30-vuotias Fanny Seppälä saapui New Yorkin satamaan 25.5.1910 Liverpoolista lähteneellä Carmania-laivalla. Hän oli syntynyt Kokemäellä ja sinne, Ylistaron kylään, jäi äiti Ester. Fanny asui Minnesotan Minneapoliksessa vuodet 1910-1913 ja lähti sitten käymään Suomessa. Hän palasi New Yorkiin 26.1.1914 Liverpoolista tulleella Cedric-laivalla.
Saman laivan kyydissä olivat 23-vuotias Varma Kangasvalli, jolta jäi Kokemäelle isä Kustaa Kangasvalli Vallilan kylään, 17-vuotias Martta Setälä, jota jäi kaipaamaan isä Evert Setälä Ylistaron kylässä ja 17-vuotias Senja Lundgren, jonka Kokemäelle jäänyt omainen oli isä Frans Lundgren Ylistarossa.
Martta ei ollut ensimmäinen Kokemäeltä Amerikkaan lähetnyt Setälä. Bostonin satamaan Arabia-laivalla oli 1.6.1907 saapunut 30-vuotias Hemming Setälä seurassaan Kokemäeltä 26-vuotias Frans Kivessilta. Molemmat ilmoittivat vastaanottajakseen Veini Viikarin Minnesotan Duluthissa. Tämä lienee Vernel Aksel Viikari, joka oli itse tullut Bostoniin 31.1.1907 20-vuotiaana, vastaanottajanaan Frans Vehka. Viikari vastaanotti samana keväänä toisenkin kokemäkeläisen, 11.5.1907 tuli New Yorkin satamaan 23-vuotias Otto Lemponen. Samalla laivalla Kokemäeltä tyullut Akseli Palonen oli matkalla Hjalmar Bärholmin luo.
Hemming palasi Suomeen, jossa oli elossa äiti Fina, ja tuli uudelleen Bostoniin 1.2.1913 mukanaan 30-vuotias vaimonsa Eeva. He ilmoittivat vastaanottajakseen Frans Kiven.
Hemmingin luo Minnesotaan suuntasivat New Yorkin satamaan 19.5.1913 Kokemäeltä tulleet 23-vuotias Otto Lehtonen ja 18-vuotias Juho Jaakola. Otolta jäi Kokemäelle Otto-isä ja Juholta Penttilän kylään äiti Lovisa.
Lähteet:
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1910; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_1486; Line: 25; .)
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 ( Year: 1914; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_2254; Line: 4; .)
Ancestry.com. Boston Passenger Lists, 1820-1943
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1913; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_2081; Line: 15; .)
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1907; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_892; Line: 21; .)
lauantai 17. huhtikuuta 2010
Vanhoja vitsejä
Julkaistu Uudessa Suomettaressa vuonna 1869 otsikolla Kaikenlaista
Näpsä kysymys. Rouva huusi vähälle pojalleen, joka oli keilasilla huoneen edustalla, että tulisi sisään. "Etkös tiedä", sanoi hän "ett'et saa olla tuolla ulkona, poikani? Mene alas takapihalle, jos tahdot leikitä keiloilla, onhan tänään sunnuntai". "Niin, mutta eikö takapihallakin ole sunnuntai, äiti?"
Isältä, jolla oli kolme poikaa, kysyi pastori kerran, miksikä hän oli aikonut kolme poikaansa, johon rehellinen talonpoika vastasi: "Niin, herra pastori! Minä tahdon, että jokaisesta tulee lukumiehiä. Kallestani pitää tulemaan tuommoinen tohtori, sillä tiedättekö herra pastori, hän ei ole mikään herkku-maha ollenkaan, se poika, jaa hän on oikea sika - hä, hä - voin sanoa. Ja toinen pojistani, hänestä on tuleva pappi, hänestä, herra pastori; sillä hänellä on niin hyvä puhe-lahja, katsokaa, ja aika kita sitte. Ja pieni Ollini, hänestä tulee asian-ajaja (advokati), jos hän saa elää; sillä te ette voi uskoa, kuinka se poika vanhettelee - hä, hä, - aina siitä asti kuin se rupesi koulua käymään ei se ole puhunut ainoatakaan totta sanaa. Ja se on kyllä käyvä hyvin, herra pastori!"
Eräs nuori neito suuteli ylkämiestänsä. Äiti nuhteli häntä siitä, mutta neito puolusti itseään seuraavailla raamatun sanoilla: "mitä te tahdotte että ihmiset teille tekevät, se tehkäät te myös heille".
Näpsä kysymys. Rouva huusi vähälle pojalleen, joka oli keilasilla huoneen edustalla, että tulisi sisään. "Etkös tiedä", sanoi hän "ett'et saa olla tuolla ulkona, poikani? Mene alas takapihalle, jos tahdot leikitä keiloilla, onhan tänään sunnuntai". "Niin, mutta eikö takapihallakin ole sunnuntai, äiti?"
Isältä, jolla oli kolme poikaa, kysyi pastori kerran, miksikä hän oli aikonut kolme poikaansa, johon rehellinen talonpoika vastasi: "Niin, herra pastori! Minä tahdon, että jokaisesta tulee lukumiehiä. Kallestani pitää tulemaan tuommoinen tohtori, sillä tiedättekö herra pastori, hän ei ole mikään herkku-maha ollenkaan, se poika, jaa hän on oikea sika - hä, hä - voin sanoa. Ja toinen pojistani, hänestä on tuleva pappi, hänestä, herra pastori; sillä hänellä on niin hyvä puhe-lahja, katsokaa, ja aika kita sitte. Ja pieni Ollini, hänestä tulee asian-ajaja (advokati), jos hän saa elää; sillä te ette voi uskoa, kuinka se poika vanhettelee - hä, hä, - aina siitä asti kuin se rupesi koulua käymään ei se ole puhunut ainoatakaan totta sanaa. Ja se on kyllä käyvä hyvin, herra pastori!"
Eräs nuori neito suuteli ylkämiestänsä. Äiti nuhteli häntä siitä, mutta neito puolusti itseään seuraavailla raamatun sanoilla: "mitä te tahdotte että ihmiset teille tekevät, se tehkäät te myös heille".
perjantai 16. huhtikuuta 2010
Polkupyöriä
"Talvi kului kuin sairaudessa, itsetiedottomassa horrostilassa niinkuin karhulla, eikä siitä näyttänyt alkavan loppua tullakaan. Kun hän heräsi asemaansa ymmärtämään ja näki yhä vaan lunta satavan, pui hän nyrkkiä taivaalle ja kiroili kinoksia Helsingin kaduilla, jotka eivät muuta kuin kohosivat.
Mutta vihdoin lakkaa lumen tulo, vihdoin alkaa pistää paljasta katua esiin… Jo laskiaisesta on hänen pyöränsä seisonut pumputtuna ja voideltuna hänen huoneessaan. Jo viikkoa ennen kuin ajurit ottivat rattaansa esiin, nähtiin hänet hepoaan rääkkäämässä yökylmän kovettamilla kaduilla.
Hän ajaa nyt varmasti ja vakavasti, ei horju eikä kaadu, näennäisesti tyynenä ja arvokkaana. Mutta verissä palaa kuume, silmissä outo tuli, hänellä on joku paha mielessä. Hän miettii lähteäkseen polkupyöräretkelle ympäri Suomen, ei tyydy enää Helsinkiin ja sen ympäristöihin.
Varmaankin tulette hänet vielä näkemään, milloin siellä, milloin täällä. Jos tyynenä kesäisenä yönä käyskelette maantien viertä ja kuuntelette käen kukuntaa tai lahorastaan laulua… jos korvaanne sattuu sähisevä ääni… jos sieltä karkaa esiin, sieramet suurina, suu auki, silmät kuin vihasta veripunaisina joku outo olento… vapiskaa häntä, varokaa itseänne, hypätkää ravin taa, se on hän… hän voi purra teitä ohi mennessänne… hänen raivonsa voi tarttua teihinkin!"
Näin kirjoitti Juhani Aho kokoelmassaan Sanomalehtimiesajoiltani. Kirjoitus oli julkaistu alunperin vuonna 1898. Vielä vuonna 1914 polkupyöräily vaati Helsingissä erityiset määräykset, jotka oli otettu käyttöön 1895.
Huhtikuun Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen jutussa kerrottiin polkupyörähistorian harrastajien yhdistyksen Vanhat Velot kirjahankkeesta: kotimaisten polkupyörämerkkien esittely. Luettelo toistaiseksi löytyneistä on yhdistyksen verkkosivuilla ja jos jollain on tietoa niistä tai muista merkeistä niin yhdistyksen puuhahenkilöt varmaankin arvostavat yhteydenottoja.
Mutta vihdoin lakkaa lumen tulo, vihdoin alkaa pistää paljasta katua esiin… Jo laskiaisesta on hänen pyöränsä seisonut pumputtuna ja voideltuna hänen huoneessaan. Jo viikkoa ennen kuin ajurit ottivat rattaansa esiin, nähtiin hänet hepoaan rääkkäämässä yökylmän kovettamilla kaduilla.
Hän ajaa nyt varmasti ja vakavasti, ei horju eikä kaadu, näennäisesti tyynenä ja arvokkaana. Mutta verissä palaa kuume, silmissä outo tuli, hänellä on joku paha mielessä. Hän miettii lähteäkseen polkupyöräretkelle ympäri Suomen, ei tyydy enää Helsinkiin ja sen ympäristöihin.
Varmaankin tulette hänet vielä näkemään, milloin siellä, milloin täällä. Jos tyynenä kesäisenä yönä käyskelette maantien viertä ja kuuntelette käen kukuntaa tai lahorastaan laulua… jos korvaanne sattuu sähisevä ääni… jos sieltä karkaa esiin, sieramet suurina, suu auki, silmät kuin vihasta veripunaisina joku outo olento… vapiskaa häntä, varokaa itseänne, hypätkää ravin taa, se on hän… hän voi purra teitä ohi mennessänne… hänen raivonsa voi tarttua teihinkin!"
Näin kirjoitti Juhani Aho kokoelmassaan Sanomalehtimiesajoiltani. Kirjoitus oli julkaistu alunperin vuonna 1898. Vielä vuonna 1914 polkupyöräily vaati Helsingissä erityiset määräykset, jotka oli otettu käyttöön 1895.
Huhtikuun Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen jutussa kerrottiin polkupyörähistorian harrastajien yhdistyksen Vanhat Velot kirjahankkeesta: kotimaisten polkupyörämerkkien esittely. Luettelo toistaiseksi löytyneistä on yhdistyksen verkkosivuilla ja jos jollain on tietoa niistä tai muista merkeistä niin yhdistyksen puuhahenkilöt varmaankin arvostavat yhteydenottoja.
Atlantica takaisin kunniaan!
Vasemmalla Olof Rudbeck vanhempi paljastamassa maamme menneisyyttä. Kuva Wikimediasta.
Erkki Lehtisen mukaan Olaus Rudbeck antoi kirjassaan Atlantica (III s. 617, IV s. 38) tiedoksi, että Kokemäen ruotsalainen Kumo-nimi on yhdistettävissä amatsoniin nimeltä 'Cuma'. Kuma puolestaan oli "vanha ja kuuluisa Suomen kaupunki, joka oli saanut nimensä noita-Kummasta, koska trollgumma tarkoittaa noita-akkaa. Kumassa olivat mm. Odysseus ja Aieneias käyneet kysymässä oraakkelin neuvoa."
Kuullostaa aivan erinomaiselta! Miksei asiat voi olla niin yksinkertaisia, että 1600-luvulla kirjaan painetut näkemykset olisivat automaattisesti tosia?
Mutta Atlanticaa ei Lehtisen mukaan Suomessa missään välissä suuremmin arvostettu. Lehtinen itse pitää sitä "Rudbeckin filologista mielenhäiriötä muistuttavan metodin tuotteena". Mikä on hienosti, joskin aika ilkeästi, sanottu.
(Kirjasta Erkki Lehtinen: Suomen varhaishistorian ja ristiretkikauden kuvasta uskonpuhdistus- ja suurvalta-aikana. Hist. tutk. 75. 1968 s. 105-106. Joka poimittu hyllystä Historia-lehti 3/2009 julkaistun Veli-Matti Huhdan jutun Kansojen kehto innoittamana. Huhta oli käyttänyt lähteenään myös David Kingin kirjaa. King kertoo blogissaan löytäneensä 1990-luvulla ruotsalaisesta antikvariaatista Atlantican ensipainoksen!)
(Filologiasta menneisyyttä tehtiin myös Reijo Vallan blogissa.)
torstai 15. huhtikuuta 2010
Pari lehtileikettä
Huhtikuun Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä julkaistiin alku Seija Sartin kertomuksesta isoäitinsä äidistä ja sen jatko on luettavissa verkkosivuilta. Sartti kirjoitti naisesta, jonka oli tuntenut läheisesti, mutta lähti silti hakemaan vauhtia vanhoista sanomalehdistä.
"Sinä päivänä kun mummu syntyi, sanomalehti Uusi Suometar kertoi, että viisi lotjamiestä kuoli koleraan." Ja tätä seuraa useampi kappale ajan yleistä kulttuuria kuten jonkun kirjaston maksuja. Sartti ei ole tähän mennessä paljastanut missä päin maata hänen päähenkilönsä on syntynyt ja on varsin vaikea arvioida, missä määrin se kuvastaa maaseutukulttuuria syksyllä 1873. Samankaltaista historian liimausta näkee sukukirjoissa (ja talohistoriikeissa, joihin olen enemmän viime aikoina tutustunut) ja harvemmin se tuntuu onnistuneelta.
Ja miksi, miksi, pitää vanhoja sanomalehtiä lainatessa kirjoittaa v:t w:ksi? Se näyttää typerältä.
Tekniikka&Talous arvioi 9.4.2010 Raili Leinon sanoin Anssi Ruusuvuoren kirjan Puukon historiaa. Kirja painaa 2,5 kiloa ja siinä on 703 sivua, joten toivottavasti muistan olla varaamatta kirjastosta.
"Sinä päivänä kun mummu syntyi, sanomalehti Uusi Suometar kertoi, että viisi lotjamiestä kuoli koleraan." Ja tätä seuraa useampi kappale ajan yleistä kulttuuria kuten jonkun kirjaston maksuja. Sartti ei ole tähän mennessä paljastanut missä päin maata hänen päähenkilönsä on syntynyt ja on varsin vaikea arvioida, missä määrin se kuvastaa maaseutukulttuuria syksyllä 1873. Samankaltaista historian liimausta näkee sukukirjoissa (ja talohistoriikeissa, joihin olen enemmän viime aikoina tutustunut) ja harvemmin se tuntuu onnistuneelta.
Ja miksi, miksi, pitää vanhoja sanomalehtiä lainatessa kirjoittaa v:t w:ksi? Se näyttää typerältä.
Tekniikka&Talous arvioi 9.4.2010 Raili Leinon sanoin Anssi Ruusuvuoren kirjan Puukon historiaa. Kirja painaa 2,5 kiloa ja siinä on 703 sivua, joten toivottavasti muistan olla varaamatta kirjastosta.
"Muissa kielissä ei ole erillitä sanaa tämän tyyppiselle veitselle, eikä puukkoa edes esineenä juuri tunneta Pohjoismaiden ulkopuolella.
Ruusuvuoren mukaan syynä saattaa olla pohjoismaisten havupuiden pehmeys. Keskieurooppalaiset jalot lehtipuut ovat puuainekseltaan niin kovia, ettei niitä voi helposti työstää puukon kaltaisella yleistyökalulla."
Historiallinen analogia (2/2)
Lueskelin Pentti Renvallin kirjaa Kuninkaanmiehiä ja kapinoitsijoita, josta sai hyödyllistä taustaa Olof Ångermanin työelämän ymmärtämiseksi. (Ångerman piti jättää rauhaan, mutta materiaalia tuli melkein syliin, joten...)
Renvallin kirjan, paikallishistorioiden ja löytämieni (painettujen) ajan kirjeiden valossa voutina olo 1500-luvun lopulla alkoi kuullostaa melko tutulta. Voudit (keskiportaan johtajat) olivat kosketuksissa rahvaaseen (alaisiin). Nämä valittivat yhdestä ja toisesta asiasta. Jos valituksen jätti huomiotta, saattoi käydä niin että rahvas eskaloi asiansa käskynhaltijalle (seuraavan portaan johto) tai peräti kuninkaalle (pääjohtaja). Ja vouti sai sitten saman asian eteensä siltä suunnalta. Vaihtoehtoisesti vouti saattoi myös ottaa rahvaan asian esittääksenä ja saada vastaukseksi "eikös sinun pitäisi hoitaa tuon tason kysymykset itse".
Oleellisempaa kuin saada asioita aikaiseksi oli luoda kirjallinen todiste siitä, että se oli annettu alemmalle tasolle tehtäväksi. Vouti oli tasolla, jossa tämä vyörytys ei enää onnistunut.
Voudin piti palvella sekä kirkkoa että maallista valtaa (matriisiorganisaatio). Ja kaikkein tärkeimpänä pyynnöt, jotka liittyivät sodankäyntiin (strategiset projektit).
Kuningas saattoi millä hetkellä hyvänsä tehdä uusia nimityksiä ja järjestelyjä (organisaatiomuutos). Koska valtasuhteet eivät pysyneet kauaa samoina, eivätkä olleet aina selviä, oleellista oli ylläpitää henkilökohtaisia suhteita (verkottuminen).
Vouti vastaanotti kirjeitä niin Turusta, Räävelistä kuin Tukholmastakin(etäjohtaminen). Vouti teki töitä kotoaan, mutta joutui myös matkustamaan usein.
Vuodelle oli budjetti, mutta muutosten kuten kuninkaan matkustussuunnitelmien tai sotaretkien takia tehtiin ex tempore -verotusta (rahoitussuunnitelmat). Tilit tarkastettiin vuosittain (tilintarkastus).
Renvallin kirjan, paikallishistorioiden ja löytämieni (painettujen) ajan kirjeiden valossa voutina olo 1500-luvun lopulla alkoi kuullostaa melko tutulta. Voudit (keskiportaan johtajat) olivat kosketuksissa rahvaaseen (alaisiin). Nämä valittivat yhdestä ja toisesta asiasta. Jos valituksen jätti huomiotta, saattoi käydä niin että rahvas eskaloi asiansa käskynhaltijalle (seuraavan portaan johto) tai peräti kuninkaalle (pääjohtaja). Ja vouti sai sitten saman asian eteensä siltä suunnalta. Vaihtoehtoisesti vouti saattoi myös ottaa rahvaan asian esittääksenä ja saada vastaukseksi "eikös sinun pitäisi hoitaa tuon tason kysymykset itse".
Oleellisempaa kuin saada asioita aikaiseksi oli luoda kirjallinen todiste siitä, että se oli annettu alemmalle tasolle tehtäväksi. Vouti oli tasolla, jossa tämä vyörytys ei enää onnistunut.
Voudin piti palvella sekä kirkkoa että maallista valtaa (matriisiorganisaatio). Ja kaikkein tärkeimpänä pyynnöt, jotka liittyivät sodankäyntiin (strategiset projektit).
Kuningas saattoi millä hetkellä hyvänsä tehdä uusia nimityksiä ja järjestelyjä (organisaatiomuutos). Koska valtasuhteet eivät pysyneet kauaa samoina, eivätkä olleet aina selviä, oleellista oli ylläpitää henkilökohtaisia suhteita (verkottuminen).
Vouti vastaanotti kirjeitä niin Turusta, Räävelistä kuin Tukholmastakin(etäjohtaminen). Vouti teki töitä kotoaan, mutta joutui myös matkustamaan usein.
Vuodelle oli budjetti, mutta muutosten kuten kuninkaan matkustussuunnitelmien tai sotaretkien takia tehtiin ex tempore -verotusta (rahoitussuunnitelmat). Tilit tarkastettiin vuosittain (tilintarkastus).
keskiviikko 14. huhtikuuta 2010
Historiallinen analogia (1/2)
Lueskelin Raisa Maria Toivon väitöskirjaa Witchcraft and Gender in Early Modern Society (2008), joka käsittelee satakuntalaista talonpoikaiselämää 1600-luvun lopulla. Elämää, jonka olen kokenut aina kovin vieraaksi. Kaikkien piti uskoa samaan uskoon, tehdä samaa työtä. Ei ollut vaihtoehtoja, ei (silminnähtävää) muutosta.
Mutta (kuten olen jo muutamaan kertaan täällä muistuttanut) ei ollut harmonista yhteiseloakaan. Oli ihmisiä, jotka sosiaalisilla taidoillaan pystyivät hurmaamaan neidon sänkyynsä, naapurin jyvät lainaksi ja vasikan polkuhintaan. Ja niitä riidanhaastajia, joista mielummin pysyttiin kaukana.
Yhtäkkiä ymmärsin, että kylä oli loppujen lopuksi vähän niinkuin nykyaikainen työpaikka. Jossain vaiheessa vuotta pomot tulevat kertomaan tuotantosuunnitelmat (kylvö), jossain vaiheessa huomataan miten firmalla oikeasti menee (sadonkorjuu), säännöllisesti kokoonnutaan yhteen kuuntelemaan strategiaa ja yrityksen arvohöpinää (jumalanpalvelukset), jota kukaan ei saa julkisesti kieltää.
Hyvää työntekijää arvostetaan; varsinkin ne, jotka jättävät oman osuutensa tekemättä. Siinä missä ennen katsottiin pahalla sitä, joka oikoi selkäänsä viljanleikkuussa, morkataan nyt (jossain huonosti johdetuissa yrityksissä) sitä, joka ei tee korvauksetonta ylityötä. Ainoastaan vanhemmuutta voidaan arvostaa työhön verrattavalla tavalla.
Mutta (kuten olen jo muutamaan kertaan täällä muistuttanut) ei ollut harmonista yhteiseloakaan. Oli ihmisiä, jotka sosiaalisilla taidoillaan pystyivät hurmaamaan neidon sänkyynsä, naapurin jyvät lainaksi ja vasikan polkuhintaan. Ja niitä riidanhaastajia, joista mielummin pysyttiin kaukana.
Yhtäkkiä ymmärsin, että kylä oli loppujen lopuksi vähän niinkuin nykyaikainen työpaikka. Jossain vaiheessa vuotta pomot tulevat kertomaan tuotantosuunnitelmat (kylvö), jossain vaiheessa huomataan miten firmalla oikeasti menee (sadonkorjuu), säännöllisesti kokoonnutaan yhteen kuuntelemaan strategiaa ja yrityksen arvohöpinää (jumalanpalvelukset), jota kukaan ei saa julkisesti kieltää.
Hyvää työntekijää arvostetaan; varsinkin ne, jotka jättävät oman osuutensa tekemättä. Siinä missä ennen katsottiin pahalla sitä, joka oikoi selkäänsä viljanleikkuussa, morkataan nyt (jossain huonosti johdetuissa yrityksissä) sitä, joka ei tee korvauksetonta ylityötä. Ainoastaan vanhemmuutta voidaan arvostaa työhön verrattavalla tavalla.
tiistai 13. huhtikuuta 2010
Sopivaa ohjeistusta
Olen lukenut (ja selannut) kaikenlaisia kirjoitusoppaita. On löytynyt fiksuja ohjeita ja ohjeistuksia. Mutta tuoreimmasta löytyi hyvänä muistutuksena tärkein, jota en muista nähneeni painettuna (ainakaan pitkään aikaan);
Älä koskaan kirjoita asiasta, jota et itse ymmärrä.
(Steve Bockett: Countdown to Non-Fiction Writing. 2010 s. 103)
Älä koskaan kirjoita asiasta, jota et itse ymmärrä.
(Steve Bockett: Countdown to Non-Fiction Writing. 2010 s. 103)
Juustenien talo Viipurissa
Kirjoitin taannoin Juustenien Viipurista ja mainitsin mustainveljien luostarin vieressä olevan kotitalon. Mutta mistä me tiedämme, että Juustenit omistivat tontin? Se selvisi, kun selasin Reinh. Hausenin kirjaa Bidrag till Finlands historia, femte delen. (1917). Sen sivulta 385 alkaa Viipurin raadin kirjeen teksti, jossa vahvistetaan 27.10.1588, että Bengt Söfringsson on ostanut Jöns Juustenin perillisiltä "dett stenhuus, såm ligger på Österkanttenn eller hörnedh af för:ne swartte bröder klöster innan stadz, szalige gamble Peer Juustenns laglige arff af förpanttade långlige häffd vdi höglåflighe i hugkommelsse szalige konung Göstaffz ijterste tijdh till slåtzsenns behoff wthann wederlag och bitallningh tagnne etc."
Tämä asiakirja tuotiin julkisuuteen SKS:n historiallisen osakunnan kokouksessa 4.12.1869 (Historiallinen Arkisto 3 s. 165-166). Tohtori Bomansson kertoi tuolloin myös Tukholman valtiopäivillä 1602 Pentti Söyringinpojan tekemästä ilmoituksesta, että piispa Paavali Juusten oli ollut hänen setänsä. Tästä kertova asiakirja oli ilmeisesti ollut "Grönblad'in kokoelmissa" (Kansallisarkisto?), joista oli löytynyt myös (tarkemmin kuvailematon) todistus siitä, että Pentti on Hauhon kirkkoherran poika. Amiraali Pentti on myös todennut vuonna 1594 isänsäisän nimeksi "Pehr Juusten".
Bomansson jatkaa todeten, että Pietari Juustenin nimi on myös löydetty vuoden 1556 tilikirjoista, joissa sanotaan hänen eläneen kolmekymmentä vuotta aikaisemmin. Tarkemmin määrittelemättömästä lähteestä tiedetään, että Pietarin tytär on naitettu Henrik Biurelle, joka oli vuosina 1540-60 Viipurin pormestari. Mahdollisesti sama henkilö kuin leski "Birittha Biure" Viipurin kolmannessa korttelissa (VA 5299 f21).
Pöytäkirjaan on todettu mahdolliseksi, että Jöns oli Paavalin ja Söyringin veli, mutta ei varmaksi. Jöns oli vuonna 1559 raatimies Viipurissa, 1560 oli hänen vaimonsa kirkonkäynti (kirkottaminen?), mainitaan porvarina 1566, mutta hänen leskensä Margareta 1567.
Ja keitä olivat Jöns Juustenin perilliset? Tyttärien lailliset aviomiehet Tönius Nijland, Hanns Hermanssonn ja Jörenn Madzsonn.
Henrik Juusten mainitaan vuosina 1569-81 Viipurin kolmannessa korttelissa, missä Jöns oli ennen kirjattu.
Piispa Paavalin leski Anna Sipintytär mainitaan vielä helmikuussa 1603 (VA 3506 f 21).
Myöhemmin löydettyjen todisteiden tai reippaampien oletusten mukaiset perhetaulut löytyvät verkkosivuilta.
Tämä asiakirja tuotiin julkisuuteen SKS:n historiallisen osakunnan kokouksessa 4.12.1869 (Historiallinen Arkisto 3 s. 165-166). Tohtori Bomansson kertoi tuolloin myös Tukholman valtiopäivillä 1602 Pentti Söyringinpojan tekemästä ilmoituksesta, että piispa Paavali Juusten oli ollut hänen setänsä. Tästä kertova asiakirja oli ilmeisesti ollut "Grönblad'in kokoelmissa" (Kansallisarkisto?), joista oli löytynyt myös (tarkemmin kuvailematon) todistus siitä, että Pentti on Hauhon kirkkoherran poika. Amiraali Pentti on myös todennut vuonna 1594 isänsäisän nimeksi "Pehr Juusten".
Bomansson jatkaa todeten, että Pietari Juustenin nimi on myös löydetty vuoden 1556 tilikirjoista, joissa sanotaan hänen eläneen kolmekymmentä vuotta aikaisemmin. Tarkemmin määrittelemättömästä lähteestä tiedetään, että Pietarin tytär on naitettu Henrik Biurelle, joka oli vuosina 1540-60 Viipurin pormestari. Mahdollisesti sama henkilö kuin leski "Birittha Biure" Viipurin kolmannessa korttelissa (VA 5299 f21).
Pöytäkirjaan on todettu mahdolliseksi, että Jöns oli Paavalin ja Söyringin veli, mutta ei varmaksi. Jöns oli vuonna 1559 raatimies Viipurissa, 1560 oli hänen vaimonsa kirkonkäynti (kirkottaminen?), mainitaan porvarina 1566, mutta hänen leskensä Margareta 1567.
Ja keitä olivat Jöns Juustenin perilliset? Tyttärien lailliset aviomiehet Tönius Nijland, Hanns Hermanssonn ja Jörenn Madzsonn.
Henrik Juusten mainitaan vuosina 1569-81 Viipurin kolmannessa korttelissa, missä Jöns oli ennen kirjattu.
Piispa Paavalin leski Anna Sipintytär mainitaan vielä helmikuussa 1603 (VA 3506 f 21).
Myöhemmin löydettyjen todisteiden tai reippaampien oletusten mukaiset perhetaulut löytyvät verkkosivuilta.
maanantai 12. huhtikuuta 2010
Siirtolaisuustilaston antia
Jokin aika sitten esittelin siirtolaisten Suomesta lähtemisestä syntyneitä lähteitä. Samaan sarjaan kuuluu Kansallisarkiston yksikkö Tilastollinen päätoimisto / Siirtolaisuustilasto, johon tutustuin lomani aikana. Ihan yleissivistyksen vuoksi.
Eräs ystävällinen sielu lähetti nimittäin minulle jo viime lokakuussa otteen siirtolaisuustilaston numeroista viestillä "Sinun pitäisi siis löytää ehkä 450-500 nimeä." Masentumisen (ja sisuuntumisen) lisäksi jäin miettimään, että mistähän tilastoon on saatu noinkin tarkat luvut kun siirtolaisten löytäminen on (joskus) niin hankalaa?
Vastauksen löysin tilaston alkuperäismateriaalista, joka löytyy siis edellä mainitusta arkistoyksiköstä. Lähtevien siirtolaisten määrä kerättiin joko seurakunnista ilmoitetuista luvuista tai otetuista passeista.
Tutkimuspaikkakuntani kohdalla näiden lähteiden nimet ja luvut täsmäsivät varsin hyvin vuosina 1899-1909, jonka jälkeen seurakunnasta alettiin lähettää tyhjiä papereita, vaikka passeja otettiin huomattavia määriä. Todettiin, ettei kukaan ollut muuttanut maasta muuttokirjalla eli ihan-oikeasti-muuttanut. Tai "Amerikkaan on joukko mennyt ja takaisin tullut myös, joita ei nyt luetella."
Passitietoihin verrattuna seurakunnissa täytetyissä listoissa on joitakin lisäelementtejä. Niihin on merkitty luku- ja kirjoitustaito tai näiden puute, arvioitu varakkuus ja lähdön syy. Tutkimuspaikkakunnallani jälkimmäinen oli kaikilla "onnen etsintä" paitsi yhdellä miehellä, jonka kohdalle oli merkitty "lapsen-ruokon-pelko". Yhden sortin onnen etsintää sekin.
Seurakuntien ilmoitukset lähtijöistä loppuvat 1913, mutta paikallistasolta raportoidaan vielä tämänkin jälkeen ulkomailta palanneita. Kuten edellä esitetystä sitaatista voi arvata, on turha toivoa, että näistä listoista löytyisi lyhyemmiltä reissuilta palanneita. Tosin tilanne voi vaihdella paikkakunnittain.
Huomattavaa on, että sama henkilö voi olla lähtijänä ja palaajana useampaan kertaan. Jos passilistoista tekee summauksen kyse ei tarkkaan otettuna ole "siirtolaiseksi vuosina xx-yy lähteneistä" vaan "kirjoitettujen passien määrästä". Eikä palanneita saa laskettua palanneiden listoista.
Sukututkijalle Siirtolaisuustilaston palanneiden listasta voi löytyä vahvistus Suomeen saapumisesta (mutta ei välttämättä lopullisesta jäämisestä), mutta merkintöjen rippikirjassa pitäisi ajaa sama asia.
Eräs ystävällinen sielu lähetti nimittäin minulle jo viime lokakuussa otteen siirtolaisuustilaston numeroista viestillä "Sinun pitäisi siis löytää ehkä 450-500 nimeä." Masentumisen (ja sisuuntumisen) lisäksi jäin miettimään, että mistähän tilastoon on saatu noinkin tarkat luvut kun siirtolaisten löytäminen on (joskus) niin hankalaa?
Vastauksen löysin tilaston alkuperäismateriaalista, joka löytyy siis edellä mainitusta arkistoyksiköstä. Lähtevien siirtolaisten määrä kerättiin joko seurakunnista ilmoitetuista luvuista tai otetuista passeista.
Tutkimuspaikkakuntani kohdalla näiden lähteiden nimet ja luvut täsmäsivät varsin hyvin vuosina 1899-1909, jonka jälkeen seurakunnasta alettiin lähettää tyhjiä papereita, vaikka passeja otettiin huomattavia määriä. Todettiin, ettei kukaan ollut muuttanut maasta muuttokirjalla eli ihan-oikeasti-muuttanut. Tai "Amerikkaan on joukko mennyt ja takaisin tullut myös, joita ei nyt luetella."
Passitietoihin verrattuna seurakunnissa täytetyissä listoissa on joitakin lisäelementtejä. Niihin on merkitty luku- ja kirjoitustaito tai näiden puute, arvioitu varakkuus ja lähdön syy. Tutkimuspaikkakunnallani jälkimmäinen oli kaikilla "onnen etsintä" paitsi yhdellä miehellä, jonka kohdalle oli merkitty "lapsen-ruokon-pelko". Yhden sortin onnen etsintää sekin.
Seurakuntien ilmoitukset lähtijöistä loppuvat 1913, mutta paikallistasolta raportoidaan vielä tämänkin jälkeen ulkomailta palanneita. Kuten edellä esitetystä sitaatista voi arvata, on turha toivoa, että näistä listoista löytyisi lyhyemmiltä reissuilta palanneita. Tosin tilanne voi vaihdella paikkakunnittain.
Huomattavaa on, että sama henkilö voi olla lähtijänä ja palaajana useampaan kertaan. Jos passilistoista tekee summauksen kyse ei tarkkaan otettuna ole "siirtolaiseksi vuosina xx-yy lähteneistä" vaan "kirjoitettujen passien määrästä". Eikä palanneita saa laskettua palanneiden listoista.
Sukututkijalle Siirtolaisuustilaston palanneiden listasta voi löytyä vahvistus Suomeen saapumisesta (mutta ei välttämättä lopullisesta jäämisestä), mutta merkintöjen rippikirjassa pitäisi ajaa sama asia.
Sukukirjoista sanottua
Tillman kirjoitti viime viikonloppuna tuoreesta sukukirjasta:
Parikymmentä vuotta minua nuorempi Taru on reagoinut sukukirjaan tyypillisenä pidetyllä tavalla:
Marja-Riitta Vainikkala on arvioinut Sari Karhun kirjan Juku mikä suku! Koko suku yksissä kansissa. "Tekijä luonnehtii teosta rennoksi työkirjaksi ja kehottaa muokkaamaan siitä omannäköisen."Minun toinen nimeni oli kirjoitettu kirjaan väärin. Samoin oli poikani toinen nimi kirjoitettu väärin. Johdonmukaisesti myös isäni toinen nimi oli väärin. Mutta muuten hieno teos. Vaimoni sai kertaheitolla suuren joukon uusia sukulaisia.
Minä tietenkin tavallaan olen ulkopuolinen tässä asiassa. He ovat kaikki vaimoni, taikka lastemme sukulaisia, eivät minun. Tämä ulkopuolisuus tarjoaa minulle kuitenkin herkullisen tilaisuuden käyttää vähän vapaammin sitä kirjaa ja etsiskellä sieltä mielenkiintoisia asioita. Uskon, että kirjasta riittää riemua ja iloa vielä vuosiksi.
Parikymmentä vuotta minua nuorempi Taru on reagoinut sukukirjaan tyypillisenä pidetyllä tavalla:
"Iskä oli tilannu jonkun Soinisten sukukirjan, wow, ja tietenki mä repesin nauruun. Meillä Soinisilla on oma sukukirja! Oikeesti mitä hittoa!? Kysyin heti et onks mua siellä, ja onhan siellä. Mun nimi on sivulla 203 (vasta?) mut eipä oo kuvaa. Iha hyvä vaa, haha."Janne Aukian raportissa vuodesta 2009 todetaan
Vuoden isoin harrasteprojekti oli äidin sukukirja, jonka saimme Annin kanssa valmiiksi lopulta joulukuussa. Taitoimme sen ja painatimme sen Lulussa. Projekti oli yllättävän työläs, sisältäen kuvien asemointia, tekstin siistimistä ja lopulta vielä painatusta. Lopputuotteena syntyi pino kovakantisia, kansipaperillisia kirjoja, joita voi jakaa sukulaisille.Tuomo Nieminen oli raportoinut oman projektinsa lopputulemasta jo yli vuosi sitten:
Sukuhistorian selvittäminen ja siitä kirjoittaminen, suvusta ja Padasjoesta kertovien valokuvien metsästys, vanhojen dokumenttien kaivaminen, keskustelut sukua ja kotiseutua vanhoilta ajoilta tuntevien kanssa - erikseen mainittakoon haastatteluhetkellä 98-vuotias Tauno Mäkinen - ja monet muut vaiheet ottivat paljonkin työtä, mutta olipa se myös odottamattoman antoisaa.
sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
Poimittua
Maarit Leskelä-Kärki on ollut radiossa kertomassa tutkimusmatkailijoista ja valitsemassa vuoden tiedekirjaa ja toteaa jälkimmäisestä
Oscari on lukenut Josephine Teyn "dekkaria" Ajan tytär, jonka itsekin luin useaan kertaan ennenkuin karsiutui hyllystäni. Kirjan nimi tulee ajatuksesta "Truth is the daughter of time", joka verkkosivujen mukaan oli Englannin kuningatar Maria I:n motto. Toisen verkkosivun mukaan Francis Baconin kohennettu versio on "Truth is the daughter of time, not of authority. "
Nordic Voices blogissa oli huomioitu Stig Larssonin jännärin historiavirhe (plus omituinen tulkinta). Liekö suomennoksessa korjattu, kun en itse muista lukiessani huomanneeni.
Miika Vanhapiha on julkistanut projektin kiviaikaisesta vuodesta tähtäimenään kesä 2012. Teksti on englanniksi, projektin Facebook sivulta löytyy suomenkielisen kuvaus, josta ensimmäinen kappale:
Vaikea kysymys on jo se, mikä ylipäätään on tiedekirja ja mikä tietokirja. Raja on häilyvä, ja myös tieteenalalla on tässä merkitystä. Tiedekirjana voi pitää astetta akateemisempaa, nimenomaan tieteelliseen pohdintaan ja argumentointiin pohjautuvaa teosta. Toisaalta tärkeää siinäkin on yleistajuisuus, houkuttelevuus ja tiedon saavutettavuus – tiedekirjojakin on syytä kirjoittaa ajatellen myös laajempaa yleisöä ja sitä vaikutusta, minkä ajatuksillaan ja tutkimuksellaan haluaa saavuttaa.Olli Kari kirjoittaa 1800-luvun uutuuksista: telemark-suksista ja harmonikasta. "Ensimmäinen tunnettu huvikseenhiihtokilpailu suksittiin Norjan Tromsøssa vuonna 1843. Ensimmäinen virallinen maininta harmonikasta Suomessa on vuodelta 1854. Valistuksen uudenlaisen ajattelun leviäminen läpi vanhan mantereen tarkoitti teknistä kilvoittelua monilla aloilla ja toisaalta ihmisille lisääntynyttä vapaa-aikaa."
Oscari on lukenut Josephine Teyn "dekkaria" Ajan tytär, jonka itsekin luin useaan kertaan ennenkuin karsiutui hyllystäni. Kirjan nimi tulee ajatuksesta "Truth is the daughter of time", joka verkkosivujen mukaan oli Englannin kuningatar Maria I:n motto. Toisen verkkosivun mukaan Francis Baconin kohennettu versio on "Truth is the daughter of time, not of authority. "
Nordic Voices blogissa oli huomioitu Stig Larssonin jännärin historiavirhe (plus omituinen tulkinta). Liekö suomennoksessa korjattu, kun en itse muista lukiessani huomanneeni.
Miika Vanhapiha on julkistanut projektin kiviaikaisesta vuodesta tähtäimenään kesä 2012. Teksti on englanniksi, projektin Facebook sivulta löytyy suomenkielisen kuvaus, josta ensimmäinen kappale:
Yksi vuosi kivikaudella -projektin (YVK) tarkoitus on arkeologian ja muinaistekniikan avulla selventää kivikauden esinekulttuuriin ja erityisesti tarvekaluihin liittyviä kysymyksiä, alkuperäisiä käyttökonteksteja pitkäjänteisesti mallintaen. Keskeisenä tavoitteena on samalla valaista kivikautisen elämän ihmiselle asettaneita fyysisiä ja psyykkisiä vaatimuksia, sekä toisaalta selvittää kivikautisen elämänmuodon vaikutuksia sitä nykyään kokeilevalle. Tärkeä osa projektia on kivikauden ravintoon liittyvien kysymyksien tutkimus.
