temppu tulee eteen, ovat Tanskan eli Juutin salmi, Gibraltarin ja Dardanellein salmet kuin myös päivän-tasauslinja. 
Elias ei ollut vielä ennen käynyt Kööpenhaminaa etempänä. Mutta nyt tultiin Tanskan salmeen. Muutamana aamuna, kun Elias korjaili purjetta laivan täkillä, nousi keulasta mies, jolla oli polviin asti ylettyvä parta, pitkä tukka, punanen jakku päällä ja suuri puinen sapeli kädessä, ja tuli kumppaninsa kanssa Eliasta kohti. Kumppanilla oli terva-pytty ja iso nahkuri kädessä. 
Mies, kiljasi partaniekka sapeliaan heiluttaen, mistä olet tullut tänne minun valtakuntaani? Minä olen meri-jumala Neptunus, joka en salli ketään ensikertaa kulkemaan ilman partaansa ajamatta tämän salmen läpi isompaan pohjan mereen. Hoi apulaiseni, tuo tänne parta-suti ja saippuaa! Samassa likeni apulainen kantaen tervapyttyä, johon oli pantu pikiöljyä ja jauhettuja hiiliä. 
Elias kysyi, eikö meri-jumala sallisi hänen partaa ajamatta mennä salmen läpitse. Jos laitat suuhun saamista laivaväelle maalle päästyä, niin pääset parran ajosta tällä kerralla, sanoi Neptunus. Varatoin minä olen kaikille juomia laittamaan, arveli Elias. Noh ei sitte muu auta kuin käydä käsiin, sanoi Neptunus, ja kohta otti apulainen muitten miesten kanssa Eliaksen kiini, pisti sutinsa terva-pyttyyn ja alkoi pyhkiä hänen kasvojaan noen kanssa sekoitetulla pikiöljyllä ja tervalla. 
Sitte otti Neptunus pitkän puusapelinsa ja alkoi pyhkiä Eliaksen kasvoja ja leukaa. Tätä tekoa tehtiin kappale aikaa siksi kun parran ajosta sanottiin tulleen hyvän. Mutta nyt toivat toiset vielä puhdistusvettä ja nakkasivat ämpäreistä sitä Eliaksen päälle, joka siitä kokonaan kastui, ja nyt vasta pääsi hän irti tästä pesusta. (Oulun Wiikko-Sanomia 29.9.1855) 
Lauri Kososen AMK-työssä Linjakasteen perinteet suomalaisilla kauppalaivoilla on maintoja symbolisesta parranajosta 1900-luvullakin.
klo Ei kommentteja:

maanantai 21. joulukuuta 2015

Väestönlaskenta 1910

Kuva kahdesta Viipurin asukkaasta Ampiaisesta 19/1910. Ampiainen 25/1910 kommentoi vuoden väestönlaskentaa seuraavasti
Nyt sitä on laskettu, vaikka ei ole laskiainenkaan. Laskettu kaikki, jotka vain kynnelle kykenevät ja vielä lisäksi nekin, jotka ensimäisiä ääniharjoituksia pitävät.
Voi sitä puuhaa, voi niitä kysymyksiä, voi niitten vastausten vaikeutta! Hikoiltu on kirjoittaessa, hikoiltu nimiä kerättäessä enemmän kuin Pamauksen vaalipuuhissa. Entä se paperien, niitten lomakkeitten paljous!
[...] Yksi suuri vaillinaisuus noissa laskukorteissa oli. Ei tiedusteltu ihmisten henkisiä ominaisuuksia eikä puoluekarvaa. Se olisi käynyt helposti laatuun esim. ammatin yhteydessä ilmottamalla. Näin ikään:
"Luokkatietoinen suutari."
"Innokas tolstoilainen ja saamaton uneksija."
"Makkaramestari ja vanha puolue."
"Koruompelijatar ja toht. Tannerin oppilas."
"Kaupanhoitaja ja nuorsuomalainen."
"Pankkineiti ja runollisesti ikävöivä sielu."
"Haudankaivaja - kristillinen työväki."
"Tynnyrintekijä - raittiusmies."
"Mestari ja ruots. kansanpuolue."
"Palttuseppä - porvarien verivihollinen."
"Lannanvetäjä - maalaisliitto."
"Konttoristi - varieteen ihailija" y.m. y.m.
Kuinka selvän ja todellisen kuvan olisimmekaan saaneet viipurilaisten henkisestä tasosta, siveellisistä ihanteista ja valtiollisesta vakaumuksesta, jos näin olisi menetelty.
Toivottavasti tämä otetaan ensi kerralla huomioon.
Kieltämättä olisi ollut hienoa, jos aatteellinenkin puoli olisi huomioitu. Annetuista vastauksista paperilla ja kynällä väännetyt tilastot isoista kaupungeista ovat ilmestyneet vasta vuosia laskennan jälkeen:
Väenlasku Helsingissä, Turussa, Viipurissa, Tampereella, Nikolainkaupungissa, Porissa ja Oulussa joulukuun 7 p. 1910: Teksti
Väestön ryhmitys ammatin ja elinkeinon mukaan Helsingissä, Turussa, Viipurissa, Tampereella, Nikolainkaupungissa, Porissa ja Oulussa joulukuun 7 p. 1910
Väenlasku Helsingissä joulukuun 7 p. 1910: Taululiitteet
Väenlasku Turussa joulukuun 7 p. 1910: Taululiitteet
Väenlasku Viipurissa joulukuun 7 p. 1910: Taululiitteet
Väenlasku Tampereella joulukuun 7 p. 1910: Taululiitteet
Väenlasku Nikolainkaupungissa joulukuun 7 p. 1910: Taululiitteet
Väenlasku Porissa joulukuun 7 p. 1910: Taululiitteet
Väenlasku Oulussa joulukuun 7 p. 1910: Taululiitteet
Kiinteistö- ja rakennuslasku Helsingissä, Turussa, Viipurissa, Tampereella, Vaasassa, Porissa ja Oulussa joulukuun 7 p:nä 1910: Teksti
Kiinteistö- ja rakennuslasku Helsingissä, Turussa, Viipurissa, Tampereella, Vaasassa, Porissa ja Oulussa joulukuun 7 p:nä 1910: Taulusto
Asuntolasku Helsingissä, Turussa, Viipurissa, Tampereella, Vaasassa, Porissa ja Oulussa joulukuun 7 p. 1910: Teksti
Asuntolasku Helsingissä joulukuun 7 p. 1910: Taululiitteitä
Asuntolasku Turussa joulukuun 7 p. 1910: Taululiitteitä
Asuntolasku Viipurissa joulukuun 7 p. 1910: Taululiitteitä
Asuntolasku Tampereella joulukuun 7 p. 1910: Taululiitteitä
Asuntolasku Vaasassa joulukuun 7 p. 1910: Taululiitteitä
Asuntolasku Porissa joulukuun 7 p. 1910: Taululiitteitä
Asuntolasku Oulussa joulukuun 7 p. 1910: Taululiitteitä
Väestönlaskennan materiaalia on Kansallisarkistossa Tilastollisen päätoimiston arkistossa. Portin sanoin
Väestönlaskentojen arkisto sisältää monipuolista aineistoa vuosilta 1870–1930, kuten henkilökortteja ja -lippuja, huonekunta- ja laskukirjelistoja sekä huoneisto- ja kiinteistökortteja. Eri vuosikymmeninä aineistoa on saatettu kerätä erilaisin kaavakkein. Tietoja on kysytty yksittäisistä henkilöistä tai huoneistoittain. Asunnoista on tiedusteltu mm. kokoa, rakennusainetta ja lämmitystä. Laskenta-aineisto kerättiin alueittain ja myös aineisto on järjestetty ensin kaupungeittain, niiden sisällä vuosittain ja lopulta kaupunginosittain, laskupiireittäin tai kiinteistön perusteella (esim. saaret ja huvilat). Eniten materiaalia on Helsingistä eli kymmenen vuoden välein (ei vuodelta 1910). Joistakin kaupungeista aineistoa on vain vuodelta 1930, jossa on koko arkiston painopiste.
klo Ei kommentteja:

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Lukemisia kansalle: osat 150-161

Lukemisia kansalle...
150. Äkillinen kihlaus. Leikki-näytelmä yhdessä näytöksessä. 1861
151. Uusia suomalaisia wirsiä. 3. Suomentanut -t-t-t. 1861.
152. Palmqwist, P[er]: Lutheri luostarissa. W[ilhelm] C[arlsso]n suomentama. 1861
153. Kaksi kertomusta ihmiskunnan historiasta. 1861
154. Yhteinen ihmiskunnan historia. I. Frankkien kuningas, Roomalainen Keisari Kaarle suuri ja ruhtinas-sukunsa. 1861
155. Hengellisiä tarinoita. 1. Suomentama. 1862
156. Yhteinen ihmiskunnan historia. II. Paawi Gregorius VII ja Saksan Keisari Henrikki IV. 1862
Yhteinen ihmiskunnan historia ei myöhemmissäkään osissa eksy kauaksi Euroopasta.
157. Hagberg, K[arl] P., suom. Aaprah. Engblom: Jesus rauhantekiänä eteenasetettu saarnassa joulupäivänä. 1862
158. Akan ilma-matkustus. Tosi tapaus Turun tienoilta v. 1838. 1862
Akan ilma-matkustuksen referoin tänne blogiin vuosia sitten.
159. Roslöf, G.: Tämän elämän wiheliäisyys ja Ijankaikkisen elämän autuus, ymmä kehoitus tätä elämää halwaksi arwaamaan ja ijankaikkista arwossa pitämään. 1862
G. Roslöf oli "Lasten-opettaja Eurajoella"? Lienee Kansallisbiografian "Roslöf, Kustaa (1831 - 1898)"
160. Koipeliinin linnustus. III. 1862
161. Koipeliinin linnustus. IV. 1862
Osa I oli julkaistu Lukemisia kansalle osana 102 ja II osana 103. Reijo Valta on selostanut tätä Suomen ensimmäiseksi sarjakuvaksi laskettua tarinaa blogissaan. Esimerkkikuva

klo 1 kommentti:

lauantai 19. joulukuuta 2015

Puutarhuri ja vaimonsa hautakivi

Antti Ijäs kävi tämän päiväisessä blogikirjoituksessaan läpi Helsingin Vanhankirkon puiston hautamuistomerkkien kirjoituksia. "Huolimatta näennäisen vaatimattomasta puutarhurin ammatistaan" herätti huomioni, sillä olenhan tavannut helsinkiläisen puutarhurin, jonka tytär nai aatelisen. Millainen puutarhuri tässä oli kyseessä? Hutkin hetken, kipaisin ottamaan päivänvalolla valokuvan


ja hutkin lisää.

Kyseinen Anders Johan Lönnroth oli puutarhuri jo 21.4.1822 mennessään torpparin tytär Greta Christina Bollstrrömin kanssa naimisiin Helsingissä. Naimisissa olevan työväestön rippikirjan 1817-1826 (s. 179) mukaan Anders Johan oli syntynyt 1798 Helsingin pitäjässä ja Greta Christina 1793 Espoossa (9.7. Suomenoja?). Avioliitossa syntyi ainakin poika Magnus Ferdinand 19.8.1823.

Lönnrothin ammatillisesta toiminnasta saa käsitystä vasta vuonna 1826, jolloin hän julkaisee ilmoituksia Finlands Allmänna Tidningissä:
Goda och pålitliga Trädgårdsfrön uti större och mindre partier, äfwen Blomsterfrön, allt till goda priser (28.1., 31.1., 2.2.1826)
Pålitliga Trägårdsfrön (4.3.1826)
Goda Trädgårdsfrön, Socker-Ärter och Bönor af de flästa sorter samt Sätt-Lök m. m. (15.4., 27.4.1826)
Nyligen från Rewal inkomne flere sorters Blomster uti krukor (13.7., 20.7.1826)
Näiden julkaisun jälkeen hänen vaimonsa kuolee ja Lönnroth muotoilee hautakiveensä tekstin
Trädgårds Mästaren
A. J. Lönnroths
kära Maka
M. C. Bollström
hvilken efter 4 års sammanlefnad
och uti dess 33 ålders år afled
d. 8 Oct 1826
Mahdollisesti vaimon kuoleman tähden Lönnroth muutti puutarhurille luontevammasta Espoon tullin ympäristöstä pariksi vuodeksi lähemmäs keskustaa (eli Senaatintoria).
boende midt emot Chrastileffs Stenhus wid f. d. Esbo Tull (FAT 15.4.1826,27.4.1826)
boende wid Caserne Gatan uti Handlanden Chrogelii gård (FAT 3.5.1827)
boende uti Skepparen Nordbergs gård på Östra Glo-gatan (FAT 3.3.1829)
uti Herr Swejloffs gård midt emot slagbommen på Esbo vägen (Helsingfors Tidningar 30.9.1829)
boende uti f. d. Trädgårdsmästaren Björkströms gård vid slagbommen, eller såkallade Esbo Tull (FAT 30.1.1830)
Lönnroth meni uudestaan naimisiin vuonna 1833 porvari Sven Lindqvistin Carolina-tyttären (s. 26.7.1804) kanssa. Heille syntyi 23.10.1834 poika Johannes Salomon.

Hyppäsin sanomalehtien selailussa reippaasti eteenpäin ja päädyin aikaan, jolloin Lönnroth asui poikansa Magnus Ferdinandin kanssa Aleksanterin- ja Mikonkadun kulmassa (FAT 22.8.1850, KA U42:692). Vuoden 1855 henkikirjassa (KA U47:743) Carolina on leski. Puutarhurimestari Lönnroth mainosti siemeniä viimeisen kerran Finlands Allmänna Tidningissa 15.7.1852 ja leskensä ensimmäisen kerran 21.10.1852.

Selasin Helsingin haudatut väliin jääviltä kuukausilta ja kauhistuin koleeraan kuolleiden määrästä. Jossain heidän välissään jäi huomaamatta merkintä Anders Johan Lönnrothin kuolemasta.

Magnus Ferdinand allekirjoitti muutaman puutarhamainoksen (FAT 29.11.1852), mutta seuraavasta vuodesta puutarhaliiketoiminta pyöri Carolina-lesken nimellä hänen kuolemaansa saakka (Hbl 16.6.1875 ). Hänen kuolinpesänsä oli niin velkainen, että se haettiin konkurssiin. ( Hbl 17.2.1877, 3.5.1877) Jostain syystä monissa lehti-ilmoituksissa tästä on väärä etunimi. Kuten Hbl 18.05.1877
(Fjelldalin huvila-alue oli nykyisen Etu-Töölön paikalla.)
klo Ei kommentteja:

Unkarista (tai Böömistä) Mynämäelle

Sanomalehdessä Posttidningar 8.7.1782 julkaistusta ilmoituksesta selviää, että Mynämäen Antikkalassa 14.2.1782 kuolleen madamen Anna Greta Boemin tausta. Hän oli tullut vuonna 1752 "Unkarista tai Böömistä" Suomeen kapteeni von Nassokinin kanssa.

Tämän kuoltua madame oli saanut elinikäisen läänityksen Antikkalan rälssitilaan. Häneltä jäi jotain omaakin omaisuutta, jolle ilmoituksella etsittiin perijöitä.

(Virolaisesta  Aadlivapid Ajalooarhiivis -sivustosta, joka oli muuttanut viimeisimmän käyntini jälkeen, tuli haulla Nassokin esiin von Nasakin -suvun vaakuna, joten oletan, että kyse samasta suvusta. )


Miltä madamen elämä näyttää rippikirjoissa? Alkuhaastetta syntyy siitä, että Antikkala on Mietoisten kirjoissa eikä Mynämäen. Ja kirjat digitoituna vain Arkistolaitoksen digiarkistossa perin tummina kuvina.

Rippikirjasta 1752-1758 näyttää puuttuvan alkusivut, sillä muut kylät ovat digihakemiston perusteella samassa aakkosjärjestyksessä kuin myöhemmissäkin kirjoissa. Rippikirjassa 1759-1770 Antikkala on kahdella sivulla ja madame toisen keskellä. Kapteeni von Nassokinista ei tässä valitettavasti lisätietoa. Rippikirjassa 1771-1782 Antikkala on kolmella sivulla ja madame kakkossivun ylimpänä eli jonkin Antikkalan tilan tärkeimpänä henkilönä? Syntymävuodekseen on merkitty 1720 eli oli 32-vuotias Suomeen tullessaan.

Wikipedia kertoo, että Antikkalassa oli kaksi taloa: Antintalo ja Haijala eli Hajala. Tämä näkyy myös selvästi Maanmittauslaitoksen uudistusarkiston kartasta Antikkala; Peltokartta 1791-1791 (A65:2/1) , josta kuvituksena ote. Anu Lahtisen luentotiivistelmissä mainitaan Antikkalan Haijala rälssitilaksi reduktion jälkeen jääneenä tilana eli se on todennäköisesti ilmoituksessa tarkoitettu läänitys.

Toivoin, että pienellä työllä läänintileistä saisin kiinni läänityksestä ja kapteeni von Nassokinista. Mutta tositekirjassa vuodelta 1754 sekä aatelin (KA 7583:1361) että säätyläisten lista (KA 7583:1366) tuottaa pettymyksen. Vuonna 1762 Anna Margareta Bömin on merkitty säätyläiseksi ja maksuista vapautetuksi (KA 7622:1024).
Vastaavassa listassa vuonna 1766 Anna Margareta Böming on läänintileissä luokiteltu säätyläiseksi ja merkitty köyhäksi (KA 7638:1273).

Maakirjassa 1752 toinen Antikkalan tiloista on rälssiä, mutta ilmeisesti ei von Nassokinin (KA 7572:146).



klo Ei kommentteja:

perjantai 18. joulukuuta 2015

Arkeologian kentältä

Helsingin yliopiston arkeologisten kenttätöiden ja tutkimusprojektien eilinen esittelytilaisuus Kesällä kenttätöissä ja vähän muuallakin oli mukava lopetus syksyn seminaari-istunnoille.

Mika Lavennon Baza otdyha - kaivaus pronssikautisella asuinpaikalla Marimaalla sijoitettiin m.m. jokinimillä Volga sekä Kama ja kiitos Siperia-projektini olin täysin kartalla. Ja opin, että Venäjällä voidaan tehdä arkeologisia kaivauksia lapiollakin.

Teemu Mökkösen  Opetuskaivaukset Virolahden Meskäärtyn kivikautisella asumuksella 2015 palautti mieleen kivikautiset lohenkalastajat, sillä oli kyse kivikautisesta vallien ympäröimästä asumuksesta. Joka monine vaiheineen ei aivan hahmottunut päässäni, mutta ajatus savipeitteisestä oksapunosrakenteisesta (väli?)seinästä kuullosti sivistyneeltä. Englantilaisissa historiasarjoissa punoksiin on hierottu muistaakseni lantaa.

Satu Koivisto (serkkujeni serkku eli melkein sukua, krö-höm) kertoi projektista, jossa lähdetään hakemaan Saimaan hukkunutta kivikautta soista ja järvenpohjista. Hätkähdyttävää oli nähdä aikasarja, jossa Saimaan eteläistä osaa ei ollut ollenkaan jääkauden jälkeen ja veden nousu jatkui vuosien 4000-3700 eaa paikkeille, jolloin Vuoksi puhkesi. Aivan kuten Tanskan rannikolla, kivikausi on jäänyt veden alle, josta löytyy edelleen kivikautisia kantoja! (Muille ehkä tuttu tarina, minulle ei.)

Björn Forsénin ja Tommi Tumon esitykset antiikin ajan Kreikassa kuulostivat lasten leikiltä verrattuna Meskäärtyyn. Kivirakenteet olivat selväpiirteisiä, temppelin kattotiilien tekstit yhdistyvät kirjalliseen lähteeseen...


Lounaan jälkeen saimme nähdä vuodelta 1976 Reijo Pauluksen 10 minuutin filmin Jönsaksen kaivauksista. Paikalla olen ollut, mutta nykyaikaisilla kaivauksilla en, joten en tunnistanut eroja tekniikassa ja tavoissa. Vaan kiinnitin huomiota siihen, miten laihoja kaikki näyttivät olevan. Ja kun olimme huomattavasti laihempia 40 vuotta sitten, kun Suomessa ei ollut nälänhätää, miltä kansa täällä näyttikään menneisyydessä?

Elisa Väisänen ja Joanna Vainio kertoivat viime kesäkuussa järjestämästään kaivauksesta Rastilan leirintäalueella. Projekti sai runsaasti julkisuutta, minkä selittäjänä he pitivät lyhyttä etäisyyttä Helsingin kekustasta ja joukkoliikenneyhteyksiä.

Paula Kouki kertoi Merellinen Helsinki -hankkeessa tehdystä Villingin saaren inventoinnista.  Siinä oltiin "pettyneitä saaliiseen", sillä huvila-asutuksen voimakas maanmuokkaus tekee arkeologisesta tutkimuksesta mahdotonta paikalla, jossa todennäköisesti on ollut 1500-luvun kylä.

Suzie Thomas kuvasi projektia Lapland's Dark Heritage. He olivat onnistuneet odotuksiaan paremmin joukkoistuksessa, jossa pyydettiin merkitsemään kartalle Lapin sotahistoriallisia kohteita Ylen aiemman mallin mukaan. Yhdessä Eerika Koskinen-Koiviston kanssa Thomas oli kiertänyt museoita hakemassa Lapin sodan esityksiä. En ollut yllättynyt kuullessani, ettei Siidassa ollut mainintaa, sillä eihän sitä ollut Pohjois-Pohjanmaan museossakaan.  

Jan Fastin blogista olen lukenut Hangon Tulliniemen projektistaan, mutta vasta nyt sain esityksestään paremman ymmärryksen siitä mistä on kyse. Saksalaisen kauttakulkuleirin kautta oli 1942-44 päivittäin 4000 sotilasta tulossa tai menossa. Sittemmin alue oli satamana yleisöltä suljettu ja jäänteitä on jäänyt niin rakennuksista kuin kaatopaikastakin. Fast totesi, että parakkien lähellä "löydöttömyys on suurin löytö" ja on pannut hänet ajattelemaan uusiksi tekemiään kivikautisten kaivausten tulkintoja.

Tarja Kinnunen ja Elina Terävä esittelivät Raaseporin linnan ympäristössä kahtena viime kesänä tehtyjen kaivausten tuloksia. Hekin olivat päässeet kaivamaan kaatopaikkaa, josta oli löytynyt suhteellisen iso määrä lasinsirpaleita hienoista ulkomaisista juomalaseita 1300- ja 1400-luvun taitteesta.

Viimeiseksi puhui Rick Bonnie Horvat Kur -kaivauksesta Israelissa. Lähes tiedostamatta odotin, että tähän olisi liittynyt joku poliittinen komplikaatio, mutta ainakaan sellaista ei tuotu esille.
klo Ei kommentteja:

torstai 17. joulukuuta 2015

Täydennysosia


Yllä täydennystä lumettomaan Etelä-Suomeen  Teuvo Pakkalan kirjoittaman aapisen kuvituksesta. Digitointi Kansalliskirjasto.

1) Perinteiseen tapaansa Vetenskapsradio historia tarkasteli Tyttökuningasta historiallisuuden kannalta. Asiantuntijana toiminut Livrustkammarenin edustaja oli hyvin häiriintynyt puvuista yleensä ottaen, mutta selitti vain yhden tarkemmat puutteet. Turun linnan interiööriä hän piti turhan karuna, kuten arvasinkin. Asteikolla yhdestä viiteen hän tarjosi kakkosta, mutta päätyi kolmoseen.

2) Puutarhasta haravoidun joukkoon sopii tuore Julia Donnerin väitöskirja Kasvitarhasta puutarhakotiin : Naiset kotipuutarhan tekijöinä Suomessa 1870-1930.

3) Vielä kerran paluu Joensuuhun. Jargoniassa julkaistiin Henrik Mattjuksen raportti Historiantutkimuksen päiviltä (pdf). Hän nosti ensimmäiseksi paneelin, jonka puheenvuorot koki mielenkiintoisiksi ja innostaviksi. Sitä voi olla ihmisillä erilaisia kokemuksia.

4) Joensuussa esitellyn ruokavälinetutkimuksen edistymistä odotellessa tutustuin Jaakko Kuuselan graduun Kirves, sirppi ja kahvipannu : rautaesineistö ja metalliset kulutustavarat Laukaan pitäjän perukirjoissa 1850-1900. Lainaus
 Aterimet olivat vielä 1800-luvulla tavallisessa maatalossa harvinaisia. Veitsiä ja haarukoita käyttivät lähinnä säätyläiset, talonpojille riitti vielä tuolloin oma puukko. Lusikat olivat kautta aikain olleet maaseudulla puusta itse vuoltuja, mutta 1900- lukua kohden niistäkin alkoi esiintymään metallisia versioita.  
Vuoden 1850 perukirjoissa pitäjänräätäli Strömillä oli "kolme pöytäveistä (0,36 mk) ja yksi kahveli (4 penniä) eli kaksipiikkinen haarukka."

5) Veikkaukseni suuresta innosta Sotasammosta meni mönkään tai olen seurannut vääriä / liian vähän medioita. Otto Aura kirjoitti blogissaan parista ominaisuudesta, joista piti.

6) Joulukalenterilistaukseni viimeisiä lisäyksiä oli Arkivråttans julkalender, joka on tehnyt poimintoja suomenruotsalaisten yhdistysten arkistoista. Saman tekijän on blogi Arkivråttan.

7) Sopivasti (?) Tukholman matkan jälkeen Svenska Dagbladet julkaisi jutun, jossa vertailaan Tukholman näkymiä Erik Dahlbergin piirroksissa 300 vuotta sitten nykypäivään. Kungahuset puolestaan julkaisi vanhan filmin Prins Wilhelm berättar om Kungliga Slottet.

8) Kuva-arkistopäivien puheenvuoroihin liittyviä aineistoja on jälkikäteen julkaistu.

9) Yhdysvaltojen National Archives julkaisi YouTube-kanavallaan purskeen vanhoja uutisfilmejä ja ajattelin saavani vanhojen soittolistojeni
rinnalle uuden. Mutta ei, vain yksi pätkä Helsingin olympialaisista löytyi.

10) Digishowssa mainostettu ja Joensuun esityksessä käytetty tietokanta kirjojen levinneisyydestä ennen vuotta 1850 esitellään kirjallisesti Tuija Laineen blogitekstissä. Jos siihen voisi kommentoida, toteaisin, että Satakirjaston haussa löysin 147 ennen vuotta 1850 painettua kirjaa ja muistakin kirjastoluetteloista voisi saada päivitystä enimmäkseen seurakuntien kokoelmiin keskittyvään tietokantaan. Paitsi, että hakua tietokannassa tehdessäni huomaan, että kyse "yksityiskirjastoista"? Kuinka järkevää rajata kunnalliset kirjastot pois, kun ne eivät kuitenkaan olleet toiminnassa ennen vuotta 1850 eli kirjat tulleet kokoelmiinsa jälkikäteen?

11) Sanomalehtiä käsitellessä löysin pitkästä aikaa uuden kuvauksen raipparangaistuksen antamisesta (Vanhoja Kaakinpuussa ja kai jossain muuallakin.) Ilmeisesti en ole koskaan hakenut ruotsiksi. Folkwännen lainaa 5.4.1876 Åbo Underrättelserin uutista, jossa kerrotaan Uudessakaarlepyyssä varkaan saamasta rangaistuksesta. Yleisöä riitti: "Så stort behag kan ligga i att åskåda huru en medmänniska pinas, att personer funnos, hvilka dröjde nära två dagar in i staden, blott för det gräsliga nöjets skuld."

12) Liittyen naisten, vanhusten ja vammaisten työntekoon ArkivDigital nosti blogiinsa vuodelta 1741 hautausmerkinnän, jossa 106-vuotiaaksi arvioitu nainen oli ollut 15 vuotta sokeana, mutta kehräsi siltä hienoa lankaa.
klo Ei kommentteja:

Hopeamitalin kohtalo

Vuosien varrella olen vanhoista sanomalehdistä lukenut monta listaa talousseuran hopeamitaleilla palkittuja palkollisia (*). On joskus mietityttänyt minne esineet ovat päätyneet, kun monet piiat ja rengit olivat perheettömiäkin.

Yhden tarinan löysin Hilja Haahden muistelmateoksesta Kotini puhuu (1932). Haahden "lapsuuden hoitaja" Maijastiina eli Nanna "oli testamentissa määrännyt omaisuutensa viimeisille hoidokeilleen". Hiljan veli sai satamarkkasen, Hilja samoin ja lisäksi Talousseuran hopeamitalin, joka roikkui sinisestä nauhasta. Vainajan sisarelle jäi vaatteet ja arvottomampi jäämistö.

Haahti vaihtoi mitalin rahaan himoitessaan Klugen kirjallisuushistoriaa. Muistelmissaan hän sitten kirjoittaa
"Voi häpeällistä! Niin tekisi mieleni huudahtaa. Mutta koetan ymmärtää ja vähän sääliäkin opinnälkäistä köyhää tyttöä, nyt kun kolme tilavaa kaappiani on niin täynnä kirjoja, etten enää tiedä, mihin uudet sijoittaisin."

(*) Ennen vuotta 1850 Talousseuran palkitsemat on lääneittäin listattu Lars Zilliacuksen toimesta muista kuin Turun ja Porin läänistä julkaisussa Finska Hushållningssällskapets arkiv och skrifter : en källa för forskningen V:1 . Turun ja Porin lääni on jatko-osassa V:2, jossa on myös vuodet 1851-1917. Ja kas, myös uskollisesta palveluksesta annettujen palkintojen kuvat, joita olen kauan kaivannut, vaikka olen tämän julkaisun "tuntenut".

Talousseurojen ja ruotsalaisen edeltäjänsä jakamista palkinnoista blogissa ainakin näissä teksteissä
klo Ei kommentteja:

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Ilmestynyt: Hohenthalit painomusteessa 1762-1904

Eilen meni painoon kirjamessujen lahjakortista lähtölaukauksen saanut projekti nimellä Hohenthalit painomusteessa 1762-1904 ja takatekstillä
Tässä kirjassa esitellään ne Hohenthalit, jotka ennen vuotta 1905 löytyvät Ruotsin valtakunnan tai Suomen suuriruhtinaskunnan sanomalehdistä. Heistä kerrotaan nimenomaan se, mitä sanomalehdet kertovat eli mikä oli omana aikanaan yleistä tietoa. Holhouksen alle joutumisesta, opintojen edistymisestä, viranhausta, yhdistystoiminnasta, viinanpoltosta, purjehduksesta, oikeudenkäynneistä, urheilukilpailuista ja susijahdista.
Tilattavissa BoD:n omasta kaupasta ja pian muista verkkokirjakaupoistakin sekä saatavilla aikanaan myös jonkinlaisena e-kirjana. BoD:ltä tilaukset ovat yleensä tulleet tosi nopeasti, mutta jouluksi tekee kyllä tiukkaa.

Tiukasta aikataulusta puhuen, tämä oli omakustanneurani vauhdikkain projekti. Ennen lähtölaukausta oli valmiina idea ja olin pari vuotta kerännyt materiaalia niin paljon, että tiesin sen realistiseksi. Sanomalehtien (laaja) lainaaminen nopeutti sivujen kertymistä. Mutta ellen olisi rajannut aikaa Lennartin murhateon perusteella, kirja ei olisi valmistunut ennen vuoden loppua. Menoa olisi hidastanut myös se, jos olisin eksynyt (vielä useammalle) sivupolulle sanomalehtiaineiston parista/parissa.

Oli sattumaa, että Hohenthal-nimi on suomalaisten sanomalehtien koneluvussa hyvin erottuva ja itse lehdissä suhteellisen usein esiintyvä. Kirjan mielekkyys syntyi nimenomaan siitä, että mukaan tuli yli kolmekymmentä eri ihmistä erilaisista ammateista. Osa porukasta jäi katveeseen, mutta osumia oli monista suvun osista.

Olen vuosia miettinyt kirjaa, jolla kertoa sanomlehtien uskomattomasta monipuolisuudesta henkilöhistoriallisena lähteenä. Tämä projekti oli yritys siihen suuntaan, mutta paljasti taas niin yllättäviä asioita, että kattavan katsauksen kirjoittaminen "sanomalehdistä sukututkimuksen lähteenä" lienee mahdottomuus.
klo Ei kommentteja:

Tukholmassa käyneet tyttäret

Liina Holmin kirja Suurmiesten sukulaisia muodosti poikkeuksen sokkona varaamissani muistelmissa olemalla lainassa varaushetkellä. Ottaen huomioon, että teksti historiamme kestojulkkisten (Snellman ja Lönnrot) lähettyvillä kulkee epäsentimentaalisesti ja sujuvasti, minun olisi pitänyt joutua pidempäänkin varausjonoon.

Kuvatut tapahtumat Oulussa ja sen ympäristössä palauttivat mieleen Ville Rannan sarjakuvan Kyllä eikä ei, jossa esiintyi samoja henkilöitä. Holm lienee kuitenkin Rantaa uskollisempi totuudelle, vaikka osa tapahtumien käänteistä vaikuttaa teatraalisilta. Referoitavaa siis riittäisi useampaankin blogitekstiin, mutta nostan esiin itseäni kiinnostavan teeman pappien tytärten koulutuksesta ja liikkuvuudesta.

Holmin kertomuksen mukaan Utajärven kappalaisen Gabriel Ståhlbergin tyttäristä vanhin eli Liisa Madlena "oli ollut Tukholmassa sisäoppilaitoksessa", "osasi kertoa kuningas Kustaa III:sta ja hänen hovistaan" ja "oli käynyt Upsalassakin". Nuorempi tytär Anna Kristiina oli päässyt vain Ouluun asti oppimaan kankaan kudontaa. Molemmat koulutusjaksot muistelman mukaan vähän ennen vuotta 1768.

Seuraavasta sukupolvesta lähetettiin Gerhard Snellmanin ja Anna Kristina Ståhlbergin vanhin tytär Anna Jakobina Tukholmaan. Majurinrouva Montgomery tunsi sisäoppilaitoksen johtajattaren ja oli neuvotellut vapaaoppilaspaikan. "Syksyllä 1801 hän lähti purjelaivalla Oulusta."
"Hän kirjoitti eräässä kirjeessään, että hän ja muutamat muut laitoksen oppilaat olivat päässeet erääseen kuvaelmaan kuninkaalliseen linnaan. Hänellä oli ollut yllään valkoinen leninki, oma ompelemansa, joka oli koristettu kirjo-ompeluin helmasta polveen saakka."
Isän ehdotuksesta Anna Jakobina aloitti kaupungissa kätilöopinnot, mutta ne jäivät kesken, kun äidin sairauden takia piti palata Suomeen.

Kirjassa mainitut henkilöt esiintyvät kirjeissä, joita on osana Snellmanin koottuja teoksia.

Kuvituksena Tukholman Södermalmia 1870-luvulla. RAÄ, Flickr
klo Ei kommentteja:

tiistai 15. joulukuuta 2015

Anna Catharina Qwistin testamentti

Perin harvinaista on, että ruotsalaisten 1700-luvun sanomalehtien joukosta löydän edes kaukaisia sukulaisia. Tällainen osuma oli sanomalehti Posttidningar numerossa 12.6.1783:
Välskäri Henrik Bergin leski Anna Catharina Qwist kuoli Porissa 3.4.1783 (tosin tälle ei löydy vahvistusta haudattujen luettelosta). Hän oli tehnyt testamenttinsa jo 28.11.1774 Nils Gottlebenin lesken Christina Barckin hyväksi.

Välskäri Bergille vaimoineen (vihitty 22.12.1745) oli syntynyt ainakin kolme lasta (Anna Margareta s. 22.8.1746, Anna Christina s. 11.3.1750 ja Anna Caisa s. 5.11.1750 k. 1.12.1750), mutta Anna Catharinan kuollessa lähimmät tunnetut omaiset olivat sisarusten lapsia. Välskäri Berg oli kuollut ennen testamentin tekoa, 30.3.1763.

Kotivuoren Ylioppilasmatrikkeli kertoo vaivattomasti, että Nils Gottlebenin äiti oli (oma esiäitini) Sara Nilsdotter Qvist. Oliko Anna Catharina hänelle sukua?

Kirsti Ervola arvelee Anbytarforumilla, että Porin historiassa mainittu Johan Qwist, joka 1712 oli raatimies ja laivanomistaja, olisi Saran veli eli Nils Larsson Qwistin poika. Johan Qwistille on Porissa syntynyt 12.1.1707 Anna Katarina, jonka kummeina olivat Niels Larsson Qwist, Adrian Gottleben (NLQ:n vävy), H:r Abrahams h:u (NLQ:n miniä) ja Sara Oselia (NLQ:n tyttärentytär). Todennäköisesti tämä Anna Katarina kuoli lapsena, sillä saman nimen sai Johan Qwistin 9.8.1712 syntynyt tytär, jonka kummeissa ei ole selviä sukulaisyhteyksiä. Tämä Anna Katarina olisi sopivaa ikäluokkaa testamentin tekijäksi.

Toisessa Anbytarforumin keskustelussa mainitaan, että
En förteckning finns i Sehlbergs "Gefle och dess slägter", och bland barnen till Sigfrid Wolcker och hans andra hustru Anna Gavelia finns en Chatarina g m rådmannnen i Kristinestad Anders Larsson Telin, som i sin tur hade barnen Elisabeth, Anna g m hdl i Björneborg Johan Qvist, och Elias.
Kotivuoren Ylioppilasmatrikkelin mukaan Eliaksella oli sisaret Kristina (aviomies Johan Kellander) ja Katarina (aviomiehet Matias Nervander ja Henrik Hidenius). Mutta ruotsalainen tiedonanto saa vahvistusta Porin haudatuista, joissa mainitaan 12.1.1776 lähes 87-vuotiaana kuollut "Enke fru Anna Qvist född Telin".

Porin rippikirjassa (suurkiitokset Digihakemistoon nimiä keränneelle!) 1751-1757 s. 83 pariskunta Henrik Berg ja Anna Catharina Qvist ovat samassa taloudessa kuin Anna Telin. Anna Catharinalle on merkitty syntymäpäiväksi 9.8.1712. Eli hän on Johan Qvistin ja Anna Telinin tytär ja hyvin todennäköisesti läheistä sukua Porin muille ajan Qvisteille.
klo Ei kommentteja: