lauantai 10. syyskuuta 2022

Aleksanterin päivän juhlavalaistus 1880-luvun Oulussa

Joitakin vuosia sitten ihastuin löydettyäni muistelman maininnan juhlavalaistuksesta Helsingissä 1.3.1880, kun Aleksanteri II oli hallinnut neljännesvuosisadan ja kaivoin esiin sanomalehtikuvauksenkin. Mutta vaikka väikkärin aineistossa olen lukenut lukuisista hallitsijan nimi- ja syntymäpäivien juhlistamisista valaistuksin 1700-luvulla, en ole tullut selvittääkseni jatkuiko tapa Venäjän vallan alla ja kuinka pitkään.

Osittainen vastaus tuli vastaan Oulussa merimiehen pojaksi 28.4.1869 syntyneen K. A. Järven kirjassa Peräkartanon ylioppilas (1893). Siinä lyseota kuvatessa todetaan, että 

Mutta kaupungin uhkeimpia kivitaloja, joita muuten ei ollut monta, se oli ja luettiin kaupungin merkillisimpien rakennusten joukkoon, joita vieraalle näytettiin. Ja kun oli joku keisarillinen nimi-, syntymä- tai joku muu merkkipäivä, muistettiin aina käydä katsomassa, miten "aat" paloivat "ison koulun" akkunoissa. 

Pian koulun alun jälkeen tarinassa vietetäänkin Aleksanterin päivää joskus 1880-luvulla. Lienee tarkoitettu Aleksanterin nimipäivää 11.9., sillä sekä Aleksanteri II että III syntyivät keväällä. 

Jo alkoi tuikahtelemaan tulia "ison koulun" aihin, mitkä olivat puusta tehdyt joka akkunaan ja kynttilöitä täynnä. Valovirta leveni, laajeni tummaa kirkkoa kohden, mikä jäi pimeään varjoon seisomaan, kun lääninhallituksenkin aat pantiin palamaan siinä torin kupeessa. Triangeli sieltä ylhäältä tapulista ääntelikin jo seitsemää ja säestykseksi kello hiukan alempana samaa kumisi. Tuo ääni kuulusti tulevan jostain korkeasta synkkyydestä, mikä äänteli omaa ilottomuuttaan.

[...] Monen talon edustalla liekehtivät tuolla ulompana talilamput kadulla puukapulain nenässä. Ja uuden rohtokaupan ympäristö ui punaisessa bengaalitulessa. Ihmisryhmiä meni ja tuli, herrasväkeä ja rahvasta, aikaisia ja lapsia. Talojen akkunat olivat valaistut ja koristellut kuin häitä varten, ja niitä se kulkeva joukko katseli, tarkasteli ja nautti niistä. Ainoastaan puiston kohdalla oli aina pimeä synkkyys ja niiden suojelevasta povesta kuului katutyttöjen tirskumista ja muita varjoa rakastavia äänenosotuksia. 

perjantai 9. syyskuuta 2022

Espoon uutisankka keväältä 1794

Åbo Tidningarissa julkaistiin 5.5.1794 mielenkiintoinen Porvoosta 24.3. lähetetty uutinen tapahtumasta Espoossa. "Jokin aika" aikaisemmin oli torpparipari jättänyt töihin lähtiessään tupaan kaksi poikaa, joista isomman piti keinuttaa pienempää. Ajankulukseen vanhempi poika kuitenkin keksi tehdä käsillä olleella veitsellä veljelleen leikkauksen. Pienokainen tietenkin kuoli, juuri kun äiti tuli tupaan takaisin. Järkyttyneenä hän löi poikaa niin, että tämä oli oitis eloton. Tämän todisti paikalle päässyt isä, joka tuntematta pojan tekoa suuttumuksella tappoi vaimonsa. Ymmärrettyään enemmän hän tappoi itsensä.

Sama uutinen oli julkaistu jo 25.4.1794 Tukholman Extra Postenissa eli ehkä kopsattu  siitä turkulaiseen lehteen. Vasta Åbo Tidningaria Tukholmassa luettuaan Matthias Calonius kirjoitti muiden asioiden lomassa Henrik Gabriel Porthanille 15.5.1794:

Hvad är det för en galen historia, som stod i Extra Posten ocb i Åbo Tidningen om det fyrfaldiga dråpet i Esbo. Om så skulle händt som förmäles, huru bar det värit möijligt för någon menniskja att lära känna det upgifna förloppet dermed? Jag frågade i dag en Capitain Wulfcrona från Tenala derom, men hän sade sig aldrig hört något deraf.

Calonius piti tarinaa epäilyttävänä kahdesta syystä: miten tapahtumien kulku voidaan tuntea, kun yksikään paikallaolijoista ei jäänyt eloon, ja miksi tapahtuneesta ei tiedetty Porvoota lähempänä kuten Tenholassa, [Korjaus kommentin perusteella 10.9. 8:20: Tenholasta Espooseen 90 km, Espoosta Porvooseen 65 km. En ollut katsonut karttaa vaan mutuillut. ] josta tullutta kapteeni Wulfcronaa Calonius oli kuulustellut.

Valitettavasti emme tiedä, mitä Porthan asiaan kommentoi. Espoon haudattujen listasta neljän hengen kuolemaa ei löydy.  

(Alkuperäislähteiden ohella: Ikonen, Risto. Åbo tidningar 1771-1808 ja kasvattava yhteiskunta. Kasvatuksen maailma kustavilaisen kauden turkulaislehdessä. Joensuun yliopiston kasvatustieteellisiä julkaisuja 38. Joensuun yliopisto, 1997, s. 29)

torstai 8. syyskuuta 2022

Povari ja povareista

Samassa Helsingin Kaiussa 31/1913 kuin taannoin esittelemäni satavuotiaan leskirouvan  kuva oli toinenkin iäkäs nainen. Hänestä en löytänyt toisaalta lisätietoa, mutta sehän ei ole naisen itsensä vika.


"92 vuotias korteista ennustaja Matrona Makkonen Soanlahdelta, joka ennen oli paljon käytetty povari. Korkeasta ijästään huolimatta tuntee hän vielä varsin hyvin kortinsilmät. Hän kulkee kylästä kylään tulevia asioita ennustelemassa. Varsinkin kadonneita esineitä sanotaan hänen olleen mainion löytämään korttiensa avulla. "Annahan mitä gartit valehtelloo" on hänen tapansa sanoa. Tällä toimellaan hän yhä vielä elättää itsensä, niin ettei kunnan ole tarvinnut häntä hoitoonsa ottaa."

Soanlahti on Raja-Karjalaa, jossa romanien osuus väestöstä oli korkeampi kuin muualla Suomessa. Matrona Makkosta ei kuitenkaan esitellä "mustalaisena". Mielenkiintoista on myös se, että kuvalehti ei näe syytä mitenkään paheksua povausta tapana yleensä tai tapana elättää itsensä. 

Tekstihaku 'povari' tuotti yllättävän paljon osumia nimen omaan 1900-luvun alusta. Varhaisempaa ja kriittisempää retoriikkaa edustaa paikalliskirje Temmeksestä.
Elatuskeinot ovat monellaiset, saapi sanoa niistäki, jotka elävät toisten ihmisten epäuskon ja turhain luuloin nojassa. On täälläkin, jos lienee muillakin kylillä, kuulusa ämmä, jolla on kupparin-, povarin- ja tietäjän-virka; ja onhan niitä paljo, jotka tahtovat tietää tulevaa tietämätöintä onneansa, jonka luulevat povarin ja ennustajan heille saattavan sanoa, siksi menevät he sellaisen povarin ja ennustajan tykö. Vieläpä on sellainen apuna naimisasioissakin, joita hän kuitenkin harvoin saapi toimeen, mutta annappa sellaisen päästä konttimieheksi, kyllä juorut ja leviteltävä pahuuden huhu aina saapi ihmiset kiihkoon. Mutta se on arvattava, ettei sellainen apuna olija palkatta koskaan liiku, pitäähän olla hyvä palkka, vieläpä evässäkkikin sekä lahjoja sitte erittäin. (Oulun viikko-sanomia 3.3.1860)

Tiituksen pakina 70 vuotta myöhemmin ei ole hyväksyvä, mutta vähemmän moittiva.

Paljon niitä kuitenkin on tulevaisuudestaan uteliaita Helsingissäkin, sillä parhailla povareilla on numerojärjestys vastaanotoissaan niinkuin maineeseen päässeillä lääkäreillä. 

Olemme myöskin äskettäin lukeneet ilmoituksen, missä sellainen "Pythia" ilmoittaa vastaanottavansa siinä ja siinä hotellissa keskellä Helsinkiä, Esplanaadin varrella. Kun niin kannattaa asua, niin täytyy silloin jotain tullakin.

Tällöinkin muuten pitää paikkansa vanha totuus, ettei kenkään ole profeetta omalla maallaan. Muukalaisilla povareilla, "gruusialaisilla naisilla" ja sen semmoisilla on paras menestys. (Helsingin Sanomat 7.8.1929)

keskiviikko 7. syyskuuta 2022

Ilmestynyt: Valtakunnalliset kuninkaallisten sanomakellot

Eilen ilmestyi Kalmistopiirissä tekstini Valtakunnalliset kuninkaallisten sanomakellot. Se perustuu suurimmaksi osaksi kirjallisuuteen eli kirjaan, josta kesällä sain ahaa-inspiksen lähteä hakemaan kiitosjumalanpalveluksia muualtakin kuin väikkäritutkimukseni aineistosta eli sanomalehdistä. Keräsin 1700-luvun osalta nämä valtakuntaa yhdistäneet tilaisuudet blogitekstisarjaksi Valtakunnalliset kiitoksenaiheet, joka käynnistyi viime sunnuntaina. Samasta teemasta olin tosin jo aiemmin kerännyt  kiitosjumalanpalveluksia turkkilaisia vastaan käydystä sodasta 1680-luvulla

Historiantutkijat ovat esittäneet, että jumalanpalveluksissa luetut kuulutukset olivat varhaisin joukkoviestintäväline, enkä pane yhtään vastaan. Samassa hengessä on tarkasteltu myös rukouspäiviin liittyviä tekstejä, mutta jostain syystä kiitosjumalanpalvelukset eivät ole kiinnostaneet kuin Anna Maria Forssbergiä eli tutkimus (käsittääkseni) puuttuu 1700-luvun ja 1800-luvun osalta. Kyseessä on kuitenkin merkittävä osa rahvaalle välittynyttä tietoa ulkopuolisesta maailmasta, kuten huomautin jo vuonna 2009.

Olisi hienoa päästä kiinni siihen, miten kiitosjumalanpalvelukset koettiin suomalaisissa seurakunnissa. Mutta vaikka siihen tuskin löytyy lähteitä, niin ehkä "joku" jaksaisi kaivella kaikki Ruotsin ja Suomen seurakunta-arkistot (ja/tai tuomiokapitulien kirjeistön ja valtaneuvoston päätökset) ja koota täydellisen listan asioista, joista nähtiin tarpeelliseksi valtakunnallisesti kiittää?

tiistai 6. syyskuuta 2022

Elokuusta syyskuuhun

1.8.
3.8.
  • Kulttuurilaitokset, jotka jakavat digitointinsa tiedostomuodoissa, joita tavanomaiset ohjelmat eivät avaa ovat... [Ongelmana tällä kertaa jp2, sivustolla data.kb.se]
  • Aika hienoa alkaa lukea uutta kv-kirjaa (A primer for teaching digital history by @jenguiliano ) ja nähdä neljän tutun nimet introssa yhdellä sivulla.
4.8.
  • Hommat jäivät runsas tunti sitten kesken, kun huomasin mitä kaikkea @NatLibFi oli saanut kesällä digitoitua. Piti oitis tiedottaa eteenpäin naapurimaahan - välittämättä kielitaitoni heikkouksista.
6.8.
12.8.
  • "Ateneumin, Kiasman ja Sinebrychoffin taidemuseon rinnalle digitaalinen museo vuoden 2024 loppuun mennessä" [Tieto annettiin työpaikkailmoituksessa, jossa haettiin Digitaalinen Kansallisgalleria -ohjelmaan viestinnän ja markkinoinnoin asiantuntijaa. Yhdistyi mielessäni Kimmo Levän puheisiin ja kirjoituksiin siitä, että avoin digitaalinen sisältö ei ole kestävä ratkaisu tms.]
16.8.
  • Göteborgin konffareissulta tuotu tauti tarkoittaa sitä, että tänään jää väliin @AnttiIjaes väitöstilaisuus ja loppuviikosta Nordiskt slotts- och herrgårdssymposium. Lisäksi viikon työt rästissä. Eli kannattiko lähteä?
17.8.
18.8.
  • "Om man inte ibland i interna diskussioner på arbetsplatsen riktar ljuset mot dess praktiker, normer, traditioner och arbetssätt, så kan det vara svårt att hitta sätten att vårda det som fungerar väl och ta itu med det som fungerar sämre." [Marie Cronqvist: Seminariet som akademisk allmänning]
25.8.
  • Jee! Pääsen puhumaan Ruokahistorian päiville! Eli ei tarvi kuin tehdä 10 vuotta sitten tehty duuni uusiksi.
27.8.
  • "Niin on hännätön hevonen, kuni pirtti porstuaton tahi piika pintilätön, esiliinaton emäntä." Näyttää mitä talonpoikanen rahvas paikon emäntiensä ja tyttöjen somuudeksi vaatii. (Mehiläinen 3/1836) Kertoisiko joku mikä on pintilä? [Toki kertoi (Pintilä on naisen päänauha! Voisi kenties olla jokin muukin nauha tai vaatekappale (vrt. pinteli), jolla sidotaan jotakin - tyypillisimmin ehkä silti juuri naisen päänauha tai muunlainen päähän sidottu asia.) ja Finnasta löytyi kuvakin]
31.8.

maanantai 5. syyskuuta 2022

Töölöä kuvannut Anna

Anna Dahlbeck. Museovirasto CC BY 4.0

Museoiden digitoima taide on jäänyt historiantutkimuksessa valokuvia vähäisemmälle huomiolle. Mikropaikallishistoriallisen projektini puitteissa sanahaut kuitenkin toivat esiin Anna Dahlbeckin akvarelleja Töölöstä. Tekijähaku tarjosi lisätietona vain sen, että Dahlbeck oli tehnyt vielä enemmän kuvia Naantalista.

Mutta kuka Dahlbeck oli? Kuvataidematrikkeli ei häntä tunne ja ainoa Museoviraston ulkopuolinen osuma on Hagelstamin kauppaama keramiikka-astia, joka voi olla kaimakin tekemä.

Anna Dahlbeck sai kannustusrahan lukuvuosilta 1889-1901 laitoksesta Centralskolan för konstflit (Hbl 21.5.1900, 20.5.1901). Kevään 1901 taideteollisuusyhdistyksen arpajaisiin hän oli toimittanut vyön (Päivälehti 21.5.1901). Vastaavia pikkutietoja on seuraavilta vuosikymmeniltä ja keramiikkakin mainitaan.

Arkitekten 7/1907

Todennäköisesti oikean naisen jäljille pääsin sanomalehdessä Arbetaren 29.12.1906 julkaisemasta virallisesta ilmoituksesta, jossa on yhtenä ryhmänä "Enkelektorskan Augusta Dahlbeck, fröken Anna Dahlbeck och vicehäradshövdingen Allan Dahlbeck." Vuonna 1876 syntyneen Allan Dahlbeckin vanhemmat ovat ylioppilasmatrikkelin perusteella "yliop. lehtori Sven Petter Dahlbeck ja Augusta Rosina Wahlström". Äidin ja pojan väliin jäänyt Anna voisi siis olla Allanin sisar. Samat kolme asuivat vuoden 1901 osoitekalenterissa (oletettavasti yhdessä) Punanotkonkatu 4:ssä.

Perheen isällä on Wikipedia-sivu, josta selviää, että hän kuoli Helsingissä 9.1.1890. Kaupunginarkiston perukirjaluettelossa on nimensä kohdalla numero 9339 eli perukirja löytyy digitoituna Kansallisarkistoilta (Helsingin raastuvanoikeuden arkisto > E SAAPUNEET ASIAKIRJAT > Ec Perukirjat 1881-1960). Perukirja vahvistaa, että perheeseen tosiaan kuului tytär Anna Wilhelmina Augusta, joka oli isänsä kuollessa alaikäinen. Sisarukset allekirjoittivat 90-vuotiaana kuolleen äitinsä kuolinilmoituksen (Hbl 16.5.1929).

Hbl 20.8.1937
Anna Wilhelmina Augusta Dahlbeck kuoli 67-vuotiaana vuonna 1937. Mikään löytämäni lähde ei yhdistä häntä taideteollisuustuotantoon, mutta mikään ei myöskään puhu sitä vastaan.

sunnuntai 4. syyskuuta 2022

Valtakunnalliset kiitoksen aiheet 1730-1750

Yksi joukkoviestinnän muoto 1700-luvun Ruotsissa olivat valtakunnalliset kiitosjumalanpalvelukset. Ne määrättiin Tukholmassa ja tieto ajankohdasta ja syystä välitettiin tuomiokapitulien kautta seurakuntiin. Tarkoituksena oli, että kiitosjumalanpalvelus vietettäisiin joka paikassa samana sunnuntaina, jotta rukous saisi maksimaalisen voiman (ja kansa voisi kokea yhtenäisyyttä). Mutta käytännössä viesti ei tietenkään ehtinyt kaikkiin paikkoihin ajoissa.

Olen poiminut tiedot A. J. Hornborgin kokoamasta opuksesta Sammandrag af Domkapitlets i Borgå härförinnan otryckta Cirkulärbref (1725-1829) i alfabetisk och kronologisk följd (1872) ja täydentänyt ajankohtatietoja väitöskirjani aineistosta eli Posttidningarin sanomista.

14.6.1730 piti jokaisessa seurakunnassa juhlia Augsburgin tunnustuksen 200-vuotismuistoa. Pappi luki erityisen kuninkaallisen plakaatin ja seurakunta lauloi perinteisen kiitosvirren. Porvoosta tieto tästä lähti seurakunnille 22.4.1730, joten hiippakunnan seurakuntiin tieto lienee ehtinyt ajoissa. Kyse ei ollut vain valtakunnallisesta juhlasta vaan samana päivänä Jumalaa kiitettiin "koko evankelisessa kristikunnassa". (Uppsalan kokouksen muistoa juhlittiin 8.3.1793, mutta Hornborgin kiertokirjereferaatissa ei ole selvää ohjeistusta seurakuntiin. Kumpaakaan muistopäivää en löytänyt kootessani reformaation muistoaikoja.)

Kuningatar Ulrika Eleonora kuoli 24.11.1741. Tuntuu hieman erikoiselta, että tämä huomioitiin kiitosrukouksella, mutta sellaisen pitämisen ohjeistus lähti Porvoosta seurakunnille 12.12.1741. Hornborg ei ole maininnut tilaisuudelle määrättyä päivää.

Hattujen sodan jälkeen oli tietenkin syytä kiittää rauhasta. Porvoosta lähetettiin tästä ohjeistus 13.9.1743

Kruununperillinen eli tuleva kuningas Kustaa III syntyi tuolloin käytössä olleen kalenterin mukaan 13.1.1746 ja Porvoosta ilmoitettiin kiitoksen tarpeesta 28.1.1746. Kaikissa seurakunnissa ei siis välttämättä ehditty mukaan tunnelmaan 2.2.1746, joka Porvoossa ja Hämeenlinnassa päivättyjen juhlaraporttien perusteella oli tarkoitettu juhlapäivä (PT 24.3.1746).

Kaksi vuotta myöhemmin eli 26.9.1748 syntyi seuraava prinssi eli tuleva kuningas Kaarle XIII. Tämä tuli selväksi joka seurakunnassa sillä ensin kiitettiin syntymästä ja kuukautta myöhemmin äitinsä tervehtymisestä. Porvoosta nämä ohjeet lähtivät 10.10. ja 14.11.1748. Turun hiipakunnan puolella esimerkiksi Porissa, Oulussa ja Pietarsaaressa ensimmäiset rukoukset esitettiin 23.10.1748, joten tämä lienee suunniteltu päivä (PT 17.11.&24.11.&5.12.1748).

Kolmas prinssi syntyi 18.7.1750. Tieto Porvooseen on siirtynyt huomattavalla vauhdilla, sillä tuomiokapituli ilmoitti kiitosrukouksen tarpeesta jo 21.7.1750. Ainakin Helsingissä tämä kiitosjumalanpalvelus järjestettiin 29.7.1750 (PT 27.8.1750). Kuten aiemminkin, noin kuukautta myöhemmin (ilmoitus 18.8.1750) piti kiittää kruununprinsessan kohentuneesta kunnosta.