lauantai 4. kesäkuuta 2022

Täydennysosia

1) Pietarsaaren kohdalta virtuaalisesti leikattu ote superhienosta kartasta 

Nedre justitierevisionen. Högsta domstolen. Charta utvisande situation utaf Jacobsstads Kyrko och Westersunds byar uti Pedersöre sokn och Österbottns lähn jemte den hitintill derstädes förrättade hemskogsdelningen, efter högvederbörlig befallning författad år 1773 af Joh. Albäck. [Papper, ritad, 81 x 83.] Topogr. Finland. [Utdrag av delningsboken.])

täydentää tuulimyllykatsaustani ja löytyi kirjoittaessani tekstejä Serkusavioliiton hyväksyntä "kuninkaalla" ja  Korkeimmassa oikeudessa alkuvuodesta 1792.

Karttalinkki ehti siis olla kuukauden tallessa, mutta vasta nyt otsikkoa liimatessani huomasin, että KARTAN ON TEHNYT ESI-ISÄNI! Hänen miniänsä taustasta olen kirjoittanut blogipätkän Orpo esiäitini sai vanhemmat.

2) Vuosi sitten hämäännyin sekä kaupungin elintarvikkeiden myynin myöhäisestä siirtymisestä torille että vahvasta käsityksestäni siitä, että myynti tapahtui torilla. Selatessani Kansalliskirjaston digitoimaa kirjaa Suomen historian dokumentteja 1, huomasin, että kauppaa oli toki yritetty saada torille jo Turussa vuonna 1649:

... yxi suuri ia wahingolinen tapa, eij ainoastans cauwan aika sijtten sisällä juurdunut, mutta myös (joca wielä wahingolisembi on) enämin ia enämin jocapäiwä caswa ia enändy, sijnä, että caicki mitä maalda caupungihin sisälle tulepi myytäwäxi, eij tuoda (nin quin sopis) turulla caupaxi, mutta salain cauppamiesten huoneisen wiedän,...

3) Kun yli vuosikymmen sitten esittelin lyhyesti kirjan Trade and industry of Finland (1922) käytössä ei ollut digitoituja 1920-luvun sanomalehtiä. Nyt on, joten Vappu Ikonen esitteli kirjan Twitterissä Kauppalehden sanoin "Teos on puhtaastaan propagandatarkoituksessa julkaistu". Ikonen aikoo jakaa kirjan parhaita paloja kesän mittaan Twitterissä.

4) Viime marraskuisen kaupunkiarkistokatsaukseni jälkeen Helsingin kaupunginarkisto on saanut oman kotisivun, jolta on aiempaa helpompaa ja selvempää lähteä liikkeelle. Vikinälläni Arkistoyhdistyksen seminaarissa näyttää myös olleen vaikutusta, sillä olen ollut havaitsevinani tarkkojen ja megasuurien tiff-kuvien rinnalla helpommin tarkistettavia versioita.

5) Uuden ajan alun päivien raportointiani (torstai ja perjantai) voi nyt keynote-esitelmien osalta verrata sanottuun, sillä ne on julkaistu verkoston perustamalla YouTube-kanavalla

6) Vuonna 2018 alkanut keissi kirjasta Saamelaisten mytologia on viety loppuun: "Selvityksessä ilmeni, että Risto Pulkkinen syyllistyi vuonna 2018 ilmestyneessä kirjassaan plagiointina esiintyvään vilppiin. Se on vakavin mahdollinen hyvän tieteellisen käytännön loukkaus. Asiaan perehtynyt tutkintaryhmä totesi raportissa, että plagiointia esiintyy kirjassa jopa 19 kertaa." Mutta minua jäänee vielä vuosiksi kiusaamaan kysymys kuvasitaattioikeudesta.

7) Selvitettyäni 1800-luvun kirjan kirjoittajan sain kansalliskirjastolaiselta kiitoksen ja linkin virolaiseen kirjastotietokantaan, jossa vastaus oli valmiina. Oma reittini tiedon äärelle oli pidempi, mutta myös lähdekriittisesti luotettavampi.

8) Kirjoitettuani tekstin viittauksista käsissäni oli Olli Löytyn ja Merja Kinnusen toimittama Tieteellinen kirjoittaminen (2002). Sen sivulla 24 on lyhennelmä Eeva Jokisen ja Raija Julkusen kirjoituksen lyhennelmä, jossa oli lisää itselleni käsittämättömiä ajatuksia viittauskäytännöistä:

... yksi akateemisen maailman retorisista keinoista on perustella oma tutkimuks niin sanotulla aukkoargumentaatiolla: pitää uskotella, että Suomessa kukaan ei ole tutkinut tätä, ei ainakaan lähimainkaan samoista kulmista. Miten liekin helpompi viittoilla suomalaisten kollegojen ohi ulkomaisiin kirjoittajiin. Ehkä viittaaminen on myös pelottavaa: Pelätään, että viittauksen kohde kokee olevansa väärin luettu - ulkomaiset tutkijat tuskin lukevat suomeksi kirjoitettuja juttuja ollenkaan, saati loukkaantuvat.

Täh?! Kirjoittajat ilmeisesti hakevat selitysmalleja eivätkä selosta omaa toimintaansa, mutta, että tuollaista voi edes tulla tieteentekijälle mieleen? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti